keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Savitaipale / Savitaipaleen kirkko


Fats Dominokin tietää, että Savitaipaleen kirkon palo 1918 oli " Ain`t that a shame"

Perimätiedon mukaan Savitaipaleen kirkollinen elämä on melkoisen vanhaa perua. Kerrotaan, että Peltoinlahden kylässä Kuolimon järven rannalla olisi ollut hautausmaa jo katolisella ajalla. Samoille paikoille rakennettiin myös pitäjän ensimmäinen kirkko, mikä valmistui kirjallisten lähteiden mukaan jo vuonna 1599. Tämän jälkeen kirkot ovat seuranneet toinen toistaan, niin että nykyinen Savitaipaleen kirkonmäellä sijaitseva Josef Stenbäckin suunnittelema rapakivigraniittinen kirkko on järjestyksessään seitsemäs.
Savitaipaleen v.1924 valmistunut kirkko

Nykyisen kirkon rakentaminen oli pakko, koska 24.4.1918 edellinen Juhana Salosen aloittama ja Matti Salosen sekä Taavetti Rahikaisen loppuun rakennuttama v.1827 valmistunut kirkko paloi sisällissodan taisteluiden tiimellyksessä. Taas kappale suomalaista rakennustaidetta menetettiin liekkimereen. Tätä kirkkoa ei tosin sytyttäneet perääntyvät punaiset, kuten Lemillä yritettiin, vaan se sai osansa valkoisten tykkitulesta.

Ehkä edellisen kirkon kokema kohtalo oli syynä, että kirkkovaltuusto päätti rakentaa kirkon kivestä, jotta se kestäisi tulevatkin tuulet ja myrskyt. Sopivaa rakennusmateriaaliakin löytyi Kaskein kylän Viuhonvuoresta, mistä kivet ajettiin talkootyönä rakennuspaikalle. Melkoinen urakka hevospelillä lähes sata vuotta takaperin. Se on kuitenkin selkeä osoitus yhteisön voimasta, kun tartutaan toimeen yhteisen asian puolesta.
Goottilaisia ja kansallisromanttisia piirteitä omaava Josef Stenbäckin suunnittelema kirkko

Rakennustyöt annettiin helsinkiläiselle rakennusmestari Ilmari Tikalle, koska hänen tarjouksensa oli halvin. Kirkon rakentaminen oli kuitenkin hidasta, koska ammattitaitoisia kivenhakkajia ei ollut tarjolla, ennen kuin heitä vapautettiin sisällissodan jälkeen vankileireiltä. Nämä kovia kokeneet miehet tekivätkin kirkon valmiiksi, vaikka paikalliset pahoittivatkin mielensä miesten karskeista puheista. 

Kirkko valmistui lopulta v.1924 ja sen vihki käyttöön tuomiorovasti A.W.Kuusisto. Tilaisuudessa oli läsnä arviolta 2000 henkeä, joista useat eivät mahtuneet edes sisään kirkkoon, vaan joutuivat tyytymään kirkon ovien ulkopuolelle jäämiseen. Tilaisuus osoitti, että kirkko oli tärkeä osa savitaipalelaista identiteettiä, minkä eteen oli tehty talkootyötä tuhansia tunteja. 
Menneistä ajoista muistuttaa v.1779 Juhana Salosen valmistama kellotapuli kirkon läheisyydessä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita