keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Lappeenranta / RajaJääkäriPataljoona 1 muistomerkki


Eiliseltä kohteelta ei tarvitse pitkälle vaeltaa, kun olemme taas yhden sotamuistomerkin äärellä. Riittää kun ylittää hiekkatien. Tämä kohde on siis samalla paikalla kuin Pätärin talomuseo eli Ylämaalla Mätöntien varressa. Tämä löytyi aivan vahingossa, joten tiedotkin tästä ovat melkoisen hatarat. Ainut vihje muistomerkin iästä oli kirkkaana kiiltelevä muistolaatta, mikä vihjaisi muistomerkin olevan melkoisen uusi. Netin avulla sitten selvisikin, että kyseinen muistomerkki on vuodelta 2001.
RajaJääkäri Pataljoona1 on muistomerkkinsä ansainnut

Tämän tarkempia tietoja muistomerkistä meillä ei siis ole, mutta RajaJääkäriPataljoona 1 on sentään tutumpi. Tarkoitukseni oli käydä lainaamassa Lappeenrannan maakuntakirjastosta kyseisen joukko-osaston muistelmateos, mutta koska en todennäköisesti olisi jaksanut sitä lukea kannesta kanteen, niin tyydyn Internetin tarjoamiin palveluihin. Aika paljon mielenkiintoista sieltäkin löytyi.
Muistolaatta ja yksikön tunnus

Joukko-osasto perustettiin 1.11.1941 Terijoella, ja sen rungon muodostivat välirauhanaikaiset Ylämaan, Miehikkälän ja Mustolan rajajääkärikomppaniat, joita oli vahvistettu etenemisvaiheen jälkeen. Ensimmäiseksi uuden joukko-osaston tehtäväksi määrättiin varmistaa Suomenlahden rantaviiva, ettei vihollinen olisi yllättänyt Kronstadtin suunnalta. Tämä vaihe oli lyhyt, koska jo joulukuussa osasto siirtyi JR2 kaivamiin asemiin Inkerin Lempaalassa. Täällä joukko-osasto olikin asemissa puolentoista vuoden ajan suorittaen vaativaa vartiointitehtävää etulinjassa vihollisen tulituksen alla.

Lopulta rauhan tultua syksyllä 1944 RJP1 siirrettiin Ylämaalle majoitukseen, minkä aikana joukkoja aloitettiin kotiuttamaan. Lopulta miehistö oli kotiutettu ja lopulta yksikön esikunta siirtyi Ylämaalta Kivijärvelle Rantalan parakkialueelle, missä yksikkö lopullisesti lakkautettiin 25.11.1944.
Muistolaatta Ylämaalla Mätöntien varressa


Yksikön vaiheisiin kuuluu lukuisia vaarallisia tehtäviä ja hurjia käänteitä. Jokainen aiheesta enemmän kiinnostunut voi perehtyä aiheeseen lukemalla yksikön historiikin tai tutustumalla yksikön sotapäiväkirjoihin digitaaliarkistossa. Sotapäiväkirjat löytyvät täältä.

1 kommentti:

  1. Muistolaatan teksti poikkeaa käsittääkseni tuon viimeisen rivin osalta melkoisesti muista vastaavista. Mainitaanhan siinä pataljoonan vahvuuteen kuuluneet naisetkin.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita