lauantai 30. marraskuuta 2019

Lappeenranta / Meton Suomi 100vuotta - metsä

No niin, nyt on enää jäljellä vain muistomerkkejä ja - laattoja jäljellä olevissa blogikohteissa. Kaikenlaiset turistijipot ja luonnonmonumentit on nyt esitelty ja loppuaika Willimiehen jäljillä-blogissa pysytään asian ytimessä, siis muistomerkeissä. Aika vähän niitä on viime vuosina Lappeenrantaan paljasteltu, mutta sentään joitakin. Tänään aloitamme näiden kohteiden purkamisen Lappeenrannan Vilkjärveltä.
Pururadan ympäristöön istutettu metsä tarvitsee vielä vuosia tukkipuuksi tulemiseen

Suomi on aina ollut riippuvainen metsien vihreästä kullasta. Siksi itsekin olen jo pienestä pitäen joutunut osalliseksi erilaisiin tehtäviin, joita suomalainen metsä tarjoaa. Harvennukset, tukkipuiden kaataminen sekä niiden kärrääminen traktorilla pois metsästä on ollut kohtaloni pikkupojasta saakka. Nuorempana vastasin propseista ja risuista, mutta vanhempana pääsin isäukon ja sedän kanssa ihan miestenkin töihin tukkimetsään. Ilmeisesti kipinä metsiin jäi elämään ja armeijan jälkeen aloitin työurani Kaukaan sahalla, mistä matka jatkui Kaukaan vaneritehtaalle. Tuo teollisuustyöjakso kesti osaltani vuodesta 1986 vuoteen 2010.
Muistomerkki on myös pururadan varressa

Toki tuona aikana suoritin iltaopintoina liiketalouden merkonomin tutkinnon ja vietin viisi vuotta Joensuun yliopistossa historianopettajaksi valmistumassa. Kaukaan tehtaille on pakko olla kiitollinen heidän tarjoamastaan mahdollisuudesta opiskella. Työnantajana Kaukas Oy, Kymi-Strömberg, Kymmene Oy ja UPM-Kymmene Oyj oli mitä parhain. Iso kiitos vieläkin mahdollisuudesta! 

No nyt metsäteollisuus on kaiketi ikuisesti taakse jäänyttä elämää, mutta suhde suomalaiseen metsään ei ole vieläkään kadonnut. Tämän blogin kohteita etsiessäni olen joutunut useasti tunkeutumaan metsiin, niin Suomen kuin Venäjänkin alueilla. Hauskaahan se on aina ollut ja metsissä aion viettää aikaani myöhemminkin. Onhan suvun maatilalla paljon maaplänttejä, jotka kaipaavat uusia taimia istutettavaksi, joista kasvaa tulevaisuuden hiilinielut. Tänäkin suvena tuli istutettua useita tuhansia taimia plantaasillemme.

Vastaava operaatio suoritettiin 17.5.2017 Lappeenrannan Vilkjärvellä, minne Meto Kaakkois-Suomi ry eli Metsäalan asiantuntijoiden oma järjestö istutti kokonaisen metsän Lappeenrannan kaupungin maille. Tilaisuus liittyi myös kiinteästi Suomi 100 vuotta - juhlavuoden juhlallisuuksiin. Paikalla ollut satapäinen yleisö istuttikin metsän vauhdikkaasti ja sen jälkeen olikin juhlallisuuksien vuoro.

Tilaisuudessa olivat edustettuina myös seuraavat ryhmät: Wilkjärven Winssikerho sekä Vilkjärven Martat, joiden taikomat hernerokka ja muurinpohjaletut maistuivat kaikille. Paikalla oli tietenkin edustettuna myös maan luovuttaneen Lappeenrannan kaupungin edustajana metsätalouspäällikkö Risto Laukas.
Muistomerkin laatta

Juhlapuheilta ei tietenkään vältytty ja niistä vastasivat Meton puolelta puheenjohtaja Heikki Paukkunen ja Håkan Nystrand. Heidän puheidensa koskivat Suomen metsien monimuotoisuutta ja puun toimitusketjun ihmisten korostamista. Ilman ihmistä, ei matsäteollisuuden ketju ole kestävällä pohjalla.  Lopuksi kaupungingeodeetti Riitta Puurtinen keroi metsien olevan meille kaikille tärkeitä. Ne tarjoavat meille taloudellista vaurautta, virkistysmahdollisuuksia ja työpaikkoja.

Lopulta puheiden jälkeen oli muistomerkin paljastamisen vuoro. Tämä muistomerkki koostuu isoon kiveen kiinnitetystä laatasta, missä on seuraava teksti.

Suomi 100 – vuotta metsä

”Metsän poika tahdon olla
sankar’ jylhän kuusiston”

– Metsämiehen laulu / Aleksis Kivi –

Metsät ovat suomalaisen sielunmaisema ja puu merkittävin luonnonvaramme. Metsät ovat tuoneet suomalaisille hyvinvointia historiamme ajan. Vihreää kultaamme rakkaudella vaalivat ja ammattitaidolla hoitavat metsäasiantuntijat.

Suomen 100-vuotista taivalta juhlistaen,

METSÄALAN ASIANTUNTIJAT

torstai 28. marraskuuta 2019

Lappeenranta / Kaukaan kuoro

Well, nyt ollaan Lauritsalassa, minne pystytettiin keskelle liikenneympyrää ympäristötaideteos Kaukaan kuoro. Kaiketi tuolle olisi ollut parempi paikka kotikunnaillani Kaukaalla, mutta kun siellä ei ole liikenneympyrää, niin paikaksi sitten valikoitui tämä. Mielestäni paras paikka tälle olisi tietenkin ollut Kaukaalla, jonka pitkäaikainen kuoro, ystäväni Taipaleen Antin johdolla toimii vieläkin aktiivisesti. Antista vielä sen verran, että jos hän ei ole musiikkihommissa vaikkapa Kaukaan kuoroa johtamassa, niin hänet tavoittaa Lauritsalan uimahallista torstaisin klo 17.00. Silloin näet kokoontuu Antin vetämä vesijuoksuryhmä, missä Willimieskin on viime viikkoina ollut ahkerasti osallisena. 
Kaukaan kuoro ympäristötaideteos kuukauden vanhana

Nykyiset harrastukseni ovat vähän pliisuja verrattuna nuoruusvuosiini Kaukaalla. Tuolloin meitä oli melkoinen lössi samanikäisiä poikia ja tyttöjä ja keksimme mitä erikoisempia harrastuksia. Koska meidän aikanamme ei ollut vielä älypuhelinta keksitty ja kavereiden kanssa hengailu voitti television kahden kanavan tarjoilut, niin mehän teimme vaikka mitä! Aina keväisin me siirryimme isona laumana Tuosan kallioille, mistä seilailimme lautoilla jäitten seassa saariin pitämään vapaa-aikaa. Makkaranpaisto ja kalastus täyttivät aikamme.




Toinen harrastuksemme oli junalla pummilla ajeleminen. Monet kerrat kilpailimme tehdasjunien kyydissä, kuka uskaltaa mennä pisimmälle tehdasalueelle junan puukuorman päässä roikkuen? Käytössämme oli solmittu köysilenkki, minkä pujotimme tukin ympärille ja istuimme herroiksi tässä istuimessa aina päätepysäkille asti. Käryhän siinä joskus kävi, mutta silloin otettiin hatkat ja tehdaspoliisi ei saanut meitä kiinni....ikinä. Tästä harrastuksemme siirtyi VR:n puutavarajuniin, jotka hidastivat tuolloin Kaukaan koulun kohdalla. Siitä oli helppo loikata junaan mukaan ja reissata aina Imatralle saakka, kuten joskus porukalla teimme. Yleensä tosin poistuimme kyydistä jo Lauritsalan ratapihalla.

Olihan nuo melkoisia aikoja ja tuossahan on vain murto-osa omista tempauksistamme mainittuna. Paljon muutakin toki kerkesimme ja niistä lienee paras olla ihan hissukseen, niin oma äitini ei järkyty liikaa lukiessaan blogiani:) Kaikkea jäynäähän nuo nykynuoretkin saavat aikaiseksi, mutta noin vaarallisiin hommiin monikaan ei ryhdy, koska nykyäänhän jännitystä voi kokea omaa puhelintaan räpläämällä. Jäävät vaan paljosta paitsi nämä nykynuoret. Nuorenahan se pitää kaikkea kokeilla, ettei tarvitse vanhana kiikkustuolissa maanitella, etten kokeillut kun oli tilaisuus....

No, riittäköön tuo minun nuoruudestani Kaukaalla. Nuo ajathan ovat jo kaukana menneisyydessä ja eivät koskaan palaa, vaikka olenkin jokusen kerran suunnitellut järjestäväni kiikkupalloturnauksen entisten kaukaalaisten kera. Ehkä me vaan emme mahtuisi entiselle kisapaikallemme? Niin ja metelikin olisi melkoinen, joten meidäthän kaiketi karkoitettaisiin paikalta?
Laatta on jo hapettunut, mutta siinä lukee:"Kiertoliittymän taideteos, Kaukaan kuoro. Jouko Lempinen 2018. Lappeenrannan kaupunki ja UPM Kaukas

Kaukaan kuoron kivinen muistomerkki

Koska meteliä pitää Kaukaan kuorokin, tosin jalostunutta sellaista, niin kyllähän he ovat muistomerkkinsä tai siis ympäristötaideteoksen ansainneet. Tämä Jouko Lempisen ideasta lähtenyt teos on nyt siis kaikkien nähtävillä Lauritsalan hallituskadun liikenneympyrässä, mihin se valmistui vuoden 2018 aikana. Siinä uittopuomeista tety kuoro laulaa neliäämisesti johtajansa Antin johdolla. 

Mielestäni teos sopii hyvin paikalleen, koska se tuo hyvin esiin Kaukaan ja Lauritsalan roolia metsäteollisuuskeskittymänä ja siinä näkyy hienosti Lempisen innoituksen lähde Kaukaan kuoro, joka kertoo hänen omista kuorolaulua harrastaneista vanhemmistaan ja tietenkin paikallisuudesta. Vielä kun kuoron alla siintää sininen betonilaatoista toteutettu Saimaa, joka antaa viimeisen säväyksen tähän teokseen.

Kaukaan kuoro-teos paljastettiin 19.9.2018 ja sai seurakseen muistomerkin liikenneympyrän nurkkaukseen kesällä 2019. 

tiistai 26. marraskuuta 2019

Lappeenranta / Keltun muistomerkki

Eilen oli esittelyssä Peltolan kaupunginosan ryhmän Peltolan poikien muistomerkki. Vajaan kilometrin päässä tuosta muistomerkistä sijaitsee toinen vastaava muistomerkki, jonka ovat tehneet ja paljastaneet entiset Keltun nuoret. Itse en löytänyt syytä, miksi alue on aikoinaan saanut nimekseen Kelttu vai onko se muodostunut ajastaan puhekielessä. Sillä nyt lienee suuremmalti väliä, kuinka tuo nimi on saanut alkunsa, mutta on se vaan ihailtavaa tällainen kotisetujen muistelu. Pitäisiköhän meidänkin entisten kaukaalaisten aktivoitua pystyttämään muistomerkki Kaukaalle?

Entisten Keltun nuorten 2016 paljastama muistomerkki

Keltun aluehan on nykyiseltä nimeltään Alakylä, joka on pientalovaltaista aluetta. Asukkaitakin alueella riittää ja näin Kelttu tai Alakylän muistoelää jatkossakin. Siitä muistuttaa parhaiten entisten Keltun nuorten kesällä 2016 paljastama muistomerkki. 
Muistolaatta

Muutapa en tästä muistomerkistä tiedäkään, mutta veikkaanpa että lähiviikkojen aikana tietämykseni tulee lisääntymään yhteydenottojen takia. Päivitellään sitten faktat kohdilleen....

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Lappeenranta / Peltolan poikien muistokivi

Tasan kuukausi enää jouluun aikaa, vaikka en siitä kummemmin perustakaan. Sen sijaan odotan kuumeisesti päivämäärää 20.12.2019, jolloin saan erittäin hyvän joululahjan itselleni etukäteen! Tuolloin näet Willimiehen jäljillä blogi tulee päätökseensä ainakin aktiivipäivittämisen osalta. Kyllä en olisi arvannut matkalle lähtiessäni, että siitä tulisi liki kahdeksan vuotta kestävä taival..... Nyt kuitenkin päämäärä häämöttää ja hyvä niin. Joskus on vain osattava antaa periksi!
Peltolan poikien muistomerkki paljastettiin kesällä 2014

Minä olen matkallani oppinut, että juuret on hyvä pitää mielessä, koska ilman juuria uuteen kotipaikkaan on haastava asettua. Niinpä olen monesti blogia kirjoittaessani korostanut kahta paikkaa. Nuo kyseiset paikat ovat Kaukaan kaupunginosa Lappeenrannassa ja Säkkijärvi luovutetussa Karjalassa, mistä äitini suku on lähtöisin. Nämä paikat ovat minulle kaikkein merkityksellisimmät ja kiintymys niihin on säilynyt, jollei jopa kasvanut Willimiehen jäljillä tallatessani. Olen ylpeä noista juurista ja nyt olen varma, etteivät ne katoa minnekään loppuelämäni aikana!

Samaa kotiseuturakkautta vaalivat Lappeenrantalainen porukka Peltolan pojat. Nämä Lappeenrannan yhdeksännen kaupunginosan kasvatit muistelevat myös kaiholla omia nuoruusvuosiaan Peltolassa, joka on vanhastaan puutalovaltaista asuinaluetta, vaikka kehitys on tuonut tännekin kerrostaloja. Sijaitseehan Peltola entisen Lappeen kunnan Armilan kylän Peltolan kantatilan mailla. Nykyisin alue on kasvanut Lappeenrannan ydinkeskustaan kiinni.
Muistolaatta sijaitsee Takojankujan puistikossa

Arvostan suuresti näiden Peltolan poikien muisteloita omasta synnyinseuduistaan ja he ovatkin saaneet paljon tällä rintamalla aikaan. Kyseessä ei ole pelkästään tarinointikerho, vaan toimiva yhteisö, joka tapaa toisiaan vähintäin kerran vuodessa. Peltolan poikien yksi aikaansaanos on muistomerkki, jonka he paljastivat kesällä 2014 Peltolassa Takojankujan puistikossa. Siinä se muistuttaa entisiä ja nykyisiä asukkaita alueen menneisyydestä.
Kotipaikkauskollisuutta

Muistomerkki mainitsee nimeltä kolme Peltolan poikia yhdistävää tekijää ja niiden merkitys onkin ollut heille suuri. Kodin merkityksen ymmärtävät kaikki, kuten kavereidenkin, mutta kenttä? No tietenkin kyseessä on Juvakankenttä, missä pojat bruukkasivat kokoontua kilpailemaan nuorina. Itse kenttä valmistui  sotavuosina. Kuulemma alueella kasvoi tuolloin mäntymetsää, mutta koska saksalaiset tarvitsivat puuta parakkiensa rakennusmateriaaliksi, niin puut myytiin heille. Paikalle kirmasivat nuoret ja niinpä päättäjät myöhemmin heltyivät raivaamaan kannot ja juuret alueelta pois. Juvakan kenttä oli syntynyt.

Lisäksi Peltolan pojat ovat kirjoittaneet ja julkaisseet omakustannekirjan nimeltä Peltolan poikia — Kuvia ja tarinoita vanhasta puu-Peltolasta. Käsittääkseni kirjastosta tuon saa lainaksi, jos Peltolan historia kiinnostaa....

perjantai 22. marraskuuta 2019

Lappeenranta / Peltolan päiväkoti

Ne ajat jolloin Willimies kävi päiväkotia, ovat auttamatta menneet. Viimeksi olen käynyt oman poikani päiväkodissa rakentelemassa legoja joskus 15 vuotta takaperin. Tuolloin vierailu olikin erittäin antoisa, koska pikkupoikana kävin täsmälleen samaa päiväkotia kuin poikani. Olikin mukava muistella noita pikkupoikavuosia. Kaikki tekemäni asiat eivät kyllä kestä päivänvaloa, mutta yhden kertomuksen voisin tähän heittää.... 
Nykyinen Peltolan päiväkoti ei ole mikään komistus


Tuolloin päiväkodissa oli meitä kakaroita kuin Vilkkilässä kissoja ja ihan kaikkea hoitotäditkään eivät nähneet. Niinpä sitten yhdessä Pasin kanssa suljimme yhden Minna-nimisen tytön talon kellariin ja jätimme yksin pimeään. Myöhemmin parikymmentä vuotta myöhemmin törmäsin paikallisessa juhlatilassa tuohon Minnaan ja muistan elävästi, kuinka hän haukkui minut pystyyn. Todellinen verbaalilahjakkuus! No, ehkä aihettakin oli, koska olimme tuon temppumme jälkeen saaneet hänet pelkäämään pimeää ja hän kärsi siitä vielä tuolloinkin. Siinä ei paljon auttanut selittelyt, että Pasin ideahan se oli, vaan jouduin tarjoamaan hänelle koko illan. Joskus nuoruusvuosien tempaukset voivat käydä kalliiksi....
Kesällä 2019 paikalla tehtiin remonttia

Muistolaatta sijaitsee pääsisäänkäynnin kohdalla seinässä

Seinään kiinnitetty muistolaatta

No, nyt kuitenkin siirrytään Kaukaan päiväkodista Peltolan päiväkotiin, jonka seinästä löytyy muistolaatta. Peltolan päiväkoti näet oli Lappeenrannan ensimmäinen päiväkoti ja se aloitti toimintansa jo vuonna 1905, mistä on siis kulunut nyt jo 114 vuotta. Aluksi päiväkodit olivat yläluokan rouvien perustamia ja niin oli Peltolankin päiväkoti. Sen perusti Rouvasväenyhdistys ja sen toiminta oli suunnattu heikko-osaisten lapsille. Niinpä nämä Rouvasväenyhdistykset tekivät ansiokasta avustustyötä turvattomien ja yksinäisten lapsien parissa, jotka teollistuminen toi kaupunkien katukuvaan.

Muistolaatan kiinnitysajankohtaa en tiedä, mutta tuskin se on huonno veikkaus, jos sanon sen olevan vuodelta 2005. 

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Lappeenranta / Neljä muraalia

Willimies on asunut koko ikänsä Lappeenrannassa ja yksi syy siihen on se, että Lappeenranta panostaa viihtyisyyteen. Toki muuallakin tehdään vastaavaa, mutta ainakin itselläni on sellainen tunne, että täällä panostetaan enemmän kuin muualla. No, ihan sama mikä on totuus, koska ainahan minä vedän kotiinpäin näissä kirjoituksissani! Niin kai tälläkin kertaa....

Joka tapauksessa tänä syksynä Lappeenrannan katukuvaa koristeltiin peräti neljällä uudella muraalilla eli seinämaalauksella. Kaiken lisäksi että ne ovat komeita, niin ainahan tällaisilla taideteoksilla kannattaa harmaa betoniseinä piilottaa, koska ne jos mitkä ovat karun näköisiä! Niinpä Lappeenranta antoi neljälle taiteilijalle mahdollisuuden toteuttaa itseään ja laatia Lappeenranta-aiheisia muraaaleja. Nyt ne ovat keskeisillä paikoilla katukuvaa komistamassa ja mikä parasta, niin vielä usean vuoden ajan...
Tua Musakan Tuolta Saimaanrannalta

Norppa, vety ja SaiPa.....niin Lappeenrantaa että!


Teos on osa Lappeenrannan 370v juhlallisuuksia

Kaikki nämä muraalit ovat osa Lappeenrannan kaupungin 370-vuotisjuhlallisuuksia, millä kaunistettiin kotiseutua. Tällaista toimintaa kaivataan vielä paljon lisääkin, mutta tästähän on hyvä jatkaa! Kaikesta huolimatta Lappeenranta on tänä vuonna panostanut paljon ympäristöön ja niinpä nämä ympäristötaideteokset sopivat oikein hyvin katukuvaan. 
Saimi Suikkasen Voikukat


Ensimmäisenä näistä esittelyssä on lappeenrantalaistaustaisen Tua Musakan maalaama Norppamuraali. Kyseinen muraali on nimeltään Tuolta Saimaanrannalta, mikä esittää vedystä haaveilevaa saimaannorppaa, jolla on SaiPan kannatushuivi kaulassaan. Teoksen tausta koostuu Lappeenrannan kaupungin kartta sekä lehmisten oksia. Syynä lienee Lappeenrannan lempinimi lehmusten kaupunki? Toinen muraali, joka on Tua Musakan muraalin vieressä, on nimeltään Voikukat. Sen tekijä on Saimi Suikkanen. Teos komistaa kaupungintalon alakerran betoniseiniä ja komeasti sen tekeekin. Voikukat-teos kuvaa kukkivaa voikukkapeltoa ja ottaa myös kantaa maapallon tilaan ja toimiin, mitä jokainen voi omalta osaltaan tehdä maapallon pelastamiseksi. 

Kolmas Kirkkokadun varteen maalattu muraali on Leena Pukin maalaama Kissamies, jonka teos yhdistää Kis kis kippurahäntä-lorun lappeenrantalaiseen Willimieshahmoon, vaikka vähän pliisuksi Willimieheksi jääkin. Tämäkin teos osallistui ja voitti kaupungin yhdessä Kaakon taiteen kanssa järjestetyn ideakilpailun. No, raati valitsi hyvät kolme työtä kaupunkia komistamaan....
Leena Pukin Kissamies on virastotalon alaosassa


Vähän pliisu Willimies, mutta muuten OK


Näiden lisäksi tulevaisuudessa purettavaan seurakuntatalon seinään maalattiin vielä neljäskin muraali. Teoksen nimi on "Kurkistusikkunat" ja sen maalaamisesta vastasivat Viivi Kiiskinen ja Anni-Sofia Knuuttila. Tämä teos ei kuitenkaan ole pitkäikäinen, koska tämä Lappeenrannan rumimmaksi äänestetty rakennus puretaan lähiaikoina. 
Kurkistusikkunat

Purkutalon seinän taidetta

maanantai 18. marraskuuta 2019

Lappeenranta / Urheiluseura Taiston muistomerkki

Aina välillä päähäni on hiipinyt ajatus, että Lappeenrannasta ei löytyisi yhtään muistomerkkiä, mikä ei olisi tiedossani, julkaistu tai odottamassa julkaisua. No, ei pitäisi heittäytyä liian ylpeäksi, koska eihän tuo ole totta kuitenkaan. Niin kävi tämänkin päiväisen kohteen kanssa. Tästä muistomerkistä en todennäköisesti olisi koskaan kuullut mitään, koska Internetistä tästä ei löydy sanaakaan tietoa tai sanotaan reilusti, että ainakaan minä en löytänyt.
Hanna-Kaisa Vaittisen lähettämä kuva muistomerkistä

Tämä muistomerkki paljastui minulle reilu vuosi takaperin, kun kyselin Haminan Facebook-ryhmistä apua muutamaan Suomenlahden saarissa sijaitseviin kohteisiin. Sain tuolloin paljon hyviä kuvia monilta lukijoista ja siitä vielä iso kiitos näin pitkän ajan jälkeenkin! Tuolloin yhteyttä otti myös haminalainen Hanna-Kaisa Vaittinen, joka tarjoutui kesän 2018 kuvailemaan kohteita minulle. Jotenkin Messenger-keskustelumme ajautui Nurmelan kylään, mistä hän on kotoisin ja hän lähetti minulle kuvan tästä muistomerkistä ja lisäksi vinkkasi kirjasta Kankaisiista Korvenkantaan, mistä löytyy tietoa urheiluseura Tarmosta. Niinpä osaan nyt sitten jotain kertoakin, koska jäi käymättä Hanna-Kaisan vanhemmilla kaffeella, kuten lupailin!
Itse kävin paikalla heti keväällä

Muistomerkki on toimitalon portailla

Urheiluseura Tarmon historia alkoi samalla tavalla kuin varmaan muuallakin. Nurmelan kylän pojilla oli tekemisen puutetta, vaikka intoa urheiluun oli vaikka muille jakaa. Niinpä eräänä toukokuisena sunnuntaina 1918 kylän poikien juoksukilpailun jälkeen, nousi esiin ajatus oman urheiluseuran perustamisesta kylälle. 

Ensimmäisenä perustamisajatuksen nosti esille Mainingin Ilmari ja samalta mieheltä tuli ehdotus, että seura olisi nimeltään Tarmo. Samalla kertaa päätettiin perustaa seuralle johtokunta, jonka johtoon valittiin Emil Nurmela ja Mainigin Ilmarista sihteeriksi. Koska johtokunnassa piti olla kuusi jäsentä, niin johtotehtäviä löytyi myös Edvard Sepälle, Anton Yläoutiselle, Anton Rekaselle ja Yrjö Nurmelalle. Porukan ensimmäinen tehtävä, sääntöjen tekeminen, tehtiin samantien. Lopuksi päätettiin selvittää seuraavan viikon aikana, mistä saataisiin tontti toimitalolle. 

Tontti saatiin Simo Sepältä, joka vuokrasi maan pojille ja antoi kaupantekiäisiksi tontin puut rakennustarpeiksi. Nyt rahattomat pojat päättivät rakentaa oman toimitalon samantien ja talkoillahan se tehtiin kuten tuohon aikaan oli tapana. Rahaa toki tarvittiin myös tiiliuuneihin, kattoparruihin ja muurarin palkkaan, mutta tässä vaiheessa seuran puheenjohtaja Emil Nurmela antoi seuralle lainan, millä saatiin työt valmiiksi.

Talo paloi kesällä 1941

Kun tuumasta pantiin Nurmelassa toimeksi, niin jo uutena vuotena talo oli valmis käyttöön. Vihkiäisjuhlan yhteydessä kertyi tuloja sen verran, että ensimmäinen erä lainaa maksettiin pois. Pari vuotta etiäpäin, niin velka oli kokonaan kuitattu arpajaisten ja iltamien tuloilla. Nuorissa oli tuohon aikaan potkua...

Kilpailutoiminta oli alkuvaiheessa aktiivista ja tiukka kilpailuasetelma syntyi Virolahden Sammon, Aholan Veikkojen ja Miehikkälän Vilkkaan Muurikkalan Kaiku-osaston kanssa. Yleisurheilun kolmiottelu ja 5x1000 metrin viestijuoksu olivat suosituimmat lajit. Kilpailut olivat suosittuja ja keräsivät isot yleisömäärät, kun kylien välejä ratkottiin rauhanomaisesti. Unohtaa ei sovi myöskään Salajärven jäällä hiihdettyä 10x20 kilometrin viestihiihtoa. Siinä punnittiin keväthangilla, että kuka on tekijä suksilla.

Kuten niin usein, tilanteet muuttuvat. Perustajajäsenet avioituivat ja Ilmari Mainingin muutettua pois kylästä, alkoi illanvietot vähentyä. Tilalle tuli tanssi ja se johti muutoksiin. Näyttämö purettiin, jotta tilaa tanssijoille saatiin lisää. Näin Tarmo jatkoi kyläläisten viihdyttämistä sotavuosiin saakka. Traaginen loppu Tarmon toimitilalle koitti koitti kesällä 1941, kun Neuvostoliitto ampui tykeillä Suomen puolelle. Talo paloi maan tasalle.

Muistomerkin paljastajista en tiedä varmasti, mutta eiköhän ne ole samojen kylien miehet, jotka aikoinaan rakensivat talonkin. Siitäkään minulla ei ole tietoa, että koska muistomerkki on tontille noussut?      

lauantai 16. marraskuuta 2019

Lappeenranta / Hiekkalinna Lappeenranta 370 vuotta

Sattuipa sopivasti. Tästä tulikin oikea tuplajuhlapostaus! Eilisehtoona Willimies katseli Huuhkajien karsintamatsia ja nyt olen ihan täpinöissäni. Kassi on jo puoliksi pakattu ensi kesää varten, jotta pääsen seuraamaan Eurooppaan Huuhkajien taivalta Futiksen EM-kisoissa. Tämä on oikea unelmien täyttymys..... Vannoin näet aikoinaan, että Suomi ei koskaan voita lätkän maailmanmestaruutta eikä Euroviisuja. Kolmantena oli se, ettei Suomi koskaan pääse futiksessa arvokisoihin! Nyt kaikki kolme on jo toteutunut. Aikaakaan ei mennyt kuin nelisenkymmentä vuotta! Vielä kun SaiPa voittaisi mitalin...... Vaan nyt toisiin juhlatunnelmiin!

Joel Puranen - Lappeenranta 370vee

Tälläkään kertaa kohteena ei ole muistomerkki, mutta pakkohan se on tämäkin esitellä, koska tuli jossain vaiheessa käytyä kurkkaamassa tämäkin paikka. Itse asiassa Lappeenrannan hiekkalinna oli tänä vuonna jo kuudettatoista kertaa linnoitusniemen kärjessä. Uskoisin käyneeni paikalla joka kerta, vaikka paikka nyt sinällään ei minua suuremmalti kiinnostakaan. Sen sijaan turisteja se imuroi ihan mukavasti, koska tämän vuotinen Lappeenranta 370 vuotta teema veti paikalle yli 155000 kävijää!

Tämän vuotinen teema siis oli Lappeenranta 370 vuotta. Itse asiassa vaihtoehtoja kaupungin perustamiselle on muitakin, mutta jostain syystä tuo vuosi 1649 on valittu kaupungin perustamisvuodeksi. Jos sinua kiinnostaa käyttää aikaasi kseitsemän minuuttia, niin voit kuunnella perustelun vuosiluvulle täältä. Lisäksi jos innostuit Lappeenrannan historiasta enemmänkin, niin tämän loistavan Villimiehen jalanjäljissä kuunnelmasarjan kaikki 48 osaa ovat ikuisesti kuunneltavissa Yle Areenassa. Voisiko YLE parempaa lahjaa 370-vuotiaalle Lappeenrannalle antaakaan?

Tämän vuotinen hiekkalinna siis oli rakennettu teemansa ympärille, joten mitäpä sitä turhaa höpöttämään, koska voit katsoa kuvia ihan itsenäisestikin....
Vesitorni ja vanha näkötorni





Vanha keisarin juna-asema

Kaupungin perustaja kuningatar Kristiina

Jouni Hynynen ja linnoituksen rakentaja Suvorov

Rakuunat ja luurankotakit kuuluvat Lappeenrannan historiaan
Hiekkalinnassa oli myös kirkko rauhoittumista varten

Kirkon seinä jakaa informaatiota



Nykyinen Lauritsalan kirkkokin oli mukana
Tsaari Nikolai II


Sataman vetykioskit vetävät minut joka vuosi vedylle


Lappeenranta jatkaa Wiipurinrinkelin perinteitä


Hynynen kelpaisi melkein Willimieheksi

Aidolla vaan pitää olla iso puunuija!