Ihan ensin valittelut, etteivät Willimieskolmikon asiaan kuuluvat rock-pläjäykset näy iPadilla. Tai ainakaan minulla eivät näy... Muutenkin olen aika tympääntynyt ajoittain koko härpäkkeeseen! Mutta ei anneta sen häiritä, koska muilla laitteilla nuo videotkin näkyvät!
Happoradio "Pahoille teille"
Maasotakoulun komealla puistikkoalueella pysytellään vielä
muutaman tarinan ajan, joista tänään vuorossa jälleen sota-aikoihin linkittyvä
muistomerkki. Tänään vuorossa kahden vanhan tykin vieressä sijaitseva
graniittinen Sodissa kaatuneitten aliupseerien muistomerkki. Valitettavasti
tästäkään en ole löytänyt mitään mainintaa tekijästä, pystytysvuodesta enkä
muistakaan muistomerkin taustoihin liittyvistä seikoista. Tuntuu kuin
puolustusvoimat haluaisi pitää nämä muistomerkit omana tietonaan…
Sodissa kaatuneitten aliupseerien muistomerkki kahden tykin vartiomana |
Onneksi sain kuitenkin luvan edes kuvata nämä muistomerkit,
jotta saadaan nämäkin esille ja kenties myöhemmin päivitettyä tiedot
kohdilleen? Tämäkin muistomerkki sijaitsee siis keskellä Maasotakoulun laajaa
aluetta, jonne siviileillä ei liiemmälti ole asiaa. Tämänkin seikan takia olen
edelleen kiitollinen saamastani luvasta vierailla alueella.
Muistomerkin taustalla rakennus "Kapteeni" |
Internet antoi osumia muilla paikkakunnilla sijaitseville
vastaaville muistomerkeille, mutta tämä Lappeenrannassa sijaitseva jäi vaille
osumaa. Joka tapauksessa kyseessä on puolustusvoimien ylläpitämä muistomerkki,
mikä liittyy itsenäisen Suomen aikana tapahtuneeseen aliupseerikoulutukseen.
Valitettavasti sodissa heitäkin kaatui melkoisesti, koska yleensä he kärsivät
suurimmat tappiot prosentuaalisesti. Ilmeisesti heidän oli omalla esimerkillään
näytettävä mallia hyökkäyksiin lähdössä, jolloin he olivat aina kärjessä
vaarallisimmissa paikoissa? Vai lienevätkö olleet muuten vaan pahoilla teillä? En osaa tähän vastata, mutta oletan asian olevan
näin.
Tietääkö kukaan tykin mallia? Taustalla rakennus "Kersantti" |
PS. Jos teillä lukijoilla, kenties puolustusvoimien
edustajilla, olisi jotain tietoja näistä Maasotakoulun muistomerkeistä, niin
otamme tiedot vastaan erittäin mielellämme. Valitettavasti minä en osannut
ilmeisesti etsiä oikeista paikoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ovat aina tervetulleita