lauantai 9. helmikuuta 2013

Lappeenranta / Naisten piiskuupuu


Eilen arvelin, ettei miesten raipparangaistuspetäjälle löydy vastinetta mistään? No, ainakaan minä en tiedä, mutta vastaava naisten raipparangaistuspetäjä löytyy melko läheltä. Ei tarvitse siirtyä eiliseltä kohteelta kuin 100 metriä, niin voit käydä kurkkaamassa vielä pystyssä olevaa vastinetta, minkä säilymiseen varmaankin vaikuttaa piiskuupuun rauhoittaminen. Tämän puun kylkeen ei parane mennä moottorisahaa tarjoamaan...penalttia paukkuu takuuvarmasti.
Tätä lätkää pitää/kannattaa noudattaa!
 
Viime vuoden viimeisinä päivinä Willimiehelle paljastui karu totuus. Jotain tärkeää oli jäänyt kuvaamatta kesäisellä reissulla, joten pojat kyytiin ja Chryslerin nokka kohti Joutsenoa. Kirpeässä pakkassäässä kuvattiin sitten eräs rauhoitettu ikivanha mänty kaikkine lumisine oksineen. Eipä ole kummoiset kuvat, mutta näillä mennään.
Joutsenon naisten piiskuupuu (Kuvaaja Saku Siiskonen 30.12.2012)


Joutsenon kirkon pääovea vastapäätä löytyy ns. naisten piiskuupuu, mihin tuhmat joutsenolaiset likat ja akat sidottiin rangaistuksen ajaksi. Kyseessä on siis täysin vastaava raipparangaistuspetäjä, jonka esittelimme eilispäivänä. Ainut ero on, että tämä oli naisille tarkoitettu. Siihen en osaa vastata, että miksi sama puu ei kelvannut molemmille sukupuolille?


Mistään en löytänyt myöskään tietoa kenestäkään, joka olisi joutunut rangaistuksensa kärsimään puuhun ruoskittavaksi sidottuna, mutta näitä tapauksia lienee ollut? Ehkä jostain arkistojen kätköistä voisi löytyä tarina, jonkun tekemästä rikoksesta ja sen sovittamisesta Joutsenon tyyliin. Vihjaiskaa, jos teillä olisi tietoa tällaisesta.


Joka tapauksessa kyseessä on hemmetin vanha petäjä, koska raipparangaistus lakkautettiin Suomessa jo vuonna 1889. Lisäksi petäjä paloi Joutsenon kirkon palon yhteydessä 25.4.1918 , mutta vielä se jaksaa muistuttaa neulaset vihreinä Joutsenon likkoja käyttäytymästä hyvin! Lienee vanha sanonta vielä Joutsenossa voimissaan, että kiltit tytöt pääsee taivaaseen, mutta tuhmat minne vaan…no ainakin piiskuupuuhun!

Päivitys: Sukututkijan loppuvuosi blogia ylläpitävä Kyläkosken Kaisa laittoi tuonne kommentteihin kiintoisan linkin aikalaiskertomuksiin raipparangaistuksesta. Ajattelin nostaa sen tähän saman tien, joten voitte käydä lukaisemassa sen saadaksenne lisää tietoa rangaistusmuodosta. Tarina löytyy täältä. Lopuksi vielä kiitokset Kaisalle!

2 kommenttia:

  1. Joutsenosta en tietoa pysty tarjoamaan, mutta kyllä varmaan joka pitäjässä joskus rangaistus annettiin. Kokoamani tiedon varassa nimittäin tuomittu kuljetettiin rikoksentekopitäjään saamaan rangaistuksensa. (Tietoa aiheesta tarvitsin kirjoittaessani kirjaa 1800-luvun rosvoista ja joitakin kuvauslöytöjä olen julkaissut aikanaan blogissani.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kaisa

      Kiitokset tuosta linkistäsi. Liitänkin sen linkiksi tuohon kirjoitukseeni vähän elävöittämään piiskuupuujuttuani.

      T.Jukka

      Poista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita