Vuorossa
on taas kohde, mihin liittyy valtava määrä inhimillistä tuskaa ja epätoivoa.
Taisin joskus aiemmin kirjoitella, että olisi mukavaa näiden sotaan liittyvien
ikävien kohteiden tilasta esitellä jotain mukavaa. No, tässä sitä taas ollaan.
Joutsenosta
löytyy osoitteesta Lipiäläntie 201 vanha navetta, joka oli kesällä 1944 suuren
toimeliaisuuden keskus. Paikalle tuotiin ja täältä lähti pois lukuisia
sotilaita – kaikki kuolleita. Paikalla nimittäin sijaitsi kaatuneitten
evakuointikeskus KEK. Työtä on riittänyt takuulla yötä päivää.
Joutsenon Ravattilassa oli kesällä 1944 kaatuneitten evakuointikeskus KEK |
Vastaavia
paikkoja on Joutsenossa ja Lappeenrannassa takuulla muitakin, mutta blogimme
yksi tarkoitus on kerätä samaan paikkaan kaikki merkittävät paikat, mitkä
ovat varustettu vähintään muistolaatalla. Tuon kriteerin takia tämä Joutsenon
KEK tuodaan esille. Vastaavia paikkoja on ollut ainakin Rapattilassa ja
käsittääkseni myös Lempiälän koulu oli vastaavassa tehtävässä kesällä 1944.
Unohtaa ei sovi myöskään Tirilän työväentaloa.
Kesällä 1944 Lappeenranta
muodostui läpikulkupaikaksi sodassa henkensä menettäneille sotilaille ja siitä
muodostui Suomen suurin tuntemattomien sotilaiden hautauspaikka. Näitä
kohtaloita olen käsitellyt jo aiemmin kahdessa tarinassa, mitkä löytyvät täältä
ja täältä. Sodan kestäessä Lappeenrannan lisäksi tunnistamattomia
vaurioituneita ruumiita haudattiin lisäksi huomattava määrä Luumäelle ja
Simpeleelle.
Tämä toiminta pohjautui toukokuun 6. päivänä 1944 annettuun määräykseen, missä Päämaja määräsi kaikki Karjalan kannaksen tunnistamattomat vainajat haudattavaksi Lappeenrantaan. Myöhemmin sinne on siirretty myös jo kertaalleen haudattuja vainajia. Erään selvityksen mukaan Lappeenrantaan haudattiin jatkosodan loppuselvittelyjen aikana n.100 tunnistamatonta vainajaa. Sotilaiden lisäksi hautapaikan saivat myös Lappeenrannan ilmapommituksissa kuolleet työvelvolliset ja siviilit, joita ei pystytty tunnistamaan. Tähän ryhmään kuuluu myös Simolan pommituksen uhreja, joista olen kirjoittanut tarinan aikaisemmin. Se löytyy täältä.
Kesällä
1944 Lappeenrannan kautta kulki useiden tuhansien vainajien reitti
kotiseurakuntiin. Alueella vainajia huolsi IV armeijakunnalle alistettu 13.
Kaatuneiden evakuointikeskus. Se toimi 18.6.1944 saakka Viipurin länsipuolella
Tienhaarassa ja siirrettiin sen jälkeen Luumäelle, jossa arkutettiin ja
haudattiin väliaikaisesti myös evakkomatkalla kuolleet siviilit. 13.
Kaatuneiden evakuointikeskus perusti avuksi Jääskeen, Rapattilaan sekä tänne
Ravattilaan kaatuneiden kokoamiskeskukset. Kokoamiskeskukset toimivat
noutopaikkoina ruumiskuljetuksille. Evakuointikeskus oli saanut käyttöönsä
kolme kuorma-autoa tähän tarkoitukseen.
Kesäkuun
loppupuolella Lappeenrannan kautta rintamalle siirtyi lähes 10.000 täydennysmiestä,
mutta toiseen suuntaan lähes 1500 kaatunutta. Kaikki tämä siis muutaman viikon
aikana! Näistä osa jouduttiin kuljettamaan arkuttamatta kuorma-autojen
lavoilla. Kuolema on ollut tuolloin läsnä Lappeenrannan kaduilla, koska
tuolloin vanha kuutostie kulki kaupungin halki.
Kyseessä on kuitenkin ollut siis merkittävä logistinen tehtävä,
joka ei aina sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. On tietenkin ymmärrettävä
sodanajan poikkeukselliset olosuhteet ja Etelä-Karjalan sijainti aivan
sotatoimialueen kupeessa. Kaikesta huolimatta operaatio saatiin suoritettua
äärimmäisiä ponnistuksia hyväksi käyttäen.
Muistolaatta navetan seinässä |
Minulla
ei itselläni riitä aikaa perehtyä kaikkiin näihin sota-ajan asioihin, koska
joukko-osastojen nimet ja numerot muuttuvat matkan varrella. Lisäksi kun näiden
joukkojen sijaintikin vaihtuu alati, niin se vaatisi ihan toisenlaista
perehtymistä. Valitan, mutta jos asia kiinnostaa sinua niin annan tähän loppuun
pari vinkkiä. Sotahistoriallisen aikakauskirjan numerosta 1993 voit lukea
pitkän artikkelin IV armeijakunnan huollon järjestämisestä. Artikkeli
käsittelee myös evakuointikeskusten toimintaa. Samaa aihetta käsitellään myös
vuosien 1986 ja 1989 aikakirjoissa. Niitä voit ladata vapaasti tietokoneellesi täältä.
Jos kaipaat lisää tietoa aiheesta, niin voit lukaista pari kirjaa ja katsoa elokuvan. Rovasti Palva nimittäin toimi talvi- ja jatkosodassa
kaatuneiden evakuoimiskeskuksen päällikkönä useiden sotilaspappien
tavoin. Hän lähetti vainajat haudattavaksi kotiseudulleen. Työstään Palva on
julkaissut muistelmat Sankarivainajien tie kotiin (1998) ja sen
jatko-osan (2001) yhdessä lottana toimineen Marjatta Usvan kanssa. Palvan kirjojen pohjalta on myös julkaistu kotimainen elokuva joulukuussa 2011 nimeltä Hiljaisuus. Se kertoo kaatuneitten evakuointikeskuksen toiminnasta. Itse en ole kirjoja lukenut enkä elokuvaa nähnyt, joten muuta en osaa niistä sanoa. Tutustukaa kirjoihin ja elokuvaan sekä kommentoikaa blogiin muillekin tiedoksi tunnelmianne elokuvasta.
Muistolaatta
navetan kiviseinässä ei ole kovinkaan vanha, vaan se paljastettiin 28.4.2004
kansallisena veteraanipäivänä. Muistolaatasta vastaavat Joutsenon kaupunki ja
Joutsenon kotiseutuyhdistys.
Hiljaisuus on hieno elokuva.
VastaaPoista