keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Rautjärvi / Niskapietilän museotie


Näitä kuvia ei ollut koskaan tarkoitettu julkaistavaksi, mutta kun ajoittain on ongelmia motivoitua kirjoittamiseen, niin tästä saa lyhyen tarinan minkä jaksan kenties kirjoittaa! Vuorossa on Niskapietilän tie, mikä on osa vanhaa Savonlinna-Viipuri maantietä. Kyseistä kulkutietä on käytetty jo 1600-luvulta lähtien ja nyt siitä on vajaa 20 kilometriä muutettu Tiehallinnon toimesta museotieksi.
Kyltti tien varresta

Museotien reitti kulkee nykyisin Vuoksenniskalta Niskapietilän kylän kautta Rautjärven Miettilään ja se on ollut aikoinaan monesssa käytössä. Niin Ruotsin kuin Venäjän armeijat ovat 1700-luvulla kulkeneet tietä pitkin. Rauhanomaisessa käytöössäkin se on toki ollut ennen tätäkin päivää, koska se on ollut vanha postitie Lappeenrannan ja Savonlinnan välillä 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Nykyisinhän kaikki tien liikenne lienee rauhanomaista? Yhtään hiton kuvaa en tietenkään ottanut itse tiestä, mutta kerrotakoon, että sen varteen palautettu vanhat kiviset kilometritolpat. Omanlainen nähtävyys nekin....
Niskapietiläntien reitti selvinnee tarkemmin tästä kuvasta

2 kommenttia:

  1. Onhan tie toiminut yhdistävänä tekijänä alueisiin jotka jäivät Neuvostoliitolle sotien jälkeen! Sain sellaiset kartat Lappeenrannan maanmittaus konttorissa missä luulee Niskapietilän tien osalla Sortavalaan!? Ja olivat Viipurin maanmittaus konttorin keinoilla!?

    VastaaPoista
  2. Tiellä ajetaan liian lujaa ja vaaratilanteita syntyy. Jäitä hattuun tai töyssyjä tielle. Hyvä keino vauhdin hillitsemiseksi olisi myös tien palauttaminen asfaltittomaksi.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita