sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Hamina / Rannikkotykistön Kotkan lohkon esikunta


Muistolaattojen esittely jatkuu ja niitä riittää blogin kohdealueella itäisessä Suomessa. Sama tilanne on toki varmaan muuallakin, mutta itse arvostan tällaista humanistista maantiedettä, missä tietyllä paikalla aikoinaan tapahtunut toiminta on luonut paikalle merkityksen. Mitäkö tällä tarkoitan? Karrikoidusti sanoen, jos lähdet keräämään metsään mustikoita, niin olet metsässä, kuten voisit olla missä tahansa paikassa Suomessa. Mutta jos marjametsäsi alueella on tapahtunut vaikkapa murha, minkä muistoksi alueelle on pystytetty muistopaikka, niin silloin alueella on joku merkitys. Siellä on siis tapahtunut aikoinaan jotain, mikä on pysynyt ihmisten kollektiivisessa muistissa. Näin kaikessa lyhykäisyydessään itse ymmärrän humanistisen maantiedon.
Muistolaatta sodan jälkeen rakennetun talon seinässä

Samalla periaatteella Kotkan Rannikkoalueen perinneyhdistys ry. ja Rannikkotykistösäätiö ovat halunneet muistaa merkityksellisiä paikkoja maamme rannikkotykistön historiassa. Tällä kertaa esittelen näistä paikoista 6.7.2012 Haminassa talvisodan aikana toimineen Kotkan lohkon esikunnan paikalle talon seinään kiinnitetyn muistolaatan. Talo ei kuitenkaan ole alkuperäinen sodan aikainen rakennus, koska se tuhoutui ilmapommituksessa 1.3.1940.

Kotkan lohko sai olla melkoisen rauhassa talvisodan alkuvaiheessa, mutta aivan sodan parina viimeisenä viikkona toiminta kiihtyi venäläisten yrittäessä aluksi hyökätä Viipurinlahden ylitse ja lopulta suomalaisten selustaan jäätyneen Suomenlahden kautta. 
Muistolaatta

Venäläisten marssirivistöt lähtivät 4.3.1940 liikkeelle ja ne havaittiin jäällä, niiden edetessä kohti Haapasaarta, Huovaria ja Isokalastajaa. Rannikkotykistö esti tulituksellaan vihollisen pääsyn kohteisiin, mutta sinnikkäinä ne jatkoivat vielä muutamia päiviä, vetäytyen lopulta alueelta pois. Näin suomalaisten selustaan tehty hyökkäys estettiin rannikkotykistön ja niiden miesten avulla. Tämä taisteluepisodi on jäänyt oikeastaan aika tuntemattomaksi sotatutkimuksessamme. Lieneekö syynä 13.3.1940 voimaan astunut talvisodan päättänyt Moskovan rauha? Vaara oli kuitenkin melkoinen, koska jälkikäteen on arvioitu joukkojen määräksi divisioonan verran eli miehiä oli riittävästi isoonkin katastrofiin....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita