Kouvola / Valkealan valkoiset 1918*

Olipahan eilen melkoinen sää. Aamulla oli maa valkoisena ja päivällä kaikki suli pois vesisateen myötä. Iltaa kohti maa muuttui uudelleen valkoiseksi ja yksi outokin luonnonilmiö osui kohdallemme täällä Joutsenossa. Salama välähti pari kertaa ja ukkonen jyrisi.... lieneekö ihan normaalia näin huhtikuussa? Kaikesta huolimatta outoja juttuja sattuu ja tapahtuu aina silloin tällöin. Niin on tämänkin päivän kohde vähän erikoinen!

Valkealan valkoisten muistomerkki

Kyseessä on Valkealan hautausmaalta löytyvä sisällissodan voittaneen osapuolen muistomerkki. Olisin voinut uskoa, että siitä löytyisi tietoa vaikka kuinka paljon, mutta yllätyksekseni huomasin etten löydä siitä mitään tietoa! Ainoa varma asia on, että kustannuksista vastasi edesmennyt Valkealan kunta, mutta milloin se on pystytetty ja keitä ovat miehet, joiden nimet on ikuistettu kiven kylkiin. Ilmeisesti patsaan toisella puolella on taisteluissa henkensä menettäneitä paikallisia, mutta toinen puoli kivestä on täynnä nimiä, joiden anotaan olleen väkivallan uhreja. Ovatko he menettäneet henkensä punaisten väkivallan toimesta vai jostain muusta syystä.

Väkivallan uhreina kaatuneet

Nimilista on pitkä

Patsaan jalustasta selviää sponsori

Yllämainitsemistani asioista olisi kiva tietää lisää, kuten myös patsaan tekijä ja pystytysvuosi. Itse veikkaisin 1920-lukua, mutta olen erehtynyt niin monta kertaa ennenkin, etten yllättyisi muista vuosikymmenistä.

Isänmaan vapaudelle henkensä uhranneet

Päivitys 25.5.2017:

Lukijalta sain seuraavan viestin, mikä kertoo muistomerkin taustoista enemmän kuin itse tiesin. Liitän viestin kokonaisuudessaan tähän alalpuolelle.

"Sotasurmatiedostossa on 53 Valkealassa kirjoilla ollutta valkoista. Valkealan sankaripatsaassa on heistä 44:n ja kahden sellaisen nimi, jotka eivät sotasurmatiedoston mukaan kuuluneet kumpaankaan osapuoleen. Lisäksi siinä on 13:n muualla kuin Valkealassa kirjoilla olleen nimi.

Valkealan suojeluskunta huolehti sankaripatsaan paljastustilaisuuden järjestelyistä, vaikka kunta oli hankkinut muistomerkin. Juhlapuhujan hankinnassa näyttää olleen vaikeuksia, sillä kun oli kysytty useampaakin nimekästä puhujaa, jouduttiin lopulta tyytymään suojeluskunnan paikallispäällikköön. Patsas paljastettiin monin juhlallisuuksin 7.8.1921 yli tuhannen ihmisen läsnä ollessa. (Etelä-Suomi 23.7. ja 11.8.1921; Karjala 9.8.1921)."

Kouvola / Stöörinkankaan muistomerkki

Kouvolan seutu oli melkoisen surullista seutua keväällä 1918 punaisten joukkojen taisteluiden hiivuttua. Voittava osapuoli halusi näyttää hävinneille kaapin paikan ja sen seurauksena moni menetti henkensä. Osa kuolleista menetti henkensä Stöörinkankaalla, missä tuolloin oli hiekkakuoppia. Syksymmällä heitä sitten kaivettiin esiin ja siirrettiin Valkealan ja Iitin hautausmaille. Ei voi muuta sanoa kuin että, punaiset maksoivat kovan hinnan halustaan rakentaa punaista Suomea, mihin taas sodan toinen osapuoli omasi omanlaisensa näkemyksen.

Entinen hiekkakuoppa on nykyisin nurmialuetta

Kaikesta huolimatta noita ihmisiä on pakko arvostaa heidän ideologiastaan rakentaa omanlaisensa ihannemaa. Välillä näet tuntuu ettei meillä nykypäivän suomalaisilla ole jäljellä mitään ideologiaa tai aatetta, mikä johtaisi meidät parempaan maailmaan. Ehkä pientä tilausta alkaisi olla uudenlaisille aatteille, mitkä kumoaisivat tai ainakin haastaisivat nykyisen menon maassamme, joka vie meidät kohti perikatoa. 

Punaista graniittia ja laatta

Näille idealisteille vai pitäisikö sanoa haihattelijoille, Kuusankosken sosialidemokraatit sekä Kymintehtaalaisten ja Voikkaan työväenyhdistykset paljastivat yhteistyössä muistomerkin Stöörinkankaalle 18.6.2011, missä juhlapuheen piti Kouvolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Valto Koski. 

Muistolaatta välittää tärkeitä arvoja

Mielestäni näitä paikkoja on ehdottomasti merkittävä muistomerkein, koska ne luovat samalla paikalle humanistisen maantieteen tarkoittaman identiteetin. Kannatan ehdottomasti vastaavien paikkojen merkitsemistä muistomerkein tai -laatoin, vaikka asia olisikin ikävä, kuten tässä Stöörinkankaan tapauksessa. 

Kouvola / Valkealan punaiset 1918**

Valkealan kohteilla jatketaan ja paikkakin pysyy samana kuin aiemmilla kerroilla. Valkealan hautausmaan alueelta löytyy punaisesta graniitista tehty veistos, missä on kuvattu ilman paitaa, polvillaan oleva mies. Kädessään hänellä on lippu, minkä väri olisi kaiketi punainen, jos se olisi mahdollista. Lipun värin varmistaa kiveen hakattu teksti "1918 - Vakaumuksensa puolesta henkensä menettäneille"

Tuntemattoman tekijän

Tämän vuonna 1951 pystytetyn muistomerkin alapuolella olevaan veljeshautaan sijoitettiin Kuusankoskella ja Kymin tehtaalla teloitettuja punaisia. Osa vainajista on tuotu veljeshautaan myös Stöörinkankaalla 12.5.1918 ammutuista 41 miehestä. Syksyn tullen heidät kaivettiin ylös ja tuotiin tänne joukkohautaan, osan mennessä omaan pitäjänsä Iittin multiin.

Näitä on esitelty jo monia

Muistomerkin tekijästä ja tarkasta paljastuspäivästä emme löytäneet tietoa.

Taustapuolelta löytyy vain vuosiluku

Päivitys 20.4.2017:

Muistomerkki on paljastettu mitä ilmeisimmin vuonna 1951

Päivitys 6.5.2019
Teoksen tekijä on Leo Mäki ja se on paljastettu 4.11.1951. Paljastuspuheen piti Tauno Arpinen, minkä lisäksi tilaisuudessa puhuivat myös kansanedustajat Atos Virtanen ja Juho Kuittinen.

Kouvola / Valkealan sankarihautausmaa**

Uusi päivä koittaa ja edessä olisi pitkä päivä töissä, sekä kotosalla olisi ehtoolla luvassa haravointia. Siinähän sitä onkin taas yhdelle päivälle ohjelmaa kerrakseen! Ilmeisesti en osaa istua jouten vaan minun on pakko touhuta koko ajan jotain. Tarkoitukseni tällä kaikella touhuamisella on saada itselleni helppo kesä, jolloin voisin keskittyä itselleni tärkeisiin ja mukaviin asioihin, kuten blogin kohteiden kuvaamiseen etc. Omalla tavallaan tiedän, ettei se luonteeni takia tule onnistumaan, koska en osaa olla tekemättä mitään.....

Sankarihautausmaa on kirkon vieressä

Muutamia kesäsuunnitelmia minulla tässä on jo kehkeytynyt valmiiksi, joita odotan innolla. Kesäkuun alkupuolella on edessä Lykynlammen olympialaiset, joissa otetaan assistentti Pirhosen kanssa yhteen haastavien portaiden kanssa. Viimeksi jokunen vuosi takaperin onnistuin voittamaan kilpailun, mutta tällä kertaa ei taida olla jakoa? Kaverit on sentään treenanneet ihan kunnolla, kun taas minun aikani on mennyt puuhommissa ja pihatöissä. No, yritän sitten iltamatineassa edes pärjätä kamraatille.

Lemminkäisen sankaripatsas, äiti ja lapsi

sotilas

Kylväjä

Toivottavasti minulle ei kuitenkaan käy yhtä huonosti tämän fyysisen haaasteen kanssa kuin Valkealan sankarivainajille. Tarkoitukseni on tietenkin laittaa kaikki peliin, mutta nämä miehet laittoivat vielä vähän enemmän. Kaikki sankarihautausmaalle haudatut 256 sankarivainajaa ansaitsevat kaiken kunnioituksemme antamastaan uhrista isänmaalle. 

Paikalle haudattiin jo sotien aikana kaatuneita, mutta vasta vuonna paikallinen kuvataiteilija Tapani Lemminkäinen teki alueelle oman kolmionmuotoisen sankaripatsaan, minkä kolmella kantilla on erilaiset kiveen veistetyt reliefit. Ne ovat sotilas, kylväjä, sekä äiti ja lapsi. Punagraniittinen sankaripatsas on mielestäni yksi onnistuneimpia, mitä olen matkoillani nähnyt. 

Päivitys 8.2.2018
Lemminkäisen tekemä sankaripatsas on vuodelta 1951

Päivitys 6.5.2019
Sankaripatsas paljastettiin 22.7.1951. Sen suunnitteli siis Tapani Lemminkäinen ja Salosta kotoisin oleva yritys Oy Granit valmisti sen. Sen sijaan hautojen nimikivet ovat Kuusankosken graniitti Oy:n tekemät.

Kouvola / Valkealan kirkko

Willimies on nyt pari päivää löysäillyt kotosalla. Maanantai oli aivan totaalinen laiskottelupäivä, minkä kyllä omasta mielestäni olinkin ansainnut. Tänään sen sijaan ponnistukset jäivät auton kesärenkaiden vaihtoon, mikä nyt oli vähän pakollinen homma. Se nyt sallittakoon vaikka muuten en kummempia tehnytkään. Huomenna on edessä pihan haravointia ja torstaina roskakuorman ajoa kaatopaikalle, minkä jälkeen pitää vielä käydä tankkaamassa itänaapurissa, jotta pääsen lauantaina ajelemaan opiskelukaverini syntymäpäiville Kotkaan. Edessä lieneekin kostea juhla, koska pihalle on raahattu kylpypalju. Siinä sitä saakin meren rannalla istua kallo jäässä kun muu kroppa paistuu elävältä hiljaisella tulella! 

Valkealan kirkon ympärillä hautausmaan aidassa on jäljellä hevosille tarkoitetut lenksukat

Valkealan kirkko on valkoinen

Koska kyseessä on muutenkin hulvattomat kinkerit, niin lieneekin asiallista julkaista vähän hengellisempää materiaalia. Sellaiseen kaiketi sopii Kouvolassa entisessä Valkealan kunnassa sijaitseva Valkealan kirkko, mikä vihittiin käyttöön 1927. Ensimmäinenhän se ei ole vaan kyseessä on jo Valkealan neljäs kirkko. Kaikki ovat toki sijainneet samalla alueella ensimmäisen valmistuttua 1631, toisen 1674 ja kolmannen valmistuttua vuonna 1798. 

Kellotapuli on vuodelta 1782

Nykyinen, Armas Lindgrenin ja Bertel Liljeqvistin suunnittelema, kirkko korvasi vuonna 1920 palaneen kolmannen kirkon. Kyseessä on rapattu tiilikirkko, mihin on liitetty torniosa. Kirkossa on sisällä myös edellisestä kirkosta säästynyttä tavaraa, koska alttaritaulu on peräisin edellisestä kirkosta. Sen maalasi A.G.Thitz, mutta se poistettiin varastoon, koska sitä pidettiin rumana. Tähän uuteen kirkkoon se kuitenkin kelpasi. Lieneekö syynä ollut rahansäästäminen?

Hamina / Kaskenviertäjien muistomerkki*

Vuoden 2017 ensimmäinen kuvausreissu Williladyn kanssa on nyt takana. Muistomerkkejä, luontokohteita ja pari korkealle vuorelle kiipeämistä on nyt tallennettu kameran muistikortille. Pakko sanoa, että tämä on se osa tästä bloggaamisesta mistä pidän eniten... kunpa saisin tästä hommasta sen verran rahaa, jotta tulisimme sillä toimeen! Valitettavasti maassamme ei tällä hommalla tienaa, mutta onhan meillä ainakin sellainen harrastus, mitä kukaan muu ei ole keksinyt. Toki idea nyt ei ole mahdoton muillekaan, mutta tuskin yhtä hulluja löytyy Suomesta kuin me olemme, vaikka maamme onkin täynnä kaikenlaisia kahjoja.

Löydätkö kuvasta muistomerkin?

Ideamme kuvata kaikki Etelä-Karjalan, Kymenlaakson ja luovutetun Karjalan kohteet on loppuelämän projekti, siltä ainakin tuntuu, koska paikkoja on kuvaamatta aivan törkeä määrä! Lisäksi matkat kohteille alkavat olla pitkiä ja vaativat etenkin Karjalassa majoittumistakin, joten aikaa ja rahaa palaa, mutta pääasia että projekti etenee. Muutaman kerran onkin käynyt mielessä kirjoittaa Niinistön Saulille ja pyytää häneltä vähän apua tähän projektiin, kun apuraha-anomukset eivät tuota tulosta. Hänet voisi palkkiona viedä Jennin kanssa vaikkapa johonkin outoon paikkaan, mitä matkan varrella on tullut vastaan! Tarjottaisiin Williladyn kanssa vaikkapa nokipannukahveet nisupullan kera...

Siellähän se penkalla kökötti

Eilispäivä oli siis ihan huippujuttu ja saimme jopa 24 kohdetta kuvattua ensimmäisenä päivänä vaikka välillä tuntuikin pientä ruostetta tekemisessämme. Vaan turha tuota on liikaa murehtia, koska reissuja tulee vielä rutkasti lisää tänä suvena, eikä nämä autolla ajetut 311 kilometriä olleet vielä yhtään mitään! Lieneekin siis syytä esitellä kohde, mikä oli tämän päivän reissumme ensimmäinen. Tosin yhden kohteen löysimme ennen tätäkin, mutta se oli puhdas vahinko, kuten joskus ennenkin... Sen esittelemme sitten joskus myöhemmin.

Nälkävuodet pakotti tekemään kaiken kestääkseen hengissä

Haminaa kohti ajellessamme käännyimme ensin Peltolantielle etsimään Lankilan kylän kaskenviertäjien muistomerkkiä. Sehän löytyikin ihan helposti ja ilo oli ylimmillään heti kättelyssä. Valitettavasti en ole yrityksistä huolimatta löytänyt mitään tietoa muistomerkin pystyttäjästä enkä pystytysvuodesta, Teksti sen sijaan oli selkeästi luettavissa muistomerkin kyljestä ja se kuului seuraavasti:"Tämä Usimäki oli kaskena nälkävuosina 1867-68".

Pakollinen bongauskauden aloitusselfie.....muistomerkki keskellä! Melkoisen keskittynyt ilme......

Päivitys 2.8.2018

Tämä blogipostaus on näemmä joutunut oikein toiseen blogiin. Taitaa liittyä yhteen nälkävuosia tutkivaan irlantilaiseen tutkijaan, johon olin jossain vaiheessa yhteydessä. Tässä linkki tuohon stooriin, missä Willimieskin on mainittu...

Kouvola / Kuninkaankivi*

Yksi tämän kalenterivuoden keskeisiä haasteita itselleni oli elämän downshiftaus. Pieleen on mennyt raskaalla kädellä, koska vähiin on tähän mennessä jäänyt elämän leppoistaminen. Tammikuussa tarkoitus oli keskittyä viestitulvan ehkäisemiseen ja oman kotimme energiatalouden parantamiseen. Nuo tammikuun operaatiot kaatuivat jo samantien ja sama linja on jatkunut. Ehkä kesän aikana pääsen keskittymään enemmän noihin itselleni tärkeisiin asioihin paremmin. Toki muitakin asioita pyörii mielessäni elämänlaadun parantamiseksi. 

Kuninkaankivi Valkealan pohjoispuolella

Tässä kohtaa on siis melkoisen petrauksen paikka, koska koko kevät on mennyt töitä tehden. Juuri nytkin pakottaa jokaista lihasta toissapäivän muuttohommien ja viimeisen kuukauden jatkuneen puusavotan jäljiltä. Joskus oikein ihmetyttää, että missä välissä olen kerinnyt hoitaa palkkatyöni? Paljon on siis kuitenkin saatu aikaiseksi ja vapusta eteenpäin keskityn enemmän downshiftaamiseen...

Valkealan vappuhuvit

Ilmeisesti Ruotsin kuningas Kustaa III oli samanlainen luonteeltaan kuin minä. Paljon puhetta, vähän tekoja ja lopulta tyytyminen rauhaan, jonka seurauksena kaikki jatkui ennallaan. Toki Kustaan sodan (1788-1790) aikana käytiin isojakin taisteluita. Yksi näistä suurista taisteluista, joka päättyi vieläpä ruotsalaisten voittoon, käytiin Valkealassa keväällä 1790. Tuolloin n.3500 miehen vahvuinen sotajoukko lähti liikkeelle Iitin Sääksjärveltä hyökäten Jaalan kautta Valkealaan, missä kirkonkylän alueen taistelussa lyötiin venäläisten 3000 miehen vahvuinen armeija pakosalle Uttiin. 

Muistolaatta kiven syrjässä

Väitetään, että Ruotsin kuningas Kustaa III olisi tarkkaillut taistelun etenemistä maantien varressa olevalta isolta kiveltä. Mitäpäs sitä kuningas nyt itse taisteluissa olisikaan tehnyt? Tapahtumasta on jäänyt kylille pyörimään perimätietoa kuninkaan läsnäolosta, mutta pitääkö asia paikkansa? Kaikesta huolimatta paikalle on kiinnitetty kaksi metallista laattaa vuonna 1990 muistona tapahtumasta vapun kieppeiltä 1790. 

Paikalle on helppo löytää....

Päivitys 6.5.2019
Kronobergin rykmentin muistolaatan paljastusjuhla pidettiin 24.8.1990, jolloin kunnanjohtaja Eero Mattila piti puheen juhlassa ja vastaanotti Kronobergin rykmentin perinneyhdistyksen lahjoittaman muistolaatan.

Kouvola / Puolakansillan rajakivi

Takana rankka päivä. Muuttohommat ovat aina tällaiselle vanhalle ukolle melkoinen ponnistus ja näin oli eilenkin. Omakotitalon tyhjennys ja tavaroiden siirtäminen kerrostalon ylimpään kerrokseen, lienee kaikkien muuttomiesten unelma? Kaikesta huolimatta urakasta selvittiin ja nyt voi nuorin poikanikin nukkua uudessa kodissaan ansaittua unta. Kovillehan tuokin joutui eilispäivänä. 

Vanha raja. Puolakansilta taustalla

Minä sen sijaan ajattelin lähteä tänään tunnin kuluttua piipahtamaan Viipurin rautakaupoissa pienellä ostosmatkalla. Kotona kevään ja kesän aikana suoritettavat remontit kaipaavat vähän tarvikkeita ja säästäväisenä immeisenä ajattelin hakea melkoisen kasan tarpeita Viipurista, kun kerran halvalla saa! Meneehän siinä koko päivä, kun kiertelee tarjontaan perehtymässä ja kerää tarpeelliset tavarat kasaan, mutta kyllä se kannattaa. Samalla tulee sitten auton bensatankkikin täytettyä, joten huomenissa pääsemme Williladyn kanssa kurvaamaan kuvausreissulle. Sitä olemme kumpikin odottaneet kuin kuuta nousevaa....

Vanha rajakivi

Vaan tänään on vuorossa viimeinen kohde vanhasta Jaalan pitäjästä. Kyseessä on vanha rajakivi hivenen Puolukansillan pohjoispuolella, mihin paikallinen taiteilija Tapani Lemminkäinen on omin käsin käynyt aikoinaan kilkuttamassa omat merkintänsä. Tässä kohdin joki oli Ruotsin ja Venäjän välinen raja vuosina 1743-1809. Vuosi, milloin Lemminkäinen näitä merkintöjään on käynyt kiveen kilkuttamassa on meille täysi mysteeri, mutta koska eilisen kohteen kaiverrukset oli tehty 1946, niin veikkaamme että suurinpiirtein 1940- ja 1950-luku ovat todennäköisimmät vaihtoehdot. Paikalliset asiantuntijat täydentäkööt tietojamme.... 

Paikalla on myös infotaulu

Lemminkäisen kilkutukset

Kouvola / Jaalan palo 1790

Tänään on urakkapäivä. Poikani muuttohommat työllistävät minut koko päiväksi ja lienenkin melko loppu kotiin ehtoolla palatessani. Onneksi edessä on vielä muutama vapaapäivä, mitkä voin käyttää mielipuuhiini. Lauantai mennee Viipurissa ostoskierroksella, mutta sunnuntaina edessä on vuoden ensimmäinen kuvausreissu, mihin olemme keränneet erilaisia luontokohteita, joten itikat eivät vielä pääse iskemään hikisiin bloggaajiin. Muistan meinaan muutaman kerran kun olen saanut juosta karkuun valtavia itikkalaumoja metsässä rämpiessäni, jonkin kuvauskohteen perässä...

