Willimies on historiaan jo nuorena hurahtanut lappeenrantalainen, jonka retket johtavat muistomerkeille, historiallisille paikoille ja luonnonnähtävyyksien äärelle. Matkat alkoivat vuonna 2012 Lappeenrannasta ja jatkuivat kaikkialle Etelä-Karjalaan. Nyt uusina aluevaltauksina ovat Kymenlaakso ja luovutettu Karjala. Suuruudenhulluna tyyppinä Willimies ja assistentti Willilady aikovat kuvata alueiden kaikki merkittävät kohteet.
Sivut
▼
torstai 6. joulukuuta 2018
Rautjärvi / Simo Häyhä museo
Maammelaulu
Tänään on juhlapäivä! Viime vuotinen satavuotisjuhlinta vaihtui tosin rauhallisempaan juhlimiseen, mutta kyllä 101-vuotias Suomi ansaitsee myös kunnon kinkerit. Tänään kannan oman korteni kekoon ja esittelen Rautjärvellä sijaitsevan Simo Häyhä museon tai no on siellä paljon matskua myös Kollaajoelta, missä Simo omat urotyönsä teki. Jos nyt lukijoissa sattuisi sellainen olemaan, joka ei Simon urotöitä tunne, niin katsopa alapuolella oleva video.....
Willimies on jo pitkään odotellut, että Simo Häyhä saisi oman patsaan tai muistomerkin, mutta koska sitä ei ole kuulunut eikä näkynyt, niin onhan tämä Simo Häyhän muistolle perustettu Kollaa- ja Simo Häyhä museo aivan loistava kunnianosoitus miehen urotöistä itsenäistä Suomea puolustaessaan. Tuskin koskaan kukaan pääsee edes lähelle tämän miehen urotöitä. Miehen urotöistä voit lukea vaikka kertomuksestani itsenäisyyspäivänä 2013.
Rautjärven Kollaa- ja Simo Häyhä museo
Tämä mies on muistolaattansa ansainnut moninkertaisesti. Museon seinään se kiinnitettiin 17.7.2017
Tykit vartioivat museota
Tähän ei kuulemma tule Simon muistomerkkiä....
Simon saappaanjäljet
Koska tästä miehestä on kirjoitettu niin paljon ja paljon tullaan kirjoittamaan jatkossakin, niin Willimiehen jäljillä blogi tyytyy vain esittelemään museosta ottamamme valokuvat tekstien kera. Jos haluat perehtyä mieheen lisää netin avulla, niin googlaamalla löytyy niin paljon, etten edes linkkejä vaivaudu laittamaan, vaan saatte etsiä ne itse.
Museon yläkerrasta löytyi lumipukuinen mies
Simolle kuulunutta tavaraa vitriineissä
Tämän kelpuuttaisin omalle seinälleni koska tahansa
Kuvia Simon sotataipaleelta
Kollaan maastosta löytynyttä tavaraa
Kollaajoki ei ollut kummoinen joki
kranaatteja vitriinissä
JR34 II pataljoonan komentajan ratsumesrari von Haartmanin Suomen lippu, joka koki kovia komentokorsuun tulleesta täysosumasta
Simon sotilasuran päättänyt päiväkäsky
Tästä kuvasta Simoa ei löydy
Tarkka-ampujan kalustoa
Kaikkia uutisia ei kannata uskoa
Dramatisoitu tilanne. Haavoittunutta Simoa viedään pois rintamalta JSP:lle
Siviili Simon vermeet
Simo oli Kekkosen hirvimetsästysretkillä.
Lausahdus, jonka toivoisi kuulevan useammin
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille.... ja se kaikkien odottama linkki:)
"Lausahdus, jonka toivoisi kuulevan useammin." Tällä viitataan Kollaa- ja Simo Häyhä -museon huoneen seinässä olevaan lauseeseen "Mie tein sen mitä käskettiin". Ei hyvä, sillä samankaltaisella lauseella keskitysleirien vartijat yrittivät perustella rikoksiaan.
"Lausahdus, jonka toivoisi kuulevan useammin." Tällä viitataan Kollaa- ja Simo Häyhä -museon huoneen seinässä olevaan lauseeseen "Mie tein sen mitä käskettiin". Ei hyvä, sillä samankaltaisella lauseella keskitysleirien vartijat yrittivät perustella rikoksiaan.
VastaaPoistaItse en näe yhteyttä Simo Häyhän ja keskitysleirin vartijoina toimineiden natsien välillä.
VastaaPoista