Näin vuoden viimeisenä päivänä on hyvä muistella tätä vuotta. Omalta osaltaanhan tuo oli yhtä surkea kuin pari edellistäkin, mutta jotain hyvääkin siinä oli. Itse en näet ole pahemmin harrastanut hyväntekeväisyyttä, mutta 2022 pato aukesi ja ihan kunnolla. Olen näet lahjoittanut joka kuukausi 300€ Ukrainalle ja minulla on ainakin tunne, että rahat eivät ole menneet hukkaan. Ukrainan kansa sotii tällä hetkellä Euroopan puolesta ja takaa sen, ettei iivanat loiki meidän puolelle rajaa. No, kylmää olisi kyyti täälläkin suunnalla!
Onhan tuo vaikuttanut moneen asiaan täällä Suomessakin, kuten energianhintoihin, mutta siitä selvitään. Kohtahan olemme sen suhteen omavaraisia ja meidän ei tarvitse itänaapurin kassaa lihottaa. Sen sijaan voimme keskittyä täydellä panostuksella auttamaan ukrainalaisten sotaponnistuksia ja ajamaan viimeinenkin piippalakki hitoille Ukrainasta - Krimiä myöten. Vähempi ei tule riittämään! Lisäksi kun tuomitaan sotarikolliset ja poistetaan kaikilta venäläisiltä viisumit Suomeen ja muualle Eurooppaan, niin näyttää jo todella hyvälle. Hyvin joutavat siis palata ajelemaan Ladoilla, syömään kaalia ja juomaan vodkaa omien rajojensa sisäpuolella. Minua ei ainakaan kiinnosta heidän touhut tämän sodan jälkeen. Vaan asiaan!
Kävin moottoripyörällä ajokaverini Taipaleen Antin kanssa 14.8.2022 Haminassa. Tarkoituksemme oli hurjastella vanha Kuninkaantien pätkä Virolahdelta Haminaan ja takaisin. Näin me pojat teimmekin, mutta olihan minulla reissulle pieni taka-ajatuskin. Koska bensan hinta oli ja on vieläkin aivan törkeän hintaista, niin ajattelin samalla kertaa kuvata upouuden muistomerkin, joka piti olla paljastettu muutamaa päivää aiemmin kesän 2022 Kymenlaakson superjulkkiksesta - Stena mursusta.
Prätkät parkkiin Haminan satamaan ja jo muutaman askeleen otettuamme huomasimme mitä ihmeellisimmän muistomerkkiviritelmän. Vieläkään en oikein tiedä, että montako muistomerkkiä oli niputettu yhteen pläjäykseen? Vaikka tuon mursujutun paljastinkin, niin tänään otetaan ajankohtainen aihe käsittelyyn ensimmäiseksi, nimittäin Krimin sodan muistokivi tai jotain sinne päin.....
Tästä muistokivestä en löytänyt tietoa, joten se lienee paikallisen ravintolayrittäjän pystyttämä. Milloin, sitä en tiedä! Jotenkin tuntuu, että se liittyy löyhästi Haminan sataman muutostöihin tai johonkin muuhun vastaavaan......
Tällä(kin) kertaa mennään pelkillä kuvilla, koska muutakaan en osaa sanoa kohteesta. Ehkä tieto tavoittaa minut myöhemmin ja päivitän sitten kaikki tiedot teidänkin tietoonne?
MC Prostata saapunut Haminaan |
Paikalla oli myös mahdollista pestä rahaa. Emme vielään tajua, että miksi? |
Krimin sodan 150v muistokivi. Taas alueella tapellaan ja voittajasta ei liene epäselvyyttä |
Lopuksi muutama ennuste vuodesta 2023