torstai 31. lokakuuta 2013

Ruokolahti / Veteraanikivi


Viime aikoina on saanut lukea lehdistä ja muista medioista mittavista säästötoimenpiteistä, jotka koskettavat meistä jokaista. Kyläkoulut, kulttuuripalvelut, kirjastot ja erilaisten häppeningien järjestäminen sekä monet muut asiat pannaan jäihin rahan puutteen takia. Silti on yksi ryhmä, johon kohdistuvia säästöjä Willimies eikä muuten Klamydiakaan hyväksy. Sotaveteraanien rahoista ei leikata, prkl! Jos joillekin rahaa pitää riittää, niin se on veteraanit. Menkää poliitikot itse viideksi vuodeksi kuuntelemaan luodinlaulua, niin tajuatte ettette te ole kokeneet elämässänne yhtään mitään... No, johan oli vuodatus, mutta asiaa joka sana. Olen valmis maksamaan osani poliitikkojen töppäilyistä, mutta en takuulla sotaveteraanien kustannuksella.
Ruokolahden veteraanikivi

Kieltämättä veteraanijärjestöt ovat käyttäneet rahaa paljon erilaisten muistomerkkien pystyttämiseen ympäri Suomea, mutta he ovat ansainneet niistä ihan jokaisen, kuten ruokolahtelaiset veteraanit, joille pystytettiiin oma muistomerkki Ruokolahden kirkon edustalle veteraanipäivänä vuonna 2005. Tämän muistomerkkihankkeen alullepanija oli Ruokolahden sotaveteraanien kuntoutus- ja huoltosäätiö. Muistomerkin suunnittelijasta en löytänyt tietoa, mutta siinä on kuitenkin hyödynnetty yhtä 350.000:sta Syyspohjan panssariestekivestä. Lisäksi siihen on sijoitettu laatta, jonka teksti sanoo:
Muistolaatta




keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Ruokolahti / Syyspohjan panssariesteet

                                   Zen Cafe tietää, että Willimies yrittää parhaansa " Teen kaikkeni"

Eilisen sotavankileirin kupeesta löytyy myös helkkarinmoiset panssariestekivien ketjut, mitkä tietenkin liittyvät Salpa-Linjan rakennelmiin. Näihin Salpa-linjan kohteisiin tuntuu törmäävän kaikkialla Etelä-Karjalassa liikkuessa, mutta eihän niitä kukaan jaksa kaikkia kuvailla. Niinpä jatkan entisellä linjalla ja esittelen ainoastaan toisistaan poikkeavia kohteita. Tällaisia pitkiä panssariestelinjoja ei muistaakseni ole ollut aiemmin, joten sen takia Syyspohja pääsee esille.
Tämä kuva on otettu estekiven päältä vaativan nousuoperaation jälkeen

Melkoisen haastavia kohteitahan nuo ovat kuvattaviksi, mutta toivottavasti noista nyt jotain selviää. Oli nimittäin melkoisen haastava tehtävä kivuta yhden kivenmurikan päälle vaikka Willilady tuuppaili pyrstöstä. Ne on nimittäin melkoisen isoja lohkareita ja takuulla on ollut kova työ niiden lohkomisessa, siirtämisessä ja pystyttämisessä. Lisäksi 3 tonnia painavia kiviä on yhteensä noin 350.000 kappaletta! Kukahan nuokin on mahtanut laskea?
Pieni osa 350.000 kivestä

Alueella on myös kunnostettua juoksuhautaa jonkun verran ja yksi miehistökorsu, missä vierailimme sisälläkin, koska ovet olivat avoinna. Samanlainenhan tuo oli kuin kaikki muutkin aiemmin näkemäni, mutta tulkoon nyt mainituksi.   
Olihan siellä myös betoninen bunkkerikin

Esitteen Syyspohjan Salpa-Linjan varustuksista voit vilkaista täältä

tiistai 29. lokakuuta 2013

Ruokolahti / Syyspohjan sotavankileiri


Ruokolahden Syyspohjasta löytyy keskeltä metsää punagraniittinen muistomerkki, mikä kertoo karua kieltä jatkosodan ikävimmästä puolesta. Kyseessä on neuvostoliittolaisten sotavankien hautausmaa, mihin on haudattu 163 kuollutta sotilasta. Aluksi ihmettelin, että miksi tämä hautausmaa on keskellä metsää, mutta paljastuikin, että alueella on toiminut jatkosodan aikana Sotavankileiri numero 3. Näistähän on Suomessa vaiettu aivan viime vuosiin asti, mutta nyt tutkimuksia putkahtelee ajoittain esiin. Paras netistä löytyvä lienee Lars Westerlundin Sotavankien käsikirja, jonka löydät täältä.
Muistomerkki Syyspohjassa

Ruokolahden Syyspohjassa sijaitsi sotavankileiri, mikä siirrettiin sinne Huittisista ja se aloitti toiminnan 3.11.1941. Lopulta leiri lakkautettiin 25.11.1944 rauhansopimuksen jälkeen ja nykyisin siitä ei ole jäljellä mitään näkyvää, ellei kilometrin päässä oleva hirsirakennus ole kuulunut leirialueeseen. Tähän en tosin osaa vastata.
163 haudattua sotavankia

Tämä leiri oli tarkoitettu kaikkein punaisimmalle ainekselle, joiden mainittiin olevan politrukkeja ja komsomoleja sekä puna-armeijan upseereita. Osan vankileirin vangeista muodosti suomensukuiset inkeriläiset sekä naiset. vankimäärä vaihteli sodan aikana, mutta suurimmillaan se oli 370 sotavankia, joten aivan pieni leiri ei ollut kyseessä. Vankeja vartioimassa kerrotaan olleen satakunta miestä.
Syyspohjan sotavankileirin portti (Kuva SA-Kuva)

Mielenkiintoinen seikka on, että hautakivessä mainitaan 163 kuollutta, mutta Westerlund kertoo teoksessaan kuolleita olleen 104, joista neljä olisi ammuttu. Merkittävä ero, mutta selittynee sota-ajan poikkeuksellisuudella. Lisäksi alueelle on haudattu vielä 1960-luvulla 12 neuvostolentäjän ruumiit, mutta nekään eivät selitä eroa luvuissa. Jäänee mysteeriksi...

Valitettavasti kiven pystyttämisestä meillä ei ole sen kummempaa tietoa kuin paikallisen sanat: On se siellä ollut jo pitkään" 

Syyspohjan sotavankileiriin liittyvän lehtiartikkelin voit lukea täältä.

Päivitys 30.7.2023

Sain paikalliselta mieheltä, Antero Suomelalta, seuraavan viestin. Se kertoo muistomerkin taustoista enemmän....


Olin 1976 ja 1977 kesätöissä Imatran tiemestaripiirillä.
Vakituisena työmiehenä oli Väinö Ruuskanen,kova kommunisti.
Hän väitti,että graniittipaaden olisi pystyttänyt SKP:n Tainionkosken osasto.
Väinö on jo varmasti edesmennyt eikä hänellä ollut mitään dokumenttia asiaan liittyen. Kertoi osallistuneensa varainkeräykseen pullopanteilla ja neuvoi minulle paikan.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Ruokolahti / Jatkosodan sankaripatsas


Ruokolahden kirkkopihaan on haudattu yli 200 ruokolahtelaista jatkosodan sankarivainajaa. Heidän kunniakseen on pystytetty punagraniittinen muistomerkki, joka kunnioittaa vainajien muistoa. Pylväänmuotoiseen muistomerkkiin on kaiverrettu kaikille neljälle sivulle tekstiä:

”1941 – 1945 sankareille tämän muistomerkin kohotti kiitollinen kotiseutu”

”Sun luokses JUMALA ja pyhän sydämes ajan lapses käymme ahdistuksissamme aina. On isänmaa ollut heille suuri laina. Ota se ja meidät taasen omaksesi.”

”Puolesta Karjalan iskimme kerran, uuvuimme kesken, mutt` voitto on herran”

”Riemulla annoimme henkemme lunnaan, kun vain vapaus käy yli hautamme kunnaan”

Tämän muistomerkin on punaisesta graniitista suunnitellut ja tehnyt Ilmari Wirkkala. Se on pystytetty nykyiselle paikalleen 1950-luvulla. 
Ilmari Wirkkalan jatkosodan sankaripatsas

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Savitaipale / Kirkonrakentajien muistomerkki

                                 Aina yhtä vaikuttava kappale! Neljä Ruusua "Valuva taivas"

Tällä paikalla Willimieskolmikko vieraili jo aiemmin, mutta vaikka tuulimylly esiteltiin, niin tämä toinen Savitaipaleen Rahikkalan kylässä sijaitseva muistomerkki jäi väliin jostakin syystä. Nyt lienee aika paikata tämäkin virhe? Kyseinen muistomerkki on aivan tuulimyllyn vieressä, joten jos aiot piipahtaa paikalla, niin saat bongattua kaksi kohdetta yhdellä kertaa.
Kaksi kohdetta yhdellä kertaa

Muistomerkki on pystytetty Rahikkalan kylästä kotoisin oleville kirkonrakentajien elämäntyön muistoksi. Kyseiset miehet Juhana Salonen(n.1738-1804), tämän poika Matti Salonen(1761-1823) ja Taavetti Rahikainen(1795-1858) jättivät työnjälkensä kaiken kansan ihailtavaksi pitkäksi aikaa heidän kuolemansa jälkeen. Heidän työnjälki näkyy Lappeenrannan Marian kirkossa, Lemin kirkossa, Sulkavalla ja Puumalassa. Sen sijaan Matti Salosen suunnittelema ja urakoima Savitaipaleen kirkko paloi maantasalle sisällissodan melskeissä. Jäljelle jäi vain Juhana Salosen suunnittelema kellotapuli, joka on Savitaipaleen vanhin rakennus. Se valmistui vuonna 1779. Sitä tosin kolmikon jäsen Taavetti Rahikainen laajensi nykyiseen muotoon vuonna 1846. 
Kirkonrakentajien muistomerkki Rahikkalan kylässä

Miksi tämä Rahikkalan voimatrio sitten on merkityksellinen? Syynä on Juhana Salosen kehittämä omintakeinen rakennustyyli, mistä käytetään nimitystä kahtamoinen eli kaksoisristikirkon pohjamuotoa. Se oli jotain aivan uutta kirkonrakentamisessa ja se teki heistä kuuluisia. Näyttävin heidän tekemänsä kirkko lienee Lappeenrannan Marian kirkko, mutta myös Lemin kirkkoa (esitellään myöhemmin) pidetään malliesimerkkinä sopusuhtaisesta puurakentamisesta. Onkin mielenkiintoista, kuinka joidenkin elämäntyötä arvostetaan vielä pitkien aikojen jälkeen. Kunpa itsekin pystyisi jättämään jälkensä jälkipolville jossain muodossa!
Muistolaatta

Kyseiset mestarirakentajat ovat takuulla muistomerkkinsä ansainneet, mutta vasta viereisen tuulimyllyn 200-vuotispäivänä hanke toteutui. Helteisenä kesäpäivänä 7.8.2004 Martti Rahikaisen suunnittelema ja hänen apunaan toimineen Risto Korholan muistomerkki paljastettiin nelisatapäisen vierasjoukon läsnäollessa. juhlallisuuksiin kuului Mikko Jääskelän puhe vanhoista kirkonrakentajista ja kirkkoherra Ossi Hjerppen hartaustilaisuus, jonka päälle juhlaväki veisasi Sibeliuksen virren Soi kunniaksi luojan. Lisäksi kotiseutuneuvos Pertti Jurvanen puhui kirkonrakentajista ja heidän jälkeensä jättämästä perinnöstä.
Muistomerkissä on myös muistolaatta v.1918 palaneesta Savitaipaleen kirkosta

Muistomerkki edestä

Muistomerkin sivuilla kaksi isoa graniittipalasta kuvaamassa Salosten ja Rahikaisen vankaa ammattitaitoa lisäksi kivien väliin on sijoitettu neljä tiukaa hirsisalvosta, mitkä kuvastavat rakennusmateriaalia, mikä yhdisti rakentajamestarit. Muistomerkin kivityöstä vastasi Eetu Vainikka Sorvikivi OY:stä omakustannushintaan. merkittävä yksityiskohta on vielä muistomerkin kahtamoisen muotoon asetettu jalusta, joka kuvaa kirkonrakentajien työn laatua, joka on tehty kestämään.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Imatra / Valssi


Lisää Imatran kuvausretken satoa. Tästä tulee mieleeni viime kesäinen Venäjän moottoripyöräreissumme kahdella eri tavalla. Muistelen nähneeni Petroskoin pääkadun varrella samantapaisen muistomerkin, mutta yrityksistä huolimatta valokuva siitä jäi löytämättä. Toinen seikka, mikä tässä "Valssissa" muistittaa venäjän retkeä on sen jalustan surkea kunto. Lukuisia vastaavia monumenttejä näkyi Venäjällä, joista laatat olivat poksahdelleet irti, eikä niitä ole jaksettu/viitsitty korjata. Tässä on Imatran kaupungilla näytön paikka. Pankaahan jalusta kuntoon...  
Veikko Nuutisen "Valssi"

Valssi on sijoitettu Mansikkalan vuonna 1979 avatun terveusaseman edustalle ja se oli tilaustyö Veikko Nuutiselta. Modernismia tyyliltään edustava taideteos on alumiinista tehty ja muodostuu kahdesta eri osasta. Tässäkin Nuutisen työssä näkyy hänen taiteensa innoittaja - luonto. Sieltä hän on ammentanut teoksiensa muotokieltä ja tässä tapauksessa myös onnistunut erinomaisesti. Tarkkaa teoksen paljastuspäivää en löytänyt, mutta vuoden 1980 aikana se on ilmestynyt terveysaseman edustaa komistamaan. Harmittaa vaan nuo irronneet laatat!

torstai 24. lokakuuta 2013

Imatra / Lento-osasto Kuhlmeyn muistomerkki

Maukka Perusjätkäkin tietää, että kesällä 1944 Immolan lentokentällä oli "Säpinää"

Imatran Immolan lentokentän kupeesta löytyy muistomerkki, joka on pystytetty 23.7.1994. Tällöin tuli kuluneeksi tasan 50 vuotta lento-osasto Kuhlmeyn poistumisesta Immolan maisemista. Kuhlmeyn miehiä halusivat kunnioittaa Karjalan lennoston kilta, Lapin lennoston kilta ja paikalliset maanpuolustusaktiivit. Vielä 20 vuotta muistomerkin paljastustilaisuuden jälkeenkin selviää, kuinka merkittävästä asiasta on kyse. Vieraillessamme 20.10.2013 muistomerkillä, oli siellä Saksan valtion kustantama seppele Suomea osaltaan auttaneiden miesten muistoa kunnioittamassa.
Lento-osasto Kuhlmeyn muistomerkki Immolan lentokentällä

Vaan mikä osasto tämä Kuhlmey oli? Kyseessä on Suomen kohtalonhetkiin apuun pyydetty osasto, minkä Mannerheim henkilökohtaisesti pyysi auttamaan Suomea, jotta Neuvostoliiton 9.6.1944 aloittama massiivinen suurhyökkäys saataisiin pysäytettyä. Saksalaisella ripeydellä tämä osasto everstiluutnantti Kurt Kuhlmeyn johdolla saapuikin Immolan lentokentälle 17.6.1944. 
Muistomerkki

Tämän jälkeen osasto oli torjuntataisteluissa aamusta iltaan ja suoritti yhteensä 1242 taistelulentoa, joiden aikana pudotettiin tonneittain pommeja vihollisen niskaan. Kohteina olivat myös sillat, vihollisen kuljetukset ja tarkkuutta vaativat pommituskohteet. Osaston tilille laskettiin myös yli 100 pudotettua viholliskonetta sekä parisensataa tuhottua panssarivaunua. Osaston merkitystä myös suomalaisten taistelutahdon kohottajana ei voi aliarvioida. Onpa osaston tärkeydestä kerrottu, että suomalaisten rintama olisi voinut romahtaa ilman saksalaisten apua. 
Muistolaatta

Osastolla oli käytössään Stuka-syöksypommittajia, Focke-Wulff 190 hävittäjäkoneita ja muutama Messerchmitt BF-109 hävittäjä tiedustelutehtäviä varten. Auttaessaan Suomea, osasto Kuhlmey menetti itse 27 lentokonetta ja 25 kaatunutta lentäjää, joiden nimet ovat mainittu muistomerkissä. Saatuaan venäläisten hyökkäyksen pysäytettyä Talin-Ihantalan alueelle, oli lento-osaston jatkettava matkaansa muille rintamille. Pääosa joukosta poistui 23.7.1944, mutta viimeiset vasta 13.8.1944. Nämä miehet auttoivat maatamme parhaansa mukaan ja ovat takuulla muistomerkkinsä ansainneet.
Seppeleen takana oleva muistolaatta, missä mainitaan 25 kuolleen lentäjän nimet

tiistai 22. lokakuuta 2013

Imatra / Kioski

                              John Cougar tietää, että Imatra on "Small town"

No nyt lisää sunnuntaisen Imatran retken satoa. Kyseessä onkin kohde, mistä emme tiedä mitään, mutta onneksi ei tarvitsekaan. Kyseessä on aivan perinteinen 1950-luvun kioski Imatran Vuoksenniskalla. Jotenkin tuli nuoruus mieleeni, kun näin tämän vanhan kioskin. Siksi se oli pakko kuvata, vaikkei sillä mitään merkittävää arvoa olekaan. Minusta se on vaan yksinkertaisesti sen verran nostalgisen näköinen, että pitäähän tämä julkaista.
Vuoksenniskan kioski

Nykyiset kioskithan ovat sisätiloissa ja täynnä tavaraa, mutta tällaiselle tiskille voisi lähteä Pommacille koska tahansa ja vääntää vitsiä kioskitytön kanssa. Valitettavasti näiden aika taitaa olla jo ohitse, mutta toivottavasti päättävät säilyttää tämän nuorison nähtäväksi vielä pitkäksi aikaa.... 

maanantai 21. lokakuuta 2013

Imatra / Veteraanipuisto

                                                   Hausmylly "Ikävä lokakuu"

Uusi aluevaltaus on taas suoritettu elikkä Imatra saatiin eilen kuvattua. No mönkäänhän tuo osaltaan meni, kun nälissään piti kurvailla pitkin ja poikin Imatraa. Tasokkaita ruokapaikkoja olisi ollut koko pitäjä täynnä, mutta ei se ole aina helppoa. Joskus ammoisina aikoina tuli näet luvattua, että pitäähän se piipahtaa Imatran valtionhotellissa Vorsmackilla, niin sitä joutuikin odottamaan iltaan asti. Avasivat ravintelin vasta iltaviideltä, joten vatsan murinaa kuunnellessahan tuo päivä meni. Vaan, ei ongelmaa... ruoka sekä seura olivat parasta A-ryhmää, vaikka puitteet olivat liiankin tasokkaat minulle. Hakkasivat ainakin Lappeenrannan ABC:n heittämällä. Kyseisestä talosta pitänee kirjuutella jossain vaiheessa vähän enemmän...
Imatran veteraanipuisto

Kiljuvasta nälästä huolimatta kerkesimme kuvata imatran Veteraanipuiston, joten aloitetaan tällä veteraanien muistamiseksi paljastetulla muistomerkillä. Kohde sijaitsee Vuoksen rannalla ja sen on suunitellut Imatran silloinen kaavoituspäällikkö Kari Pärssinen. Puisto on avattu 4.6.1987, mutta muistomerkki laattoineen on pystytetty vasta 27.9.1992.
Komiaa koivikkoa Vuoksen varrella

Veteraanipuistoalue on koko Imatran yhteinen ponnistus, koska alueen maan luovutti Imatran Voima OY, puistikkoon istutetuista 529 rauduskoivuista vastasi Enso-Gutzeit OY. Kaupungin ja veteraanien osuudeksi jäi hankkia 13 puolikaareen sijoitettua Salpa-Linjan panssariestekiveä. Niistä yhteen sijoitettiin kuparilaatta, mitä valitettavasti paikallinen nuoriso on käynyt naarmuttelemassa...
Muistolaatta

lauantai 19. lokakuuta 2013

Parikkala / Tyrjän taistelut

                                                              Kenttäharmaa " Uraliin"

Nyt on maailman kirjat sekaisin! Yleensä en kummemmin suunnittele enkä murehdi tulevia, mutta tänään ajatukset ovat liitäneet kaukana Lappeenrannasta ja Suomesta. Jokunen päivä takaperin keskustelin puhelimitse Joensuun kokkaavan Iskän kanssa ja keskustelimme ensi kesän moottoripyöräretkestä, minkä reitiksi on muodostumassa Lappeenranta - Pietari - Pietarhovi - Novgorod - Staraja Ladoga - Laatokan pohjoisranta - Sortavala - Lappeenranta. Tämähän on ollut tiedossa jo pitkän aikaa, mutta nyt viimeinenkin este matkalta on raivattu syrjään. Juniori suostui menemään ensi suven viimeiselle rippileirille, millä hän varmisti isukin läsnäolon elämän juhlahetkenä. Kiitokset Saku!

Vaan tuota ensi suvea en murehdi, vaan seuraavaa kesää eli suvea 2015. Tulipa taas innokkaasti luvattua kaikkea! Willimies Toursin matka suuntautuu kesällä 2015 Uralille eli Venäjäteema jatkuu. Onneksi emme sentään mene prätkillä Jekaterinburgiin, vaan matkustamme herroiksi paikallisia kivennäisvesiä siemaillen venäläisellä lentokoneella. Paikan päällä ostamme/vuokraamme/varastamme moottoripyörät ja ajamme Uralia pitkin ja poikin.

Edessä on takuulla unohtumaton reissu, mutta samalla myös pelottava. Keskellä vuoristoa tuntemattomalla kulkupelillä paikallisilla huippubaanoilla ja alueella asuu kuulemma karhujakin enempi kuin ihmisiä. Voi jumaleisson, kun en osaa pitää suutani kiinni. Tuli siis luvattua, joten nyt on vajaa kaksi vuotta aikaa murehtia tätä reissua. Kliffaa! No, on tämä parempi kuin kakkosvaihtoehto elikkä retki Udmurtiaan. Missä hitossa se edes sijaitsee? 

Jos on Willimiehelle luvassa taistelua tulevina kesinä, niin vielä tiukempi taistelu käytiin Tyrjän kylän hallinnasta jatkosodan alussa. Kyseiset taistelut, joita käytiin kuukauden päivät, olivat sodan verisimpiä. Jalkaväkirykmentti 7, joka tunnetaan Tyrjän rykmenttinä, sai tehtäväkseen vallata Tyrjän kylän, mikä oli välirauhanteossa jäänyt pääosin Venäjän alueelle.
Tyrjän taistelun muistomerkki Parikkalassa

Hyökkäys tähän maanteiden risteyspaikkaan alkoi 30.6.1941 ja päättyi 4.8.1941. Näiden päivien aikana suomalaiset hyökkäsivät ja yrittivät valloittaa alueen venäläiseltä JR461 joukko-osastolta, mutta tykistön tuesta ja pätevistä johtajista huolimatta tehtävä oli äärimmäisen vaikea. Suomalaiset menettivät kaatuneina 326 miestä ja lisäksi yli 1500 haavoittui. Venäläisten kuolonuhrien määrää ei kukaan vaivautunut laskemaan.
2.Divisioonan miesten hankkima muistomerkki

Lopulta tehtävä saatiin päätökseen rykmentin komentajien eversti Kempin ja eversti Adolf Ehrnroothin johdolla, mutta kalliilla hinnalla. Jalkaväkirykmentti 7 on ansainnut nimensä Tyrjän rykmentti. Joukko-osasto on toki myös ansainnut oman taiteilijaprofessori Taisto Ahtolan suunnitteleman muistomerkinkin, mikä on aivan Pariikkalan kirkon lähellä. Se paljastettiin Tyrjän taisteluiden päättymisen 50-vuotispäivän kunniaksi 4.8.1991.

Paikalla on myös kunnollinen opastaulu, mikä kertoo Tyrjän taisteluista

perjantai 18. lokakuuta 2013

Rautjärvi / Suopellon rajavartioasema

            Willimiehen terveiset innokkaalle kommentoijalle Barbe -Q-Barbies "STFU"


Sama saaga jatkuu näemmä taas. Jo kolmannen kerran joku Willimiehen jäljillä blogiin kyrsiintynyt immeinen päätti lähestyä minua puhelimen välityksellä. En jaksa edes linkittää noita vanhoja vastauksiani mokomille valittajille vaan totean saman kuin ennenkin. Siinähän valitatte ja purpatatte, mutta jatkan omalla tyylilläni, Jos ei kiinnosta, niin lue vaikkapa jotain muuta blogia tai vaikkapa Avotakkaa. Blogeja on netti täynnä ja akkojen lehtiä lehtikioskit täynnä! Lehteen jos kirjoitat estareihin  blogista, niin huolehdi, että nimi on oikein kirjoitettu. Minulla ei ole muuta sanottavaa tälle naiselle, kuin että kuuntele blogin video! Se on tarkoitettu juuri SINULLE....
Suopellon raja-aseman muistomerkki

Täällä blogissa sen sijaan on jatkumoa eiliseen kirjoitukseen. Samojen hemmojen neuvosta etsimme Williladyn kanssa Suopellontien varresta vasta julkaistua muistomerkkiä ja sieltähän se löytyi tien päästä omakotitalon pihamaalta. Oveen kolkuttelun jälkeen paikalle saapui ehtoisa emäntä, joka kertoi meille muistomerkin taustoista, vaikka kädet paljastivat piirakoiden leipomisen olevan käynnissä. Kuulemma olisimme päässeet maistiaisillekin, mutta operaatio oli vielä kesken. Syödään piirakat ensi kerralla?
Vähän "tärähtänyt" kuva kertonee naisihmisen käsityksen Willimiehen luonteesta. Lienee asiassa oikeassa...

Kesällä 2013 oli Kaakkois-Suomen rajavartiosto ja Kaakkois-Suomen rajamieskilta pystyttäneet muistomerkin talon pihamaalle, muistutuksena ajanjaksosta Suomen historiasta. Jatkosota oli juuri päättynyt ja rajan vartioiminen piti järjestää uudelleen. Niinpä tänne Suopellolle pystytettiin rajavartioasema, mikä ei tosin enää ole pystyssä. Parin vuoden ajan täällä vartioitiin Isänmaan rajaa, joka oli vain vajaan kilometrin päässä. No siellä se on onneksi vieläkin!

torstai 17. lokakuuta 2013

Rautjärvi / Lottakanttiini


Taannoin kurvaillessamme Williladyn kanssa pitkin ja poikin Rautjärveä, löysimme syrjäisen metsätien varresta ajanpatinoiman pienen hirsisen mökin. Paikallisilla miehillä tosin oli näppinsä mukana, että osasimme tänne lähelle Venäjän rajaa sijaitsevalle tielle. Olimme saaneet paikallisilta vihiä äskettäin paljastetusta muistomerkistä, mutta tämä kohde tuli bonuksena päälle.
Lottakanttiini kesällä 1941

Hellyyttävän näköisen pikku mökin seinään oli tussilla sutaistu kylttiin kappale suomalaista sotahistoriaa. Kyseisessä paikassa RajaKomppania 23:n miehet ovat käyttäneet kolmen viikon ajan Lottakanttiinin tarjoamia palveluita ennen syöksymistään jatkosodan pyörteisiin. Kenties monta romanssiakin on koettu täällä, ennen kuin miesten piti vaihtaa munkkikaffet armeijan maittaviin ruokiin? Kenties vielä seuraavana sotatalvenakin on leirinuotioilla muisteltu lämmöllä aikaa Rautjärven lottien parissa... 
"Varjossa honkien on lottakanttiini"

Kiitokset vihjeestä vielä kerran paikallisille miehille, niille samoilla jotka opastivat meidät neuvostodesanttien muistomerkillekin. 

Eihän tämä nyt mikään mullistava kohde ole, mutta ansaitsee tulla julkaistuksi, koska se poikkeaa niin paljon muista sotaan liittyvistä muistomerkeistä... 

tiistai 15. lokakuuta 2013

Parikkala / Tsasouna



                                                         Johanna Debreczeni "Isä"

Hemmetti mikä päivä! Kaikki meni niin pieleen, kuin ikinä mennä voi! Kaikki alkoi aamulla kun tajusin, että avaimet jäivät kotio ja matkassa oli ainoastaan isäukon avaimet. Mikäs siinä muu auttoi kuin lainata isäukon autoa ominpäin. Hyvä ettei tullut kuitenkaan poliisiasia, kun huomasi auton kadonneen. Samaa tasaisen tappavaa linjaa tuo vierähti sitten loppupäiväkin, joten ei ole paljon naurattanut.... eikä naurata huomennakaan! Aion vetää samaa roolia huomisenkin! Vaan jotain hyvääkin on viime aikoina pyörinyt mielessäni. Lienee aika paljastaa suunnitelmani, jotka paljastavat haihattelevan luonteeni.

Olen muutaman kuukauden pohtinut tällaisen pienimuotoisen kevyesti historiaan linkittyvän blogin vaikutuskeinoja tärkeämpiin asioihin. Jostain syystä asioihin vaikuttaminen ja hyvinvoinnin jakaminen sitä itseäni kipeämmin tarvitseville on ollut monta kertaa mielessäni. En vaan ole oikein keksinyt siihen hyvää keinoa. Nyt viime aikoina on esiinnoussut kaksi toisistaan hivenen poikkeavaa suunnitelmaa. Nyt haluaisin kysyä teidän mielipidettä asiasta.

Kerran mietin, että laitan blogin täyteen mainoksia ja lahjoitan mainosrahat kummilapselle jonnekin ulkomaille, millä hän voisi kenties kouluttaa itsensä hyvään ammattiin ja hankkia itselleen hyvän elämän. Eihän tämä huono suunnitelma ole, mutta jotenkin tuntuu vähän liian haastavalta järjestää asiaa. Lieneekö nuo Googlen mainostulotkaan kovin kummoiset? Tuntuu vähän puuhastelulta, joten ilmeisesti ryhdyn tähän projektiin yksityishenkilönä vaikkapa 20€ kuukausittaisella panostuksella. Unohdetaan siis tämä vaihtoehto, vai....?
Portin takaa alkaa nousu tsasounalle

Toinen mieleeni juolahtanut mahdollisuus olisi ryhtyä keräämään varoja johonkin paikalliseen kohteeseen, joka tekisi yleishyödyllistä työtä. Nythän täällä Etelä-Karjalassa karsitaan menoja kovalla kädellä ja tarvetta auttamiseen olisi. Rahaa en kuitenkaan halua antaa muille yhteisöille, vaan haluaisin lahjoittaa mielummin tavaraa sitä kipeämmin tarvitseville. Esimerkiksi vaikkapa lahjoittaa keräysvaroin hankittu televisio Keskussairaalan lastenosastolle viihdyttämään pieniä potilaita. Tällaisesta tulisi takuulla hiton hyvä olo, eikä tuo omatunto soimaisi ihan joka päivä. 

Siitä minulla ei ole harmaintakaan aavistusta, että kuinka tällainen keräys pitäisi järjestää, koska veikkaan, että Suomessa auttaminenkin on tehty helkkarin vaikeaksi. Vielä jos keräys masinoitaisiin netin kautta, niin muuttuu kuulemma vieläkin vaikeammaksi, sanovat itseäni viisaammat. Onko lukijoiden joukossa ketään, jolla olisi kokemusta asiasta? Jos on, niin kommentoi tai vastaa sähköpostiin. Kiitos etukäteen! Jos ajatus tuntuu hyvältä, niin vastaavalla tavalla tai vaikkapa Facebookin kautta voi ilmaista kiinnostuksen asiaan. Kiitokset tästäkin etukäteen. 
Pieni, mutta koristeellinen tsasouna Parikkalassa

Voihan tuo keräys hyytyä jo ennen kuin se ehtii alkaakaan, mutta kartoitetaan nyt edes vähän, että olisiko lukijoiden joukossa innostusta lähteä työhön mukaan? Mitään lukumääriä ei tietty tarvitse mainita, mutta jos jokainen päivittäinen lukija antaisi kympin, niin kyllähän siitä tulisi jo pari tonnia kasaan. Sillä saisi lapset muutaman telkkarin, DVD-laitteen ja pelikonsolin. Olisihan se jo jotain? Katsotaan herääkö kiinnostusta. Jos herää, niin alan suunnittelemaan asiaa tai ainakin selvittämään, että kuinka hankalaa se olisi näin blogin kautta!! Kohteen voimme päättää porukalla, mutta ei tuo sairaalan lastenosasto nyt kuitenkaan huono kohde olisi, vai mitä?

Johan oli pitkä vuodatus, joten kohde-esittely jää lyhyeksi. Parikkalan Tiviäntiellä sijaitsee Pyhän Johannes Kastajan Tsasouna, mikä on rakennettu vuonna 1979. Muuta tietoa tästä rakennuksesta ei tunnu muualta löytyvän, joten mainitsen lopuksi, että täällä Itä-Suomessa ortodoksisuus näkyy vielä tässä maallistuvassa yhteiskunnassamme. Toivottavasti tsasouniin riittää vielä väkeä, koska näitä on mukava katsella jo rakennusten koristeellisuuksien takia.
Hitto, että on komia kupoli tsasounan katolla




maanantai 14. lokakuuta 2013

Luumäki / Huopaistenvirran muistomerkki*

                                                      Kotiteollisuus "Raskaat veet"

Viimeiset pari tarinaa ovat kertoneet sisällissodan ajasta Luumäellä. Samalla aiheella jatketaan tänäänkin ja esittelyvuorossa on Huopaisenvirran kupeessa oleva valkoisesta marmorista tehty muistomerkki. Sen valmistusajankohdasta en valitettavasti löytänyt mitään mainintaa, mutta uskaltaisin veikata 1920-lukua. Tekijä on yhtä kaikki tuntematon meille, mutta lisäillään tietoja jahka saamme niitä lisää jossain vaiheessa.
Huopaisenvirta, Tuonelan virta

Joskus nuoruusvuosina, niin minäkin olin aikoinani nuori, meloin tästä muutamaan otteeseen ohitse, mutta en vielä tuolloin tiennyt Huopaisenvirran synkkää salaisuutta. Päinvastoin, olin iloinen kun pitkä Kivijärven osuus päättyi ja pääsi kanootilla melomaan mukavassa myötävirrassa kohti Kannuskoskea ja Kouvolaa. Vajaa sata vuotta takaperin virrassa ajelehti jotain muuta kuin kanootteja. 
Huopaisenvirran muistomerkki

Sisällissodan aikana monet punaisten miehittämällä Etelä-Suomen alueella asuvat valkoiset pyrkivät rintamalinjan läpi. Kuka pyrki turvaan punaiselta terrorilta, kuka taas halusi liittyä valkoiseen armeijaan sotilaaksi. Kaikilla rintaman yli pyrkivillä oli omat syynsä, mutta yhteistä oli pelko kiinnijäämisestä. Näille kymmenelle rintaman ylitse pyrkineelle yritys koitui kuolemaksi.
Edes naisia ei säästetty

Kyseiset muistomerkkiin nimensä saaneet olivat Haminasta matkaan lähteneitä ja heidät punaisten partio otti kiinni Savitaipaleella kaulionkylässä Lennusjärven jäällä. Täältä heidät tuotiin Taavettiin kuulusteluihin, mistä heitä lähdettiin kuljettamaan takaisin Savitaipaletta kohti. Huopaistenvirran kohdalla heidät ammuttiin ja ruumiit heitettiin virtaan 21.3.1918. Uhrit ovat kalliin valkomarmorisen muistomerkkinsä ansainneet.  

Päivitys: Tarinan tiedot pystytysajankohdasta olivat täyttä huuhaata. Muistomerkin pystyttivät Eino Jäkälä ja Olli Rusanen 1960-luvulla.   


lauantai 12. lokakuuta 2013

Luumäki / Vapaussodan sankaripatsas

     Elämä oli melko tylyä Luumäelläkin. Kolmas nainen "Maailma on tyly"

Sisällissodan katsottiin päättyneen Luumäellä 1.5.1918, vaikka joitakin hajanaisia kahakoita tapahtui vielä myöhemminkin. Niinpä kyseisestä päivästä tuli Luumäen Suojeluskunnan jokavuotinen juhlapäivä jumalanpalveluksineen, paraateineen ja juhlineen. Niinpä Vapaussodan kunniaksi pystytetyn sankaripatsaan juhlallinen julkistaminenkin tapahtui kyseisenä päivänä vuonna 1921.
Vapaussodan muistomerkki Luumäen hautausmaalla

Patsaan etusivulla ovat sanat: Isänmaan vapauden ja oikeuden puolesta sekä takasivulla Uskollinen ja luja kuolemaan asti.
Sota oli julmaa myös Luumäellä

Patsaan valmisti Ilmari Wirkkalan piirustusten mukaan OY Granit ja sen valmistamiseen tarvittavat varat hankittiin keräyksinä lahjoituksina. Hintaa komealle sankaripatsaalle tuli 25.000 silloista markkaa. Juhlallisuudet olivat suurin yksittäinen tapahtuma Luumäellä ja siihen otti osaa satoja sotaan osallistuneita miehiä. Paikalla olivat myös Lotat jakamassa hernekeittoa, mikä ei ollutkaan ihan helppo tehtävä väen paljouden takia.


Luumäen vapautusjuhlia jatkettiin aina talvisodan alkuun asti, mutta sitten niiden merkitys kansan yhdistyessä hiipui. Tämän jälkeen Kirkonmäellä ei enää Suojeluskunta marssinut, eikä järjestänyt taistelunäytöksiä.
Leijona vartioi hautausmaan rauhaa

torstai 10. lokakuuta 2013

Luumäki / Jääkäri Lauri Pelkonen

                             Pauli Hanhiniemi "Hopealuoti"

Historiankirjoitus kertoo Suomen sisällissodan alkaneen tammikuun 27-28.1.1918 välisenä yönä, mutta se ei ole koko totuus. Tätä aiemmin tulevan sodan osapuolet ottivat yhteen taisteluissa, joissa kuoli sotilaita molemmilta osapuolilta. Etenkin Karjalan alue kunnostautui rähinöinnissä. Kysymys oli pitkälti Viipurin hallinnasta ja aseiden hankkimisesta sodan osapuolten käyttöön. Koska aseiden hankkiminen Luumäen suojeluskunnalle ei onnistunut Viipurissa, he päättivät tuhota tai kaapata Mikkeliin menevän junan, missä oli vaunu täynnä punaisille tarkoitettuja aseita.

Ensin he koettivat tuhota asevaunun Simolan asemalla, mutta vaunun polttaminen onnistui vain osaksi. Täältä vaunu jatkoi matkaa Taavetin asemalle, missä se irroitettiin junasta ja siirrettiin hiljaiselle pistoraitelle Somerharjussa. Suojeluskuntalaiset tyhjensivät vaunua, mutta eivät saaneet kuljetettua kaikkia aseita pois ainoastaan kahdella hevosella. Ne mitä kerittiin napata piilotettiin läheiseen hiekkakuoppaan, mistä ne kohta kaivettiin esiin. Tämä kaappaus suoritettiin 19.1.1918 vastaisena yönä. Sotaan oli aikaa siis vielä reilun viikon verran.

Tieto asekaappauksesta tuli nopeasti Viipurin punaisten tietoon ja välittömästi lähti käsky Lappeenrantaan, että hakekaa aseet pois. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Kuitenkin 20.1.1918 lähti juna kohti Taavettia, missä oli n.200 punaista sotilasta. Tieto junan lähdöstä kiiri Taavettiin ja hiekkakuopalla päivän maanneet aseet kaivettiin ylös. Useimmat miehistä pitelivät ensimmäistä kertaa kivääriä kädessään ja tarvittiin kokenutta soturia johtamaan joukkoja. Paikalle riensi pikavauhtia Kouvolasta Jääkäri Pelkonen, joka toi tullessaan myös muutaman käsikranaatin joukoille.

Pelkonen asetti n.20 miestä asemiin Taavetin valleille ja he jäivät odottamaan junan saapumista, minkä he tiesivät pysähtyvän ennen Taavettia, koska he olivat särkeneet kiskot junan etenemisen estämiseksi. Pian juna saapuikin ja 200 miestä vaelteli pimeällä radanvarrella kohti Taavetin asemaa. Punaisten kokemattomuudesta kertonee, että he pelkäsivät väijytystä ja ampuivat hetken aikaa omiaan. 

Punaiset saapuivat aamun valjetessa Taavettiin ja lähtivät noutamaan lääkäriä hoitamaan omia haavoittuneitaan. Heidät Pelkonen joukkoineen otti vangiksi. Kohta punaiset lähestyivät Pelkosen joukon asemia ja syntyi tulitaistelu. Punaiset maastoutuivat ja Pelkonen antoi tuli seis käskyn. Sitten hän ponnahti tielle ja heitti käsikranaaatin. Samassa punaisten luodit osuivat häneen ja hänestä tuli ensimmäinen Suomessa kaatunut jääkäri. 

Iltasella punaiset vetäytyivät takaisin Lappeenrantaan kuultuaan huhun lähestyvistä valkoisten joukoista. Todellisuudessa saapumassa oli vain vajaan 40 miehen ryhmä, jotka palasivat takaisin Kouvolaan, koska viholliset olivat poistuneet paikalta. Näin päättyi Sisällissodan ensimmäinen aseellinen yhteenotto Luumäellä. Monet tutkijat katsovat Suomea kahtia repineen sodan alkaneen juuri täältä Luumäeltä. 
 
Jääkäri Pelkosen muistomerkki
   
Ensimmäisen Sisällissodassa kaatuneen jääkärin, Lauri Pelkosen, kunniaksi pystytettiin muistomerkki hänen kuolinpaikalleen. Muistomerkin paljastus tapahtui kaatumisen 15-vuotispäivänä 20.1.1933. Paikalla oli 248 suojeluskuntalaista, jotka kunnioittivat edesmenneen päällikkönsä muistoa. Nykyisin muistomerkki on tien laidassa ja sen ympäriltä on poistettu 1980-luvulla sitä alunperin ympäröinyt rauta-aita, minkä oviaukossa oli Karjalan vaakunatunnus ja vuosiluku 1918.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Luumäki / JR200 "Suomen pojat"*

  Suomen pojat saivat sodan jälkeen vettä niskaan. John Cougar "Rain on a scarecrow"


Yksi Suomen kesällä 1944 taistelleista yksiköistä sai 18.8.1991 oman muistomerkin Luumäen kunnantalon pihamaalle. Kyseessä on Suomen puolesta taistelleiden virolaisten vapaaehtoisten muodostaman JR200 kunniaksi pystytetty monumentti. Merkittäväksi muistomerkin julkaisemisen kanssa on se seikka, että Viro itsenäistyi toisen kerran vain kaksi päivää julkistamisen jälkeen.
JR200 muistomerkki 

Muistomerkin on suunnitellut virolainen taiteilija Aavo Ermel ja julkistamistilaisuudessa oli läsnä lähes viisisataa "Suomen poikaa", jotka olivat saapuneet paikalle Virosta, Ruotsista, Kanadasta ja Yhdysvalloista. Monen virolaissoturin matka kesän 1944 oli vaihteleva ja monet joutuivat poistumaan Virosta neuvostomiehityksen takia. Kiinnijääneiden kohtalo sen sijaan vaihteli kymmenen ja 25 vuoden vankeusrangaistuksen välillä. Näiden miesten sotaretki oli melkoisen pitkä.

Niinpä JR200 merkitys onkin suuri niin Suomelle kuin Virollekin, mitä osoitti myös Viron presidentti Lennart Meren läsnäolo muistomerkin 10-vuotis juhlassa kesällä 2001. Vielä 20-vuotis juhliin kesällä 2011 saapui kymmenittäin virolaisia veteraaneja perheineen.
Soome vabaduse ja Eesti au eest

Suomen vapauden ja Viron kunnian puolesta

JR200 perustettiin Luumäellä 9.2.1944 ja he osallistuivat raskaisiin torjuntataisteluihin kesällä 1944 Karjalan kannaksella. Yli 3300 vapaaehtoisesta antoi henkensä Suomen vapauden ja Viron kunnian puolesta 178 miestä. 

Muistomerkin taustalla ovat reserviläis- ja veteraanijärjestöt, joiden avulla paikalle hankittiin kaksi Luumäen Salpa-Linjalta hankittua panssariestekiveä, joista Aavo Ermel suunnitteli muistomerkin.

Päivitys: Sukututkijan loppuvuosi blogia ylläpitävä Kaisa Kyläkoski tyrkkäsi samantien julkaisun jälkeen lisää tietoa kyseisestä joukko-osastosta. Kyseinen Anna-Riitta Isohellan tekemä Pro Gradu työ löytyy täältä. Pitääpä itsekin tutustua aiheeseen.... Kiitokset Kaisa!


maanantai 7. lokakuuta 2013

Rautjärvi / Kärmäen ilmavalvonta-asema


                      Muhamäelläkin juostiin joskus tornille.... Bryan Adams "Run to you"

Joitain viikkoja takaperin Willimies piipahti Rautjärvellä ja yhtenä kohteena oli Miettilän kylän Muhamäellä sijaitsevan ilmavalvontalottien muistomerkki, mikä on pystytetty Kärmäen ilmavalvonta-aseman muistoksi. Helppohan tänne olisi ollut perille löytää, jos olisi luottanut itseensä. Vaan, kun alkoi epäilyttää muistomerkin löytäminen, niin pitihän se taas kolkutella maatalon ovea. Ystävällinen rouva avasikin oven ja opasti meidät kohteelle raikuvan naurun saattelemana. Olimme lähes perillä ja tienvarsi oli täynnä opasteita ja viittoja. No löytyihän tuo kohde paremmin....
Näin hienoa opastetta ei ole vastaan tullutkaan aikaisemmin

Vähän vaatimattomampikin kyltti neuvoi perille Kärmäen huipulle

Polkua tallaillessa ylöspäin paljastui Kärmäen ilmavalvontatornin paikalta muistomerkki, mikä on suhteellisen uusi. Pikkulottana kahdeksan vuotiaasta toiminut Aili Kuronen oli haaveillut useasti tästä muistomerkistä, mutta vasta elokuussa 2011 hän mainitsi asiasta oikeille ihmisille. Tämän jälkeen tapahtumat etenivät nopeasti ja asiasta innostuneet tutut, järjestöt, yhdistykset, Rautjärven kunta ja Lotta Svärd säätiö ottivat asian tehtäväkseen ja jo 17.9.2011 muistomerkki oli valmis paljastettavaksi. Asia eteni siis todella vauhdikkaasti.
Lottakivi Kärmäen huipulla

Kyseisellä paikalla sijaitsi vuonna 1934 rakennettu ilmavalvontatorni, mistä näkymät ympäriinsä olivat erinomaiset. Talvisodan aikana tämä torni oli Rautjärven ainoa ja lotat sekä pikkulotat valvoivat ilmatilaa kovilla pakkassäillä. Normaalisti vuoro oli kahden tunnin mittainen, mutta paukkupakkasilla vuoro lyheni yhteen tuntiin. Täällä Aili Kuronen oli usein tätinsä seurana ja omien sanojensa mukaan pelkäsi hävittäjien tulta, koska usein ilmassa näkyi jopa kymmenen koneen osastoja. Aili kumminkin selvisi sodasta, jotta hän pystyisi toimimaan tämän muistomerkin alullelaittajana. Talvisota kuitenkin meni ja jatkosodan alussa kesäkuussa 1941 vihollinen onnistui tuhoamaan tornin, minkä jälkeen tähystämistä jatkettiin navetan katolle tehdyltä tasanteelta. Pääasia, ettei vihollinen päässyt ilmatilaamme huomaamatta.

Muistolaatta

Tällä kertaa muistomerkin taustoista ja Aili Kurosen elämästä pikkulottana voit kuunnella täältä. Juttu kestää 11 minuuttia, mutta on kuuntelemisen arvoinen. Willimies suosittelee!