Havana Black "Hoo myself"
Huh, koville otti… mutta kylläpä yhden päivän lepo tekee
hyvää. Eilinen meni soffalla köllötellessä, mutta nyt alkaa elämä jo voittaa.
Norjan puhelinlinjalle ei ole ollut enää käyttöä, joten voisipa tässä julkaista
yhden kohteen lisää. ”Laajasta taustatyöstä” huolimatta tähänkin liittyy eräs
outo piirre, mutta siitä vähän myöhemmin lisää. Aloitetaan perinteiseen tyyliin
musiikkipläjäyksellä. Havana Black oli takavuosina yksi Willimiehen
suosikkibändejä, joten tyrkätään kaikille kuultavaksi. Kerrottakoon että
kyseisellä poppoolla on yhtymäkohtia Lappeenrantaan.
Musiikin siivittämänä siirrytään taas Maasotakoulun
puistikkoalueelle, mistä löytyy muistomerkki Suomen aliupseerikoulutuksen
historiasta. Kyseessä on Vöyrin kivi, joka paljastettiin juhlallisin menoin
26.1.1978 silloisen Maanpuolustusopiston puistikkoalueella. Sen suunnittelusta
vastasi sotilasmestari, heraldikko Simo Karjalainen. Keskeinen osa
muistomerkkiä on myös laatoista muodostettu portaikko, joka muodostuu ennen
v.1974 toimeenpantujen kanta-aliupseerikurssien perinnelaatoista.
Vöyrin kivi Maasotakoulun puistikossa |
Graniittinen kivenlohkare on tuotu paikalle Suomen ensimmäisen
kanta-aliupseerikoulun paikalta Vöyristä, läheltä Vaasaa. Kyseisellä
paikkakunnalla toimi maamme ensimmäinen aliupseerikoulu 26.1 – 30.5.1918. Kuten
tarkkaavaiset lukijat huomasivatkin, muistomerkin julkistamispäivä kunnioittaa
suomalaisen aliupseerikoulutuksen 60-vuotista historiaa. Vöyrissä koulutuksesta
vastasivat 22 jääkäriä, joiden vastuulla oli kouluttaa 1400 oppilasta
Suojeluskunta-armeijan käyttöön. Vöyrin sotakoulun aikana maassamme käytiin
veristä ja katkeraa sisällissotaa, joten tietääkseni kaikki pikakoulutuksen saaneet
kerkesivät mukaan myös sisällissodan taisteluihin.
Vöyrin kiven etupuoli |
Muistomerkin etuosassa on Suomen kartta, joka osoittaa
paikkakunnat, missä koulutusta on annettu sotataidoissa Vöyrin lisäksi. Lappeenrantakin
löytyy joukosta ja varustettu erittäin tutulla vaakunalla. Sen sijaan lohkareen
taustapuolelta löytyy se mysteeri. Siellä on Eino Leinon sanoittama ja Leevi
Madetojan sanoittaman Vöyrin marssin säkeistö kunnioituksena alkuperäisille
Vöyriläisille. Tähän en löytänyt Internetistä kuin sanoituksen, mutta Youtube
löysi koko marssin…tosin eri sanoituksella! Onkohan kyseessä eri marssi vai
onko noita marsseja olemassa kaksi? Eiköhän tuokin jossain vaiheessa selvinne?
Youtuben "Vöyrin marssi"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ovat aina tervetulleita