Lappeenranta / Lauritsalan kartano

                                 Savandereilta loppuivat rahat, kuten Irwiniltä 

Melkoisen komea päivä taas tulossa, joten sapettaa istahtaa tietokoneen ääreen kirjoittamaan päivän tarina. Edellisestä on kuitenkin kerinnyt muutama päivä vierähtämään, joten nyt seuraa jatkoa. Nyt unohdetaan vähäksi aikaa sotilaalliset muistomerkit, vaikkakin yhteen Maasotakoulun muistomerkkiin onkin  tulossa lähiaikoina päivitys. Kävi nimittäin niin onnellisesti, että tekijä otti yhteyttä meihin, joten tietenkin uudet tiedot julkaistaan, kunhan kerkeämme! Lupailin päivitystä tälle viikonlopulle, mutta nyt ei aika riitä… sorry vaan.

Maasotakoululta siirrymme nyt Lauritsalaan, mistä Saimaan kanavan suulta löytyy tämän päiväinen kohteemme. Kyseessä on Lauritsalan kartano, mikä on kokenut historian aikana monenlaisia muutoksia. Aluksi tällä Lauritsalan alueella oli ns. kruununtiloja, jollaisina ne pysyivätkin vallanvaihdoksesta huolimatta aina 1820-luvulle. Tosin kartanon historia juontaa juuret 1680-luvulle, jolloin kylän tila numero 1 mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran. Sen sijaan tila numero 2 mainitaan ensimmäisen kerran v. 1706 autiotilana, mutta 1740-luvulla sekin oli asuttuna, luultavasti jo aiemminkin.

Lauritsalan kartanon päärakennus on rakennettu 1840-luvulla

Tila nro 1 otettiin sotilaskäyttöön alueen ainoana sotilasvirkatalona v.1680. Aluksi se oli ratsutila, mutta muutettiin v.1695 puustelliksi. Näiltä ajoilta on säilynyt tieto muutamasta asukkaasta. Vuonna 1682 tilan haltijaksi tuli Karjalan ratsuväkirykmentin ratsumestari Axel Creutzin komppanian rummunlyöjä ja silloin tilalla asui Klemens Ericsson. Tämän jälkeen tila oli useiden eri sotilasosastojen kapteenin virkatalona, kunnes se siirtyi Venäjän kruunun alaiseksi, keisarillisen Venäjän virkamiesten virkataloksi. Aluksi nimismies hallitsi tilaa, mutta v.1757 tila siirtyi maakomisarius Halitziuksen hallintaan. Hänen kuoltuaan tila siirtyi perintönä hänen jälkeläisilleen, jotka asuivat tilalla aina 1800-luvun alkuvuosikymmeniin saakka.

 

Lauritsalan kartano Saimaan kanavan suunnasta

Lainsäädännön muuttuessa v.1817 tuli kruununtilojen lunastaminen perintötiloiksi mahdolliseksi ja tätä tilaisuutta maakomissaarin leski käytti hyväkseen v.1823. Seuraavana vuonna senaatti antoi asiassa päätöksen ja tila siirtyi pysyvästi Halitziuksen suvulle. Kauppahinta molemmista tiloista oli vajaa 50 ruplaa, joka piti maksaa hopeassa.  Omistajien testamentin kautta tilan omistajuus siirtyi lopulta vävypojalle Carl Fredrik Savanderille perheineen 11.3.1830. Tästä alkaa ehkä Lauritsalan kartanon loistokkain ajanjakso, jolloin edistyksellinen maanviljely ja kapakanpitäminen laajensivat tilan varallisuutta. Kapakka mainittiin asiakirjoissa ensimmäisen kerran jo v.1811, joten kaikki uudistukset eivät ole Savanderin ansiota.

 

Savanderien v.1857 rakennuttama olutpanimo. Nykyisin asuintalona

Kauppaneuvos Savanderin aikana tila kuitenkin laajeni, koska siihen liitettiin jatkuvasti lisää tiloja ja lopulta vuonna 1868 siihen kuului yhteensä 11 tilaa, joista he tekivät kukoistavan mallimaatilan, missä kehitettiin myös teollisuutta. Alueesta  muodostuikin mallitila, jonka omilla tuotteilla voitettiin lukuisia palkintoja. Esimerkiksi v.1862 tilan tuotteista oli esillä Viipurin maatalousnäyttelyssä meijerituotteita, olutta ja erilaisia viinalaatuja karviasmarjaviinasta paloviinaan. Alkoholin valmistaminen olikin merkittävä tuotannonala tuona aikana. Vasta aivan viime vuosinahan ollaan Suomessa palattu tilaviineihin ja muihin alkoholituotteisiin osana maanviljelyksen erikoistumista.

Savanderin suku omisti Lappeenrannassa myös oman kauppahuoneen ja he ajoivat innokkaasti Saimaan kanavan rakentamista, vaikka se veikin osan heidän maistaan. Korvauksena he möivät kanavan 11 vuoden rakentamisaikana valtavasti tarvikkeita kanavatyömaalle ja lisäksi heidän hallussaan työntekijöiden muonitus lähes kokonaisuudessaan, mitkä vaurastuttivat tilaa entisestään. 

 

Kartanoon kuului myös kestikievari, jonka Savanderit rakensivat kanavan matkailijoita varten v.1847. Rakennus siirrettiin nykyiselle paikalle v.1853.

Kauppaneuvos Carl Fredrik Savanderin kuoltua kauppahuone jäi hänen vanhimmalle pojalleen Carl Wilhelmille, mutta tilan ostivat hänen kaksi poikaansa Anton Emil ja Johan Viktor. Kauppahintana oli 80.000 silloista ruplaa. Veljesten kesken työnjako jatkui entisellään, joten Anton hoiti maanviljelystä ja Johan vastasi oluttehtaan toiminnasta. Tilan kehittäminen jatkui ja tärkeä osa tätä työtä oli kartanoon perustettu maanviljelyskoulu, joka toimi sisäoppilaitoksena. oppiaineet olivat moninaiset, tosin maanviljelykseen liittyvät tieteet olivat keskeisessä asemassa. Koulun myötä uudet maanviljelysaatteet levisivät lähialueile auttaen maanviljelyksen kehittämistä kohti suurempaa tehokkuutta. Apuna opetuksessa olivat lukuisat ulkomailta hankitut eri alojen asiantuntijat.

Vaikka Savanderit vaikuttivat Lappeenrannan alueella monilla eri aloilla ja olivat ahkeria ja työteliäitä, ei heidänkään kohtalonsa ollut hyvä. Kaikesta yrittämisestä huolimatta heidän kohtalokseen muodostui konkurssi. Syynä ei ollut ahkeruuden puute, vaan Suomen itäiselle alueelle virranneet ruplat ja samaan aikaan koetut katovuodet. Samaan ajanjaksoon kun lisätään vielä ruplien korvaaminen omalla rahalla, markalla, oli edessä taloudellisia vaikeuksia. Ensin Carl Wilhelm ajautui kauppahuoneen kanssa vaikeuksiin ja tilanomistajaveljekset seurasivat perässä. Kesällä 1867 tila asetettiin konkurssiin ja uudeksi omistajaksi tuli viipurilainen kauppaneuvos Hackman. Savanderien aika oli päättynyt.

Savanderien aika oli ehkä loistokkainta, mitä kartanon historiassa koettiin. Keisari Aleksanteri II vieraili kaupungissamme v.1856 ja asui vierailunsa aikana Savanderin kaupunkiasunnossa. Täyttä varmuutta ei ole, että vierailiko hän Lauritsalan kartanossa? Koska kyseisenä vuonna Saimaan kanava avattiin liikenteelle, olisi melkoisen outoa jos hän ei olisi seurueineen käynyt kanavan suulla sijaitsevassa kartanossa, mutta varmuutta asiasta ei ole.

Uusi omistaja Hackman ei omistanut tilaa kauan, mutta varmisti tilaan oleellisesti liittyvän erinomaisen sataman pysymisen suvun hallussa. Jatkuvasti lisääntyvä puutavaran kuljetus kanavaa pitkin Saimaalta merelle pysyi suvun hallussa, koska Hackman halusi tyttärensä Antoinetten rauhoittavan elämäänsä. Tämä Pietarin hovissa upseerismiehensä kanssa elävä tytär asettuikin Lauritsalaan ja Hackman möi tilansa omalle vävylleen eversti Lars Emil von Haartmanille 24.11.1869 139.000 markalla. Hinta oli täsmälleen sama, jonka Hackman oli maksanut Savandereille. 

Jaahas, tulikin melkoisen pitkä tarina. Kartanon historia kuitenkin jää vähän kesken, joten jatkoa seuraa lähipäivinä.