Muistokivi on teiden risteyksessä

Kuumat paikat oli myös Jaalan kylässä aikoinaan. Ruotsin silloinen kuningas Kustaa III päätti aloittaa sodan Venäjää vastaan 1789 ja hyökkäsi silloisen rajajoen Kymijoen ylitse. Sotaretki hyytyi melkoisen nopeasti, mutta tokihan siitä aiheutui melkoisesti kärsimystä tavalliselle kansalle. Jaalan alue ja lähiseudun 13 kylää olivat kasakoiden hyökkäyksen kohteena. Kyliä vartioineet rajamiehet painuivat lipettiin ja kylät jäivät kasakoiden temmellyskentiksi. Niinpä Jaalan kyläkin poltettiin kesäkuun alussa 1790 maan tasalle kyläläisten piilotellessa metsissä ja muissa turvapaikoissa.

Kilkutteluvuosikin selviää kiven alalaidasta

Tämän traagisen tapahtuman takia vuonna 1946 paikallinen taiteilija Tapani Lemminkäinen kilkutti Jaalan paloaseman edustan risteykseen kivenlohkareeseen tekstin "Vanha Jaala paloi 1790". Tällä kertaa paikka oli niin julkisessa paikassa, etten liiduttanut tekstiä. Saahan tuosta selvää noinkin?

Lähikuva

Kouvola / Jaalan kolme valkoista uhria*

On ollut taas melkoisen vaihteleva viikko. Palkkatyö on tullut hoidettua omasta mielestäni hyvin, mutta voimat ei oikein ole riittäneet kunnoisiin saavutuksiin omalla pihamaalla, missä olisi ihan huolella kaikenlaista tekemistä. Ehkä niiden aika on sitten vähän keväämmällä? Muutenhan tässä alkaa taas pikku hiljaa heräilemään talviunesta, koska edessä on ensi viikonloppuna vuoden ensimmäinen kuvausreissu! On sitä jo odotettukin kuin kuuta nousevaa.... Tällä kertaa retki suuntautuu Pyhältöön ja sieltä pikku hiljalleen Haminan suuntaan.

Uimilan taistelussa kaatuneet suojeluskuntalaiset

Pakko sanoa, että on ihan helkatin hieno fiilis päästä etsimään talven aikana etsittyjä kohteita, vaikka itse odotankin kesän kohteilta kaikkein eniten Siestarjoen suunnalta löytämiäni uusia kohteita. Niiden vuoro lienee joskus heinäkuussa? Ilmeisesti pitää taas varata pariksi yöksi joku majoitus kyseiseltä alueelta, jotta kuvaukset onnistuvat helpommin. Luvassa on siis taas yhdistetty loma- ja kuvausreissu.

Viime suvena sen sijaan kävimme Jaalassa, mistä olen viime kertoina esitellyt kohteita, joista en kovinkaan paljoa osaa sanoa. Paljoa en osaa tämän kerran kohteestakaan kertoa, mutta jotain sentään. Kirkon nurkalta hautuumaalta löytyy muistokivi kolmelle Uimilan taistelussa 18.4.1918 kaatuneelle suojeluskuntalaisen muistoksi. Muistokiven pystyttämisajankohdasta en osaa sanoa tuon taivaallista, mutta veikkaan että se on pystytetty heti sisällissodan jälkeen. Voin toki olla väärässäkin.

Päivitys 13.4.2017

Kyllä lukijat nämä asiat tietävät Willimiestä paremmin. Sain Ylitorniosta viestin, missä kerrottiin muistokiven historiasta. Kyseessä oleva muistomerkki paljastettiin 29.4.1923 Jaalan vapauttamisen viisivuotismuistojuhlassa. Kiitokset!

Kouvola / Jaalan punaiset 1918*

Jaala on pieni maalaiskylä Kouvolan pohjoispuolella ja kiireettömyys on kaiketi ensimmäinen asia mikä mieleeni putkahti siellä käydessäni. Aina näin rauhallista ei Jaalassa ole ollut, vaan sodat ja mullistukset ovat osuneet näillekin tanhuville. Yksi kovimpia iskuja osui kohdalle keväällä 1918, kuten niin monella muullakin paikkakunnalla Suomessa taisteltaessa siitä, millainen valtio juuri itsenäistyneestä Suomesta kehittyisi.

Punaisten 1918 muistomerkki

Sisällissota lienee ikävin sodan eri muodoista, koska siinä oma kansa taistelee omia maanmiehiään vastaan. Ainakin minusta on todella vaikeaa asettua tuon ajan ihmisten asemaan ja keksiä syitä, miksi lähtisin sotimaan. Ideologiat ja ajatukset paremmasta elämästä ovat toki iso syy, mutta en todellakaan keksi, mikä saisi suomalaiset tänä päivänä vihaamaan toisiaan niin paljon, että ottaisimme aseet mukaan ulos lähtiessämme? Ehkä Suomi ja suomalaisuus ovat kehittyneet viimeisen sadan vuoden aikana? Ehkä meidän myös piti kokea tämäkin kauheus saadaksemme kaikki puhaltamaan yhteen hiileen päästäksemme nykyiselle tasolle....

