Venäläisen lentäjän hauta |
Willimies on historiaan jo nuorena hurahtanut lappeenrantalainen, jonka retket johtavat muistomerkeille, historiallisille paikoille ja luonnonnähtävyyksien äärelle. Matkat alkoivat vuonna 2012 Lappeenrannasta ja jatkuivat kaikkialle Etelä-Karjalaan. Nyt uusina aluevaltauksina ovat Kymenlaakso ja luovutettu Karjala. Suuruudenhulluna tyyppinä Willimies ja assistentti Willilady aikovat kuvata alueiden kaikki merkittävät kohteet.
Sivut
sunnuntai 30. lokakuuta 2022
Rautjärvi / Neuvostopilotti down
sunnuntai 23. lokakuuta 2022
Rautjärvi / Kenttäsairaala A39
Taas on pari viikkoa vierähtänyt edellisestä postauksesta. Kaikenlaista käännettä tähän väliin on sitten osunutkin. Ensinnäkin pidin historiaesityksen työpaikkani Lauritsalan koulun historiasta koulumme vihkiäisjuhlissa. Paikalla oli koko kaupungin kerma kaupunginjohtajasta alkaen, sekä aina kriittiset koulumme oppilaat. Ilmeisesti se meni ihan hienosti, koska pahempia valituksia tylsästä puheesta en ole kuullut läsnäolleilta liki 500 henkilöltä.
Tämän lisäksi kaksi ja puoli vuotta olen vältellyt koronatartuntaa hyvällä menestyksellä, mutta loppuu se tuurikin joskus! Niinpä sitten podin tähän samaan hötäkkään Ison K:n ja pakko sanoa, että voimat katosivat jonnekin kuumeen ja lihassärkyjen myötä. Nyt on ollut muutaman päivän helkatin heikko olo ja mitään kovinkaan kummoista ponnistusta en ole jaksanut tehdä. No, sainpa lopulta aikaiseksi tämän stoorin kirjoittamisen....
Rautjärven Viimolan koulun pihamaa |
Suomi on täynnä paikkoja, joissa on tapahtunut menneisyydessä mielenkiintoisia ja historiallisia asioita. Yleensä näille paikoille on pystytetty muistomerkki tai -laatta kertomaan paikan menneisyydestä. Näitä paikkoja ovat valtio, kaupungit, pitäjät ja lukuisat eri aihepiirien yhdistykset paljastelleet vuosien saatossa. Hyvä, että ovat, koska muuten minun ei olisi koskaan tarvinut aloittaa Willimiehen jäljillä blogia. Siinä olisi moni mieleenpainuva reissu jäänyt tekemättä.
Liki tuhat sotilasta sai hoitoa täällä kesällä 1941 |
Nyt kuitenkin esittelen kohteen, joka olisi ansainnut oman muistolaatan seinään, mutta se on korvattu infotaululla, joka kertoo paikan muustakin historiasta kuin tautjärveläisten koululaisten sivistämisestä. Nyt tyhjillään seisova Viimolan koulu on aikoinaan ollut vilkaan toiminnan keskus. Sadat koululaiset ja liki tuhat jatkosodan alkuvaiheen haavoittunutta on katsellut tämän rakennuksen seiniä sisältäpäin.
Infotaulu kertoo kaiken |
Tarinaa lienee turha toistaa vaan sen voi jokainen lukea infotaulusta itse. Infotaulu on pystytetty 2019 ja se liittyy Rautjärven sotahistoriahankkeeseen. Pitänee varmaan ensi suvena perehtyä hankkeen kohteisiin tarkemmin, vaikka veikkaan vieraillleeni niistä useimmissa, kenties kaikissa?
sunnuntai 9. lokakuuta 2022
Lappeenranta / V armeijakunnan esikunta
Tätä kirjoittaessani Ukraina on juuri valloittanut Lymanin kaupungin takaisin ja puheet ydinaseiden käytöstä lisääntyvät. Tuntuu melkoisen hullulta tuo itänaapurin toiminta. Ilmeisesti kaikki vähälläkin järjellä varustetut henkilöt ovat painaneet päänsä puskaan? Lisäksi naurattaa, että tietääkseni ensimmäisen kerran sotahistoriassa sekä puolustajan sekä hyökkääjän asukkaat pakenevat. Ukrainalaisten paon toki ymmärrän, mutta miksi venäläiset pakenevat. Eikö oman maan pelastaminen pulasta kiinnosta, kun siinä voi menettää henkensä.... No, onneksi saatiin edes vähän rajaliikennettä tilkittyä, ettei tartte noita pitkäkilpisiä katsella.
Ylämaan pappilassa toimi esikunta kesällä 1944 |
Samalla tavalla raja piti tilkitä kesällä 1944. Silloin tosin onnistuttiin paremmin, koska vihulaiset eivät tänne päässeet. Iso osa tässä operaatiossa oli V armeijakunnan esikunnalla, joka sai rintaman vakautettua Juustilan - Viipurinlahden alueella. Tästä syystä tämä Ylämaan vanhassa pappilassa toiminut esikunta on saanut urotyöstä oman muistolaatan pappilan seinään. Milloin ja kenen toimesta? Nuo asiat ovat itselleni tuntemattomat.
Muistolaatta |
Tällä kertaa melkoisen lyhyt postaus, mutta kun en aiheesta ihmeempää tiedä, niin mitäpä sitä jaarittelemaan....