lauantai 8. maaliskuuta 2014

Savitaipale / Tykkimuistomerkki


Savitaipaleen Kärnäkoski alueena on vuorossa taas. Lienee aika näyttää nämäkin viime suven kuvausretkeltä nappaamani kuvat ja yrittää näistä jotain kertoakin. Tällä kertaa tietämys on melkoisen huteralla pohjalla, koska ainoat tietoni päivän kohteesta ovat muistomerkkiin kiinnitetystä laatasta bongattuja. Samaan olen toki törmännyt aiemminkin, että tietoa ei vaan löydy. Ehkä joku lukijamme kommentoi tietonsa meille, niin tokihan me päivitämme juttumme ajan tasalle.
Kärnäkosken tykkimuistomerkki

Savitaipaleen suunnalta luonnonkauniille Kärnäkosken alueelle saavuttaessa törmää lähes heti linnoituksen kupeessa olevaan muistomerkkiin, mikä on pystytetty 19.7.1970 Kaakkois-suomalaisten sukupolvien maanpuolustus- ja rauhan tahdon kunniaksi. Muistomerkin pystyttämisestä vastasivat Kaakkois-Suomen tykkimieskillat.
Muistolaatta kertoi meille oleellisen tiedon

Muistomerkki muodostuu Salpa-Linjalta tuoduista estekivistä ja vanhasta tykistä, minkä mallista ja valmistusvuodesta emme rauhanihmisinä olleet kiinnostuneita. Toisin sanoen, emme siis tiedä....  
Vanha tykki muistomerkin läheisyydessä kertoo Kärnäkosken sotaisasta menneisyydestä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita