perjantai 28. joulukuuta 2012

Lappeenranta / Viimeinen jääkäri*



Viimeisen jääkärin synnyintalo Väinö Valveen kadun varrella

Lappeenranta on kuuluisa viimeisistä elossa olevista sotasankareista. Viimeinen Mannerheimristinritari Tuomas Gerdt asuu täällä, mutta tänään esittelyvuorossa on kuitenkin viimeinen jääkäri Väinö Valve. Hän ei ole enää elossa, mutta lappeenrantalaissyntyisenä hän viimeisen ritarin tavoin oli lajinsa viimeinen. Hänen elämäntaipaleensa päättyi 11.3.1995, mutta hänen syntymästään tulee tänään kuluneeksi tasan 117 vuotta, joten esitellään vähän tätä kuuluisaa viimeistä jääkäriä tarkemmin. Hänen palveluksiaan isänmaa tarvitsi moneen otteeseen. 

Väinö Valve(entinen Vähätupa) syntyi Lappeenrannassa 28.12.1895. Kyseisen miehen syntymätalon seinään kiinnitettiin vuonna 1993 tapahtuman takia muistolaatta. Kyseinen talo sijaitsee varuskunnan entisen pääportin kupeessa heti ensimmäisenä. Nykyisin se on remontoitu opiskelija-asunnoiksi, mutta vielä 1980-luvulla siinä sijaitsi paikallisen sotilaspiirin esikunta, joten tämän talon tiloissa sotaväenkutsunnoissa Willimieskin aikoinaan jännitti, että minne joudun sotilaspalvelukseni suorittamaan…
Väinö Valven muistolaatta

Väinö Valve ei itse suorittanut asepalvelusta täällä Lappeenrannassa Willimiehen tavoin, vaan valitsi toisen tien. Opiskeltuaan aikansa Lappeenrannassa, hän suunnisti työharjoitteluun Helsinkiin venäläisille sotalaivoille. Kokemuksen karttuessa hänet valittiin ensimmäisten joukossa Tampereen teknilliseen opistoon. Parin vuoden opiskelujen jälkeen hän päätti lukuisten muiden suomalaisten nuorten tavoin lähteä hankkimaan sotilaskokemusta jääkärinä Saksasta keväällä 1916. Tämä ratkaisu teki hänestä maanpakolaisen, jonka tulevaisuudesta ei ollut tietoa. 

Monien vaikeiden vaiheiden jälkeen hän onnistui ylittämään jäätä pitkin Merenkurkun ja pääsi Ruotsiin, vaikkakaan matka ei ollut helppo. Ruotsiin päästyään matka jatkui kohti Saksaa. Matkan määränpää oli 60 kilometriä Hampurista sijaitseva Lockstedter lager. Täällä jääkärialokas Valve aloitti sotilaspalveluksensa vapunpäivänä 1916. Vajaan kahden vuoden sotapalveluksensa aikana Valve osallistui taisteluihin Preussin jääkäripataljoona 27 joukoissa, taistellen mm. Libaussa.

Suomeen jääkäri Valve palasi pääjoukon mukana 25.2.1918 keskelle sotaa. Kuolemaansa asti Valve sanoi sen olleen vapaussota, josta tuli kansalaissota. Hän kertoi myös suorasukaisesti, että sodan hävinneen osapuolen kohtelu sodan jälkeen oli virhe. Hänen mielestään heidät olisi pitänyt vapauttaa ja hoitaa oikeudenkäynnit myöhemmin. Valitettavasti Valven näkemyskanta ei päässyt esiin ja punaisten kohtalona oli joutua väkivaltaisen puhdistuksen kohteeksi. Tämä vaivasi Valven mieltä pitkään, eikä hän muuttanut mielipidettään tästä asiasta. Täältä voit katsoa multimediaesityksen Vapaussodan taustoista, tapahtumista ja seurauksista.

Valve jatkoi Suomen armeijan palveluksessa Suomen tykistökoulun opettajana, sittemmin raskaan tykistörykmentin komentajana, rannikkotykistön komentajana, rannikkopuolustuksen päällikkönä, sekä lopulta meripuolustuksen päällikkönä ja merivoimien komentajana. Tehokkaana johtajana hän teki Suomen laivastosta yksikön, mikä osallistui menestyksellä sotatoimiin niin talvi- kuin jatkosodankin aikana. Tehtävän suorittamista ei ainakaan haitannut hänen roolinsa Mannerheimin luottomiehenä.

Valven siirtymiseen siviilitehtäviin antoi sysäyksen Mannerheimin pyyntö ryhtyä sotainvalidien veljesliiton puheenjohtajaksi jo sodan aikana vuonna 1943. Lisäksi hänen tehtäviinsä kuuluivat vapaussoturien huoltosäätiön(nykyisin Vapaussodan perinneliitto) johtaminen. Siviilityöt eivät kuitenkaan alkaneet vielä, vaan vuoden 1944 lopulla hänet nimitettiin Suomen puolustusministeriksi. Tässä tehtävässä hän joutui toteuttamaan Moskovan rauhansopimuksen kohtuuttomia ehtoja, kuten armeijan kotiuttamisen. 

Hänen sotilasuransa päättyi episodiin Helsinkiin sijoitetun liittoutuneiden valvontakomission johtajan Zdanovin kanssa . Zdanov vaati Valvelta Suomen laivaston salaisia merikortteja, mutta Valve kertoi niiden olevan paremmassa tallessa! Tähän päättyi kovia kokeneen soturin ura.

Tämän jälkeen hän siirtyi pankkialalle, toimien alalla reilut kymmenen vuotta lukuisten luottamustehtäviensä ohella. Vanhaa sotaratsua ei kuitenkaan unohdettu, vaan hänet ylennettiin puolustusvoimain lippujuhlan päivänä vuonna 1992 täyteen kenraalin arvoon. Tämä varmasti lämmitti vanhan sotilaan mieltä, koska hän ei koskaan luopunut seuraamasta puolustusvoimien kehitystä ja maailmanpolitiikkaa. 

Viimeinen jääkäri Väinö Valve kuoli 11.3.1995 ja hänet haudattiin sotilaallisin kunniamenoin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle. Paikalla oli myös koko maamme korkein johto, kuten isänmaan urhoollisen puolustajan tapauksessa pitääkin!

Tämä kirjoitus päättyy nyt tähän, mutta ensi suvena meillä olisi tarkoitus vierailla Väinö Valven muistomerkillä Helsingissä. Liitän ne kuvat sitten tänne…tietysti jos joku blogimme lukija haluaa nimensä palkattomien assistenttien listaan, niin mielellämme julkaisemme lähettämäsi kuvat Väinö Valven muistomerkistä! Säästämmehän isot rahat bensalaskussa…

Päivitys: Ei taas tullut samantien mieleeni, mutta viimeinen Jääkäri ansaitsee Jääkärimarssin!

Sibeliuksen Jääkärimarssi


2 kommenttia:

  1. Väinö Valve asui eläkevuosinaan Teneriffalla. Onko tarkempaa tietoa siitä kuinka kauan, ja minä vuosina?

    VastaaPoista
  2. Hei. Valitettavasti en tiedä asiasta mitään. Sorry!

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita