lauantai 23. maaliskuuta 2013

Lappeenranta / Alkuperäistä rakennuskantaa


Olen pettynyt itseeni. Varuskunnan esittely oli paljon vaikeampaa, kuin olin etukäteen kuvitellut. Itselleni tärkeä historiallinen alue olisi kaivannut paremman paneutumisen aiheeseen. Sattui vaan tämä motivaatiopula melkoisen pahaan saumaan. Kaikkea tuokaan ei selitä, mutta rakennuskannan eriaikaisuus ja etenkin niiden käyttötarkoituksen muuttuuminen reilun vuosisadan aikana hankaloitti myös aivan pirusti tätä hommaa.

Kaikista rakennuksista ei juttua olisi sanut aikaiseksi mitenkään, joten ajattelin liittää tähän kertomukseen valokuvia alueen rakennuksista, jotka ovat ns. ensimmäisen rakennusvaiheen 1889-1893 ajalta. Näihin rakennuksiin en siis aio väkisin keksiä mitään tarinaa, vaan julkaisen pelkkiä kuvia kuvateksteineen. Suosittelen kaikille paikallisille ja miksei muillekin, että käytte joko paikan päällä kävelyllä tai tutustutte alueeseen Bingin karttojen avulla. Ovat nimittäin sata kertaa paremmat kuin Googlen ja ilmakuvat Lappeenrannan alueelta ovat mahtavia! En oikein ymmärrä, että miksi ihmiset käyttävät enää Kuukkelin palveluita hyväkseen, kun parempiakin on tarjolla?

Mutta laitetaanpas kuvat näkyviin...

Rakennettu 1890. Alakerrassa oli paja ja yläkerrassa asuntoja. Nykyisin asuinkäytössä kokonaisuudessaan.
Entinen kasarmi nykyisin opiskelija-asuntolana. Komeampi kuin oma boxini Joensuun Noljakassa
Viimeisen jääkärin syntymätalo. Täällä oli aikoinaan sotilaskoti ja Willimiehen aikaan sotilaspiirin esikunta. Ne kutsunnat....
Vanha kauramakasiini on nyt muutettu asuinkäyttöön
Entinen varusvarasto asuntoina....yllätys?
Entinen Rakuunarykmentin kansliarakennus, missä myöhemmin sijaitsi myös soittokunta. Nykyisin.....asuntoina tietenkin
Kuten huomaatte, on paljon alkuperäistä vielä jäljellä. Toivottavasti näin on jatkossakin, eikä alueelle yritetä keksiä miljöötä rumentavia uusiorakennuksia, vaan tehdään vanhaa jäljitellen nykyaikaisia taloja. Näin on onneksi toimittukin...Päättäjät, jatkakaa samaan malliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita