perjantai 18. heinäkuuta 2014

Lappeenranta / Villalan metodistihautausmaa


Joskus vuoden 1926 aikana perustettiin Ylämaan metodistiseurakunta (aiemmin myös Säkkijärven msrk.), joka on ainutlaatuinen osa maamme metodistien historiassa. Syynä seurakunnan perustamiseen lienee ollut suunniteltu seurakuntajako Säkkijärven ja Ylämaan seurakuntiin. Osa erosi kirkosta pitkien kirkkomatkojen takia ja perustivat alueelle metodistiseurakunnan.
Suomen ainoa metodistihautausmaa

Metodistikirkko suostui pyyntöön perustaa uusi seurakunta ja nopeasti jäsenmäärä kasvoi kahteensataan. Metodistit kävivät nopeasti toimeen ja ostivat Villalan kylästä 1,5 hehtaaria maata ja jo 29.5.1927 oma hautausmaa vihittiin käyttöön. Kirkon rakennuspuuhat alkoivat 31.8.1930 kirkon peruskiven muurauksella. Arkkitehti Aspin laatimien piirustusten pohjalta rakennettu kirkko valmistui lopulta talkoovoimin ja 17.9.1933 kirkkoa käytettiin ensi kerran.
Villalan metodistikirkko

Alkuvuosien innostuksen jälkeen jäsenmäärä on tippunut ja sota-aika vei jopa osan seurakunnan alueesta naapurin puolelle. Kaikki tämä ja Ylämaan liittäminen Lappeenrantaan ovat vaikuttaneet seurakunnan toimintaan. Metodistit liittyivät tosin jo 1988 Lappeenrannan metodistiseurakuntaan eli tukea kaivattiin toiminnan ylläpitämiseen. Onneksi näin, koska alueen hautausmaa on ainutlaatuinen Suomessa, vaikka sinne nykyään voidaan haudata jo luterilaisiakin, eikä ainoastaan metodisteja. Ekumenia jyllää Villalassa... 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita