keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Kouvola / Veikko Talven puisto


Eilisehtoona SaiPa näytti Lukolle, kuinka Etelä-Karjalan parasta jääkiekkoa pelaava joukkue osaa hoitaa hommansa. Selkeä voitto lievitti hivenen Lemmy Kilminsterin poismenon aiheuttamaan tuskaa, mutta vain vähän... muutenhan päivä oli ihan syvältä. Tuntuu kuin nuoruudestani olisi napattu iso osa pois! Ainoastaan Remu Aaltosen menehtyminen voisi viedä vielä suurempaan apatiaan, mutta kaikki kestetään mikä kohdalle osuu. Minua ei ihan pienet jutut masenna, eikä paljon hetkautakaan. Niitä voi siis kaataa niskaani ihan vapaasti, niin ei tunnu missään. Sen verran paljon on vuosien varrella SaiPan kannattajana kertynyt tuota nöyryyttä!
Veikko Talven puistossa olisi kiva istuskella kesällä
Nöyryyttä vaatii esitellä myöskin tämän päiväinen kohde, mikä liittyy kouvolalaisen opetusneuvoksen Veikko Talven nimikkopuistoon. Veikko sai näet jo vuonna 1998 oman nimikkopuiston Kouvolan pääkirjaston kupeeseen, mutta vasta vuoden 2013 joulukuussa paikalle ilmestyi kivenmurikka, mihin oli kiinnitetty muistolaatta. Pari vuotta Veikon piti olla siis mullan alla ennen kuin asiaan havahduttiin.
Veikko Talven puisto sai oman laatan joulukuussa 2013

Vielä tuolloinkaan kylttiä tuskin olisi tullut, ellei toinen opetusneuvos Sakari Viinikainen olisi tehnyt asiasta valtuustoaloitetta. Tuolloin laatta päätettiin hankkia kunnioittamaan Veikko Talven elämäntyötä eräänä Kouvolan tärkeimpänä kulttuurivaikuttajana ja kirjallisen tuotannon tekijänä. Hänen kynästään on näet syntyneet Kouvolan historiakirjat ja Kymi osakeyhtiön historia 1872-1917. Tällaisia teoksia kirjoittaneita henkilöitä myös Willimies kunnioittaa, koska tietää omat kirjalliset rajallisuutensa...

2 kommenttia:

  1. Ihan hyvä jutun pätkä. Tuohon kuvan alla olevaan tekstiin on vain lipsahtanut Veikon sukunimeksi Honka, eikä siis Talvi. Lieneekö mielessä ollut Helvi Honka, Kouvolan lyseon legendaarinen rehtori, jolla vuorostaan on muistopatsas Kouvolan kirjaston edessä.
    28.7.2016 Auli Talvi, Veikon miniä.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita