lauantai 24. elokuuta 2013

Parikkala / Pyyntikuopat


Parikkalan Romanonkankaalta löytyy yksi kohde, millaista emme ole vielä esitelleet. Kyseessä on luontokohde, joten valokuvat ovat taas mitä sattuu. Valitettavasti en osaa ottaa kuvaa, missä maahan kauan aikaa takaperin kaivettu kuoppa saataisiin näyttämään mielenkiintoiselta, vaikka kyseessä on ainakin omasta mielestäni erittäin mielenkiintoinen paikka.
Opastaulu antaa perustiedot

Romanonkangas oli aikoinaan kapea eläinten kulkureitti, jota reunusti suo ja toisella puolella Romanonjoki. Joskus kauan aikaa takaperin alueelle kaivettiin kolmisenkymmentä pyyntikuoppaa kahteen jonoon, joihin saaliseläimet, hirvet ja peurat, ajettiin. Kyseessä oli koko yhteisön voimainponnistus, minkä avulla yhteisön ruokahuolto saatiin kerralla kuntoon. Unohtaa ei sovi myöskään saatujen turkisten merkitystä. 

Joskus aikoinaan istuin Helsingin yliopiston arkeologi Petri Halisen luennoilla, jotka kertoivat kivikaudesta. Vaikka paljoa en enää muistakaan, niin ainakin se jäi mieleeni, että Lapista vastaavia on löytynyt useitakin. Takuulla niitä löytyy Suomen alueelta vielä uusiakin, koska tämä Romanonkankaan pyyntikuoppa-alue löydettiin vasta 1995. Olkaapa tarkkoina luonnossa liikkuessanne!
Kuoppa maastossa ei näytä kummoiselta

Kuka nämä pyyntikuopat on kaivanut ja milloin? Alueella ei ole tehty arkeologista tutkimusta, eikä ehkä rahanpuutteen takia lähivuosina tehdäkään, joten menee pahasti arvailun puolelle. Itse uskoisin kyseessä olevan kivikauden aikainen kohde, mihin viittaisi myös alueen luonnonolot aiemmin. Alue olisi ollut ihanteellinen paikka kivikauden yhteisölle, mutta kyseisiä pyyntikuoppajonoja on tehty myöhemminkin, jopa historiallisella ajalla, joten täyttä varmuutta ei ole saatavana ennen tieteellistä tutkimusta. kenties Halisen Petri pystyttää telttansa joskus Romanonkankaalle? 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita