Willimies oli jo heittänyt tämän kalenterivuoden osalta rukkaset naulaan blogin päivittämisen suhteen, mutta kun palkattomat assistenttini ottavat yhteyttä, niin pitäähän se vielä kerran venyä. Entinen työkaverini Lea tykkää kuljeksia syksyn sateissa hautausmaita pitkin, niin ainahan löytää jotain mielenkiintoista.....niin tälläkin kertaa Uukuniemen hautausmaalta!
Eihän siinä mitään pahaa toki ole, mutta jotenkin minusta on vaan tullut melkoisen saamaton kirjoitushommissa ja kaikessa muussakin....ajatukset pyörivät jossain muualla, kuten ensi viikon keskiviikossa, jolloin pitäisi selvitä mikä raihnaista Willimiestä riivaa. Muutenkin olen karsinut viime kuukausien osalta kaiken ylimääräisen ja turhan pois. Kyseisestä syystä jää väliin puhekeikka Taipalsaarella mihin kyseltiin oikein maksua vastaan esiintyjäksi.
Mutta siirrytäänpä asiaan ja Jalmari Ahokkaaseen. Uskoisin, että kyseinen henkilö valtaosalle tuntematon, kuten minullekin vielä muutama viikko takaperin. Hivenen aiheeseen perehdyttyäni, huomasin kyseessä olevan mielenkiintoisen henkilön. Kerron itse asian tiivistettynä, koska muut ovat kertoneet asian jo aiemmin ja paremmin kuin itse koskaan pystyisin.
 |
| Ahokkaiden hautakivi Uukuniemellä (Kuva: Aleksi Lapakko) |
Jalmari Ahokkaan tarina lähtee liikkeelle Uukuniemeltä, Papinniemen kannaksen tilalta, huhtikuussa 1898 perheen kuudentena lapsena. Aikojen karuutta rajapitäjässä kuvaa, että viidestä sisaruksesta vain kaksi oli enää elossa Jalmarin syntyessä. Ahokkaiden suku oli viljellyt kivisiä maita aina 1600-luvulta lähtien ja Jalmarin syntyessä heillä oli hallussaan pari hehtaaria kivisiä peltoja, vähän kaskettua metsää ja muutamia kotieläimiä. Ei ihme, että isä joutui hankkimaan lisätienestejä suntiona. Kaiken lisäksi isä Olli menehtyi Jalmarin ollessa kuusivuotias ja jätti jälkeensä takausvelan, joka johti lopulta tilan myymiseen 1912.
Muutto pieneen mökkiin pakotti Jalmarinkin töihin 13-vuotiaana juoksupojaksi sekatavarakauppaan kirkonkylälle. Kauaa ei Jalmari toimessa viihtynyt vaan siirtyi kauppa-apulaiseksi Nurmekseen. Sieltä matka jatkui Joensuuhun 1916 opiskelemaan kauppaoppilaitokseen. Koulu jäi kuitenkin kesken ja edessä oli muutto Viipuriin, missä hän työskenteli jarrumiehenä Viipurin ja Pietarin välillä. Lokakuun vallankumousta hän pakeni Viipuriin. Sota kuitenkin seurasi nuorta miestä ja oli aika valita puolensa sisällissodassa, koska Viipuri joutui punaisten vallan alle. Välttääkseen punaisiin liittymisen, hän piileskeli tutun rouvan huushollissa kaappiin piiloutuen välttääksen pakko-oton punaisten riveihin. Valkoisten vapautettua Viipurin, hän siirtyi Uukuniemelle, koska hän oli vakavasti sairas. Jonkinsortin keuhkotauti vaivasi ja pelastukseksi koitui veneretki vanhoilla kotiseuduilla. Venettä rantaan vetäessään hänen keuhkoistaan puhkesi paise ja toipuminen alkoi.
Toivuttuaan Jalmari palasi Viipuriin ja pestautui kirjanpitäjäksi maataloustarvikeliikkkeeseen. Täältä matka jatkui Vaasaan 1920 konttoripäälliköksi ja paluu Viipuriin oli edessä 1924, minne suuntasi myös Jalmarin morsian Rauha. Työpaikka vaihtui nopeasti ja uusi pesti liikemies Otsakorven palveluksessa alkoi. Pian edessä oli pikainen visiitti Seinäjoella, kunnes 1927 palattiin taas Viipuriin William Otsakorven lesken avuksi liikeimperiumin hallinnassa. Otsakorpien omaisuus säätiöitiin ja Jalmari vastasi sen hoitamisesta tienaten isot rahat leskeltä. Elintaso oli huimassa nousussa, mutta kääntöpuolena suru seurasi perhettä kahden lapsen menetyksen myötä, kunnes Seija Anita syntyi 1929.
 |
| Kuva: Aleksi Lapakko |
Perheen äiti Rauha ei tuntenut omaa isäänsä ja yllättyikin saadessaan ison perinnön isältään, joka teki hänestä vauraan naisen. Vaimon rahojen ansiosta Jalmari irtisanoutui töistään ja perusti kahden makkaramestarin kanssa tehtaan Lappeenrantaan. Ilmeisesti bisnes Lappeenrannassa ei tyydyttänyt vaan edessä oli 1931 uuden makkaratehtaan rakentaminen Viipuriin ilman liikekumppaneita. Ilmeisesesti kaikki arvaavat, ettei ajankohta ollut paras mahdollinen, koska maailmanlaajuinen talouslama iski päälle täydellä voimalla. Kesällä 1932 edessä oli yrityksen myynti ja uuden perustaminen. Uusi liike oli Viipurin Autovaruste, joka harjoitti autotarvikkeiden, autojen ja urheiluvälineiden kauppaa. Samasta syystä kuin makkaratehdaskinajautui vaikeuksiin ja samalla katosi Rauhan saama perintökin. Avio-onnikin oli koetuksella konkurssin ja Jalmarin alkoholinkäytön takia. Niinpä Rauha muuttikin Seijan kanssa Uukuniemelle ja Jalmari seurasi perässä. Paluu Uukuniemelle köyhyyteen on varmaan tuntunut kauhealta.
Jalmari ei kuitenkaan lannistunut, vaan aloitti kaiken alusta Rauhan tukemana luvaten maksaa menettämänsä rahat takaisin. Käsistään näppäränä henkilönä hän ryhtyi keksijäksi suunnitellen uudenmallisen suksisiteen ja soutukoneen. Vaan tupakkamiehet selviävät aina ja niinpä köyhtynyt Jalmari siirtyi valmistupakoista käärimäänsätkiä. Koska Jalmarista se oli vaikeaa silloisilla vehkeillä, niin hän päätti keksiä paremman. Alkuvuodesta 1938 sätkäkone oli valmis ja edessä oli muutto Helsinkiin ja tuotannon aloitus toiminimen parissa. Sätkäkone oli menestys ja ajoitus mahtava! Sotavuosina kaikki joutuivat siirtymään itsekäärittyihin sätkiin ja Jalmarin sätkäkone ja -paperi löytyi kaikkien taskuista. Sotavuosien jälkeen Jalmari haki patentteja muistakin maistaja hankki menettämänsä rahat takaisin.
Mikä on tarinan opetus? Kovalla työllä menestyy ja hankkii rahaa.....paljonkin. Valitettavasti onni ei ollut myötä lasten kanssa ja ne jättivät jälkensä Jalmariin ja Rauhaan. Perheen jäljelle jäänyt omaisuus säätiöitettiin ja nyt se on kymmenen suurimman lääketieteeseen apurahoja myöntävän säätiön joukossa.
Sätkiä käärimällä tehdään siis hyviä tekoja!
