maanantai 8. lokakuuta 2012

Lappeenranta / Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT



Willimies suoritti joskus 2000-luvun alussa iltaopintoina merkonomin tutkinnon, taisi olla liiketalouteen keskittynyt opintolinja. Meillä oli siellä hemmetin hyvä porukka kasassa ja tämä opiskelujakso kannusti yrittämään vielä eteenpäinkin. Vuorossa oli sitten viiden vuoden opiskelujakso Joensuussa, pääaineena historia. Sieltä valmistuttuani olen saanut koulutustani vastaavan työpaikan, missä viihdyn ihan hyvin. On myös pari mukavaa poikaa ja elämä muutenkin ihan mallillaan. Miksi hitossa sitten en tajua lopettaa opiskelemista? Olen nimittäin yrittänyt pari kertaa päästä opiskelemaan kauppatieteitä Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon. No ehkä se on molemmille  parempi, etten ole vielä sitä paikkaa saanut?
Lappeenrannan teknillisen yliopiston pääsisäänkäynti

Koska eivät huoli minua sisäpuolelle, niin suoritin myrskyisenä kesäpäivänä oman vierailuni kampukselle ja kuvasin alueen ulkopuolelta. Sisäkuvat saatte käydä ottamassa itse, jos pääsette pääsykokeista läpi. Minä tuskin selviän niistä haastavista kokeista tuskin koskaan.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston alkutaival ei ollut kovin ruusuinen, mutta nyt käytössä on nykyaikaiset tilat ja valtava kiinteistömassa Skinnarilan perukoilla. Yliopiston ympärille on ilmestynyt lukuisia yrityksiä, mitkä tekevät laajaa yhteistyötä yliopiston propellihattujen kanssa. Tuloksena on ollutkin lukuisia innovaatioita, jotka ovat joskus myös jalostuneet tuotteiksi, vaikka liiketoiminta ei ole tämän tutkimusyksikön päätehtävä.
"Green campus" tutkii uusia ja ekologisesti kestäviä energiantuotantomuotoja
Pitkällisen harkinnan ja pohdinnan tuloksena apulaisprofessori Mustakallion johtama Itä-Suomen korkeakoulukomitea päätyi ehdotukseen marraskuussa 1961, että Lappeenrantaan perustetaan teknillinen korkeakoulu. Tästä kaikki sai alkunsa ja niinkin nopeasti kuin 25.2.1965 päätös teknillisen yliopiston perustamisesta saatiin aikaan! Toiminta koulussa alkoi jo syyslukukaudella 1969, mutta joutui toimimaan alkuvuosina lukuisissa eri paikoissa. Tutkimustyöhön oleellisesti liittyvät laboratoriot ja muut tilat saatiin käyttöön alueen teollisuudelta, mutta opetustilat sijaitsivat ympäri kaupunkia.

Mainittakoon, että luentoja pidettiin esimerkiksi mormonikirkossa, jolloin opiskelijoiden piti käyttäytyä hillitysti, kuten herranhuoneissa on tapana. Tiloja oli myös sataman tullirakennuksessa ja Tykin kansakoulussa. Lisäksi monissa muissakin paikoissa järjestettiin myös opetusta alkuaikoina. Laiskuuttani en jaksa niitä kaikkia esitellä, mutta voitte itse perehtyä aiheeseen lukemalla teoksen Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu 1969-1994. Esitellessäni rikkihappotehdasta, ihmettelin muistolaattaa rakennuksen seinässä. Siinähän oli maininta teekkareista. Nyt olen löytänyt vastaavia laattoja sieltä täältä ja tiedän, että kyseessä on juuri korkeakoulun aiempia opiskelupaikkoja. Rikkihappotehtaan laatan selitys taas on se, että siellä toimi alkuvuosina korkeakoulun kirjasto. Aina sitä oppii jotain uutta!
Vastaavia muistolaattoja löytyy eri puolilta kaupunkia. Tämä on kuvattu sataman tullirakennuksen seinästä

Skinnarilan alueen rakentaminen korkeakoulua varten alkoi joulukuun 18. vuonna 1972. Tällöin suoritettiin ensimmäiset räjäytykset ja rakentaminen alkoi vauhdilla. Peruskivi muurattiin 1974 ja tilat vihittiin käyttöön huhtikuussa 1975. Tällöin ensimmäinen rakennuskausi saatiin päätökseen. Onneksi korkeakoulun paikaksi vakiintui Skinnarila, koska on vaikea kuvitella mihin muualle nuo kaikki rakennukset olisi saatu sovitetuksi. Onhan paikka kieltämättä vähän syrjässä, mutta miten linnoitus tai keskusta-alue olisi voinut olla parempi vaihtoehto? Molempia vaihtoehtoja harkittiin pitkään!

Nykyisin rakennusvaiheita on ollut lukuisia ja reilun 100 hehtaarin alue pursuaa yliopiston(ent. korkeakoulun) tiloja. Löytyypä paikalta myös lämpökeskus, joka sisältää funktionalismin piirteitä, vaikkei täysiverinen lajinsa edustaja olekaan. Laitteisto kuitenkin näkyy ulospäin lasiseinän läpi, se jos mikä liittyy funkkistyyliin… 
Lämpökeskus funkkistyyliin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita