Rautjärvi / Neuvostopilotti down

Willimiehen parasta hupia on ollut viime kuukausina seurata Twitterin ja muiden alustojen kautta Ukrainan sotilaiden menestystä vihulaisen torjunnassa. Lukuisat tankintuhoamisvideot onkin tullut katseltua ja aina vaan jaksaa hymyilyttää kun tankit tuhoutuvat. Eihän sota tietenkään ole viihdettä, vaan ihan oikeita ihmisiähän siellä kuolee. Jotenkin vaan näiden idän burjaattien ja samojedien kuolemat ei minua hetkauta. Syynä siihen lienee ydinaseilla pelottelu, lännelle aiheutettu energiakriisi, hintojen kohoamiset ja etenkin lukuisat joukkomurhat ja raiskaukset siviileille. Siinä syitä, miksi aion katsoa videoita jatkossakin....

Nämä videot ovat osoittaneet, että kalustoa itänaapurilla lienee, mutta takaseinä se löytyy heidänkin asevarastoistaan. Tuhannet tuhotut panssaroidut ajoneuvot on korvatttu vanhemmalla kalustolla, jopa minua vanhemmilla! Sama pätee myös venäläisiin Suhoi-hävittäjiin, joita pidettiiin laadukkaina ennen sotaa, vaan ei pidetä enää. Nythän niitä on tiputeltu pitkin Ukrainan peltoja ja ovatpa itse jopa lentäneet päin omien kaupunkiensa taloja. Ei taida Putinin kassaan jatkossa taaloja lipua asemyynneistä, kun ovat huonoiksi havaittuja. Tosin eipä niillä taida löytyä niihin piirikorttejakaan, koska länsi on laittanut ne pakotteiden alaisuuteen. No, kai ne niitä jatkossakin tonkii Lappeenrannan SER-keräyspisteistä. Pesukoneesta en kyllä levyjä irroittaisi, ettei suihkari rupea linkoamaan 800 kierrosta minuutissa....

Viime kuukaudet ovat siis osoittaneet, että Venäjän ilmavoimien kalusto on surkeaa. Niin se oli myös jatkosodan alussa, ennen kuin amerikkalaiset ja britit alkoivat toimittaa kalustoa isoja määriä. Toki ainahan nuo ovat jotain lentävää saaneet taivaalle omastakin takaa, mutta kyllähän noita tippuukin säännöllisin väliajoin. Paperitiikeriksihän Venäjä on pitkälti paljastunut myös ilmailun saralla. Veikkaanpa että lähivuosina pitkin ja poikin Ukrainan aroja nousee venäläisten kuolleiden pilottien muistomerkkejä, jos ukrainalaiset sallivat ne. Veikkaanpa, että eivät!

Sen sijaan Suomi ja suomalaiset ovat sallineet vastaavien muistomerkkien pystyttämisen ja olemassaolon lukuisille neuvostopiloteille, jotka kohtasivat tiensä pään eripuolilla Suomea. Yksi tällainen hautapaikka sijaitsee Rautjärven Luuminniemessä.

Hautapaikka on männyn juurella

Metsäpolulla saa olla tarkkana, ettei kävele ohitse

Jatkosodan alkuvaiheessa 20.7.1941 seitsemän Polikarpov I-153 konetta hyökkäsi aamuyön tunteina ilmatorjuntapatteria vastaan Rautjärven Kokkolan kylässä. Yksi näistä kaksitasoisista "Tsaikoista" sai kunnon osumat ja mätkähti alas Luuminniemen edustalle muiden koneiden päästessä karkuun, vaikka ehkä toinenkaan kone ei pääsisi kotitukikohtaansa Käkisalmeen. Se on kuitenkin varmaa, että pudonneen koneen ohjaaja Grigori Kutsherenkon lennot olivat ohitse. Kone kuitenkin nostettiin suomalaisten toimesta ja sieltä löytyi myös pilotin kirjoittama kirje, joka oli jäänyt postittamatta. Hyvä niin, koska siinä lentäjä kertoi suomalaisten ilmatorjunnan olevan surkea ja helposti tuhottavissa. Kuinka vähän hän tiesikään......

Kivipaadessa on Grigorin kuva ja laatta

Venäläisen lentäjän hauta

Lentäjä haudattiin Luuminniemeen ja maanomistaja on huolehtinut haudasta jo muutaman sukupolven ajan. Entä kuinka asiat etenivät itänaapurissa, missä toleranssit ovat tunnetusti suuret! Kutserenkon perhe sai tiedon lentäjän kuolemasta vasta marraskuussa 1941 eli monen kuukauden jälkeen. Tarina ei kuitenkaan pääty siihen, vaan lentäjän tytär Zanneta etsi isänsä hautaa koko elämänsä ajan, löytäen sen vasta vuonna 2019 ja esitti toivomuksen, että isänsä saisi jäädä niille sijoilleen. Näin ilmeisesti tulee tapahtumaan....

Laatan teksti kertoo oleelliset tiedot

Muistomerkki ei ole mielestäni kovin vanha, mutta nyt siihen on lisätty lentäjän kuva. Paikallinen maanomistaja ei halua nimeään julkisuuteen, eikä toivo paikalle yleisöryntäystä. Kaikesta huolimatta paikallinen nuori mies meidät opasti paikalle. Jääköön hänenkin nimensä mainitsematta.

Jos aihe kiinnostaa enemmänkin, niin suosittelen Jukka Vesenin teosta Pudonneita punatähtiä, Ilmasotaa Kaakkois-Suomessa 1941.

Rautjärvi / Kenttäsairaala A39

Taas on pari viikkoa vierähtänyt edellisestä postauksesta. Kaikenlaista käännettä tähän väliin on sitten osunutkin. Ensinnäkin pidin historiaesityksen työpaikkani Lauritsalan koulun historiasta koulumme vihkiäisjuhlissa. Paikalla oli koko kaupungin kerma kaupunginjohtajasta alkaen, sekä aina kriittiset koulumme oppilaat. Ilmeisesti se meni ihan hienosti, koska pahempia valituksia tylsästä puheesta en ole kuullut läsnäolleilta liki 500 henkilöltä. 

Tämän lisäksi kaksi ja puoli vuotta olen vältellyt koronatartuntaa hyvällä menestyksellä, mutta loppuu se tuurikin joskus! Niinpä sitten podin tähän samaan hötäkkään Ison K:n ja pakko sanoa, että voimat katosivat jonnekin kuumeen ja lihassärkyjen myötä. Nyt on ollut muutaman päivän helkatin heikko olo ja mitään kovinkaan kummoista ponnistusta en ole jaksanut tehdä. No, sainpa lopulta aikaiseksi tämän stoorin kirjoittamisen....

Rautjärven Viimolan koulun pihamaa

Suomi on täynnä paikkoja, joissa on tapahtunut menneisyydessä mielenkiintoisia ja historiallisia asioita. Yleensä näille paikoille on pystytetty muistomerkki tai -laatta kertomaan paikan menneisyydestä. Näitä paikkoja ovat valtio, kaupungit, pitäjät ja lukuisat eri aihepiirien yhdistykset paljastelleet vuosien saatossa. Hyvä, että ovat, koska muuten minun ei olisi koskaan tarvinut aloittaa Willimiehen jäljillä blogia. Siinä olisi moni mieleenpainuva reissu jäänyt tekemättä.

Liki tuhat sotilasta sai hoitoa täällä kesällä 1941

Nyt kuitenkin esittelen kohteen, joka olisi ansainnut oman muistolaatan seinään, mutta se on korvattu infotaululla, joka kertoo paikan muustakin historiasta kuin tautjärveläisten koululaisten sivistämisestä. Nyt tyhjillään seisova Viimolan koulu on aikoinaan ollut vilkaan toiminnan keskus. Sadat koululaiset ja liki tuhat jatkosodan alkuvaiheen haavoittunutta on katsellut tämän rakennuksen seiniä sisältäpäin. 

Infotaulu kertoo kaiken

Tarinaa lienee turha toistaa vaan sen voi jokainen lukea infotaulusta itse. Infotaulu on pystytetty 2019 ja se liittyy Rautjärven sotahistoriahankkeeseen. Pitänee varmaan ensi suvena perehtyä hankkeen kohteisiin tarkemmin, vaikka veikkaan vieraillleeni niistä useimmissa, kenties kaikissa?

Rautjärvi / Suomi sai alkunsa täältä

Viime vuosina nämä blogikohteet ovat muistuttaneet toisiaan. Yleisin malli lienee Salpalinjalta tuotu kivenmurikka, mihin on kiinnitetty muistolaatta. Sen jälkeen yleisin lienee neliskanttinen hiottu kivi kaiverruksineen? Siksi onkin kiva aina joskus törmätä erilaiseen kohteeseen, joista tämänkertainen kohde oli mielestäni vuoden paras! Kyseessä ei tosin ole muistomerkki vaan luonnonnähtävyys, jonka huipulle tosin voisi pystyttää muistomerkin, jos jollakin riittää viitseliäisyyttä!

Tiedon tästä paikasta sain paikallisesta sanomalehdestä Etelä-Saimaasta, joka julkaisi jutun tästä kohteesta joskus alkukesästä 2019. Niinpä sitten minussa heräsi halu lähteä käymään paikanpäällä, mitä pikemmin sen parempi. Niinpä sitten 9.7.2019 vierailin Williladyn kanssa paikan päällä. Tietenkin menomatkalla tänne Rautjärven perälle alkoi sataa, ajoittain jopa kaatamalla, mikä näin jälkikäteen osoittaa huonoa säkää. Koko kesähän oli enimmäkseen kuivaa....

Kohde näkyvissä

Ajoimme mahdollisimman lähelle kohdetta autolla, kunnes loppumatka pitäisi patikoida märässä metsässä ja etsiä kukkulan korkein kohta. Niinpä sitten kostea kiipeäminen alkoi ja taas kerran maastokartat-sovellus oli suureksi avuksi. Lopulta kohde jo häämötti edessämme, mutta vielä oli edessä visainen ongelma. Läpimärkä sammal peitti koko kalliohuippua ja sille kiipeäminen oli enemmän kuin haastava tehtävä. Liukastuminen olisi taannut vauhdikkaan liu'un alas rinnettä pitkin. Kaikki meni kuitenkin hyvin kaatosateesta huolimatta...

Lopulta olin kallion huipulla ja katselin korkeuksista ympärillä kasvavia isoja kuusia. Siinäpä koko näkymä, minkä näin. Silti tunsin oikeaa voittaja-fiilistä, kun pääsin seisomaan tällä sammaleen peittämällä kukkulalla. Tuntui todella hyvältä ja sellainen pieni muotoinen löytöretkeilijä-fiilis punki myös pintaan. Tunnetta on vaikea kuvailla, mutta sen voi käydä itse kokemassa kiipeämällä tänne Rautjärven Lemetrinnanmäen huipulle.

Näkymä etelään 12000 vuotta sitten olisi ollut merinäköala

Näkymä länteen nykyisin. Kuvittele alue ilman puustoa, niin olet jääkauden ajalla

Pohjoisen suunnassa olisi kaukaisuudessa häämöttänyt massiivinen jäätikkö.... 

Lukijaa saattaa tässä kohtaa ihmetyttää, että mikä tässä sammaleenpeittämässä kukkulassa vailla komeaa maisemaa ja muistomerkkiä mahtaa olla niin tärkeää? No, Internetissä toimivan Maankamara-palvelun mukaan tämä paikka saattaa olla ensimmäinen nykyisen Suomen alueelta pilkistänyt paikka jääkauden jälkeen! Siinäpä syy miksi oloni tuntui niin hyvältä. Tällä paikalla todellakin koki historian havinaa....

Willilady kalliolla

Läpimärkänäkin oli voittajafiilis

Talloiko joku tätä kalliota 12000 vuotta ennen minua?

Suomen omistaja

Miettikääpä, jos seisoisitte tällä kalliolla n. 12000 vuotta takaperin. Etelän suuntaan katsoessa kaikkialla näkyisi merta ja siinä kelluvaa jäätä, joka lohkeaa kauempana pohjoisessa olevasta liki parin kilometrin paksuisesta jäätiköstä. Jalkojesi alla olisi tuulen pieksämä pieni kalliolämpäre, mihin voisit vetää oman kanoottisi ja levähtää tutkimusmatkallasi tovin, ennen kuin lähtisit takaisin oman heimosi pariin kertomaan, että kunhan vesi vielä laskee vähän ja kasvillisuus juurtuu, niin me muutamme pohjoiseen! Varmasti jo tuohon aikaan vedet kuhisivat kalaa ja hylkeitä, joiden perässä asutus nopeasti levittäytyikin nykyisen Suomen alueelle. Maahan kohosi tuolloin vinhaa vauhtia, koska massiivinen jäänpaino ei enää painanut maankuorta alaspäin.

Tulipa tehtyä märkä reissu....mutta ei haittaa!

Lopuksi on pakko kertoa, etteivät geologit ole vielä täysin varmoja, mikä alue nousi veden alta kuiville ensimmäisenä. Ilomantsin Möhkö on myös yksi mahdollisista, mutta se on varmaa, että yksi ensimmäisistä tämä Lemetrinnan huippu oli. Ehkä tieto tulevaisuudessa tarkentuu, mutta onko sillä niin suurta merkitystä? Ainakaan itse en aio lähteä kiipeämään muille mahdollisille kukkuloille, koska vastaavan tunteen voi kokea vain kerran!  

Rautjärvi / Torsometsä

Tänään ei ole vuorossa mikään perinteinen muistomerkki, vaan kyseessä on Etelä-Karjalaa kohdannut hätätilanne, missä piskuinen Rautjärven kuntakeskus Simpele sai kokea luonnonvoimien myllerryksen. Kuten arvata saattaa, niin luontohan siinä otti voiton. Viikon sisällä kaksi helvetillistä myrskyrintamaa puhalsi Simpeleen ylitse aiheuttaen tuhoa, mikä näkyy vieläkin paikallisessa maastossa.

Torsometsä

Kyllä luonto korjaa tämänkin näkymän aikanaan

Minullakin oli oma osani tuossa tuiverruksessa, koska ajelin noiden kahden myrskyn välillä Joensuuhun kaverini luokse kylään. Paluumatkalla piipahdin kaverini äidin luona katsomassa, että onko hänen tontillaan sattunut vahinkoja. Paikka olikin ihan helvetillisessä kunnossa myrskyjen jälkeen ja näky oli kuin Danten helvetistä. Kattopeltejä pitkin ja poikin Simpelettä ja puita kaatuneina sekä kaikki tiet olivat vihreän havumaton alla piilossa. Näky oli todellakin karsea....

Muistotaulu

Muistoksi näistä kahdesta myrskystä, Astasta ja Veerasta, jätettiin siivoamatta kaatunutta metsää ja nimettiin se Torsometsäksi. Vielä liki kahdeksankin vuoden jälkeen jälki on melkoisen karua nähtävää. Nyt paikalla on muistotaulu, kertomassa noiden kahden myrskyn aikaansaannoksista Rautjärvellä. Toki muuallakin kuin tällä Torsometsän alueella on vieläkin nähtävissä myrskyn jälkiä. 

Rautjärvi / Purnujärven hovin muistomerkki

Tämä muistomerkki putkahti jostakin Rautjärven sotahistoriallisesta selvityksestä esiin ja pitihän se paikan päällä käväistä täälläkin. Muistan kun kävimme paikalla ja emme meinanneet löytää kohdetta selvityksessä julkaistun kuvan perusteella. Oli meinaan melkoisen surkeat kuvat, joita ihmettelin vielä myöhemminkin moneen kertaan. Väitän, että millä tahansa puhelimella saisi parempia kuvia. No, kaikesta huolimatta kohde löytyi lopulta, mutta tiedot ovatkin sitten melkoisen vähäiset kohteesta!

Muistomerkki on aivan tien varressa

Purnujärven hovin muistomerkki

Alkunsa Purnujärven hovi sai 21.2.1653, kun kuningatar Kristiina lahjoitti majuri Friedrich von Fitinghoffille parikymmentä tilaa Rautjärveltä sekä Ruokolahdelta ja Hiitolasta. Fitinghpff menehtyi 1666 ja perillisten edusmies pyysi lupaa perustaa säteritila(veroa maksamaton tila) Purnujärven seitsemästä tilasta. Kartano perustettiin ja paikka tunnetaan edelleen Purnujärven hovina. Ilmeisesti vouti asusteli kartanossa, mutta omistajaa ei näillä tiluksilla näkynyt....

Kiveen kiinnitetty laatta

Myöhemmästä historiasta en osaa sanoa yhtikäs mitään, mutta kartanon päärakennuksen kohdalle ilmeisesti kyläläisten pystyttämä muistomerkki kertoo hovin hoistorian jatkuneen aina vuoteen 1905 saakka. Tästä myöhemmästä historiasta olisi kyllä kiva tietää enemmänkin.....

Rautjärvi / Pajarin poikien muistomerkki

Rautjärven uusien muistomerkkien esittelykierros jatkuu. Aikoinaan joitain vuosia takaperin kiertelin pitkin ja poikin Rautjärveä kuvaamassa lukuisia muistomerkkejä, mutta onhan näitä viime vuosina ilmestynyt lisääkin ja toki osa jäi aikoinaan jopa esittelemättäkin. Näin blogin loppusuoralla, mitään ei enää säästellä, vaan kaikki kuvatut kohteet julkaistaan. Tänään ollaan Rautjärvellä, osoitteessa Kiurunrannantie 70. Paikalla olen nyt käynyt jo kahdesti, joten älä ihmettele, jos julkaisemani kuvat ovat eri ajalta!

Pajarin poikien muistomerkki

Perinteinen laatta kiveen kiinnitettynä

Kyseessä on Rautjärvellä 25.8.2017 paljastettu 18 divisioonaan kuuluneen jääkärikomppanian muistomerkistä. Kyseisen yksikön päällikkönä talvisodassa toimi legendaarinen eversti Aaro Pajari, joka tosin myöhemmin ylennettiin ihan kenraalimajuriksi. Talvisodassa Pajari tajusu Tolvajärven taisteluiden aikana tarvitsevansa joukko-osaston, joka muodostuisi sitkeistä ja kovista miehistä. Heti sodan jälkeen Pajari antoikin kapteeni Reiskalle tehtäväksi haalia osastoon urheilijataustaisia miehiä, joista muodostettaisiin kunnon nyrkkiosasto.

Muistomerkin laatta

Sponsorilaattakin löytyi

Urheilijoiden lisäksi osastoon päätyi lukuisia poliiseja ja tästä joukosta muodostuikin vahva osasto, joka sijoitettiin pahoihin paikkoihin. Niinpä tappiotkin olivat jatkosodan hyökkäysvaiheessa melkoiset. Jatkosodan alkuvaiheen 150 miehestä oli pari kuukautta myöhemmin jäljellä rivissä vain nelisenkymmentä sotilasta. Prosentteina tappiot olivat melkoiset. Niinpä yksikön loput miehet hajautettiin muihin yksiköihin ja Pajarin nyrkki lakkasi olemasta.

Paikalla myös infotaulu

Muistomerkin paljastamisesta vastasi Pajarin poikien perinneyhdistys, Rautjärven kunta ja paikalliset reservijärjestöt.  Tämä kapteeni Reino Reiskan jatkosodassa johtaman jääkärikomppanian muistolle paljastettu muistomerkki oli tarkoitus vihkiä käyttöön komppanian viimeisen jäljellä olevan veteraanin läsnäollessa, mutta valitettavasti muistomerkki ei valmistunut ajoissa. Nyt paljastamistilaisuudessa kaksi taistelijoiden jälkeläistä vastasivat tehtävästä.

Tilaisuudessa esiintyvät muunmuassa Vuoksen mieslaulajat, mukana ovat myös kenraalimajuri Kalervo Sipi sekä puhumassa Rautjärven kunnanjohtaja Harri Anttila.

Rautjärvi / Miettilän kylän tuho

Taas mennään ikivanhoilla valokuvilla, joita aloin säästelemään joskus taannoin, kun päätin blogini tulevan päätökseen Etelä-Karjalaan. Tuolloin joitakin kohteita jäi esittelemättä, mutta nyt on niidenkin vuoro. Tämän kertaiset kuvat on napattu vuonna 2015, jolloin ajelimme Rautjärven Miettilän kylässä. Muistan vielä tuon päivän kuin eilisen, koska silloin satoi vettä aivan kuin saavista olisi kaadettu. Yrittäkääpä siinä sitten liiduttaa kallioon kaiverrettua tekstiä! Kaiken lisäksi emme ylettyneet liiduttamaan vuosilukua 1741 tekstin yläpuolelta.

Kivi on aivan tien laidassa pihlajien peittämänä

Etelä-Karjala on aina ollut se Suomen alue, jonka halki sotajoukot ovat kulkeneet. Joskus tulijat on saapuneet idästä ja joskus lännestä, mutta aina on selvitty jotenkin. Monesti se on vaatinut uudelleenrakentamista ja elämän aloittamista tyhjästä, mutta aina vaikeuksista on selvitty. Aikoinaan ihmiset eivät olleet samanlaisia nössyköitä kuin tänä päivänä, joita pienet murheet ja vaikeudet kaatavat masentuneina tai loppuunpoltettuina koteihin kiikkutuoliin seiniä tuijottamaan. Ajat olivat eri tavalla vaikeat kuin nykyisin.

Tekstin yläpuolella on vielä vuosiluku 1741. Me kääpiöt emme ylettäneet sitä liiduttaa

Vaan siirrytäänpä ajassa taaksepäin isovihan aikoihin. Tuolloin Uudenkaupungin rauha jakoi nykyisen Rautjärven kahtia ja Miettilän kylä jäi rajalle Ruotsin puolelle. Uusi sota, jota meillä kutsutaan pikkuvihaksi aiheutti itseasiassa Etelä-Karjalassa isommat tuhot kuin muualla tuhoa tehnyt isoviha. Miettilän rajakylää sota kosketti kipeästi, koska 15 taloa poltettiin maan tasalle, vain yhden säilyessä. Asukkaiden kohtalosta en tiedä varmasti, mutta oletettavasti joko kaikki tai osa asukkaista vietiin Venäjälle. Aika oli ankara.

Niinpä Miettilän kylän asukkaat ovat kaivertaneet isoon kiveen seuraavan tekstin:

1741 

Pikkuviha

Miettilän kylä 

Tuhottiin

Siitä minulla ei ole mitään tietoa, että koska kyseinen teksti on kaiverrettu kiveen?

Rautjärvi / Simo Häyhä museo

                                                                 Maammelaulu

Tänään on juhlapäivä! Viime vuotinen satavuotisjuhlinta vaihtui tosin rauhallisempaan juhlimiseen, mutta kyllä 101-vuotias Suomi ansaitsee myös kunnon kinkerit. Tänään kannan oman korteni kekoon ja esittelen Rautjärvellä sijaitsevan Simo Häyhä museon tai no on siellä paljon matskua myös Kollaajoelta, missä Simo omat urotyönsä teki. Jos nyt lukijoissa sattuisi sellainen olemaan, joka ei Simon urotöitä tunne, niin katsopa alapuolella oleva video.....

Willimies on jo pitkään odotellut, että Simo Häyhä saisi oman patsaan tai muistomerkin, mutta koska sitä ei ole kuulunut eikä näkynyt, niin onhan tämä Simo Häyhän muistolle perustettu Kollaa- ja Simo Häyhä museo aivan loistava kunnianosoitus miehen urotöistä itsenäistä Suomea puolustaessaan. Tuskin koskaan kukaan pääsee edes lähelle tämän miehen urotöitä. Miehen urotöistä voit lukea vaikka kertomuksestani itsenäisyyspäivänä 2013.

Rautjärven Kollaa- ja Simo Häyhä museo

Tämä mies on muistolaattansa ansainnut moninkertaisesti. Museon seinään se kiinnitettiin 17.7.2017

Tykit vartioivat museota

Tähän ei kuulemma tule Simon muistomerkkiä....

Simon saappaanjäljet

Koska tästä miehestä on kirjoitettu niin paljon ja paljon tullaan kirjoittamaan jatkossakin, niin Willimiehen jäljillä blogi tyytyy vain esittelemään museosta ottamamme valokuvat tekstien kera. Jos haluat perehtyä mieheen lisää netin avulla, niin googlaamalla löytyy niin paljon, etten edes linkkejä vaivaudu laittamaan, vaan saatte etsiä ne itse.

Museon yläkerrasta löytyi lumipukuinen mies

Simolle kuulunutta tavaraa vitriineissä

Tämän kelpuuttaisin omalle seinälleni koska tahansa

Kuvia Simon sotataipaleelta

Kollaan maastosta löytynyttä tavaraa

Kollaajoki ei ollut kummoinen joki

kranaatteja vitriinissä

JR34 II pataljoonan komentajan ratsumesrari von Haartmanin Suomen lippu, joka koki kovia komentokorsuun tulleesta täysosumasta

Simon sotilasuran päättänyt päiväkäsky

Tästä kuvasta Simoa ei löydy

Tarkka-ampujan kalustoa

Kaikkia uutisia ei kannata uskoa

Dramatisoitu tilanne. Haavoittunutta Simoa viedään pois rintamalta JSP:lle

Siviili Simon vermeet

Simo oli Kekkosen hirvimetsästysretkillä. 

Lausahdus, jonka toivoisi kuulevan useammin

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille.... ja se kaikkien odottama linkki:)