Häpeäkseni tunnustan, etten tiedä sisällissodan aikaista tilannetta Jaalan alueella, kuten en ole perehtynyt kyseisen ajanjakson maininkeihin muuallakaan Kymenlaaksossa. Aikani ei vaan riitä selvittelemään kaikkia asioita, mutta muistomerkkeihin liittyvät perustiedot toki yritän saada selville. Valitettavasti punaisten muistomerkkien sivusto ei juuri nyt suostu toimimaan, joten joudun esittelemään päivän kohteena olevan Jaalan punaisten 1918 muistomerkin ilman tarkempia tietoja. Onneksi paikan on aiemmin kuvannut jo yksi bloggari, minkä kanssa olemme olleet säännöllisen epäsäännöllisesti yhteistyössä. Kiitokset sekalaista propagandaa blogii tiedoista Jaalaa koskien. 

1918 Ajan uhreja

Jaalassa surmattiin teloittamalla yli 50 punaista vangiksi jäänyttä. Suurin surmapäivä oli 9.5.1918, jolloin 19 punaista pääsi hengestään yhden päivän aikana. Heidät ammuttiin Jaalan urheilukentän läheisyydessä ns. Ylä-Poterin sekä Iiskulan pelloilla. En osaa sanoa ovatko kyseiset ammutut siirretty jälkikäteen Jaalan hautausmaalle vai mistä heidät on siirretty sinne. 

Heidän hautapaikalleen on pystytetty jossain vaiheessa harmaa graniittipaasi, mihin on kaiverrettu surmattujen nimet sekä teksti "Vuoks veljeysaatteenne kalliin te vaivuitte kuolemaan, että vapaus koittais kerran, yli orjuutetun maan."

Todennäköisesti kivi on pystytetty 1940-luvun lopulla tai 1950-luvun alkupuolella. Lisätietoja otetaan vastaan mielellään...

Päivitys 6.5.2019
Muistomerkki on pystytetty 1947, jolloin punaiset saivat oman paikan muistomerkille. Seuraavana vuonna vainajat siunattiin ja muistomerkki otettiin seurakunnan hoitoon ikuiseksi ajaksi.

Kouvola / Jaalan sankarihautausmaa*

Nykyisin Suomessa ollaan siinä tilanteessa, että uutta sankaruutta kaivattaisiin. Vaalit oli ja meni ja mitä niistä jäi käteen? Viherpiipertäjät nostivat kannatustaan, mutta ei taida tästä porukasta olla nykyisillä pehmojohtajilla mahdollisuuksia korkeammalle. Muutkin puolueet osoittivat nössömäisyyttä ja tuntuu heiltäkin olevan ideologiat aika hukassa. Toivottavasti Persujen uusi johto ottaa homman haltuun ja ryhtyvät tekemään kunnon politiikkaa, mikä nostaisi heidät uudelleen suosion harjalle. Vähän kyllä epäilyttää että minäkin saatan lähivuosina jättää äänestämättä, koska kunnon ehdokkaita saa kaivaa kiven alta ja ilmeisesti moni lymyää kivien alla vieläkin....

Käytävän varret täynnä sankareita

Uusia sankareita ei siis nämä vaalit nostaneet esiin, vaikka Vapaavuori komean äänimäärän keräsikin. Itse en kyllä ymmärrä kyseisen heebon kannatusta ollenkaan. Valitettavasti tuntuu tällä hetkellä että kaikki sankarit Suomessa ovat kuolleet jo aikoja sitten, koska 128 sankaria lepää tällä hetkellä ikiunta Jaalan sankarihautausmaalla. Kyllähän heitä on melkoiset määrät muuallakin, koska maassamme on tietojeni mukaan yli 600 sankarihautausmaata. Lisää sankareitahan löytyy vielä Karjalan alueelta, minne he jäivät sotien loppusuoralla.

Lemminkäisen sankaripatsas on jalustalla

Kaikkinensa Jaalan sankarihautausmaa näytti syksyllä vähän hoitamattoman oloiselta, mutta vainajien kunniaksi 1.7.1951 paljastettu paikallisen kuvataiteilija Tapani Lemminkäisen teos oli massiivisen jyhkeä, kuten useimmat sankareille pystytetyt muistomerkit. 

Jaalan sankaripatsas

Päivitys 21.4.2019
Vähän tuoreempia kuvia tähän kohteeseen. Toki vuodenaika lienee sama....

Kouvola / Jaalan kirkko

Viime päivät ovat olleet jännittäviä ja lisää piisaa tänäänkin. Vaaleissa äänestämäni ehdokas jäi varasijalle, mutta mitäpä tuosta. Ehkä hän ei olisikaan ollut hyvä ajamaan itselleni tärkeitä asioita? Se nyt jää tietenkin näkemättä, mutta tänään paljastetaan jotain tärkeämpää, mitä olen jännittänyt jo muutaman viikon. Kyseessä on tietenkin se, että kuka valmentaa SaiPaa ensi kaudella? Viime kausi meni ihan plörinäksi, mutta nyt on pakko korjata tilanne. Annan SaiPan valinnalle ison peukun, koska Tero Lehterä on valmentaja, mihin ainakin itse luotan kuin vuoreen. Ai niin, tätähän ei saanut julkaista ennen kello 11.00 tänään! No, onko tuolla väliä?

Jaalan kirkkoa kuvatessa satoi kaatamalla

No siirrytäänpä SaiPasta Kouvolaan liittyneen Jaalan kirkon pihamaalle, mikä on seuraava kohteemme. Tämä kirkko on valmistunut vuonna 1878 ja kai se tyyliltään edustaa uusgoottilaista tyylisuuntaa. Se ei ole kuitenkaan sen puhdasverinen edustaja. Kaikesta huolimatta arkkitehti August Boman on suunnitelmassaan onnistunut toteuttamaan kirkon, jota kelpaa katsella. Ehkä oman lisänsä kirkon ulkoasuun ovat jättäneet myös sen rakentajat hausjärveläiset Karl Kajander ja Karl Källman.

Kirkko on melko pelkistetty, mutta koristeellisuutta on jonkin verran

Kirkkoon hankittiin Sigrid Keinäsen maalaama alttaritaulu vuonna 1885 ja ensimmäiset urut asennettiin paikalleen 1906, joten rasitus on ollut kova pienelle maatalousyhteisölle. Silti se rakennettiin kaikkien yhteisin ponnistuksin ja uhrauksin. Hyvää huolta kirkosta on pidetty myöhemminkin, kuten puukirkkoja pitääkin huoltaa, jotta ne säilyvät silmiemme ilona vuosisatoja. Näitä ei rakenneta enää....

Kouvola / Sippolan hovi

Sippola on nykyisin Kouvolaan kuuluva pieni maalaistaajama, mutta jotain isoakin sieltä löytyy. Kylänraitin varrelta löytyy näet vanha Sippolan kartano, jota myös Sippolan hoviksi kutsutaan. Melkoinen hovi onkn kysessä, koska kartanon päärakennus on maamme suurin puukartano. Sen historia juontaa juurensa aina 1600-luvulle asti, jolloin kuningatar Kristiina lahjoitti alueen säteriksi eli asuinkartanoksi maaherra Lorenz Creutzille. Kyseiseltä aikakaudelta ei ole jäljellä mitään rakennuksia vaan kaikki jäljellä olevat ovat 1800-luvun rakennuksia.

Sippolan hovi on toiminut koulukotina vuodesta 1909

Creutzien aika päättyi Sippolassa vuonna 1743 solmittuun Turun rauhaan, jolloin alue jäi Venäjän haltuun. Lopullisesti kartano myytiin 1746. Sekavien vaiheiden jälkeen 1784 kartano siirtyi von Daehn suvun haltuun. Tuolloin kartanon koko oli 9000 hehtaaria, joista 1000 viljeltyä. Kyseessä oli siis jättimäinen maatila, kun sitä vertaa oman sukumme hallussa olevaan 50 hehtaarin maaplänttiin, mikä sekin tuntuu suurelta! Heidän aikanaan rakennettiin 1836 nykyinen päärakennus, mitä myös 1850-luvulla tehtyjen suunnitelmien mukaisesti korotettiin ja laajennettiin arkkitehti Jac. Ahrenbergin johdolla 1890-luvulla.

Kesällä 2016 paikalla tehtiin remonttia

Von Daehn suvun hallussa kartano oli aina vuoteen 1898 saakka, mihin mennessä paikalla oli vieraillut kuninkaallisia Ruotsista ja Venäjältä. Kuningas Kustaa III vieraili paikalla sotaretkellään 1789 ja keisari Aleksanteri I 1803 tutustuessaan alueeseen. Von Daehnin suvun hallintajakson aikana kartanon liiketoimintaa kehitetttin ahkerasti.  Uudistuksista mainittakoon salaojitus, vuoroviljely, kylvöheinä, painorehu, Ayshire-karja ja metsänhoitosuunnitelma. Näillä toimenpiteillä tilan tuotanto nousi merkittävästi. 

Suvun viimeinen Sippolan hovin omistaja Woldemar von Daehn toimi vuosina 1891 – 1898 ministerivaltiosihteerinä ja esitteli siten korkeimpana suomalaisena virkamiehenä Suomen suurruhtinaskunnan asiat Venäjän keisarille, ensin Aleksanteri III:nnelle ja vuosina 1894 – 1898 Nikolai II:lle. Jouduttuaan epäsuosioon Venäjän hovissa von Daehn pyysi eroa virastaan ja myi Sippolan hovin norjalaiselle Halla Aktiebolagille vuonna 1899.  Hän muutti saman tien Roomaan, jossa kuoli vuonna 1900. Yksi aikakausi Sippolan hovin hallinnassa oli tullut päätökseen.

Upeita ovat kartanon muutkin rakennukset

Sippolan hovin maista ja torpista muodostettiin itsenäisiä tiloja 1902. Kartanossa on sittemmin vuodesta 1909 lähtien toiminut valtion koulukoti, jossa on yläaste erityisen huolenpidon oppilaille. Tälläkin hetkellä oppilaat saavat opiskella upeassa miljöössä. Olisipa omakin koulumme vastaavan kaltainen, niin oppimistulokset olisivat kaiketi toisenlaiset kuin nykyään. Viihtyisän ympäristön merkitystä ei voi liikaa korostaa!

Viime sotien aikana Sippolan hovissa toimi sotilassairaala

Kouvola / Alma Forstenin muistomerkki

Willimies tykkää naisista, mutta etenkin yksi naisimmeinen on erityisen lähellä sydäntäni. Hänestä pyrin pitämään mahdollisimman hyvää huolta, mutta tuskin nyt hänelle kuitenkaan muistomerkkiä pystyttäisin. Itse asiassa kun kävin asiaa pohtimaan, niin etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa on todella vähän naisille omistettuja muistomerkkejä. Kyseessä tuskin on syynä se, ettei naisia arvostettaisi? Ehkä kriteerit naisille pystytettäville patsaille ja muistomerkeille vaan ovat hivenen isommat... Sen sijaan naishahmoja esiintyy lukuisissa monumenteissa perheen äidin roolissa, missä hän puolustaa omaa jälkikasvuaan isän ollessa sodassa.

Vanhan Marttalan paikalle on ilmestynyt Alma Forstenin muistomerkki

Lisäksi naishahmo on saanut oman patsaan jonkin asian puolesta, kuten Parikkalan piikapatsas. Naista ei siis ole unohdettu, mutta ehkä alueellamme ei ole toiminut normaalista valtavirrasta poikkeavia naisia, jotka omalla esimerkilään ja toiminnallaan olisivat nousseet asuinympäristönsä mahtihenkilöiksi? Toivottavasti tilanteeseen saadaan parannusta ja esimerkillisiä naisia palkittaisiin useammin vaikkapa muistolaatalla, jos yhteisön mielestä eväitä omaan muistomerkkiin ei ole. Tämä olisi sitä tasa-arvoa minkä Willimies hyväksyisi välittömästi....

Sippolan hovin läheisellä kalliolla on sen sijaan kiveen kiinnitetty muistolaatta vai pitäisikö sanoa reliefi edesmenneen paikallisen vaikuttajan Alma Forstenin(1858-1931) muiston kunniaksi. Kyseessä on hieno ele Sippolassa vaikuttaneelle vaikuttajalle. Mutta, kuka oli Alma Forsten? Ai ette tiedä? No, enpä ollut minäkään kuullut hänestä aiemmin, mutta jotain tietoa sain hänestä sentään kaivaneeksi esiin!

Kallioisen mäen päällä on Alman muistomerkki

Hän syntyi Orimattilassa vuonna 1858, mutta hänen lapsuudestaan en tiedä sen kummempaa, koska Biografiakeskuksen henkilökuva hänestä on maksullinen. Minähän en tietenkään suostu maksamaan siitä, koska mielestäni kaiken verorahoilla ylläpidetyn toiminnan pitäisi olla läpinäkyvää ja ennen kaikkea maksutonta sekä kaikkien käytössä. Onneksi kyseisestä suuntauksesta on viime vuosina ollutkin pieniä merkkejä... sitä kaipaisin silti lisää!

Kiveen on kiinnitetty Alman reliefi

Seuraav tietoni Almasta on vuodelta 1877, jolloin 19-vuotias tyttö meni naimisiin everstiluutnantti Lennart Forstenin kanssa ja muutti Pietariin. Pietarissa pariskunta ei asunut kauaa, vaan muutti jo vuonna 1881 Sippolaan. Pariskunta osallistui innokkaasti taajaman kehittämiseen, toimien erilaisissa yhdistyksissä ja perustaen kouluja alueelle. Vaikka raittiustoiminta oli Alman sydäntä lähellä, niin silti hän innostui lähtemään mukaan Marttojen toimintaan, ketkä tuolloin kuuluivat Sivistystä koteihin järjestöön. Tälle työlle Alma omistautui koko loppuelämänsä ajaksi.

Marttayhdistys perustettiin Sippolaan vuonna 1899 ja Alma oli innokkaasti mukana kehittämässä yhä vieläkin Marttojen toiminnan peruskiviä, kuten neuvojien koulutusta, puutarhanhoitoa, seminaarien pitämistä tiedonlevitystä varten sekä oman lehden perustamista. Tuossa vaiheessa Forstenit asuivat Liikkalan hovissa ja sinne perustettiin Alman johdolla talous- ja puutarhakoulu. 

"Naisten kehitys on koko kansan onni"

Uuden vuosisadan alkupuolella suomalaisten vanha vitsaus katovuosi osui jälleen kohtaloksemme. Samaan aikaan Alman laatima Kansan emännän keittokirja nousi suureen suosioon, koska se sisälsi yksinkertaisia, halpoja ja terveellisiä ruokia sisältäviä ohjeita. Tätä kirjaa myytiin liki 100.000 kappaletta Marttojen toimesta. Itse asiassa se olikin ainoa Marttojen julkaisema keittokirja 1930-luvulle saakka, jolloin kirja oli täydentynyt Alman kasvisruokaosiolla.

Alma myös välitti tietoa kanojen kasvatuksesta, joka ei tuohon aikaan ollut kovin yleistä. Siitä kehiteltiin tulonlähdettä maaseudun Martoille. Ilmeisesti juuri tästä syystä ensimmäiset kesätienestini tulivatkin kananmunien keräämisestä kennoista ja kanojen ruokkimisesta, koska minun mummohan kuului Marttajärjestöön. Pitää kaiketi olla itsekin Almalle kiitollinen rahoista, joilla ostin pikkupoikana nallekarkkeja ja pikkuautoja!

Vuosiluku löytyy reliefin kulmasta

Sippolan Marttojen ylläpitämät puutarhat ja Alman puutarhakoulut olivat lukuisten vierailuiden tutustumiskohteita ja pikkuhiljaa aatteet sekä toiminta levisivät muuallekin Suomeen. Asiaa auttoi ja nopeutti Alman puhujamatkat sekä aktiivinen toiminta aina hänen kuolemaansa 1931 saakka. Tämä nainen on todellakin muistomerkkinsä ansainnut...

Muistomerkin tekijää emme tiedä, mutta reliefi on tehty vuonna 1998. Paljastamisvuodesta en löytänyt mitään tietoa, mutta oletan sen olevan 1998. Varma en asiasta ole, joten jälleen kerran toivomme lukijoiden auttavan meitä lisäämään nämä tiedot jälkikäteen. Kiitos.