Metsäpirtti / Sankarivainajien muistomerkki

Kuten eilen kerroin, niin Metsäpirtin hautausmaalle perustetusta muistolehdosta löytyy toinenkin muistomerkki. Kyseessä on Metsäpirtin sankarivainajia kunnioittava muistomerkki, mihin on yhdistetty vuosien 1918 ja 1939 - 1944 kaatuneille sankarivainajille. Tietyllä tavalla molempien sotien sankarivainajille tarkoitettu muistomerkki on väärässä paikassa, koska heidät on haudattu entisen kirkon ympärille, mutta koska alue on nykyisin täynnä venäläisten hautoja, niin katsottiin paremmaksi sijoittaa muistomerkki tänne muistolehtoon. Vuoden 1918 sankaripatsaan jalusta on kuulemma vielä löydettävissä kirkon alueelta, mutta enpä tuota löytänyt. Muu osa patsaasta on otettu kierrätykseen neuvostosotilaiden muistomerkkiin.

Sankarivainajien muistomerkki etualalla

Harmaata Antrean graniittia

Metsäpirtin kyläneuvosto näytti hankkeelle vihreää valoa, osaltaan siksi että vuonna 1992 Suomen ja Venäjän välillä solmittiin sopimus kaatuneiden sotilaiden muiston vaalimisesta. Niinpä homma pyörähti käyntiin Metsäpirttijärjestöjen toimesta ja heidän hakemuksestaan, opetusministeriö myönsi hankkeelle rahaa. Toivo Laitinen valittiin yhteishenkilöksi ja hän hoiti asiaa eteenpäin Antrean kiviveistämön kanssa Toivo Laulajaisen suunnitelman mukaisesti.

Kolosta päätellen, muistomerkissä on ollut jonkinlainen laatta, joka lienee kadonnut?

Kun muistomerkki oli valmis, niin asiaan tuli takapakkia paikallisen kyläneuvoston kanssa, koska teksti oli muotoiltu "kaatuivat isänmaan puolesta". Sana isänmaa tuntui olevan liian rankaa tekstiä ja uutta lupaa piti anoa Käkisalmen hallintoviranomaisilta. Lopulta lupa heltisi, kun keskusteluja oli käyty aina suurlähettilästasolla. Niinpä lopulta 2.9.1995 rovasti Seppo Lahnasalo vihki muistomerkin käyttöön runsaslukuisan vierasjoukon läsnäollessa. 

Metsäpirtti / Kotipitäjän mullassa lepäävät

Parisataa metriä kirkon muistomerkiltä etelään löytyy Metsäpirttijärjestöjen hallinnoima alue, joka on osa Metsäpirtin vuonna 1895 käyttöön ottamaa uutta hautausmaata. Siellä on kaksi muistomerkkiä, joista esittelen ensin kyseiselle paikalle ensimmäisenä paljastetun muistomerkin. 

Willimies on stopannut muistomerkkialueelle

Aidan yläosaan on hitsattu Metsäpirtin kirkon profiili

Muistomerkit häämöttävät puiden takana

Kyseessä on vuonna 1992 pystytetty, mutta vasta 29.5.1993 paljastettu Muistokivi, joka kunnioittaa Metsäpirttiin haudattuja vainajia. Se on Kaarlahden punaista graniittia, minkä oli suunnitellut teksteineen kirvesmäkeläinen Toivo Laulajainen. Paikalla muistomerkin paljastustilaisuudessa oli arvioiden mukaan liki 700 henkeä, jotka koostuivat entisistä metsäpirttiläisistä ja heidän jälkikasvustaan sekä paikallisista. 

Muistolehdossa on kaksi muistomerkkiä

Kotipitäjän mullassa lepäävien vainajien muistoa kunnioittaen. Metsäpirttijärjestöt

Monumentin takaosa on melko vekkuli

Vanha hautakivi

Montaa vanhaa ristiä ei ollut jäljellä

Muistomerkin pystyttämiselle oli saatu lupa Metsäpirtin kyläneuvostolta. Jo lupaa anoessaan metsäpirttiläiset olivat kaukaa viisaita, ilmoittaessaan että paikalle tulisi vielä toinenkin muistomerkki. Siitä lisää huomenna.

Metsäpirtti / Metsäpirtin kirkon muistomerkki

Matka Metsäpirtin muistomerkkien parissa jatkuu. Parikymmentä metriä tietä pitkin etelän suuntaan, löytyy vanha portti, mistä on aikoinaan kuljettu Metsäpirtin kirkkoon ja sitä ympäröineelle kirkkopihalle. Muutahan tästä rakennuksesta ei enää ole jäljellä, mutta onneksi Metsäpirttijärjestöt ovat kiinnittäneet muistolaatan portin pylvääseen, joka kertoo paikan historiasta. Nyt entinen kirkon alue on venäläisten käyttämänä hautausmaana.

Williladylla oli kova kiire tutkimaan vanhoja portinpieliä

Ensimmäisen kerran Metsäpirtti mainitaan asiakirjoissa 1500-luvulla, tuolloin se oli kirjattu kyläkunnaksi. Sakkolaan kuuluvaksi kappeliksi se muodostettiin 1690-luvulla ja lopulta siitä tuli itsenäinen seurakunta vuonna 1894. Tosin toiminnan itsenäisenä se pääsi aloittamaan vasta vuonna 1902.

Metsäpirtin kirkon portti

Kyltti kertoo paikalla sijainneen kirkon vuosina 1690 - 1939. Toisenlaistakin tietoa löytyy. Vaienneet temppelit teos kertoo ensimmäisen kirkon tulleen rakennetuksi vasta 1700-luvun alussa. Seuraava maininta siitä on, että 1789 sen katto oli surkeassa kunnossa, kuten oletettavasti koko kirkkokin. Oli aika ryhtyä puuhaamaan uutta kirkkoa. 

Portinpylvääseen kiinnitetty laatta kertoo, miltä kirkko näytti 1939

Se valmistuikin puukirkkona vuosien 1791 ja 1792 aikana, kunnes se päätettiin purkaa 1841. Säästäväisinä ihmisinä metsäpirttiläiset rakensivat kirkon uudelleen samoista tarpeista. Remonttia seurasi jatkossakin. Vuonna 1876 kirkon harjoja korotettiin ja vanha kellotorni korvattiin uudella ja pienemmällä kellotornilla. Perusteellinen remontti oli edessä vuonna 1914, jolloin tehtiin taas uusi torni kirkon keskustaan ja pyhätön seiniä korotettiin metrin verran. 

Entisen kirkon paikalla on venäläinen hautausmaa

Kirkon kohtaloksi koitui sijainti rajan läheisyydessä ja talvisodan ensi päivinä tykkituli tuhosi kirkon perustuksiaan myöten. Tuomiosunnuntain messu 1939 jäi viimeiseksi kirkolliseksi tapahtumaksi Metsäpirtin kirkossa. 

Metsäpirtti / Lahjoitusmaatalonpoikien muistomerkki

Matkan oli taas jatkuttava. Palasimme Palkealasta takaisin Raudun keskustaan, mistä jatkoimme kohti Laatokkaa ja sieltä suunnalta löytyvää Metsäpirttiä, mistä nykyisin käytetään nimeä Zaporodshkoye tai jotain sinne päin. Tarkoitukseni on ollut jo muutamana edellisenä vuotena käydä kuvaamassa kyseiset paikat, mutta aina jostain syystä tämä Metsäpirtin reissu on jäänyt tekemättä. Nyt sitten tuli tämäkin paikka nähtyä ja veikkaanpa, ettei tarvetta uuteen reissuun lähivuosina ole. Ei siksi, ettei kiinnostaisi, vaan koska veikkaan ettei alueelle nouse uusia muistomerkkejä.

Kaikkialla kannaksella rakennetaan kirkkoja

Voisi rakentaa muutakin....

Liekö suomalaisten rakentamia?

Joka paikassa poltettiin roskia

Perillä Metsäpirtissä

Matka Raudusta Metsäpirttiin oli hyväkuntoista asfalttitietä, jonka varrelle näköjään nousee uusia kirkkoja, kuten koko Venäjän maalle. Toinen mieleenpainunut asia oli jatkuvat savut, jotka nousivat ihmisten pihoilta roskien poltosta. Sinänsä hyvä, etteivät aja kaikkea kaatopaikoille, jollainen tämän reitin varrelle osuu. Sitä lokkien määrää, kun ne tonkivat avokaatopaikan jätteitä. En edes viitsinyt pysähtyä kohdalle kuvaamaan, vaan jatkoin tyynesti matkaa. Kyllä venäläisillä on vielä matkaa ympäristötietoiseksi kansaksi, mutta niin on meilläkin. Lappeenrannan Facebook-ryhmässä oli pysäyttävä kuva juhannuksen jälkeisestä rojukasasta suositun rantapaikan yhteydessä. Ei kannata meidänkään liikaa pullistella...

Muuten matka kohti Metsäpirttiä sujui lupsakkaasti ja lopulta edessä häämöttikin Metsäpirtin taajama, josta hurautimme ohitse kohti ensimmäistä kohdettamme. Nopeasti Aarno Karimon suunnittelema ja 25.11.1936 paljastettu Lahjoitusmaatalonpoikien muistomerkki  putkahtikin eteemme. Pakko sanoa, että paikallisilta pelloilta kerätyistä kivistä rakennettu muistomerkki on massiivinen. Lisäksi siihen kiinnitetty muistolaatta on ajan henkeen sopiva. Tällaista mahtipontista tekstiä tuskin tänä päivänä laitettaisiin minkään monumentin kylkeen? Toki alueen ihmisten oleminen lähes maaorjuutta vastaavassa asemassa on aina muistomerkin arvoinen. 

Metsäpirtin lahjoitusmaatalonpoikien muistomerkki

Muistomerkki on massiivinen

Katon lyhty Karjalan vaakunalla on komia

Tämä muistomerkki säilyi sotavuodet ja neuvostoajan ehjänä, mutta ainahan vanhaa pitää kunnostaa. Ilmeisesti muistomerkistä oli kadonnut reliefi, muistolaatta ja kattolyhty, koska syksyllä 2001 kunnostustöiden yhteydessä ne valmistettiin uudelleen vanhan mallisiksi. Lopullisesti ne kiinnitettiin paikalleen 4.6.2002. Reliefin valutyön teki ruoveteläinen Aution Valimo Oy. Etukoristeen ja kattolyhdyn sen sijaan valmisti punkalaitumelainen Yrjö Inkinen. Asennushommat hoitivat Jooseppi Eeeva, Vesa Hämäläinen, Leo Laulajainen, Mauri Orava ja Aulis Ukkonen.

Muistolaatan teksti on vanhahtavaa

Reliefi ja laatta muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden

Reliefi

Metsäpirttijärjestöjen keräämin varoin ja pienen opetusministeriöltä saadun avustuksen jälkeen muistomerkki oli valmis uudelleenpaljastettavaksi Metsäpirtin pitäjäpäivillä 6.7.2002. 

Taipale / Taipaleenjoen kenttähautausmaa

Nyt on vuorossa tältä erää viimeinen kohde, mihin olen saanut kuvat lukijoiltani. No, muutama muu kohde on vielä reservissä, koska ne sijaitsevat joko Etelä-Karjalassa tai Lappeenrannan alueella, mihin aion lopuksi blogini lopettaa. Ilmeisesti tässä käy kutenkin niin, että eihän tämä lopu milloinkaan, koska uusia kohteita putkahtelee jatkuvasti esiin. Näin kävi viimeksi tänään, kun kävin liottamassa varpaita Saimaassa kotikaupungin rantamilla. Kai tämä on sitten minun elämäntyöni yhteiselle hyvälle?

Tämänkertaiset kuvat ovat eilisen Keljan taistelun muistomerkin kuvan lähettäneen Hyvärisen Matin pojan Juhan ottamat, joten isot kiitokset teille kummallekin. Toivottavasti voimme tehdä yhteistyötä jatkossakin? Nyt kuitenkin siirrymme Taipaleeseen tai paremminkin Taipaleenjoen kenttähautausmaalle entiseen Metsäpirtin pitäjään.

Sinne on haudattu 126 tuntemattomaksi jäänyttä suomalaista talvisodan sankarivainajaa. Ensimmäistä kertaa suomalaiset alkoivat etsiä talvisodan sankarivainajia syyskuussa 1941 joukkojemme vallattua alueet takaisin. Tuolloin löydettiin 36 vainajaa, joista 16 jäi tuntemattomiksi. Heidän hautapaikakseen valittiin alue Terenttilään johtavan tien länsipuolelta. Alueen valitsi etsintöjä johtanut sotilaspastori K.Teppo todettuaan Metsäpirtin kirkkomaahan kohdistuneen hävityksen. Näin perustettiin 16 tuntemattoman sotilaan kenttähauta, minkä paikkaa ei ole vieläkään löydetty tai sitten heidät siirrettiin jo sodan aikana kenttähautausmaahan.

Lokakuussa 1941 16 sotilan kenttähauta näytti tältä(SA-kuva)

Kaatuneiden etsintöjä jatkettiin vuonna 1942 ja tulostakin tuli. Vainajia löytyi 250, joista tunnistamattomiksi jääneet 115 haudattiin Taipaleen alueen korkeimmalle kohdalle perustettuun kenttähautausmaahan Antti Pohjosen johdolla. Vielä kesällä sinne haudattiin 11 tunnistamatonta sankarivainajaa, joten nykyisen muistomerkin lukema 126 tulee selitetyksi. Ehkä heitä kuitenkin on yhteensä 142? Mysteeri jäänee ikuisiksi ajoiksi ratkaisematta...

Hautausmaan ympärille rakennettiin myös kiviaitaa, mutta koska koko 30x40metriä on valtava, niin se jäi kesken, kun alueelta piti poistua syyskuussa 1944. Alueelle oli myös tarkoitus rakentaa sotavuosina muistomerkki, minkä takia alueelta kerättiin sotaromus sulatettavaksi muistomerkkiä varten. Se jäi kuitenkin toteutumatta, joten alueelle pystytettiin iso koivuinen risti, joka lahosi ajan myötä.

Alueelta kerätty sotaromu jäi käyttämättä muistomerkkiin (SA-kuva)

Kenttähautausmaan tarkka paikka oli hukassa olojen mahdollistettua suomalaisten liikkumisen kannaksen alueella. Tokihan se lopulta löytyi 1994, jolloin mukana etsinnöissä oli myös hautausmaan perustanut Antti Pohjonen. Alue varmistettiin toki myös kaivauksella, minkä jälkeen oltiin varmoja paikan sijainnista. Oli aika käydä suunnittelemaan jatkoa....

Taipaleenjoen kenttähautausmaa

Raivaus - ja siivoustöihin alueella päästiin seuraavana vuonna 1995, jolloin aluetta aloitettiin restauroimaan maisema-arkkitehti Leena Iisakkilan suunnitelman mukaisesti. Paikalle raivattiin ensin aukio, mihin tuleva muistomerkki tultaisiin sijoittamaan. Muuten alueella keskityttiin nurmikonistutukseen ja aidan korjaamiseen, joka saatiin kunnostettua vasta 2004.

Kenttähautausmaan muistomerkki

Lopulta paikalle tuotiin Suomen valtion maksama muistomerkki, joka paljastettiin 12.8.1996 kansliapäällikkö Jaakko Nummisen toimesta. Samalla kertaa maahan haudatut 126 tuntematonta vainajaa saivat siunauksen kenttäpiispa Hannu Niskaselta.