sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Lappeenranta / Jäähyväiset viimeiselle ritarille

Willimiehen jäljillä sivuston sähköpostiin on viimeisen viikon aikana tullut lukuisia uteluita, että mihin kohteeseen blogi tulee lopettamaan. Kenellekään uteliaalle en ole vastannut, mutta nythän tuo selviää ihan jokaiselle, koska on viimeisen postauksen vuoro! Itse asiassa en olisi halunnut tämän olevan viimeinen postaukseni. Vaikka asia onkin ikävä, niin ehkä tästä kuitenkin on jotain hyötyä ja iloa jälkipolvillekin. Kuten presidentti puheessaan Tuomas Gerdtin haudalla lausui: "Me kiitämme, me kunnioitamme ja me muistamme". Nyt on sitten aika keskittyä muistelupuoleen, koska viimeinen Mannerheimin ristin ritari on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Nyt on tilaa uusille sankareille ja urotekojen suorittajille.

Viimeinen ritari siunattiin Lauritsalan kirkossa

Kirkon edessä oli kuljetus valmiina

Arvovieras presidentti Niinstö saapuu paikalle

Presidentti matkalla sisälle kirkkoon

Turvatoimet olivat Lappeenrannan mittakaavalla isot


Itselleni Tuomas Gerdt, kuten muutkin ritarit, olivat miehiä, joita ja joiden urotekoja ihailtiin ja katsottiin kunnioittaen yläviistoon. Lisäksi oman isäni kautta kuulin usein tarinoita hänestä, koska hän oli isäni tuttuja. Jotenkin hänestä tuli itselleni kaikkein läheisin ritari. No, muita en tunnekaan kuin median välityksellä. Toki oman ikäpolveni edustajana ritari Ehrnrooth tuli tutuksi, kuten kaikille suomalaisille. Muiden urotekoihin perehdyin kirjojen ja myöhemmin Internetin välityksellä. Lopulta Tuomas Gerdtistä tuli kaikille suomalaisillekin tuttu presidentin itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien avaajana. 

Liikenne hiljeni hautajaissaaton lähestyessä

Hieno yksityiskohta saattomatkan varrella. Mainostaulu oli valjastettu kunnioittamaan viimeistä ritaria


Joitain vuosia takaperin kävin muutaman kerran kysymässä ritari Gerdtiä puhujaksi Lauritsalan koulun itsenäisyyspäiväjuhliin tai puhumaan pienemmälle porukalle historiantunnillemme. Valitettavasti nämä asiat eivät koskaan toteutuneet, mutta joka kerta käydessäni häneltä asiaa kysymässä, sain viettää pitkät tovit hänen kanssaan keskustelemassa. Itse asiassa kerran jopa myöhästyin seuraavalta oppitunniltani, mutta rehtorimme antoi tuon minulle anteeksi. Olihan asia tärkeä. Todellakin monesti olen jälkikäteen asiaa pohtinut, että olisi pitänyt uskaltautua muutamaa vuotta aikaisemmin.... Sama ikävä myöhästyminen minulla toki kävi myös naapurissani asuneen olympiavoittaja Matti Nykäsen kanssa. Kysymättä jäi ja nythän se sitten on myöhäistä.  

Sotaveteraanien ja muiden maanpuolustusjärjestöjen lippulinna kokoontuu

Hautausmaalle ei ollut asiaa ilman maskia

Lippulinna

Viimeisen ritarin kantajat saapuvat. Yksi heistä on entinen oppilaani 


Nyt kun viimeinen ritari on poissa joukostamme, niin siitä olen iloinen, että hän sai arvoisensa hautajaiset, kuten hänelle ryhmänsä viimeisenä tietysti kuuluikin. Pienen ikävän sivuvireen hänen kuolemansa kuitenkin minullekin aiheutti. Minä näet kävin 31.10 myöhään illalla nuorimman poikani kanssa lainaamassa pastori Jorma Taipaleelta kuomullista peräkärriä seuraavana päivänä tapahtuvan poikani muuttoa varten. Kuinka ollakaan, niin pihalla nousi yhdeksi puheenaiheeksemme sotaveteraanit ja samalla myös Tuomas Gerdt. En tuolloin asiaa sen kummemmin pohtinut, mutta seuraavana päivänä kesken muuttohommien poikani sanoi lukeneensa netistä viimeisen ritarin nukkuneen pois 1.11.2020. Ehkä asioilla on taipumus nousta esiin, kuten monesti unissa näkee enneunia.

Kaikki valmiina 

Ritarin viimeinen maanpäällinen matka alkamassa

Matkaa tehtiin Suomen lipun perässä




En aio pitkästyttää teitä kirjoittamalla viimeisen ritarin urotöistä sotarintamilla, koska monet eri julkaisut ja teokset ovat käsitelleet asian paremmin kuin itse koskaan pystyisin. Jokainen asiasta kiinnostunut varmaan löytää pienellä vaivalla riittävästi luettavaa aiheesta ja miehestä yleensäkin. 

Virallisen osuuden päätyttyä paikalle kerääntyi tavalliset kansalaiset jättämään jäähyväisiä

Lippuvartio vielä paikalla


Hautajaisten järjestelyistä vastasi Lappeenrannan maasotakoulu, joka oli ritari  Gerdtin kummijoukko-osasto. Yksikön piiristä vastuu järjestelyistä osui komendantti Antti-Pekka Kaarnalle, joka on myös lapsuudenaikaisia kavereitani. Hienot ja ennen kaikkea juhlalliset hautajaiset hän saikin. Sitä en tiedä, olisiko hänet haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin valtiollisin menoin, ellei hän itse olisi kertonut haluavansa tulla haudatuksi edesmenneen rouva Gerdtin viereen. Näin kuitenkin hänen toiveensa toteutettiin. 

Virallinen osuus alkoi Lauritsalan kirkossa, missä pastori Jorma Taipale ja  Puolustusvoimien kenttäpiispa Pekka Särkiö siunasivat sukulaisten ja arvovieraiden läsnäollessa ritarin viimeiselle matkalleen. Tietysti itseni piti olla paikalla kirkon edessä kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö saapui paikalle Mersullaan. Vieraiden siirryttyä sisätiloihin, me Williladyn kanssa jatkoimme matkaamme Lepolan hautausmaalle, minne viimeinen ritari saapui saattajineen halki Lauritsalan. Hienona erikoismainintana upea valomainos matkan viimeisessä kurvissa. Hienoa, että joku oli hoksannut vaihtaa mainostekstit upeaan jäähyväiskuvaan.

Hautajaiset sinällään olivat sotilaalliset, Maasotakoulun vastatessa järjestelyistä. Paikalla oli tietenkin Rakuunasoittokunta, joka vastasi musiikista. Puhujana presidentti Niinistö piti puheen, joka mielestäni on yksi upeimmista puheista joita olen viime vuosina kuullut. Jähmeänä sällinä jopa minulla alkoi liikuttumisen oireita hiipiä pintaan. 

Nyt hautajaisista on kulunut kolme viikkoa ja yhä edelleen viimeisen ritarin haudalla loistaa kynttilämeri. Se kertoo, kuinka Tuomas Gerdtiä ja hänen sukupolveaan arvostetaan yhä edelleen maassamme. Lisäksi hieno osoitus kunnioittamisesta oli myös suruliputus koko maassamme, joka 1.11.2020 pidettiin. Muisto ritareista ja sotaveteraaneista jää, kuten presidentti Niinistö puheessa sanoi, vaikka joukko pienenee joka vuosi.

Lappeenranta ja Suomi muisti sankariaan lukuisilla kynttilöillä. Kuva hautajaisten jälkeisenä päivänä otettu


Tasavallan presidentin seppele

"Me kiitämme, me kunnioitamme ja me muistamme" 


Nyt kun olen esitellyt viimeisen kohteeni uteliaille sekä muillekin, niin lienee syytä jättää jäähyväiset tämän bloginkin osalta. Uutta  julkaistavaa ei enää ole, joten päivittäminen uusilla kohteilla siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Tarkoitukseni olisi kuitenkin jatkaa muistomerkkien esittelyitä, kunhan niitä taas jostain löytyy tai paljastetaan uusia. Itse ainakin uskon Tuomas Gerdtin saavan oman muistomerkin Lappeenrantaan. Kenties se sijoitetaan Lauritsalaan hänen omaa nimeään kantavaan puistoon?

Itse kuitenkin aion vetää vähän henkeä ja juhlistaa muutamalla lasillisella tämän urakan väliaikaista päättymistä sekä tänään tapahtuvaa ikääntymistäni. Tarkoitushan oli viettää syntymäpäiväni ja blogin päättäjäiset blogin syntysijoilla Kaukaalla paikallisessa Kisa-Krouvissa, mutta pilasihan tämä korona senkin tilaisuuden. Ehkä ensi vuonna 20. joulukuuta voimme juhlistaa siellä blogin miljoonaa kävijää, koska ensi vuoden aikana tuokin uskomaton tapahtuma toteutuu...

Kiitokset ihan jokaiselle lukijalle ja toivottavasti Willimiehen jäljillä pystyy vielä jatkossakin esittelemään teille uusia kohteita!

Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta 2021

T. Jukka "Willimies" Siiskonen

torstai 17. joulukuuta 2020

Lappeenranta / Kaunis Weera

Toiseksi viimeistä kohdetta viedään ja alunperin tarkoitukseni oli myös tähän kohteeseen bloggaaminen tällä erää lopettaakin. Kauniin Weeran ohitse kuitenkin kiilasi viime metreillä eräs toinen kohde, joka saa kunnian kolmen päivän päästä lopettaa nämä väsyneet jorinani. Ehkä tuleva uudelleen aloitus joskus tulevaisuudessa saa innostukseni näkymään myös näissä höpötyksissäni.....

Kaunis Weera katsoo Saimaalle


Ennen kuin aloitan Kauniin Weeran tarinalla, niin pakko vähän avautua omista asioistani. Työrintamalla takana on elämäni rankin syksy työrintamalla. Pakkohan se on tunnustaa, etten ole viettänyt töissä päivääkään ilman ajatusten karkaamista koronahärdelliin. Reilut pari viikkoa takaperin aloin käyttämään töissä visiiriä tai kuten itse sanon, niin hitsarin koppaa. Lienee tuo vielä mahdolliset pöpöt pysäytellyt, koska ainakin vielä olen ollut terveenä. Töitä on siis historian parissa painittu ihan kuin ennenkin, mutta ehkä se suurin innostus on vielä pysytellyt poissa.

Antiikin kauneutta


Siviilipuolella on taas tullut viime viikkoina vietettyä enempi aikaa kotosalla harrastusten jouduttua tauolle. SaiPan pelit ja lupaavasti alkanut kehonrakentajan urani tyssäsivät pelien loppumiseen ja kuntosalin sulkeutumiseen. Ilmeisesti edessä on taas massakausi, jonka aikana painoni nousee yli sadan kilon. No, eipähän tarvitse käydä neuvolassa punnittavana, kuten isot pojat sanovat! Kaiken lisäksi tämän vuoden suuriin muutoksiin kuuluvat ajokaluston uusiminen. Yamaha-prätkäni vaihdoin Kawasakiin ja liki 20 vuotta kestänyt rakkaussuhde Chrysler-autoihin päättyi nyt joulukuussa. Jatkossa kurvailen Chevroletilla tai "letukalla" kuten nuoruudessani bruukattiin sanoa. Muutosta on siis kuulunut tähän vuoteen! Kaikkien näiden muutosten lisäksi päätin jättää päätösbileet ensi lauantaina pitämättä, ettei vahingossakaan päättäjäisistä tule lopulliset....



Ensi vuodellekin olen asettanut itselleni erilaisia tavoitteita, kuten tiputtaa painoa yli 10 kiloa, ajaa moottoripyörällä aito "rautaperseajo" ja leppoistaa elämääni kaikin tavoin. Jos vaan on mahdollista, niin yritän myös etsiä uusia muistomerkkejä ja kuvata niitä. Niin, en minä lopettaa aio pysyvästi, mutta kun tällä hetkellä ei ole aineistoa esiteltäväksi. Sitten kun olen saanut kasaan 40-50 kohdetta, niin homma jatkuu. Veikkaanpa kyllä, että helppoa se ei tule olemaan. Pitäähän se tuo miljoonan lukijan rajakin saada rikki, kun on niin turkasen lähellä. Tähän mennessä lukijoita on ollut jo yli 917.000, joten aika paljon noita saa vielä tulla ennen miljoonabileitä!!!!

Ryhti kohdillaan
                                  

Miljoonabileiden takia nyt asiaan.....  Lappeenranta sai uuden upean patsaan 7.8.2020 aivan kaupungin näköalapaikalle sataman kupeeseen kulkureitin varrelle. Siinä sitä kelpaa katsella Kaunista Weeraa, joka pronssisena hahmona seisoo Saimaalle tuijottelemassa vesipatjan päällä. Vaan  kuka on tämä salaperäinen Kaunis Weera?  Kaunis Weera on saanut alkuperänsä Tatu Pekkarisen vuonna 1942 säveltämästä Kaunis Veera -kappaleesta sekä ennen kaikkea siitä tehdystä näytelmästä ja elokuvasta. Etenkin elokuva, jonka Ville Salminen ohjasi, teki Weerasta tunnetun. Elokuvahan kertoo sisävesialus Prinsessa Armadasta, joka seilasi Saimaalla ja aina Pietariin saakka vanhaa Saimaan kanavaa pitkin. Veera oli paennut laivalle avioliittoa, johon hänen vanhempansa yrittivät häntä pakottaa. Nyt Weera ja Prinsessa Armada ovat taas yhdessä!




Kauniille Weeralle oli tarkoitus hankkia kaupunkiimme patsas jo viisikymmentä vuotta takaperin, mutta aikeeksihan se jäi. Sitten viitisen vuotta takaperin alkoi tapahtua paikallisen liikemiehen Ossi Wilhun toimesta. Wilhu ilmoitti hankkivansa patsaan omalla kustannuksellaan ja ei ihan pienellä summalla, koska kustannusarvio oli 100.000€. Aluksi patsas, jonka Wilhu halusi tulevan Lappeenrannan "Havis Amandaksi", piti sijoittaa raatihuoneen puistikkoon. No, jokuhan siitä päätti valittaa,ja siitä alkoi melkoinen härdelli. Kuvittelin jo hetken Wilhun luopuvan koko hankkeesta, mutta onneksi hermo piti. 

Weera on komia plikka


Muutenkin loppuvaiheessa tuli viivytyksiä vesialtaan kanssa, mutta lopulta patsas oli valmis paljastettavaksi kaiken kansan nähtäväksi, vaikka viivytystä tulikin. Lisäksi kun vielä tämä koronahärdelli iski päälle, niin oli hetken epäselvää, koska juhlallisuuksia päästäisiin juhlimaan. Lopulta taidemesenaatti Ossi Vilhun ja kuvanveistäjä Markku Hirvelän projekti saatiin päätökseen. Lopulta kuitenkin niin Vilhu, taiteilija ja kansa olivat tyytyväisiä. Se lienee pääasia?

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Lappeenranta / Lappeen vaakuna

Blogin päättyminen ja kirjoittajan jokavuotinen ikääntymispäivä lähestyvät. Kumpaakin tapahtumaa oli tarkoitus juhlistaa viimevuotiseen tapaan kotikonnuillani Kaukaalla. Tarkoitus oli jälleen kerääntyä paikalliseen Kaukaan Kisakrouviin, mutta saas nährä nyt.... Hirveästi ei tuo korona kiinnostaisi, vaikka eipä sitä täällä meilläpäin ole liikaa näkynyt. Silti olen vielä harkitsevalla kannalla ja olenhan saanut vastaehdotuksen eräältä lukijalta, että voisimme bilettää heidän autotallissa kuten nuorena teimme samassa paikassa. Vieläkin muistan taivaille räjähtäneen perunakiljun tuoksun kun siivosimme sotkujamme. Viinatehtailijan lupaavasti alkanut ura päättyi tuolloin lyhyeen....

Vaakuna sijaitsee Lappeenranan keskustassa kirkkopuistossa

Lappeen vaakuna


Vaan asiaan, jotta ei mene jaaritteluksi. Nykyinen Lappeenranta on muodostunut entisen Lappeen pitäjän alueelle ja lopullinen liitos tapahtui niinkin myöhään kuin 1967. Aiemmin Lappee oli se alue, mistä muut tämänkulmakunnan pitäjät ovat saaneet alkunsa. Lappeen pitäjä on kaiketi muodostunut 1200- tai 1300-luvulla ja ensimmäisen kerran siitä löytyy maininta vuodelta 1415. Noina aikoina pitäjän keskuspaikka, ja jo aiemminkin, oli Kauskila. Siellä oli alueemme ensimmäinen kirkko ja kristillinen hautausmaa. Massiivinen maa-alue myös kuului Lappeeseen, koska nykyinen Iitti lännessä, Mäntyharju pohjoisessa ja Joutseno idässä sisältyivät Lappeen alueeseen. Vaikka Lappee on pakkoliitetty 1967 Lappeenrantaan, niin vanha oma seurakunta on olemassa. Tosin puhetta on ollut, että säästösyistä kaikki seurakuntamme liittyisivät yhteen. Koska se tapahtuu, on vielä vaiheessa.


Pyhän Laurentiuksen reliefi vaakunan pohjan päällä


Mistä sana Lappee on sitten saanut alkunsa. Väittävät sillä olevan kolme eri vaihtoehtoa. Yksi vaihtoehto on, että se olisi muodostunut sanasta Lapwesi, joka tarkoitti Saimaan etelärantaa, missä Lappeekin sijaitsi. Tästähän meidän kylässä on vieläkin Lapvesi niminen kaupunginosa. Toinen vaihtoehto on, että se tulisi sanoista lape tai lappeelleen. Kuulemma kun tänne suuntaan olisi katsellut Wiipurista, niin paikka olisi lappeellaan Salpausselän etelärinteellä. Jotenkin tämä vaihtoehto itsestäni kuulostaa oudolta. Kolmantena vaihtoehtona nimen alkuperälle on lappalaisten vaikutus. Tornionjoella sijainneesta lohikylä Lappeasta muuttaneet siirtolaiset olisivat muuttaneet tänne ja tuoneet nimen tullessaan. Tätä teoriaa tosin saattaisi tukea 1600-luvulta asti olleen Lappeenrannan vaakunan Willimies, joka on voinut olla alkujaan lappalainen. Se ja sama, mistä nimi on saanut alkunsa.....se ei kaiketi ratkea varmasti koskaan!

Sen sijaan Lappeen vaakunassa ei ole Willimiestä vaan se kertoo enempi kristillisestä vaikutuksesta, koska vaakunassa on Pyhä Laurentius halstereineen ja kultarahoineen. Tarkempi selitys Lappeen vaakunasta on seuraava: 

"Lappeen kunnanvaakuna oli Lappeen kunnan tunnus, joka oli saanut aiheensa pitäjän keskiaikaisen kirkon suojeluspyhimyksestä Pyhästä Laurentiuksesta, joka esiintyi aiheena jo 1600–luvun alkupuolella Lappeen kihlakunnan sinetissä. Vaakunan halstari liittyy olennaisesti Pyhään Laurentiukseen tämän tunnuksena, joka viittaa tämän marttyyrikuolemaan polttamalla rauta-arinalla. Halstari on myös Lohjan vaakunassa. Vaakunan on suunnitellut Olof Eriksson, ja se vahvistettiin käyttöön 4. helmikuuta 1953. Vaakunan selitys on ”puna-mustahalkoisessa kilvessä oikealle katsova P. Laurentius pitäen oikeassa kädessään kohotettuna halstaria ja vasemmassa kultarahoja; kaikki muu hopeaa”. Vaakuna muuttui epäviralliseksi kotiseutuvaakunaksi 1967, kun Lappeen kunta liitettiin Lauritsalan kanssa Lappeenrannan kaupunkiin."

Aiemmin Lappeen vaakuna löytyi Lappeen kirkon pihamaalta kukkaistutuksena toteutettuna, mutta koska mustia kukkia on vaikea löytää, niin se päätettiin ikuistaa tekemällä se kivestä. Hankkeen alullepanijana toimi Lappeen kotiseutuyhdistys. Lappeen vaakuna muodostuu pohjasta, mihin on käytetty Virojoen punaista graniittia ja Koitavaaran mustaa graniittia. Pohjan päälle on Kurun harmaasta graniitista tehty Pyhän Laurentiuksen reliefi.

Tekijäkin on kaivertanut nimensä reliefiin


Vaakuna paljastettiin 6.9.2020 Lappeen kirkkopuistossa. Puhujina toimivat ainakin kaupunginjohtaja Kimmo Jarva ja kaupunginpuutarhuri Hannu Tolonen. Veikkaanpa, että Lappeen Kotiseutuyhdistyksestäkin joku virkkoi jokusen sanan.... 

torstai 10. joulukuuta 2020

Lappeenranta / Valarikon viivan muistolaatta

Joskus näitä muistomerkkejä löytyy mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Tämä olisi kaiketi löytynyt helpoiten, kun lukisin päivittäin paikallisen aviisin, joka julkaisi jutun kuvineen tämän muistolaatan paljastuksesta. Itseltänihän tuo jäi huomaamatta, mutta onneksi teetin viime keväänä etäopetuksessa tehtävän 8-luokkalaisille, missä heidän piti käydä ottamassa selfie kotiaan lähimpänä olevalla muistomerkillä tai - laatalla. Niinpä kuvia katsellessani totesin, että olin törmännyt ihkauuteen muistolaattaan. Uskomaton munkki oli käynyt, kun katselin Kettusen Antin ottamaa selfietä. Piti ihan samantien kysäistä, että missä tämä on ja johan paikka selvisi.

Muistolaatta oli kiiltävä vielä huhtikuussa 2020

Muistolaatta on kiinnitetty mökin sokkeliin


Paikka onkin vanha tuttu, josta kirjoitin pienen tarinan jo vuonna 2012. Se löytyy täältä. Nyt olivat vaan kiinnittäneet ihan uutukaisen laatan mökin seinään kertomaan Venäjän keisarin petollisuudesta johtuneesta vedenpaisumuksesta. No, eipä keisarikaan kaiketi mahtanut mitään vuoden 1899 kevättulville, jotka nostivat Saimaalla ja muuallakin vedenpinnankorkeuden ennätyslukemiin. Aivan mittausaseman läheisyydessä on jopa kallioon hakattu viiva veden huippukorkeudesta ja Lappeenrannan sataman Halkosaaresta löytyy myös muistomerkkiin merkittynä "Valarikon viiva".

Viime käynnin jälkeen mökin oveen oli ilmestynyt upea piirros


Valarikon suurtulva nosti Saimaan pintaa yli kaksi metriä, tarkalleen 202 senttimetriä. Tulvaveden alle jäi Vuoksen vesistössä yhteensä 63000 hehtaaria maata kaksimetrisen vesimassan alle. Vahingot ovat varmaan olleet melkoiset, mutta tuskinpa tuossa kukaan henkeään on menettänyt? Korkeimmillaan vedenpinta oli 26.8.1899, jolloin vedenkorkeus nousi aina 77,6 metriin merenpinnasta. Niinpä tarkalleen 120 vuotta myöhemmin oli aika muistella tapahtumaa ja paljastaa uusi mittausaseman seinään kiinnitetty laatta.  

Muistolaatan paljastivat 26.8.2019 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen johtava vesitalousasiantuntija Pekka Vähänäkki ja Pontuksen koulun Saimaanselän solusta kuudesluokkalaiset Mette Myöhänen, Silja Kuivalainen ja Emma Jäkälä. Lisäksi muut Saimaanselkäläiset olivat kallion päällä soittamassa nokkahuilua. Kyseiset oppilaat ovat nykyisin minun historiantunneillani ja muistelivat yhdellä tunnilla noloina nokkahuiluosuutta, vaikka takuulla osasivat soittaa, mitä sitten soittivatkaan!

tiistai 8. joulukuuta 2020

Lappeenranta / Kapearaiteisen rautatien muistomerkki

Nyt tuntuu kuin blogi olisi alkuvaiheessa! Yksi ensimmäisiä stoorejani oli kertomus Joutsenon Konnunsuolta löytyvästä kapearaiteisesta rautatiestä, jonka joku paikallinen Pelle Peloton oli itse rakentanut. Kuvan ja jutun tuosta voit käydä lukaisemassa täältä. Yhä vieläkin kyseessä on mielestäni yksi tämän blogin aikana esiintulleista mielenkiintoisimmista paikoista. Kateeksi käy tuo joidenkin idearikkaus, koska itsellä aivot vaan surraavat tyhjää....

Joutsenon asema ja infotaulut (Kuva Elina Artell)

Kapearaiteisesta on jäljellä vain pari vaunua (Kuva Elina Artell)

Viime vuosina olen useasti ajellut tuon paikan ohitse moottoripyörällä ja itsekseni hihitellyt, mutta en ole sen koommin käynyt sitä kurkkaamassa lähemmin. Nyt kuitenkin kyseessä on aivan uusi kohde, joka ratsastaa samalla teemalla eli kapearaiteisella rautatiellä, joka aikoinaan kulki Muukosta Konnunsuolle vankila-alueelle. Itse bongasin kohteen noin vuosi takaperin Instagramista #muistomerkki. Tuolloin kuvat unohtuivat pyytää kaverilta joka ne kuvannut. Itsellänihän ei ole mitään asiaa entiselle vankila-alueelle, joka on viime vuosina toiminut maahanmuuttokeskuksena. Olin jo luopua kohteen kuvaamisesta......

Vanhoja kuvia (Kuva Elina Artell)

(Kuva Elina Artell)


(Kuva Elina Artell)


(Kuva Elina Artell)


Sitten saapui elokuu ja työt alkoivat Lauritsalan koulun historianopettajana ja 7B-luokan luokanohjaajana. Luokalleni tuli Elina niminen tyttö ja hän oli kotoisin Konnunsuolta. Niinpä sitten rohkaisin mieleni ja kysyin Elinalta, että pääsisitkö käymään paikan päällä kuvaamassa kohteen? Ilokseni tyttö ilmoitti homman onnistuvan ja niinpä tämä kohde esitellään Elinalta saaduilla kuvilla. Eipä tätä kohdetta liikaa ole esitelty, joten varmaan paikallisillekin aika uusi tuttavuus?

(Kuva Elina Artell)

(Kuva Elina Artell)


(Kuva Elina Artell)


(Kuva Elina Artell)

Tämä Konnunsuon vankilan ja Muukon välinen kapearaiteinen juna liikennöi vuodesta 1924 aina vuoteen 1961 saakka. Kyseisenä vuotena 1.4 liputettiin viimeinen juna saapuneeksi määränpäähän ja liikennöinti lopetettiin. Varmuuden varalta myös kiskotus purettiin ja nykyinen viivasuora tie Konnunsuolle menee vanhan ratapohjan päällä.

Muistomerkin tekijästä minulla ei ole tietoa ja oma arvaukseni sen valmistumisvuodesta on 2019. Kertokoon tietävämmät lisää.... 

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Lappeenranta / Rakuunat Lappeenrannassa

Tänään on maamme itsenäisyyspäivä, joten ollaanpa vähän juhlallisemmalla tuulella kuin normaalisti. Suuriin fanfaareihinhan tässä ei ole liiemmin innostusta, koska olemme taas keskellä sotatannerta, missä näkymätön vihollinen vaanii meitä. Maamme historian aikana on tänne tulvinut vihollisia vähän joka ilmansuunnasta, mutta nyt tuntuu että taistelukestävyys alkaa kansalla olla koetuksella. Kyllä tästä selvitään, kunhan maltetaan pyristellä ja jättää koohotukset vähemmälle!


Rakuuna Valtakatu 10 seinässä


Omalta  kohdaltani ovat peruuntuneet vesijuoksuryhmän pikkujoulut, työmaan pikkujoulut, uimahallin punttisalikäynnit sekä SaiPan pelit. Pitänee aktivoitua liikkumaan kävellen joka ehtoo ja kehittää oma punttisali johonkin, koska hyvin alkanutta treenaamista en haluaisi keskeyttää. Ongelmahan on se, että se ryhmän tuki ja kannustus puuttuu....toivottavasti näin ei käy!

Rakuuna hevosineen Valtakatu 12 seinässä


Sitten päivän kohteeseen jotka löytyvät Lappeenrannasta Valtakadun varrelta talojen 10 ja 12 seinistä. Tämä muistomerkki laattoineen vinkattiin minulle jo aikapäiviä takaperin, mutta se unohtui, kuten moni muukin tärkeä asia. Lopulta loppukesästä se juolahti mieleeni, kun poikani halusi muuttaa omaan kämppään ja ajelimme pitkin kaupunkia. Niinpä sitten kuvasin tämän kohteen lopultakin....




Kyseessä ovat Rakuuna-aiheiset muistolaatat ja taideteokset, jotka kertovat rakuunoiden historiasta kaupungissamme. Rakuunat, SaiPa ja Lappeenranta ovat Lappeenrannan kiinteää ydintä ja näistä rakuunoita muistellaan monellakin tavalla, kuten näissä kuvanveistäjä Jorma Parkkarin taideteoksissa vuodelta 2015. Antaa muistolaattojen ja rakuuna-aiheisten taideteosten kertoa oma sanomansa. Hyvää itsenäisyyspäivää ja muistakaa avata Alfa-TV kello 18, missä aiheena on viimeisen ritarin, Tuomas Gerdtin vierailu Siiranmäen taistelupaikoilla.