Eilen Willimiehellä oli hymy herkässä tai voisi kait sanoa,
että tippa linssissä. Pääsin käymään pitkään haikailemaani paikkaan eli
Lappeenrannan raatihuoneelle. Tästä avoimien ovien tapahtuman vierailusta voit
käydä kurkkaamassa päivitetyn stoorin valokuvineen täältä.
Mikä se sitten tipat sai simmuun? No, SaiPan upea voitto
Helsingin ylpeydestä Jokereista tietenkin. Kyllä oli upea kokemus kuunnella
ottelua Iskelmäradiosta Eero Taurun selostamana. Eeron sanoin SaiPa teki
urosmehiläisen temput…3 pistettä Hartwall Areenalta! SaiPa kiittää ja jatkaa
sarjakärjessä. Näin lappeenrantalaisena tuntuu aika messevältä tämä SaiPan
nykyinen meininki. Huomenna pääsen onneksi itse näkemään seuraavan voiton
paikan päälle. Tuutha siekii?
Lienee kuitenkin syytä palata maan pinnalle ja siirtyä
asiaan. Tänään esittelyvuorossa neljäs venäläisten sotavankien hautausmaa.
Tälle kesäiselle retkelle piti taas palkata uusi palkaton assistentti. Oma
isäukkoni on nimittäin jossain määrin innostunut tästä harrastuksestamme ja hän
halusi ojentaa auttavan kätensä. Niin sitä sitten Suzukimaasturilla kurvailtiin
tänne Saimaan kanavan varteen. Tämä hautausmaa sijaitsee lähellä Soskuan sulkua
ja läheisin kylä on Lempiälä. Tarkempi paikka löytyy sieltä tarinan alta.
Koko menomatkan sain kuunnella matkalla tarinoita isäukon
koulumatkoista Lempiälän kouluun, mitkä taitettiin metsien halki samoilemalla
ja talvisin hiihtämällä. Oli kuulemma siihen aikaan melkoisen reipasta nuorisoa
nykyiseen verrattuna. Itse asiassa sain kuunnella saarnaa, kuinka sitä vaan nykyään
istutaan tietokoneen ääressä ja syödään pullamössöä. No oikeassahan tuo lienee,
ainakin minun osaltani, vaikken enää nuorisoa edustakaan.
 |
| Sotavankien hautausmaa |
Tämä hautausmaa poikkesi hiukan edellisistä. Onhan tämä myös
pienin, mutta tänne on myös suoritettu hautauksia viime aikoina. Muistomerkin
laattaan oli laitettu lukumäärän päälle uusi laatta, mikä osoitti jälkikäteen
tänne haudatun lisää venäläisiä. Itse asiassa hautausmaan nurkkauksessa oli
painuma, joten todennäköisesti siihen kohtaan oli hautaukset tehty. Tällainen
painaumahan syntyy, kun ruumisarkut lahoavat.
 |
| Lempiälän hautamuistomerkki |
Aloin ratkomaan tätä salapoliisitehtävää ja löysinkin siihen
ratkaisun. Tänne on haudattu viime vuoden (2011) marraskuussa kuusi
venäläissotilasta. Tällainen uudelleenhautaus on melko harvinaista, mutta
joskus näitäkin tehdään.
Näiden uudelleenhaudattujen kuuden sotavangin kohtalo oli seuraavanlainen. Heidät oli vangittu ja toimitettu Joutsenon Anolan kylään ja
paikalla oli tullut jotain hässäkkää. Tämän seurauksena vangit yrittivät paeta
ja heidät ammuttiin. Hautapaikka kaivettiin Anolaan ja tapahtumasta muistutti
viime syksyyn asti puuristi, jossa olevassa peltilätkässä oli maininta vuodesta
1941. Tähän asiat olisivat jääneetkin, ellei maanomistaja olisi tarvinnut
aluetta sorakuopalle.
Ruumiit kaivettiin ylös ja heiltä löytyi vielä sodan
aikaisia esineitä taskuista, mitkä haudattiin pahviarkuissa vainajien mukana
uuteen hautapaikkaan kanavan varteen. Tapahtuma oli ollut karu ja heitä ei
siunattu, koska heidän uskonnollisesta vakaumuksestaan ei ollut tietoa, kuten
ei heidän henkilöllisyydestäkään.
Tänne kanavan varteen on haudattu yhteensä 54 sodissa
palvellutta neuvostoliittolaista. Yhteensä näissä esittelemissäni neljässä
hautausmaassa on 1408 vainajaa.
PS. Jos tiedät sen puuttuvan viidennen hautausmaan, niin
olisin kiitollinen yhteydenotosta.
Päivitys: Samasta paikasta on kirjoitettu myös toisessakin blogissa. Siihen voit tutustua täältä.
Päivitys 23.11.2025
Siellähän ne aidan sisäpuolella ovat vieläkin....