Lappeenranta / Historiallinen rajamerkki

Viime suvena Willimies osti elämänsä ensimmäisen sähköpyörän ja kilometrejä kertyi kunnioitettavat 1000 kilometriä. Määränä tuo ei toki ole paljon, mutta edelliseen tuhanteen kilometriin minulla meni kaiketi 25 vuotta, joten siihen nähden suoritus oli huomattava. Jonkun verran ajelin asfalttiteitä, mutta valtaosa kilometreistä tuli metsäpoluilla ja ihan umpimetsässäkin. Useasti mukana oli blogin palkaton assistentti Ritan Jarkko, koska Willilady ei halunnut itselleen sähköpyörää vaan päätti tyytyä perinteiseen malliin. 

Monesti Jarkon kanssa kurvailtiin teillä tietämättömillä, mutta joskus meillä oli reittisuunnitelma laadittuna. Yhdellä tällaisella reissulla oli tavoitteemme Joutsenon kankailta historiallinen rajamerkki, jonka löysimme retkikartasta. Ei muuta kuin vähän offroad-ajelua ja nopeasti olimmekin perillä. 

Kyseessä lienee Lappeen kihlakunnan rajapyykki, vaikka emme siihen mitään varmuutta löytäneet. No, emme paljon yrittäneetkään! Jos jollain lukijalla on parempaa tietoa, niin vastaa blogin kommentteihin. Kiitos jo etukäteen.

Willimies rajapyykin kupeessa

Näkymä tulosuuntaan

Jarkon vyötärölinjasta päätellen ensi suvenakin pyöräillään

Fillarit lepotauolla

Kumpi lienee vanhempi? Willimies vai rajapyykki

Lappeen kihlakunnan rajapyykki?

Kasa kiviä

Vierestä löytyy omituinen kuvio.....ihmisen tekemä vai luonnon?
Arvasimme että ihminen ei tätä ole tehnyt

Mielenkiintoinen....

Lappeenranta / Mattilan pojat

Willimies asusteli nuoruusvuotensa Lappeenrannassa Kaukaan kaupunginosassa. Toki myöhemminkin olen siellä asunut ja käyn nykyään omien vanhempieni luona Kaukaalla. Niinpä oma suhteeni elämääni onkin se, että ensiksi olen kaukaalainen ja toiseksi lappeenrantalainen. Nykyisinhän asun Joutsenossa, minne en ole kotiutunut samalla tavalla edes kahdeksan vuoden asumisen jälkeen. Kaukas on siis jättänyt minuun lähtemättömän jäljen.

Nuoruusvuosien kivisodat ja muut rajut leikit Kaukaan montun kupeessa ovat elävästi muistissa. Lisäksi kaikki parhaat kaverini omaavat juuret Kaukaalle. Elämä tehtaan piippujen varjossa ja mitä parhaimmat kaverit ovat olleet elämäni tärkeintä antia. Yhä vieläkin olemme yhteydessä säännöllisesti, vaikkakin kivisodat ja kiikkupallon peluut ovat jääneet vähemmälle. Ikääntyminen on saanut meilläkin jo askeleen painamaan, vaikka emme sitä kenellekään ulkopuoliselle paljastakaan.

Jos Kaukaan pentujen keskeinen paikka oli Kaukaan monttu, niin samanlainen paikka oli Mattilan pikkupojille alueen urheilukenttä. Samalla tavoin he pelasivat ja liikkuivat aamusta iltaan omilla hoodeilla kuin mekin. Alueet olivat samalla tavoin rajattuja kaupunginosien välillä, kuten meillä Kaukaallakin. Toisten reviireille ei ollut asiaa!

Me Kaukaan pennut emme ole vielä saaneet aikaiseksi omaa muistomerkkiä Kaukaan monttuun, kuten Mattilan pojat. He nimittäin paljastivat 10.6.2022 oman muistomerkkinsä nuoruusvuosien keskeiselle paikalle, Mattilan kentälle. Ehkä mekin vielä saamme jotain samanlaista aikaiseksi. Tähän hankkeeseen olen valmis lähtemään mukaan vaikka heti....

Olen kateellinen.....

Laatta kertoo kotiseuturakkaudesta

Mattilan kenttä on ruohottunut käytön puutteesta, kuten Kaukaan monttukin

PS. Juolahti tähän lopuksi yksi nuoruusvuosien älyvapaa teko mieleen. Sidoimme yhden pojan puuhun tiukasti köysillä ja laitoimme hänen eteensä nuotion palamaan intiaanityyliin. Paikallinen jääkaappipakastimen kokoinen sälli kuuli kidutuksen äänet ja ryntäsi meitä kohti. Me tietysti kirmasimme pakoon minkä jaloista päästiin. Ilmeisesti vankimme vapautettiin, koska viimeksi törmäsimme pari viikkoa takaperin. Ei tuo vaikuttanut yhtään vihaiselta, vaan meillä oli todella hauska tarinointisessio. Jos oma kaverisuhteeni häneen ei lakannutkaan, niin en silti suosittele toimimaan samoin kuin me teimme......

Imatra / Pudonneen Fokkerin muistomerkki

Viimeisen parin vuoden aikana olen tuskaillut, kun uusia kohteita ei enää löydy. Muutamia uusia toki vuodessa osuu silmiini, mutta alkuvuosien julkaisuvuosi oli aivan liian nopea. Tuolloinhan operoin tässä Willimiehen jäljillä projektissa tuntikausia viikossa ja niinpä kohteita tuli julkaistua joskus jopa pari kappaletta päivässä. Nykyään jos tusinan saa vuodessa, niin pakko olla tyytyväinen. Kuten kaikki ymmärtävät, niin mahdollisuuksia aktiivisempaan julkaisutoimintaan ei ole. Nytkin jo lähes viimeisiä viedään, kunnes ensi keväänä taas kurvaan muutaman kuvaamassa ja sitten on taas täydellinen mielenrauha, kun saan ne julkaistua. No, katsotaan mitä ensi kesä tuo tullessaan. Saattaahan noita putkahtaa taas yllättäen lisää.........nyt tiedossani on viisi kohdetta kuvattavaksi!

Tämä kohde oli myös yksi hassuimmista tavoista, kuinka se tuli kuvatuksi. Itse luin paikallisesta lehdestä eli Etelä-Saimaasta 22.5.2022 jutun uudesta muistomerkistä. Innoissani päätin käydä kuvaamassa sen samantien prätkällä. Ei muuta kun etsimään sitä Vuoksen hovin läheisyydestä ja ajelin kaikki tiet ristiin rastiin, vaan ei löytynyt. Niinpä katselin kuvaa tarkemmin ja tajusin sen olevan kuusimetsässä. Lisää ajelua ja kolusin kuusikot läpi jalkaisin. Lopulta jopa kyselin neuvoa kohteelle, mutta ei löytynyt tietäjiä. Päätin siis lopettaa siltä erää...

Muutama viikko tästä pettymyksestä, kävimme vielä Williladyn kanssa koluamassa samoja maastoja yhtä huonolla menestyksellä. Muistomerkki ei halunnut tulla löydetyksi. Niinpä asia taas unohtui muutamaksi viikoksi, kunnes autoni hajosi ja vein sen korjaamolle. Kertoivat restaurointiin kuluvan muutaman tunnin ja kävin kävelemässä pitkän lenkin helteisenä päivänä. Lopuksi asetuin parkkiin puistonpenkille ja räpläilin puhelinta aikani kuluksi, kunnes pyöräilevä pariskunta ajoi ohitse ja moikkasivat, että mitä Willimies. Olin ihan hölmönä, kun tulivat juttelemaan kanssani. Kyseessä olikin blogin vakituinen lukija Pasasen Mika puolisoineen. 

Yhteinen sävel juttutuokiolle löytyi heti ja lopulta puhe kääntyi tähän vielä löytämättömään muistomerkkiin. Siinä ei sitten kauan nokka tuhissut, kun Mika otti puhelun ilmailumuseoon ja kohta puhelimessani oli koordinaatit ja karttakuva alueesta. Näin se homma pyörähti uudelleen liikkeelle. Vielä piti noutaa auto korjaamolta ja hakea Willilady kotoa mukaan. Edessä olisi siis kuvausreissu, no kävely kohteelle jonka sijainti oli varmistunut.

Lopulta polut veivät perille ja oli aika kuvata kohde ja perehtyä aiheeseen tarkemmin. Kyseessä on näet suomalaisen hävittäjälentäjä Tatu Huhanantin muistomerkki paikalla, mihin hänen Fokkerinsa putosi ilmataistelussa karkauspäivänä 29.2.1940. Kyseisenä päivänä käytiin talvisodan suurin ilmataistelu Saimaan yllä ja Suomi menetti tuolloin 7 lentokonetta ja 4 lentäjää yhden taistelun aikana. Isku pienille ilmavoimille oli kova. 

Aikalaiskuvaukset taistelusta kertovat Huhanantin taistelleen lujaa ja pudottaneen viholliskoneen, joka putosi Siitolan kartanon alueelle Huhanantin Fokkerin kanssa. Tarkka paikka oli etsinnöistä huolimatta arvoitus aina viime aikoihin asti. Paikallinen porukka hylkyhemmot etsivät koneen jäännöksiä vuosien ajan, kunnes osia alkoi löytyä ja paikka varmistui Huhanantin koneen jäännöksiksi. Samalla selvisi myös tapahtumien eteneminen. Huhanantti tiesi ilmeisesti kuolevansa vaurioituneeseen koneeseensa ja lopuksi törmäsi vihollisen I-16 koneeseen. Molemmat putosivat ja Fokker hajosi ilmassa kolmeen osaan. Ammattimiehet löysivät koneen osia kolmesta paikasta, mutta tämä pääiskeymäpaikka löytyi viimeisenä. Sinne paljastettiin muistomerkki Huhanantille 28.5.2022 Etelä-Karjalan ilmailumuseon ja Imatran kaupunginmuseon yhteistyönä.

Venäläisen pilotin maahaniskeytymispaikka löytyi myös samalla kertaa, mutta sinne ilmeisesti ei olla suunnittelemassa muistomerkkiä!

Kohteelle on myös opasteet

Polku kohteelle lähtee tästä

Kuusikon keskellä häämöttää muistomerkki

Laatta on kiinnitetty isoon luonnonkiveen

Kiven päälle on kerätty Huhanantin Fokkerin osia

Kiveen kiinnitetty muistolaatta

Hamina / Mursun muistomerkki

Toista tällaista muistomerkkiä tuskin vastaan tulee ihan äkkiä. No, mistäs sen varmaksi tietää? Ilmastonmuutos ja muut nykymaailman omituisuudet tuntuvat lähestyvät kotipaikkaani Lappeenrantaa. Mursu bongattiin Haminassa ja taannoin leijona Ruokolahdella. Siinä välissä kotipaikkakuntani odottelee omaa tunnuseläimen vierailua. Mikähän se mahtaisi olla?  

Haminalaiset olivat ainakin nopeita mursunsa kanssa, koska lähes välittömästi mursun rantauduttua venerantaan, alkoivat puuhamiehet suunnitella sen vierailusta pysyvää jälkeä Haminan turistirysään, satamaan. Laituriin kiinnitetyn Hyöky-aluksen viereen sen kippari Patu Patanen sellaisen sitten hankki, koska tuli päätettyä! Muistomerkin laatan mursukuvan nakutti kiveen hauta- ja taidekivikaivertaja Seppo Huisman.

Muistomerkin paljastustilaisuus pidettiin 12.8.2022 ja jos juhlallisuudet kiinnostavat, niin tästä linkistä pääset katsomaan. 

Itse piipahdin paikalla pari päivää myöhemmin, jolloin muistomerkki oli vielä hivenen keskeneräinen ja maassa kumollaan laatan kiinnityksen takia. On kyllä nopeeta toimintaa ja kaiken lisäksi erikoisesta aiheesta!

PS. Yritin ostaa muistoksi paikallisen panimon markkinoille tuomaa MURSU-olutta, mutta eihän sitä mistään löytynyt. Lienee mennyt parempiin suihin....

Mursumuistomerkin laatta

Asennustyöt kesken, vaikka paljastustilaisuus oli 2 päivää aiemmin

Hamina / Miinanraivaajien muistomerkki

Nykyään Itämerellä paukkuu kaasuputket, mutta 1940-luvulla merimiinat, jotka upottivat aluksia ja olivat muutenkin meriyhteyksien uhkana. Niinpä ongelmalle piti tehdä jotain kaikkialla Itämeren alueella. Haminakin kantoi tehtävästä osansa ja vieläpä raskaasti. Kaikkiaan kahdeksan raivaajaa menetti henkensä tehtävää suorittaessaan. Saman verran myös haavoittui työn takia. 

Miinanraivaajat ovat takuulla muistomerkin ansainneetkin, mutta jotenkin sen ympärille on muodostunut melkoinen kokoelma kaikenlaista. Toki miina on muistomerkkirykelmän "päätähti" ja sieltä krumeluurien keskeltä helposti bongattavissa. Onhan tuo melkoinen mörökölli...

Miinan jalustaan on kiinnitetty muistolaatta, joka kertoo kaiken olennaisen kohteesta, paitsi paljastamisajankohdan. Se jää siis mysteeriksi.

Laatan teksti kertoo seuraavaa: 

VII Raivaajaosasto 10.12.1944 - 29.6.1948

Haminan rannikkolinnakkeiston perustama VII raivaajaosasto raivasi vuosien 1945 - 1948 aikana Itäisellä Suomenlahdella yhteensä 955 merimiinaa ja raivausestettä. Osasto menetti kahdeksan miestä kaatuneina ja kahdeksan haavoittuneina. 

VII raivausosaston henkilöstöä ja saavutuksia kunnioittaen

Suomenlahden meripuolustusalue

Muistolaatta

Miinamuistomerkki Haminan satamassa