maanantai 30. syyskuuta 2013

Lemi / Vapaussodan muistomerkki*

                                                           CMX "Kivinen kirja"


Lemin kirkkotarhassa sijaitsee 30.8.1920 paljastettu vapaussodan muistomerkki. Harmaagraniittinen kolossi on Arkkitehtitoimisto Eränen/Anteron suunnittelema ja sen tilasi tamperelaiselta Suomen Graniitti Oy:ltä Lemin kunta. Hinta oli melkoisen suolainen 14.500 markkaa.
Vapaussodan muistomerkki

Juhlallisuudet ovat varmasti olleet komeat ja ilmeisesti paikalla on ollut koko Lemin valkoinen sodan voittajaosapuoli. Siinä on ihmettelemistä riittänyt, kun kultaiset kirjaimet ovat kimalleelleet. Patsaan kyljessä on teksti: Isänmaallensa uskolliset vapaussoturit 1918. Surullisin osa on kuitenkin alaosan 11 nimeä, jotka kaatuivat sodassa ja etenkin kuuden murhatun lemiläisen nimet.
Kuolleita ja murhattuja lemiläisiä

Siinä erään lemiläisen muistomerkin historia. Huomenna Willimies huilaa, koska on ainoa vapaailta tällä viikolla. Mikäs sen hienompaa, kuin viettää se teatterissa hankkimassa kulttuurielämyksiä. Hoh hoi jaa... kuinkahan minä tähän onnistuin sotkemaan itseni? Lienee ehkä erikoisraportin vuoro keskiviikkona suoraan kulttuurimaailman huipulta.....

Päivitys 26.2.2018
Toisen löytämäni lähteen mukaan muistomerkin suunnitelleen arkkitehtitoimiston nimi oli Eränen&Autere. 

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Parikkala / Erillinen Rajajääkäripataljoona 2

                                          George Thorogood "Bad to the bone"

Parikkalan urheilukentän ja Harjulinnan kupeessa pienellä nurmikkoalueella sijaitsee Erillisen Rajajääkäripataljoona 2:n muistomerkki. Se poikkeaa monista vastaavista hienolla tavalla. Sen jalustaan on muotoiltu rajan taakse jääneet alueet kunnittain, mikä tekee siitä erityisen. Tämä on kunnianosoitus pataljoonan noin 2000 miehelle, jotka odottivat jatkosodan alkuvaiheessa Parikkalan Harjulinnassa lähtökäskyä. Tämä rajavartiomiehistä ytimen saanut joukko-osasto suorittikin katselmuksen ja jumalanpalveluksen 27.7.1941 Harjulinnan edustalla ja oli valmis sotaretkelleen. Kauaa ei käskyä tarvinut odottaa, kun osasto määrättiin sotaan 30.7.1941. (Huom! Muistolaatta väittää lähdön koittaneen 15.7, mutta Parikkalan historiateos 30.7.1941.) 
Leo Kojon suunnittelema muistomerkki

Monien miesten sotaretki kesti aina loppukesään 1944, jolloin osasto auttoi pysäyttämään vihollisen Tali-Ihantalan alueelle. Suomi oli pelastettu ja miehet lähellä kotiuttamista, mikä tapahtui syksyllä 1944.
Lisää kuvateksti

Muistomerkin suunnitteli Mannerheiminristinritari Leo Kojo ja pystyttämisestä vastasivat Kaakkois-Suomen Rajamieskilta ja Erillisen Rajajääkäripataljoona 2:n aseveljet. Julkistamispäivä oli 9.9.1984.  
Jalustaan on muotoiltu vanhat pitäjänrajat








perjantai 27. syyskuuta 2013

Parikkala / Harjulinna

        Rollareilla ja Willimiehellä on yhteinen ongelma "Start me up"

Willimieheen ei voi luottaa tippaakaan. Lienen melkoinen luikurin laskettelija. Lukaisin näet eilisehtoona lävitse julkisesti ilmoittamani uudenvuodenlupaukseni. Nyt yhdeksän kuukautta on kulunut ja vasta kolme kymmenestä lupauksesta on toteutunut! Siihen saattavat jäädäkin, mutta kyllä nyt pitää yrittää aloittaa tsemppaaminen. Pakkohan tuo on!
Harjulinna

Ainoat toteutuneet lupaukset ovat Itä-Karjalan moottoripyöräreissu, lupaus päivittää blogia ajoittain ja kuvaaminen Lappeenrannan ulkopuolellakin. Mistähän minä tuonkin olen keksinyt noin aikaisessa vaiheessa? Joka tapauksessa seitsemän lupausta on vielä vaiheessa. Oikeastaan vaan kuusi, koska SaiPa ei aivan yltänyt mestariksi männä keväänä. Pakko se on tunnustaa, etten ikimaailmassa pysty kaikkia jäljelle jääneitäkään toteuttamaan tänä vuonna. Mutta laihduttamista sietää harkita, koska yhdeksän kuukautta sitten tavoitteeni oli laihduttaa 10 kiloa. Määrä on nyt sitten 15 kiloa ja aikaa jäljellä kolme kuukautta. Nyt pitää yrittää....

Vaan kun tuo ensi viikon viikko-ohjelma on jo melkoisen täynnä. Eniten liikunnallisia harrastuksia toki rajoittaa työntekeminen joka päivä klo 8-16, mutta iltasella on kuulemma aikaa? Katsotaanpa miltä viikon riennot näyttävät..

Tänään: Työkaverin kesämökille rentoutumaan

Lauantai: Rentoutumista ja toipumista kotosalla. Illalla naapuriin SaiPan vieraspeliä kuikuilemaan

Sunnuntai: Moottoripyöräilyä Savitaipaleelle ja illalla saapuu vieraita

Maanantai: klo 16-18 lepoa
                klo 18-21 TV ja muuta näppäilyä

Tiistai: No tiistaina joutaa. Ei helkutti.....teatteria! Siinä meni sekin ilta!

Keskiviikko: klo 16.05 assistentti Rita soittaa ja pyytää uimahalliin. Kieltäydyn....taas
                    klo 16-18 lepoa
                    klo 18-21 TV ja näppäilyä

Torstai: Soittaako se Rita tänäänkin? Kieltäydyn tottakai
            Klo 16-21 Sekalaisia töitä, enimmäkseen TV ja näppäilyä

Perjantai: klo 16-18 valmistautumista SaiPan peliin
               klo 18-21 SaiPan peli
               klo 21-    SaiPan pelin jälkispekulaatiot

Lauantai: klo 9-21 Bloginpäivitystä ja juttujen kirjoittelua tai piipahdus Svetogorskissa

Sunnuntai: Tämähän on lepopäivä? Eikös tämä ole viikon seitsemäs päivä?

Jep, melkein jo aloitin liikunnan tällä viikolla, mutta lykkääntyy näemmä kiireiden vuoksi viikolla. Näkeehän tuon sokea Reettakin, ettei kalenterissa ole vapaata aikaa yhtään. Itse asiassa mietin, että mitenköhän olen saanut yli 400 kirjoitusta valmiiksi tähän mennessä, kun näyttää aina olevan kiireitä?
Muistolaatta Harjulinnan seinässä

Vaan asiaan. Aikaa on vain nopeaan postaukseen ja niinpä vuorossa eräs Parikkalan kauneimpia rakennuksia eli Harjulinna. Komealla paikalla urheilukentän kupeessa sijaitsee Suojeluskuntien käyttöön vuonna 1938 valmistunut funkkistalo, mikä on vuosien saatossa nähnyt monenlaista toimintaa. Niistä voit lukea muistolaatasta, koska mekään emme enempää tiedä. No sen verran toki tiedämme, että kunnanvirastotalona sen alkuaikojen kiireinen tunnelma on Uukuniemen ja Saaren kuntaliitosten jälkeen rauhoittunut. Toki talo on edelleen kunnan käytössä, vaikka voisi kuvitella jonkun raharikkaan tekevän siitä ihan kelpo tarjouksen?

Ja sitten mökille....



torstai 26. syyskuuta 2013

Rautjärvi / IT-jaoksen muistomerkki*

                                     Zane Lewis "Welcome to the southland"

Viime lauantaina Willimiehen reissun oli tarkoitus suuntautua Ruokolahdelle, mutta perille päästiin vasta Rautjärvellä vierailun jälkeen. Tosin vastahan tuolla Rautjärvellä tuli vierailtua, mutta koska uusia muistomerkkejä putkahtaa esiin vierailujen jälkeen, niin joskus on vaan piipahdettava paikan päällä uudemman kerran. Niin tälläkin kertaa...
Halilanmäen ilmaliikennettä valvoo 20mm ilmatorjuntakanuuna

Pari viikkoa takaperin rautjärven Hallilanmäellä paljastettiin uuden uusi muistomerkki, millä kunnioitettiin jatkosodan alkuvaiheessa paikalla sijainnutta ilmatorjuntajaosta, joka suojasi hyökkäykseen ryhmittynyttä 18.divisioonnaa vihollisen ilmahyökkäyksiltä. Tämä eversti Aaro Pajarin komentama joukko-osasto viipyi Rautjärvellä aina heinäkuun loppuun 1941.
Muistomerkki ei ole koolla pilattu, mutta ajatushan on tärkein

Ystävällistä maalaisrouvaa jututtamalla saimme selville, että ilmatorjuntatykki on samanlainen, joka oli asemissa täällä kesällä 1941. Näytillä oleva italialaisvalmisteinen Breda 20 millinen ilmatorjuntakanuuna on tuotu paikalle joko Jyväskylästä tai Hämeenlinnasta autolla hinaamalla. Valitettavasti rouva ei muistanut tarkasti. Muistomerkin maa-alueen lahjoitti paikallinen maaisäntä, joka on juuri muuttamassa alueelta pois. Uutena asukkaana taloon muuttavalla onkin turvallista asustella näillä nurkilla, koska it-tykki on aivan talon takana olevalla mäellä. 

Paikalliset reserviupseerit ja seurakunta vastasivat juhlallisuuksista 15.9.2013 pidetyssä muistomerkin vihkimisseremoniassa.   

Päivitys 21.7.2018
Satuimme ajelemaan tämän kohteen ohitse 10.5.2018 ja paikkahan oli aivan eri näköinen kuin edellisellä kerralla. Tässä siis uusia kuvia paikalta.







keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Ruokolahti / Lentäjien muistopatsas

                                      CCR "Bad moon rising"

Talvisodan loppupuolella Ruokolahden taivaalla käytiin kiihkeä ilmataistelu, minkä seurauksena Ruokolahden Ukonsalmessa oleva Lentolaivue 24 ja lentolaivue 26 joutuivat luopumaan käyttämästään jäätukikohdasta. 

Helmikuun 29. päivä tukikohtaa käyttävät hävittäjäkoneet palasivat tukikohtaansa torjuntalennolta, jolloin laskeutuvia koneita seuraava vihollinen sai tukikohdan sijainnin selville. Saman päivän aikana viholliset palasivat reilun 20 hävittäjäkoneen voimalla ja yllättivät suomalaiset. Myöhästyneen ilmoituksen lisäksi asiassa tehtiin myös virhearvio vihollisen kohteesta, joten suomalaiset yllätettiin pahan päiväisesti.
Lentäjien muistomerkki Ruokolahden kirkon vieressä

Koneitten noustessa ilmaan oli taistelu jo täydessä käynnissä Rasilan ja Kaukopään välillä. Yli 50 hävittäjää kohtasivat toisensa ja suomalaiset menettivät viisi lentokonetta, joista myös kolmen koneen lentäjät kuolivat tehtävää suorittaessaan. Vihollinen menetti kahdeksan konetta, mutta paljastunut tukikohta oli pakko purkaa vielä samana päivänä ja loput koneet lennätettiin Lemin tukikohtaan talvisodan loppuajaksi.
Lentäjien muistomerkki

Tämän tapahtuman muistoksi Ruokolahden kirkon kupeeseen pystytettiin vuonna 1987 Olavi Veijalaisen suunnittelema muistomerkki Kaakkois-Suomen Ilmasillan toimesta.
Muistolaatta

maanantai 23. syyskuuta 2013

Luumäki / Kanuuna


                                                           Kontra "Aja hiljaa, isi"

Tänään ollaan liikkeellä erittäin pikaisella ja lyhyellä postauksella. Esittelyvuorossa on Luumäen ravintola Kanuunan edessä olevat kanuunat, jotka taannoin kuvattiin Luumäen Taavetissa. Eihän näillä nyt mitään tekemistä blogin kanssa ole, mutta tänään on juhlapäivä, joten voisihan noilla joku kojautella murkulaa taivaalle!

Arkinen maanantai ja synkkä ilma ulkosalla, joten miksi juhlistaa tykinlaukauksilla rankan työviikon alkua? Itse asiassa tällä kertaa syitä on kaksin kappalein. Aamun aikana blogin kävijämäärä ylitti 90.000 kävijän maagisen rajan ja kovaa vauhtia lähestytään sadan donan vieläkin maagisempaa rajaa. Kiitokset kaikille lukijoille ja pysykäähän matkassa mukana, koska täältä ainakin pesee lisää tarinoita, kunhan viimeiset kuvaukset saadaan tehdyiksi Williladyn kera.
Joskus takavuosina Willimieskin haki täältä Kanuunasta kanuunan. Nykyisin olen vaihtamassa nuo illat teatteriin... jep, jep...kukapa olisi uskonut?

Tarkoitushan oli, että kaikki olisi jo paketissa, mutta piffin käristäminen laavuilla vie tuhottomasti aikaa, eikä kuvaukset ole vielä päätöksessä. Muutama viikonloppu taitaa upota vielä tähänkin hommaan. Vaan sama tuo, koska vieläkin parempia uutisia on kerrottavana. Vakavasti sairaana ollut Venäjän moottoripyörämatkamme pääorganisaattori ja orjapiiskuri Ilkka "Iskä" Pirhonen on päässyt kotihoitoon. Tähän kokkaavaan arjensankariin ei pysty keuhkokuume, viikon kooma eikä mikään muukaan ilkeä pöpö. Tarkoittaa kaiketi sitä, että ensi suven Novgorodin matka on vireillä ja toteutuu... Hieno homma!

Tsemppiä Iskä ja ajahan hiljaa siellä kotosalla....

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Lemi / Särä ja Kippurasarvi

                                               Nuket "Kun vielä nuori olla voi"


Hitonmoinen nälkä pukkaa päälle tätä kirjoittaessa, mutta koitetaan sinnitellä. Päivän kohteena on yksi Lemin parhaiten tunnetuista matkailuvalteista, mikä iskee suoraan vaativaisenkin kulinaristin makuhermoihin. Esittelyssä Lemin maailmankuulu särä ja sitä tarjoava tilausravintola Kippurasarvi.
Lemin ykkösmatkailuvaltti, ravintola Kippurasarvi. Pihamaata vahtii pässi, tietenkin kippurasarvinen...

Vuosittain tuhannet asiakkaat vierailevat Kippurasarvessa nauttimassa särää, mikä valmistetaan edelleen vanhoja perinteitä hyödyntäen. Ainesosat särässä ovat melko yksinkertaiset, koska lampaanliha ja perunat ovat pääainekset. Valmistustapa sen sijaan on itä-Suomalaiseen ruokakulttuuriin oleellisesti kuuluva uunissa valmistaminen. En puutu sen kummemmin ruoanlaittoon, koska jätän nämä hommat ruokabloggareille, mutta valmistustapaan voitte perehtyä täältä. Kyseisellä sivustolla tosin mainitaan särän olleen laajemminkin valmistettua näillä nurkilla, mutta nykyään Lemi on paikka, missä kulttuuri on parhaiten säilynyt.

Sivustolla mainitaan särän olevan perinneruokaa tuhannen vuoden takaa, mutta nykyisellä resetillä se ei ainakan sitä ole! Peruna, minkä viljelystä Lemi tunnetaan myös, saapui Suomeen vasta 1700-luvulla. Lemin kuuluisa "punainen" vasta 1870-luvulla Lemille Balkanilla sotineiden lemiläisten sotilaiden tuomana, joten alunperin pottu on korvattu kenties lantulla? No en tiedä, eikä tuolla ole merkitystäkään. Aiheesta kiinnostuneet voivat itse perehtyä särän historiaan ja valmistukseen jne... täältä.
Ravintolan piha-alueelta löytyy Salpa-Linjalta tuotu imubetonikorsu. Kesähelteillä viileä paikka nauttia kahveet

Nyt kun nälkä on tarttunut teihinkin, niin pitänee mainita paikka, mistä särää saa. Tähän hätään särää et saa mistään, mutta vastaisuuden varalta kannattaa varata hyvissä ajoin ravintola Kippurasarvesta särät, koska sen valmistaminen ei käy käden käänteessä. Ruuan valmistaminen alusta loppuun ottaa aikaa yhteensä yhdeksän tuntia! Tosin kokemuksesta voin sanoa, että on se sen arvoista.

Lemin Lahnajärven rannalla sijaitsevassa Kippurasarvessa palvelu pelaa jo toisessa polvessa, yrittäjä Esko Hietarannan johdolla. Esko tai tuttavallisemmin Eko on Willimiehenkin tuttu kaukaisilta nuoruusvuosilta, jolloin kiersimme Lappeenrannan Citykorttelia ja törmäsimme säännöllisen epäsäännöllisesti jenkkiautoharrastajien tiloissa lystin pidon merkeissä. Miksihän kaikesta hauskasta on kulunut vähintään 10 vuotta, usein jopa enemmän? 

perjantai 20. syyskuuta 2013

Parikkala / Paksuniemen rautatietunneli



                    Onneksi Dave "Isokynä" Lindholmillakin oli surkea viikko. "Kaikki menee seinään"

Perhana, mikä viikko! Kaikki mahdollinen on osunut kohdalle, siis siihen tuulettimen kohdille! Kaiken surkeuden lisäksi on onneksi jokunen ilonhetkikin osunut kohdalle. Oma poika sai lopultakin sen kauan kaivatun piikkikortin ja pitihän sitä juhlistaa yhteisellä ajoreissulla. No kädet pa*****a päättyi sekin reissu kun purettiin kaasari ongelmien poistamiseksi. Jep, ehkä ensi viikko on parempi? 

Ainakin nyt on edessä hyvin ansaittu viikonloppu ja sen aion aloittaa parhaimmalla mahdollisella tavalla.... hinaan itseni Kisapuiston unelmien pelikentille. Vuorossa siis SaiPan kotiottelu ja sen päälle visiitti Karjala Cornerissa, niin eiköhän rupea aurinko paistamaan risukasaankin? No toivottavasti paistaa, koska lauantaina olisi edessä Ruokolahden valokuvausreissu Williladyn kera. Sen matkan satoa saatte sitten katsella pitkin talvea, koska eiköhän tässä ala olla materiaali Imatraa lukuunottamatta kasassa. 
Edessä häämöttää Paksuniemen rautatietunneli (Kuva by Lea Lapakko ja Pertti Pääkkönen)

Reissaaminen kääntyy siis loppusuoralle ja alkaa se ikävin vaihe, kun pitää keskittyä tietojen kaivamiseen ja tarinoiden kirjoittamiseen. Tähän päälle kaiken sorttiset työkiireet ja kulttuuririennoissa juoksentelut naisten kanssa niin onpa taas tekemistä talvella. Kerkeääköhän sitä edes SaiPan peleihin? No takuulla kerkiän, jos ei muuten niin pikkuisilla hätävalheilla. Niitähän tässä aina muutoinkin joutuu silloin tällöin käyttämään.....

Pienen hätävalheen avulla onnistuin välttämään myöskin uuden vierailun kuvailemaan Parikkalan kohteita. Vetosin härskisti kiireisiin ja tietenkin käytin säälimättä esimiesasemaa hyväkseni uhkailun ja lahjonnan lisäksi erästä alaistani kohtaan. Muutamasta murahtelustani Lea tajusi, että nyt on parasta lähteä kuvaamaan Parikkalan kohteita Willimiehen jäljillä blogiin työrauhan säilyttämiseksi. Näitä Lean, vai sanoisiko Lean tiimin, ottamia kuvia saamme katsella myös useasti tulevan talven aikana. Kiitokset Lea ja assistentin titteli on nyt ansaittu. Pääset myös suoraan korkeimmalle asteelle, koska luvatut Tobleronet on vain yhden Svetogorskin reissun päässä.
Melkoista louhintaa Parikkalan suunnalla! (Kuva otettu tunnelin päältä by Lea Lapakko ja Pertti Pääkkönen)

Lean tiimin kuvia saimmekin ihailla vähän aikaa takaperin, mutta nyt seuraa jatkoa. Vuorossa on Parikkalassa sijaitseva Paksuniemen rautatietunneli. Nyt siellä kodin näyttöpäätteiden äärellä ihmetellään taas, että mitä hittoa? No siinähän ihmettelette, mutta postaukselle on ihan selkeä peruste. Kyseessä on näet Suomen lyhkäisin rautatietunneli. Pituutta mokomalla on kokonaiset 26 metriä, joten tunnelin päällä kulkevalle tielle on ilmeisesti tullut hintaa ihan kohtuullinen summa. No, kyllähän meillä Suomessa rahaa on....  


keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Rautjärvi / Moskovan rauhan raja*


Tämä onkin juhlajulkaisu! Huomasin juuri, että kyseessä on julkaisu nro. 400. Enpä olisi aloittaessa uskonut tähän, mutta saas nährä mikä lienee lopullinen saldo, jos tämä nyt ikinä tulee valmiiksi? Etelä-Karjala on melkoisen laaja alue ja kohteita tuntuu putkahtavan kaiken aikaa lisää. Osa siitä on teidän lukijoiden ansiota, koska muutamia uusia minulle tuntemattomia kohteita on ilmoiteltu. Lisääkin saa lähettää, niin autoilukilometrit jäävät vähemmälle...
Moskovan rauhan rajalinja kesällä 1940

Kuten edellisessä postauksessakin, niin tänäänkin ollaan Rautjärvellä. Tarkemmin Rautjärven Variksenkylässä, missä oli keväällä ja kesällä 1940 vastaava ongelma kuin päivän videossamme. Pitäisikö jäädä vai lähteä? Keväällä ja kesällä 1940 Suomi ja Neuvostoliitto kävivät neuvotteluita maiden välisestä rajalinjasta. Aluksi vallitsi käsitys, että rajalinja jäisi rintamalinjalle eli erittäin kauas Rautjärveltä. Ensimmäiset tiedot muutoksista olivat, että raja kulkisi ikivanhaa Uudenkaupungin rauhan v. 1721 mukaista rajalinjaa, jolloin koko Miettilä jäisi rajan väärälle puolelle. Tämän jälkeen ilmoitettiin, että raja kulkisi suoraa linjaa Enso(Svetogorsk) - Koitsanlahti, jolloin tilanne olisi ollut sama Miettilän osalta.
Muistolaatta

Tilanne kuitenkin muuttui, kun Neuvostoliitto saneli suomalaisille ehdot rajalinjasta. Enso jäisi kokonaan Neuvostoliitolle ja siihen oleellisesti liittyvänä osana myös Pelkola, minkä vesitorni oli elintärkeä Enson teollisuudelle. Lopulta kun maat pääsivät tilanteesta sopimukseen, niin Neuvostoliitto yllätti siirtämällä rajalinjaa täällä Miettilän Variksenkylässä vähän kauemmaksi. Alkuperäinen rajalle hakattu rajalinja siirtyikin muutamia kilometrejä kauemmaksi. Sen verran neuvostoliittolaisia asia korpesi, että poistuessaan elokuun loppupuolella 1940 täältä Miettilä - Ilmeen tien rajalinjalta, he räjäyttivät rakentamansa vartiotornin maan tasalle. Se tuskin paikallisia asukkaita suuremmin harmitti?

Muistomerkin pystyttäjistä ja pystytysajankohdasta meillä ei ole tietoa. Lieneekö teillä lukijoilla?

Päivitys: Sairaslomalla Joensuun keskussairaalassa makaava assitenttimme "Iskä" Pirhonen soitteli "kuumaa linjaa" pitkin Variksenkylään ja selvitti taustoja. Muistomerkki on yksityishenkilöiden pystyttämä ja muistolaattaa olivat kiinnittämässä oman kylän miehet Eino Kiiveri, Eero Varis ja Erkki Vehviläinen.

Kiitokset näistä tiedoista ja pikaista paranemista, jotta ensi suven prätkäreissu toteutuu... 


maanantai 16. syyskuuta 2013

Rautjärvi / Lentolaivue 14

                             ZZ Top "La Grange"

Rautjärven Laikosta Lentokentäntien varresta löytyy yksi ilmailumuistomerkki, minkä taannoin kuvasimme. Erikoisen muotoinen luonnonkivinen muistomerkki kertoo paikalla talvisodan aikana sijainneesta lentokentästä, minne lentolaivue 14 siirtyi Suur-Merijoelta Viipurin läheltä 10.10.1939. Toiminta Laikon kentältä alkoi välittömästi seuraavana päivänä kymmenen Fokker lentokoneen ja 140 miehen voimalla. Kalustosta johtuen sodan aikaiset lentotehtävät olivat tiedustelua, kevyttä pommittamista ja lentolehtisten tiputtelua vihollisen moraalin rapauttamiseksi. Kaikki nämä tehtävät suoritettiin öiseen aikaan.
Lentolaivue 14

Vasta helmikuussa 1940 alueelle saapui Gloster Gladiator hävittäjiä, mitkä toimivat myös päiväsaikaan. Laikon kentästä tekee poikkeuksellisen se, ettei vihollinen tiennyt kentän olemassaolosta sodan aikaan yhtään mitään. Vasta Moskovan rauhan ehdoissa kenttä määrättiin tuhottavaksi. Niinpä samat miehet, jotka kentän rakensivat, saivat tehtäväkseen sen tuhoamisen. Lopuksi lentokentän alue jaettiin laidunmaaksi paikallisille, jotka olivat menettäneet omia maitansa rajansiirrossa. Nykyisin kentästä on jäänteitä lentokonekorsuista ja ojista, joilla kenttä tuhottiin kesällä 1940.
Luonnonkivessä on muistolaatta ja puolikas potkuri

Muistomerkin ovat pystyttäneet Rautjärven kunta, Laikon kylätoimikunta, Lappeenrannan lentoasema, Satakunnan lennoston kilta ja Kaakkois-Suomen Ilmailumuseoyhdistys. Mustomerkki paljastettiin 16.9.2001
Laikon lentokentän muistolaatta




sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Rautjärvi / Veteraanipuu


Tämä oli melko rajoilla, että julkaisenko ollenkaan. No koska en jaksa tänään pitempää tarinaa vääntää, niin tulkoon julkaistuksi. Kyseessä on Rautjärven kuntakeskuksen Simpeleen kirkon kupeessa sijaitseva Veteraanipuu. Kyseisen tammen ovat istuttaneet kirkkotarhaan Simpeleen rintamaveteraanit 1.9.1996 ja muistona tästä päivästä, he ovat laittaneet esille pienen muistolaatan.
Veteraanipuu
Muistolaatta

perjantai 13. syyskuuta 2013

Lemi / Kärmeniemen patteri


Uskokaa tai älkää, mutta Willimiestä yritetään tällä hetkellä kovasti painostaa kultturelliksi henkilöksi. Minut haluttaisiin nähdä teatterissa, kansantanhuissa, pantomiiniesityksissä, viulukonsertoissa, Stand Up komiikkaa seuraamassa ja tietysti pölyisiä museoita kiertämässä - taidenäyttelyitä unohtamatta. Tämä muutosprosessi tulee takuulla olemaan hidas ja vaativaakin vaativampi operaatio, kenties jopa mahdoton! Silti, mitä sitä ei Willimieskään tekisi kauniimman sukupuolen miellyttämiseksi, vaikka juuri NÄMÄ kultturellit harrastukset eivät ihan sydämen lähimaastossa sijaitsekaan. 

Aloitin kuitenkin tämän vaativan muutosprosessin eilisiltana lähtemällä naapurini "pakottamana" erääseen kulttuuritapahtumaan. Piipahdin assistentti Reinikaisen kanssa SaiPan kotiottelussa ja täytyy sanoa, että kyllä kulttuurielämys silloin tällöin tekee todellakin eetwarttia! Ottelu oli teatteria parhaimmillaan alusta loppuun, isot rujot miehet taistelivat keskenään, simpsakan notkeat jääballerinat esiintyivät erätauolla, Hurriganes soi, kanssani samanhenkisiä kulttuuripersoonia oli tuvan täydeltä ja bonuksena ottelu oli täyttä draamaa alusta loppuun. Lisäksi Stand Up komiikkaakin oli ainakin seisomapaikoilla... mahtava kulttuurielämys!

Taisin suorastaan innostua näistä kulttuuritapahtumista. Näitä elämyksiä on pakko saada lisää..... Onneksi kuulin eräältä SaiPan kannattajalta, että ainakin 29 vastaavaa tapahtumaa esitetään Kisapuistossa tänä talvena, tuossa todellisessa kulttuuriluolassa! Te kaikki voitte aloittaa muutoksen kanssani, kenties jo seuraavassa ottelussa?

Vaan nyt kulttuuriasiat syrjemmälle ja palataan historian pariin. Suomen suurin rakennelma kautta aikojen on kaikkien Etelä-Karjalaisten hyvin tuntema Salpa-Linja. Näillä nurkilla on vaikea olla törmäämättä sen rakennelmiin, joista olemmekin esitelleetkin jo melkoisen osan. Paljon muitakin yhteydenottoja on tullut erilaisista Salpa-Linjan kohteista, joten lisätäänpä aiempien betonibunkkerien ja pallokorsujen joukkoon yksi vähän erilainen kohde. Kyseessä on Lemillä sijainneen Kärmeniemen tykistöpatterin jäänteet, mitkä Willimies kävi valokuvaamassa helteisenä heinäkuisena päivänä. 

Keskeltä metsäistä mäennyppylää löytyi tykin paikka, mistä olisi tilanteen niin vaatiessa, pystytty kojauttamaan vihulaisen niskaan kranaattia niin Rutolan kuin Luumäenkin Salpalinjan varustusten eteen. Paikka oli siis tarkoin valittu, jotta siitä saataisiin maksimaalinen hyöty tilanteen niin vaatiessa. Mainittakoon, että näitä tykkiasemia on samalla alueella enemmänkin, mutta helteisen päivän takia tyydyin kuvaamaan niistä vain yhden. Lienevät kaikki kuitenkin samanlaisia? 
Kärmeniemen tykkiasema

Talvisodan päättäneen Moskovan rauhan jälkeen Suomi koki olemassaolonsa uhatuksi ja aloitti yhä vieläkin käsittämättömän suuruusluokan hankkeen. Salpa-Linja piti rakentaa Suomen itärajan turvaksi ja näitä rakennelmia on nykyisin koko Etelä-Karjala täynnä. Alueemmehan onkin vankimmin varusteltu alue, koska vihollisen hyökkäyssuunnitelmana oli hyökätä alueen kautta Länsi-Suomeen ja miehittää Suomi. Haaveeksihan tuo jäi, eikä Salpa-linjaa koskaan tarvittu tositoimissa. Silti pelkkä tietoisuus sen olemassaolosta antoi sotilaillemme sisua lisää. Taisteluasemat näillä nurkilla olisivat aiheuttaneet takuulla mittavat tappiot viholliselle ja täällä viimeisellä rintamalla olisi testattu suomalaisten joukkojen sisukkuus puolustaa omaa maataan.

Vaan ennen kuin puolustuslinjaa pääsisi testaamaan, se olisi ensin rakennettava! Hyvin nopeasti talvisodan päättymisen jälkeen Käkisalmen pohjoispuolella sijainneesta Vahtiniemen patterista irroitetut kaksi tykkiä tuotiin Lemille ja sijoitettiin näihin Kärmeniemen patterin tykkiasemiin. Näistä tykeistä muodostettiin Linnoitustykistöpatteristo 1:n 3.patteri. Näistä asemista 152 milliset tykit suojasivat maatamme välirauhan ajan.

Tykin kiinnikkeet törröttävät vielä paikallaan

Sodan tuulien käännyttyä ja jatkosodan alettua, nämä tykit irroitettiin tykkiasemista heinäkuun alkupuolella ja siirrettiin rajaa lähemmäksi Antamoisiin, missä niillä suoritettiin koeammunnat. Elokuun lopulla 1941 ne lastattiin Lappeenrannasta lähtevään junaan ja siirrettiin takaisin alkuperäiselle paikalleen Vahtiniemeen. Täällä ne vartioivat Suomen Laatokan rantaa syksyyn 1944 asti, jolloin ne rauhan teon jälkeen kuljetettiin takaisin Lemin Kärmeniemeen. Lopulta marraskuussa 1944 joukot kotiutettiin ja tykit irroitettiin viimeisen kerran asemistaan ja lähetettiin Parolaan remontoitavaksi. Tämän jälkeen Kärmeniemi on uhmannut hylättynä luonnonvoimia ja odottanut uutta käyttöä, mitä ei onneksi turismia vakavammassa muodossa ole ilmennyt.

Kärmeniemi ja Cannel-tykki taisteluvalmiina kesällä 1941 Kuvan omistaa SA-Kuva

torstai 12. syyskuuta 2013

Savitaipale / Simon kivi

                               Happoradion "Tavikset" kuvaa hyvin blogin tekijöitä


Viime aikoina on blogiin virranut kaikenlaista palautetta sähköpostien, kommenttien ja tekstiviestien kautta. Palaute on aina hyvästä, koska ilman kritiikkiä toimintaa on melko vaikea kehittää. Ajattelin kuitenkin vähän selitellä asioita...tietenkin itselleni edullisessa muodossa :)

Mennäänpä asiassa kohta kerrallaan. Monet lukijat ovat kyselleet, että koska aion laittaa kohdekarttasivun ajan tasalle. Hiton hyvä huomio. En ole edes ajatellut koko asiaa, koska jokaisen kohteen sijainti löytyy blogin kirjoituksen lopusta. Lupaan kuitenkin laittaa kohdekartan ajan tasalle, mutta se ei kyllä onnistu ihan käden käänteessä. Tehtävä ottaa oman aikansa...kärsivällisyyttä!

Toinen usein kysytty kysymys on, että koska Venäjän moottoripyörämatkan matkakertomus ilmestyy? Tähän on helppo vastata. Ei koskaan. En vaan ole saanut sitä aikaiseksi ja kun tuo matkanjohtajamme julkaisi oman versionsa, niin viimeinenkin motivaatio asiaan meni. Iskän matkakertomuksen voit lukaista täältä. Lisäksi Petroskoissa julkaistavassa Karjalan Sanomissa oli meistä juttua, minkä voit lukaista facebook-sivustoltamme. Kirjoitus julkaistiin elokuun loppupuolella.

Kolmas viime aikoina kysytty asia on blogin oikeassa laidassa oleva "kohdeavaruus", mistä klikkaamalla vaikkapa sanaa muistomerkki, aukeaa kaikki blogissa esitellyt muistomerkit tai ainakin pitäisi! No, tämäkään ei tietenkään toimi vielä lähellekään täydellisesti, koska otin sen käyttöön vasta vähän aikaa takaperin. Ennen kuin kerkiän muuttaa vanhempien kirjoitusten tunnisteita, niin eihän se toimi täydellisesti. Tiedoksenne, että paikannimihaku pelaa, mutta aihepiireittäin suoritettu haku on vielä pahasti vaiheessa...kärsivällisyyttä.

Neljänneksi pientä kritiikkiä on tullut blogissa julkaistuista musiikkivideoista. Jos et halua niitä kuunnella, niin siirry suoraan tekstiin, koska niitä tulee jatkossakin. Tähän ei siis muutoksia eikä parannuksia ole luvassa.

Lopuksi haluaisin tiedottaa lukijoille, että kun liikutte pitkin ja poikin Etelä-Karjalaa, niin ottakaapa valokuvia ja lähettäkää ne meille julkaistavaksi. Mekään emme tiedä kaikista alueen muistomerkeistä ja luonnonnähtävyyksistä. Lisäksi säästäisimme ajokilometreissä huomattavasti, kun ei tarvitse erikseen vierailla kaikilla kohteilla...luontokin kiittäisi tästä vaihtoehdosta. Vaan nyt asiaan!
Simon kivi
Tätä paikkaa oli melko vaikea löytää ja ainoastaan Williladyn terävä näkö pelasti tilanteen, Itse olin jo lannistunut, ettemme löytäisi kohdetta, mutta löytyihän tuo silti. Tosin itse olisin vetäissyt Willimobiililla ohitse kohteesta, mutta tsägällä se löytyi! Kävimme tosin erään maatalon pihalta hakemassa vauhtia. Ystävällinen maalaismies kertoikin paikasta omia näkemyksiään ja kertoi, ettei muistolaatta ole ilmeisesti oikeassa paikassa, koska laatan läheltä ei ole löytynyt mitään asutukseen viittaavaa. Tästä emme ala kiistelemään, koska tietomme aiheesta ovat hatarat, suorastaan olemattomat! No, ei liene ensimmäinen kerta.... tuskin viimeinenkään? Oikeastaan lähes kaikki tietomme ovat kiveen kiinnitetystä muistolaatasta, mistä jokainen lukutaitoinen osaa ne itsekin lukea. 
Kaikki olleellinen tieto selviää Simon kiven muistolaatasta
Paikallinen mahtimies on oman muistolaatan saanut Kuntun sukuseuralta, mutta tässäpä tietomme ovat. Ehkä joku sukuseuran jäsen osaisi tätä asiaa valottaa meillekin?


keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Lemi / Sankarihautausmaa ja sankaripatsas

                                            Haloo Helsinki! "Vapaus käteen jää"

Tänään seuraa jatkoa Willimiehen kierroksille pitkin ja poikin Etelä-Karjalan sankarihautausmaita. Usean aiemman vastaavan esittelyn jälkeen on vuorossa Lemin sankarihautausmaa.
Lemin sankarihautausmaa sotavuosina. Kuvan omistaa SA-Kuva

Lemin kirkkopihalla sijaitsee hieno ja kaunis sankarihautausmaa minne on monen lemiläisen sankarin matka päättynyt. Jos oikein osasin nuo kesäisenä hellepäivänä laskea, niin yhteensä 134 lemiläistä on tänne haudattuna. Iso uhri on kohdannut myös lemiläisiä, kuten muitakin Suomen alueita.
Viivasuorat sankarihautarivistöt kesällä 2013
Hautarivistöjen katveessa on punagraniittinen Viljo Savikurjen veistämä sankaripatsas, mihin on kuvattu rukoukseen polvistunut sotilas ja äiti, joka pitää lastaan sylissä. Veistoksen vasemmassa laidassa on kaiverrettu teksti Jumala - Koti - Isänmaa, 1939 - 1944. Tähän Savikurjen veistokseen liittyy myös muistomerkin oikealla puolella oleva kuparinen risti. Molemmat on paljastettu itsenäisyyspäivänä 6.12.1954.
Savikurjen sankaripatsas ja siihen kuuluva risti

Savikurjen sankaripatsas

maanantai 9. syyskuuta 2013

Parikkala / Kanavankaivajien muistomerkki*


Onpa melkoisen väsynyt olo tänään töiden jälkeen. Yllättäen sain jopa jotain aikaankin, eikä päivä mennyt näppäilyksi... No laiska töitään kehuu, joten siirretäänpä ajatukset todellisiin työnsankareihin. Entisen Saaren kunnantalon edessä on nimittäin muistomerkki, joka on pystytetty ahkerille ihmisille. Heidän aikaan saannoksistaan lukiessani nousi mieleen suorastaan häpeä omien urakkahommien saavutuksista. Tämän muistomerkin ansainneet saarelaiset kanavankaivajat ovat tehneet pitkää päivää ja helkkarin rankkaa duunia ilman koneitten apua. Tunnustan, ettei minusta olisi tuollaiseen.
Antti Neuvosen Kanavankaivajien muistomerkki vuodelta 1980
Nykyiseen Parikkalaan kuuluva Saaren taajama on viime vuosisatojen aikana kokenut monenlaisia muutoksia. Oman itsenäisen kunnan liittäminen Parikkalaan on tietysti iso muutos, mutta on alueella tapahtunut paljon muutakin muutoksia! Koko alueen maisemaa on muokattu ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Alueen järvien vesiä on laskettu kaivamalla lapiopelillä kanavia veden kuljettamiseksi pois. Järven pinnan laskulla on haluttu kehittää alueen maataloutta, lisätä peltopinta-alaa ja saada satoa tuhoavat hallat loppumaan alueelta.
Muistomerkki kertoo saarelaisten urotöistä

Esikuvana Saaren asukkaille toimi Pohjois-Karjalan Enosta alkanut järvien pintojen laskeminen. Buumin alkamisvuotena mainitaan v.1743, jolloin Enossa laskettiin Alimmaisen Sarvinginjärven pintaa. Tämän jälkeen alkoi tapahtua muuallakin. Vielä 1700-luvun aikana laskettiin 200 järveä ja kulta-aikana 1800-luvulla yli 1300 järveä. On siinä kaivettu ojaa lapiopelillä!
Kolme sukupolvea kanavankaivajia

Saarelaiset liittyivät järvenlaskijoiden joukkoon vuonna 1773, jolloin Olli Tiainen ryhtyi kaivamaan kanavaa Pienen rautjärven ja Ylä-Tyrjän järvien välille. Tästä kaikki etenikin vauhdikkaasti, koska vuosien 1835 - 1967 välisenä aikana Saaren alueelta vallattiin järvistä 2700 hehtaaria maata, mistä 1200 hehtaaria otettiin viljelyalueeksi, loppujen muuttuessa metsämaaksi. Kyseessä on siis ollut melkoinen ponnistus alueella. Muutakin hyvää järvien laskuista alueelle seurasi, koska kyläläisten perustamat järvienlaskuyhtiöt olivat Saaren ensimmäisiä taloudellisia yhteenliittymiä. Pääomaksi riitti oma työpanos omalla lapiolla, joka ei ollut todellakaan vähän.   

Kanavankaivajien aikaansaannoksia voi käydä kurkkaamassa esimerkiksi Saaren Kirjavalassa, missä on alueelle tehty pari kilometriä pitkä luontopolku kanavan ympärille. Valitettavasti ottamani kuva kaivannosta Kirjavalan sillalta ei ollut mistään kotoisin, joten blogimme parikkalaiset uunituoreet assistenttimme Lea Lapakko ja Pertti Pääkkönen saavat välittömästi ottamansa valokuvat julkaistuiksi. Kiitokset uusille "palkattomille" assistenteille ja toivottavasti saamme teiltä lisääkin kuvia hienoista Parikkalan maisemista. No onhan noita muutamaan julkaisuun vastakin! Kiitokset vielä kerran ja vinkkinä muillekin, että voitte lähetellä kuvianne. Täällä ne joko julkaistaan tai sitten ei...
Kanavapolun kyltti
Kirjavalan kanava (Kuva otettu 7.9.2013  by Lea Lapakko ja Pertti Pääkkönen)
Kirjavalan kanava(Kuva otettu 7.9.2013 by Lea Lapakko ja Pertti Pääkkönen)
Päivitys 10.11.2018
Muistomerkin on suunnitellut ja toteuttanut taiteilija Antti Neuvonen ja se on paljastettu vuonna 1980.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Rautjärvi / Shevardnadze


Eilen Willimies Tours seikkaili pitkin ja poikin Rautjärven aluetta. Matkaseurana oli nykyisin vakioassariksi remmiin heittäytynyt Willilady. Pakkohan se oli likalle keksiä tähän matkaan vähän haastettakin, ettei liian helpolla selviäisi. Niinpä tämän reissun vaikeusaste oli kolmosen luokkaa, jos arvostelutaulukkona käytetään perinteistä 1 - 10 asteikkoa. Elikkä melkoisen kesy retkihän tuo oli. Ainoat haasteelliset kohteet sisälsivät pikkaisen puolisääreen upottavassa suossa tarpomista, rikkinäisellä soutuveneellä meloskelua erämaajärvellä, helkkarinmoisessa ryteikössä rämpimistä punkkien kanssa sekä melkoista sekoilua. Unohdin jopa oman iPadini auton takakontin päälle lähtökiireessä! No ei käynyt onneksi mitään...
Muistolaatta....klikkaa kuvaa isommaksi

Edellämainittujen pikkuisten vastoinkäymisten lisäksi matkalla sattui paljon mukaviakin asioita. Makkaranpaistoa Hiitolanjoen laavulla virtaavan kosken kuohuja seuraten, visiittejä monilla mielenkiintoisilla kohteilla ja matkan aikana saamillani tiedoilla, että hyvä ystäväni on päässyt pois teho-osastolta ja toipuminen etenee rivakasti. Kaiken kaikkiaan siis hyvä päivä ja mitä parhaimmassa seurassa. Eilen olikin jo puhetta, että porukalla pitää vielä kuvata Imatra ja Ruokolahti, minkä jälkeen valokuvat ensi talveksi ovat kasassa. Tietenkin näitä kohteita putkahtelee vielä esiin pitkin talvea, mutta ensi kesänä kierrellään sitten niitä valokuvaamassa.

Ajattelin kuitenkin tänään julkaista ensimmäisen näistä eilisistä kohteistamme, koska vastaavaan en ole retkilläni törmännyt. Kiitokset tästä muistomerkin esittelystä kuuluu maanmainioille geokätköilijöille. Muuten emme olisi tienneet tästä kohteesta yhtään mitään. Tarkkaa paikkaa meilläkään ei ollut tiedossa, joten lähdimme summamutikassa kiertelemään synkkää rautjärveläistä ryteikköä ja löytyihän tuo kohde lopulta, kunhan ensin olimme repineet punkinpaskiaisia selkänahoistamme irti. Lienen joku hiton punkkimagneetti?

Lopulta keskeltä ryteikköä löytyi karhunkaadolle muistoksi pystytetty muistomerkki laattoineen. Olimme tosi tyytyväisiä, että pääsimme täältä punkkimetsiköstä pois. No sentään muutama valokuva kerittiin nappaamaan ennen poislähtöä. 
Shevardnadzen muistomerkki

Muistomerkki on pystytetty, koska Shevardnadzeksi nimetty karhu kohtasi kohtalonsa tällä paikalla 14.10.1993. isolla porukallahan tuota on jahdattu, mutta Paajasen Väinön ja Nousiaisen Jannen luoteihin tuo 250 kiloinen metsien mörökölli kellistyi. Urotyössä apuna oli myös suomenpystykorva Nalle. Tärkeä juttu on myös se. että tämä karhu oli ensimmäinen luvan kanssa yli sataan vuoteen rautjärvellä kaadettu kontio. Ainoastaan karhun saama nimi Shevardnadze jäi epäselväksi... Ilmeisesti nimi tulee entisestä neuvostoliiton ulkoministeristä, joka toimi Georgian päämiehenä karhun kaatamisen aikoihin. Olisiko ollut vierailulla Suomessa kaatohetkellä?
Karhun sivuprofiili löytyy myös muistomerkistä

Shevarnadzen, siis karhun, talja on tällä hetkellä Rautjärven Aseman koulun seinällä.