Lappeenranta / Kolarintie

Tämän rajavyöhykkeestä kertovan kyltin ohjetta on noudatettava!

Willimieskolmikko liikkui taannoin Nuijamaan alueella ja siirtymätaipaleella kohti Lappeenrantaa ajelimme Nuijamaan eteläpuolella sijaitsevan Kolarintien kautta. Mitään suurempaa ihmettä tähän paikkaan ei liity, mutta jostain syystä valtakunnanrajan läheisyys kiehtoo meitä ihmisiä. Vaikkemme rajaa ylittäneetkään, niin näimme jotain sellaista, mitä tietääksemme ei muualla Lappeenrannan alueella ole mahdollista nähdä.

Tästä kyltistä selviää, että puna-vihreä rajatolppa on naapurin puolella!

 Kolarintien puolivälissä tie tulee pellon laitaan ja sen toisella puolella reilun sadan metrin päässä häämöttävät niin Suomen kuin Venäjänkin rajamerkit. Kauhean tarkkoja kuvia noista rajamerkeistä en saanut aikaiseksi, mutta eiköhän noistakin asia selviä?

Lähemmäs Venäjän rajaa et Lappeenrannassa pääse. Klikkaa kuva isommaksi, niin valtioiden rajatolpat näkyvät paremmin

Tien varressa sijaitsevat rajavyöhykekyltit antoivat tehtävään vähän salaisen agentin meininkiä, mutta koska kyltit eivät kieltäneet valokuvaamista, niin kuvathan räpättiin. Lieneekö huomenna suojelupoliisi oven takana kolkuttelemassa? Toivottavasti eivät, koska Willimiehet eivät ole päässeet vielä perille viimeiseen kohteeseensa. Pysyttelehän jalanjäljillä…

Epätarkka kuva, mutta tästäkin asia selvinnee... tämän metsän marjat ovat jokamiehen oikeuden ulottumattomissa

Lappeenranta / Nuijamaan raja-asema

Lappeenranta on melko kansainvälinen kaupunki nykyisin. Se selviää nopeasti alueen teillä ja kaduilla kurvaillessa, mutta jostainhan ne ulkomaalaiset tänne saapuvat? Pitkäkilpiset autot ovat näky, mihin Lappeenrannassa törmää jatkuvasti. Heidän kanssaan on toki erittäin miellyttävää asioida…vaikkapa kolaritilanteessa, kuten Willimiehelle kävi muutama vuosi takaperin. Tuosta lievästä pususta on autossani vieläkin muistona pieni lommo etusiivessä. Harmitusta poisti kuitenkin mukavasti käymämme keskustelu. 

”Soitammeko poliisit paikalle?”

”Njet”

”500€, thank you” 

Ei muuten lommo haittaa yhtään….

Täältä Nuijamaan raja-asemalta useimmat Lappeenrantaan saapuvat venäläiset tulevat ja onpa Willimieskin piipahtanut rajan toisella puolella kerran jos toisenkin. Viime vuosina harvemmin, mutta nuoruusvuosina useammin. Viipurin nähtävyydet on käyty katsastamassa useasti ja Pietarissakin tullut piipahdettua serkkupojan toimiessa kuljettajana, koska Willimiehellä ei ollut voimassa olevaa kansainvälistä ajokorttia;)

Nuijamaan raja-asema

Nuijamaan raja-asema otettiin käyttöön 1.6.1975 ja sen jälkeen liikennemäärät ovat nousseet huimasti. Sen takia piti oikein uusi raja-asema rakentaa, kun liikenne ei enää toiminut vanhalla raja-asemalla riittävän ripeästi. Uusi tai paremminkin nykyinen raja-asema otettiin käyttöön syyskuussa 2006 ja jo vuonna 2008 ylitettiin kahden miljoonan rajanylittäjän määrä. Nousu on ollut huimaa, koska vielä vuonna 1990 rajanylittäjiä oli vain 200.000. Melkoinen trafiikki siis täällä Nuijamaan raja-asemalla!

Viitat ohjaavat vihreälle ja punaiselle linjalle

Pitänee tähän loppuun mainita, että ensi suvena olisi pitkästä aikaa lähdettävä Venäjän maalle. Tuo Joensuun hurja kokkaava bloggaaja Iskä sai minut kesällä ylipuhuttua lähtemään moottoripyörällä kierrokselle Itä-Karjalaan. Tarkoitus olisi nähdä Sortavala, Petroskoi sekä muutama erämaassa oleva vanha luostari. Iskä näet luulee, että minua mokomat kiinnostaisi?

Itse ehdotin trippiä Novgorodiin, mutta Itä-Karjalaa kolunneelle Iskälle mokomat asfaltoidut tiet eivät kelpaa. Haluaa näet ehdottomasti uudella enduropyörällään viedä minut jonnekin extreme-reiteille. Saas nähdä mitä siitäkin tulee, koska minulla ei ole vielä edes moottoripyörää. Viimeisimmästä pidemmästä prätkäajelustakin on jo tovi vierähtänyt, joten hirvittää jo etukäteen. Ehkä keksin jonkun hätävalheen, ettei tartte lähteä? Eniten tosin harmittaa, ettemme retkellämme ylitä rajaa täältä Nuijamaalta, vaan Värtsilästä.

Lappeenranta / Nuijamaan kirkko

Tänään törmäsin naamakirjassa uutiseen, missä kerrottiin Agricola-historiaverkon julkaisseen parhaiden historiablogien kilpailun tulokset. Palkinnotkin oli jo jaettu viime perjantaina. Willimiehen jäljillä blogia ei odotetusti näkynyt voittajien joukossa, joten hyvä näin. Valitsijat ovat varmaan valinneet valikoimasta parhaimmat. Kaikki kunnia voittajille! Voittajablogeihin pääset tutustumaan täältä. Kiitokset kuitenkin niille lukijoille, jotka olivat ehdottaneet blogiamme kyseiseen kilpailuun. Kuka tietää, vaikka vuonna 2087 blogimme pääsisi voittajien joukkoon?

Me sen sijaan tyrkkäämme jatkoa eilen esiteltyyn Nuijamaan ensimmäisen kirkon tarinaan. Esittelyssä nykyinen Nuijamaan kirkko, joka vihittiin käyttöön joulukuussa 1948. Jatkosodan alkuvaiheen kranaatin osuman saaneen ja maan tasalle palaneen kirkon paikalle rakennetun uuden kirkon suunnittelivat arkkitehdit Tarja Salmio-Toiviainen ja hänen miehensä Esko Toiviainen. Kirkon vihki käyttöön rovasti Kalervo Pulkkinen.

Nuijamaan paanukattoinen kirkko

Kirkkoon liittyvän kellotapulin rakensi Mikael Samppa ja se otettiin käyttöön seuraavana vuonna ja sen katolle sijoitettu kukko valvoo seurakuntalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta.

Nuijamaan kellotornin huipulla vahtii kukko

Rahavarojen puutteessa heti sodan jälkeen oli kirkon rakentaminen pienelle seurakunnalle suuri taloudellinen ponnistus, eikä se kokonaisuudessaan nuijamaalaisten rahoilla ollut mahdollista. Muistutuksena muualta saapuneista rahoista on kirkon ulko-oven vieressä kyltti, mikä kertoo rakennuksen saaneen taloudellista apua Maailman luterilaisen liiton Amerikkalaiselta komitealta. Rahallisesti avusti myös suomalainen Kirkkoja Karjalaan yhdistys, mutta he eivät ole saaneet kirkon seinään omaa plakaattia.

Maailman luterilaisen liiton Amerikkalaisen komitean muistolaatta Nuijamaan kirkon seinässä

Nuijamaan kirkko edustaa ainoana Suomen kirkkona aikakautensa puurakentamisen romanttista vaihetta. Harva kirkko rakennettiin aikakaudella enää puusta, puhumattakaan että kirkko olisi katettu paanukatolla.

Lappeenranta / Nuijamaan ensimmäinen kirkko

Aikoinaan Nuijamaa kuului Viipurin seurakuntaan, mutta huonojen kulkuyhteyksien takia pappi harvemmin vaivautui Viipurista saapumaan Nuijamaalle kirkonmenoihin. Pahimmillaan pappi piipahti kylässä vain yhden kerran vuoden aikana. Tästä Nuijamaan väki ei pitänyt ja alkoivatkin valittaa hengellisen puolen huonosta hoitamisesta. Perisuomalaiseen tapaan valittaminen kannatti ja lupa oman kirkon rakentamiseen saatiin.

Ensimmäisen kirkon muistomerkki

Vuonna 1887 Nuijamaan ensimmäinen kirkko valmistui arkkitehti E.Dippelin piirustusten mukaan. Kyseessä oli hirsinen tornimainen talkootyönä rakennettu herran huone. Nuijamaan asukkaiden hengellisten asioiden hoitaminen alkoikin kirkon vihkiäistilaisuudesta, jolloin paikalla oli Porvoon piispa C.H.Alopaeus seuranaan muutama pappi, ilmeisesti Viipurin seurakunnasta, johon Nuijamaakin kuului aina vuoteen 1903 asti. Tällöin Nuijamaan ensimmäiseksi papiksi valittiin K.A.Olander.

Kovinkaan kauan Nuijamaa ei saanut nauttia omasta kirkostaan, koska 30.6.1941neuvostoliittolaisten ampuma kranaatti osui kirkkoon ja kahdessa tunnissa hirsinen kirkko paloi maan tasalle. Tästä katastrofista on muistona sodan aikaisesta tankkiesteen kivestä tehty muistomerkki, joka muistuttaa entisestä kirkosta. Paikalla on myös  muistokivi. Idea kyseiseen muistomerkkiin on lähtöisin Elis Ruokoselta.

Muistolaatta

Lappeenranta / Sormuskivi

Nuijamaalla on kirkon läheisyydessä Sormuskivi. Kyseinen paikka on kaikille nuijamaalaisille tuttu, mutta kyseessä on nähtävyys, mikä kaikkien pitäisi nähdä edes kerran elämässään. Kyseinen Sormuskivi on nimittäin yksi maamme suurimmista siirtolohkareista, jotka ovat jääneet muistoksi jääkaudesta. Lienee turha edes mainita, että Sormuskivi on rauhoitettu suojelukohde.

Kyseiseen kivenmurikkaan liittyy monta tarinaa, mutta aloitetaan nimen alkuperästä. Nimensä Sormuskivi on saanut nälkävuosien aikaisesta tapahtumasta. En osaa sanoa onko kyse 1860-luvun suurista nälkävuosista vai jostain toisesta ajanjaksosta. Suomessahan aikoinaan ei eletty samankaltaisessa yltäkylläisyydessä kuin nykyään, vaan aika ajoin leipään piti laittaa puolet petäjäistä sadon jäätyä heikoksi ja nälän yltyessä.

Nuijamaan Sormuskivi

Tällaisena aikana joku iso lintu on napannut mädäntyneestä ruumiista käden matkaansa ja kuljettanut sen kiven päälle. Muistona tästä linnun ateriahetkestä kiven päältä löytyi myöhemmin käden luuranko, missä oli sormus sormessa. Tästä nimi Sormuskivi. Muitakin tarinoita tähän järkäleeseen toki liittyy.

Joskus aikoinaan kiven päälle on johtanut kierreportaat ja joku uskalikko karautti hevosellaan kiven päälle. Ylösmeno onnistui, mutta alastulo ei. Hevonen kieltäytyi yhteistoiminnasta ja se piti loimiin käärittynä laskea riukuja myöten kiveltä alas. Tämän jälkeen kiven päälle johtaneet portaat purettiin pois. En osaa sanoa onko kyseessä ollut 1800-luvun puoliväli, jolloin Nuijamaan kautta kulkevaa Saimaan kanavaa rakennettiin. Silloin nimittäin kiven päällä oli jonkinlainen paviljonki, jossa kanavan suuret herrat nauttivat kahvetta ja punssia. Isohan tuo paviljonki ei ole voinut olla, mutta todennäköisesti siellä on herrasväki viettänyt laadukasta vapaa-aikaansa.

Muistolaatta Sormuskiven kyljessä kertoo paikan sotaisasta historiasta

Myöhemmin Sormuskivi liittyy Nuijamaan historiaan kohtauspaikkana, mistä Nuijamaan miehet lähtivät talvisodan sotaretkelle, lottien jäädessä suorittamaan ilmavalvontatehtäviä Sormuskiven päältä. Näkyvyyshän sieltä on takuulla erinomainen.

Lappeenranta / Nuijamaan pitäjänmuseo

Eilen sain sähköpostia eräältä blogin lukijalta, joka kertoi ilmoittaneensa Willimiehen jäljillä blogin Suomen historiaverkko Agricolan julistamaan kilpailuun Suomen parhaasta historiablogista. Kiitokset vaan ilmoittamisesta, mutta mitään ei ole kuulunut asian tiimoilta. Voitto taitaa mennä jonkun vähän enempi historian metodeja hyödyntävälle blogin pitäjälle.

Sinänsä aivan sama, vaikka tämä palkinto meneekin ohi suun. Willimieskolmikko ei ole palkintojen , julkisuuden tai tittelien kipeää porukkaa. Sen verran kuitenkin asia rupesi kiinnostamaan ja päätinkin vilkaista noita Agricolan esille nostamia historiablogeja. Vilkaisin nuo kaikki lävitse ja täytyy sanoa, että nopeasti oli katsottu eikä tarvitse toiste availla.

Muutaman jutun luin noista ja olipa melkoisen pitkäpiimäisiä jorinoita. Tuosta joukosta Willimiehen jäljillä blogi iskisi silmään kuin spitaalinen, joten jatkamme entiseen tyyliimme. Lukijoita meillä ainakin tuntuu olevan, vaikka akateemiset lukijat varmaankin loistavat poissaolollaan. Pysytään siis omissa porukoissamme!

Pitäjänmuseon nurkalta pilkistää rajavyöhykkeen kyltti

 Nuijamaan pitäjänmuseo sijaitsee kaksikerroksisessa hirsirakennuksessa, missä aikoinaan oli pitäjän viljamakasiini. Nykyisin tämä vuonna 1910 tehty rakennus toimii pitäjänmuseona, minkä pitäisi olla avoinna sunnuntaisin. No viime sunnuntaina Willimieskolmikon liikkuessa Nuijamaalla, ovet olivat kiinni. Emme siis päässeet sisään ja jäi nyt sitten tämä kulttuurikohde näkemättä sisäpuolelta.

Nuijamaa on kuitenkin metka kohde, koska tämän rakennuksen takaa alkaa rajavyöhyke ja se estää rakennuksen ympärillä liikkumista. Iso kyltti museon seinässä muistuttaakin, ettei rajavyöhykkeelle kannata mennä! Mekin poikkeuksellisesti noudatimme määräystä.

Nuijamaalla tarvitaan kulkuohjeet, ettei eksy rajan ylitse

Museon edessä olevassa kyltissä kerrotaan myös Nuijamaan nimen historiasta. Tällä kertaa opin itsekin jotain uutta. Nuijamaanjärven ympäristössä on aikoinaan ollut lahjoitusmaita Venäjän aatelisilla ja etenkin Viipurin kaupungin komendantilla. Kyseisiä lahjoitusalueita kutsuttiin venäjänkielisellä sanalla njamaa, josta nykyinen Nuijamaa olisi saanut nimensä. Mielenkiintoinen ja ainakin itselleni uusi tarina!

Lappeenranta / Itsenäisyyden 50-vuotisjuhlametsikkö

Heh, tämä on taas niitä kohteita, että julkaisua piti vakavissaan miettiä. No päätin julkaista silti, koska tavoitteemme on esitellä kaikenlaisia kohteita Lappeenrannan alueelta. Lisäksi kun niistä löytyy jonkin sortin muistolaatta tai lätkä, niin tänne blogiinhan ne kaikki näköjään päätyy!

Plakaatti tien laidassa

 Tänään siis melkoisen kevyt postaus. Nuijamaan pitäjänmuseon vieressä sijaitsee metsikkö, mikä on istutettu vuonna 1967 Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlien kunniaksi. Salskeaksi on metsä kerinnyt ja toivottavasti saa maatuakin itsenäisessä Suomessa. 

Tämän kummempaa emme asiasta tiedä, mutta eiköhän tuo ole varmaan entisten Nuijamaan päättäjien aloitteesta alkunsa saanut. Tuolloinhan Nuijamaa oli vielä itsenäinen kunta, eikä osa Lappeenrantaa kuten nykyisin. Ainut mielenkiintoinen seikka on se, että metsästä valtaosa on rajavyöhykkeellä, joten honkien huminasta voi nauttia vain aivan tien laidassa. Syvemmälle samoillessa saattaa saada rajavartijoilta muutaman sadan euron suuruisen muistutuksen omasta typeryydestään.

Rajavyöhykekyltit kieltävät metsässä samoilun