Joutsenon keskustassa sijaitseva kirjasto on yksi taajaman keskeisimpiä
paikkoja. Niinpä joutsenolainen Reino Puustinen on ikuistanut suomalaisen
kirjallisuuden tunnetuimpia henkilöitä reliefiin, mikä on sijoitettu kirjaston
pääsisäänkäynnin syvennykseen. Valitettavasti reliefi näyttää olevan
paikallisen nuorison tai miksei varttuneempienkin tupakantumppauspaikka.
Olisihan näitä suomalaisen kirjallisuuden uranuurtajien kasvokuvia mukavampi
katsella, jos J.V.Snellmanin suupielestä ei roikkuisi tupakannatsa!
Kokoelma suomalaisen kirjallisuuden uranuurtajia Joutsenon kirjaston seinässä |
Reliefin julkaisuajankohta on meille täysi mysteeri, mihin
emme löytäneet valaistusta. Tässä asiassa varmaan te voitte auttaa meitä? Lisäksi
Willimies, joka ei ole mikään kulttuuri-ihminen, delegoi jopa reliefin
henkilöiden selvittämistehtävän itseään viisaammalle. Lotta, kiitokset
pätevästä ja nopeasta tehtävän suorittamisesta! Hän suoritti työn puolestamme
ja ilmoitti meille oikeat nimet, joten voimme paljastaa teille reliefin
henkilökavalkadin. Tästä työstä Lotta on nyt blogimme uusin assistentti ja hienoa, että naispuolisiakin assistentteja saadaan mukaan melko miesvaltaiseen joukkoomme! Korvaus on täysin sama kuin miespuolisillakin. Tasa-arvon kannattajina emme maksa kenellekään…toisaalta, mistä sitä nyt tyhjätasku, virkaheitto joutonomi
palkkaa vielä pystyisi maksamaan?
Lappeenranta ei tällä hetkellä ole kirjallisuuden saralla tuottanut montakaan merkittävää kirjailijaa. Näissä kirjoituksissa olen sivunnut muutamaa kuuluisaa kirjailijaa, joilla on juuret täällä Etelä-Karjalassa. Tarkoitan siis Anni Swania ja Katri Valaa, jotka molemmat ovat saaneet oman nimikkopuistonsakin Lappeenrantaan. Oikeastaan ainut kuuluisampi kirjailija tällä hetkellä lienee Jouni Hynynen, jonka hymyssäsuin kirjoitetun kirjan "Rakkaudella Hynynen" olen itsekin kuunnellut äänikirjana.

Lopuksi vielä Lotan selvittämät suomalaisen kirjallisuuden
uranuurtajat:
Ylhäällä
oikeassa reunassa: Hella Wuolijoki ja Maria Jotuni
Toinen rivi ylhäältä, nimet
vasemmalta oikealle: Joel Lehtonen, F.E. Sillanpää, Aleksis Kivi, J.L.
Runeberg, Eino Leino
Kolmas rivi
ylhäältä, nimet vasemmalta oikealle: Mika Waltari, Elias Lönnrot, Minna Canth,
Ilmari Kianto
Alin rivi:
Juhani Aho
PS. Suomen kirjailijoille on perustettu nimikkoseuroja, joiden tuottamiin kirjailijan biografioihin voit tutustua täältä. Lopuksi vielä käsky joutsenolaisille. Lopettakaa
se tupakantumppien survominen reliefin rakosiin!
Reliefi paljastettiin 1980-luvun alussa kirjaston vihkimisen yhteydessä
VastaaPoista