perjantai 7. maaliskuuta 2014

Parikkala / Patsaspuisto

                                    Lieneekö Kelan Anssikin käynyt Parikkalan "Puistossa"

Tämän päiväisen blogitarinan julkaisu olikin normaalia haastavampi juttu. Takavuosina Lappeenrannan ja Joensuun väliä kurvaillessa, piipahdin päivän kohteessa useasti kameran kanssa. Valokuvia tuli napattua satamäärin, mutta silloin kun niitä muutama viikko sitten olisi tarvinut, niin eihän niitä mistään löytynyt. Tyypillistä hutilointia, mikä on keskeinen osa elämääni. Huono muisti kun yhdistetään laiskuuteen ja aikaansaamattomuuteen, niin sellaista se on työn jälkikin. Hutiloitua ja nopeasti kasaan kyhättyä, mikä paistaa kilometrien päähän.
Rönkkösen puiston opaste (Kaikki valokuvat Aleksi Lapakko 26.2.2014)

Onneksi blogimme Parikkalan osaston assistentti Lea riensi taas apuun. Tekstiviesti lomalla olevalle Lealle riitti ja hän syöksyi Parikkalaan hoitamaan homman, minkä itse olin tyrinyt... Lea oli valmis poikansa kanssa lähtemään Chryslerillä kohti Parikkalan patsaspuistoa, mikä löytyy aivan valtatie 6:n varrelta. Kiitokset Lealle ja etenkin hänen pojalleen Aleksille, joka nappasi kuvat. Poikkeuksellisesti ovat nyt "talvisia" kuvia, mutta koska blogin loppu jo häämöttää, niin tässä ei enää kerkiä odottelemaan kesää. Näillä mennään!  
Puistossa kasvaa omituisia kasveja 

Parikkalasta löytyy kuitenkin tämä ulkomaita myöten tunnettu puisto, missä tuhannet vierailijat vuosittain käyvät vierailulla. Lieneekö syynä paikan halpa hinta(ilmainen) vai taiteilija Veijo Rönkkösen (1944-2010) taiteellisen luomiskyvyn vaikuttavuus? Joka tapauksessa puistikkoalueelle pystytetyt noin 500 betonista patsasta muodostavat hauskan kokonaisuuden, mille ei löydy vertaa muualta Suomesta - löytyneekö muualtakaan?
Nakutaidetta? Pyykkärityttöset

Tämä Parikkalan Koitsanlahdessa sijaitseva ITE-taiteen teoskokonaisuus on vuonna 2010 kuolleen taiteilija Veijo Rönkkösen luomistyön ansiota. Hän valmisti yli 50-vuotisen taiteilijauransa aikana lähes viisisataa erilaista betonipatsasta, joihin hän on laittanut malleiksi oman elämänsä hahmoja pyykkäreistä kalevalan hahmoihin sekä tanssijoihin. Toki mielikuvituksellekin on annettu valta Rönkkösen elämäntyössä. 
Rönkkösen tekemä Koitsanlahden hovin piiskuupetäjä

Monet patsaista on koottu aihealueittain ryhmiin ja merkittävin kokonaisuus, Joogatarha on jopa erilleen rajattu ja aidattu. Koska Rönkkösen elämäntyö tunnetaan maailmallakin, niin täällä vierailee vuosittain melkoinen määrä kävijöitä kaikkialta maailmasta. Suosittelen teillekin lyhyttä pysähdystä hassujen hahmojen parissa Koitsanlahdella, koska alue on edelleen Rönkkösen elämäntyötä tukevan kannatusyhdistyksen ylläpitämä. Pääsymaksukin nimellinen 0€, ellet halua tukea puiston säilymistä omalla rahalahjallasi... 
Joogatarha
Pöllöperhekin on ikuistettu betoniin
Väinämöinen näppäilee kannelta
Tanssijoita mökin nurkalla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita