Lappeenranta / Tuntematon sotilas

 Tervehdys täältä hiljaisuuden keskeltä. 

Blogi on taas viettänyt taukoa, koska kuvattavat kohteet ovat vähissä, suorastaan loppuneet. Muutamia kuvausyrityksiä on kesän aikana ollut, mutta jotenkin ei kehtaisi lähteä pitkälle matkalle yhden muistomerkin takia. Joitakin siis on tiedossani ja eiköhän nuo jollain aikataululla tule kuvattuakin....

Nyt kuitenkin on yksi uusi kohde kuvattu ja valmiina esiteltäväksi. Toki ensin minunkin on yhdyttävä tekijän toivomukseen, ettei vastaavia muistomerkkejä enää ikinä tarvitsisi tehdä. Sotiminen on mielestäni idioottimaista hommaa, missä on vaikea nähdä kenenkään voittavan.

Mitä tällä tarkoitan? Rajoja on aina maailmanhistoriassa siirrelty, mutta aina ne kuitenkin tuntuvat asettuvan sellaisiin kohtiin, että ne ovat uuden sodan alku ja juuri. Nyttenkin toisen maailmansodan voittajavaltioihin kuuluva nykyinen Venäjä on rajansiirto puuhissa Ukrainassa, vaikka he eivät vieläkään ole saaneet 80 vuotta takaperin raunioitunutta maataan jaloilleen. 

Sama kurjuus tulee maassa jatkumaan, riippumatta kuinka Ukrainan sodassa käy. Lännen eristämän valtion talous romahtaa hiljalleen ja Kiina on kääntänyt katseensa Siperian luonnonvaroihin. Uusia investointeja ei maahan ole tulossa elleivät nyt kiinalaiset osta maata pala palalta. Diplomatia, demokratia ja kaupankäynti kiertävät maan ja veikkaan Venäjän olevan kymmenen vuoden päästä kehitysmaan asteella, ellei ihmettä tapahdu. Tuskin tapahtuu, koska kaikki luottamus kyseiseen kansakuntaan on mennyt ja sen korjaaminen vaatii vuosikymmeniä tai kenties vuosisadan...

Tuntematon sotilas Lappeenrannan sankarihautausmaalla

Isokokoinen kypärä on saatu näyttämään vanhalta

Tuntolevy on antanut idean vuosiluvuille

Paikalla on myös infotaulu

Samaa omaa yhteiskuntajärjestelmäänsä he yrittivät tuoda tänne Suomeen, mutta onneksi meiltä löytyi selkärankaa vastustaa pyrkimyksiä. Näin toimimme jatkossakin, jos tilanne vaatii. Onneksi selvisimme rähinöistä itsenäisenä valtiona. Valitettavasti se vaati ison määrän uhreja. Nämäkin rähinät alkoivat Venäjän toimesta, joka on aina tykännyt kiusata itseään pienempiä valtioita. Nyt eivät sentään ole tänne hyökänneet, mutta sinisilmäisyyttämme hyväksi käyttäen levittäytyneet myös rajojemme sisäpuolelle. Minä ainakaan omaani aio heille myydä edes tuplahinnasta. Näin toimin tänä kesänä, kun yritin myydä moottoripyörääni. 

Ilman Venäjää, tai silloista Neuvostoliittoa, ei tätäkään julkaisua tarvitsisi tehdä. Kyseessä on näet Suomen toiseksi suurimmalle sankarihautausmaalle paljastetusta muistomerkistä, joka kunnioittaa tuntemattomiksi jääneitä sotiemme vainajia. Kaikkiaan Lappeenrannan sankarihautausmaalla on 2117 sankarivainajaa, joista n. 800 on tuntemattomia, joiden henkilöllisyys ei ole selvinnyt. Heitä on haudattu Lappeenrantaan joka vuosi vuodesta 1993 lähtien. Tämä muistomerkki onkin kunnianosoitus Venäjältä löydetyistä sankarivainajille, jotka on haudattu tuntemattomina tänne. Valitettavasti heitä löytyy vielä jatkossakin, koska työ päättyy tuskin koskaan, vaikka nyt silläkin rintamalla on hiljaista.

Muistomerkki on liki parimetrinen Rapasaaren laiturin kivenlohkare, mihin taiteilija/seppämestari Antti Nieminen on laittanut ison patinoituneen kypärän ja kaulassa roikkuneen tuntolevyn, jotka löydetyillä vainajilla on joskus yllään löytöhetkellä. 

Muistomerkki oli tilaustyö, jonka Lappeenrannan kaupunki ja sankarihautausmaan hoitokunta tilasivat seppämestari Niemiseltä. 

Tuntematon sotilas paljastettiin 25.8.2024 juhlallisessa tilaisuudessa, mitä rakuunasoittokunta kunnioitti esityksellä. Avauspuheen piti kansanedustaja Jukka Kopra sekä patsaan paljasti sankarihautausmaan hoitokunnan varapuheenjohtaja Keijo Martikainen.

Päivitys 28.8.2025

Vuosi takaperin julkaisemani Lappeenrannan uusin muistomerkki on täydessä iskussa. Kaiken lisäksi tämä on mielestäni hieno....

Lappeenranta / Tuomas Gerdtin muistomerkki

Willimiehen tarinat ovat taas loppusuoralla ja viimeiseksi olen jättänyt Tuomas Gerdtin muistomerkin, jonka paljastamisesta on jo aikaa vierähtänyt. En vain ole ollut tarpeeksi motivoitunut tähän kirjoitustyöhön, koska tätä ei voi vetäistä vasemmalla kädellä, kuten useimmat viime aikojen julkaisut ovat olleet. Kyseessä on sentään joukkonsa viimeinen ja toivottavasti sellaiseksi jäisikin, koska hänen tunnetuimmat ansionsa ovat sotavuosilta. Toki hän teki myös mittavan työuran sodan jälkeenkin. Itsellänikin oli kunnia istua kerran hänen olohuoneensa sohvalla kuuntelemassa hänen juttujaan. Se oli hetki, jonka muistan ikuisesti. 

Kyseessä on siis Tuomas Gerdt, viimeinen Mannerheimin ristin ritareiden joukosta. Hänestä lienee jo kirjoitettu kaikki mahdollinen, joten minä keskityn ainoastaan hänen muistomerkkiinsä, mikä paljastettiin hänen nimensä mukaan nimetyssä puistossa Lappeenrannan Lauritsalassa. Itsekin osallistuin yhden koululuokan kanssa puiston ja muistomerkin suunnitteluvaiheeseen, kun kaupunki keräsi ideoita sen toteuttamiseksi. Vaan lienee jo aika siirtyä asiaan.

J.Karjalainen kysyy laulussaan Sankarit

Keitä ne on ne sankarit

Sellaiset sankarimiehet

Joita koko valtakunta arvostaa?

Kyseiset laulun sanat osuvat mielstäni juuri Tuomas Gerdtiin, joka ei koskaan korostanut itseään muiden yläpuolelle, vaan oli perisuomalainen, isänmaallinen ja  vaatimaton herrasmies, jota koko valtakunta arvosti. Sellaisena ainakin itse häntä pidin ja siksi mielestäni hänen muistomerkkinsä teksti 

Suomen puolesta,

muiden puolesta.

Sen aina tekisin 

on erinomainen ja sopii ohjenuoraksi kaikille meille suomalaisille. Uskon ritari Gerdtinkin olevan siihen tyytyväinen.

Paljastustilaisuus kiinnosti mediaa

Kadetit olivat kunniavartiossa

Sanoma, joka on aina ajankohtainen

Muistomerkki paljastettiin Lauritsalassa kansallisena veteraanipäivänä 27.4.2022 sotilaallisin juhlamenoin. Aluksi komendantti Antti-Pekka Kaarna toivotti kaikki tervetulleiksi tilaisuuteen, jonka musiikista vastasi Rakuunasoittokunta johtajanaan musiikkimajuri Riku Huhtasalo.

Tämän jälkeen Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen toi tervehdyksen muistomerkin paljastustilaisuuteen. Kivinen kertoi, miten Tuomas Gerdt oli ritareista viimeinen. "Gerdt oli poikkeuksellisen kyvykäs, mutta hän ei koskaan ihannoinut sotaa, eikä korostanut omia tekojaan", sanoi Kivinen. 

Maasotakoulun johtaja, eversti Sami-Antti Takamaa, Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva, Lappeenrannan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joonas Grönlund ja Lappeenrannan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Koskenranta paljastivat Mannerheim-ristin ritarin Tuomas Gerdtin muistomerkin. Muistomerkissä on Tuomas Gerdin nimi sekä teksti: "Suomen puolesta, muiden puolesta, sen aina tekisin".

Tämän jälkeen oli vuorossa Karjalan Lennostossa palveleva majuri Joni Pirinen, joka luki kirjoittamansa runon Tuomas Gerdtistä. Runon nimi on Viimeinen ja se on omistettu paitsi Tuomas Gerdtille ja koko Suomen kansalle, myös erityisesti kaikille lappeenrantalaisille ja Maasotakoululle.

Muistomerkki, kolmetonninen kivenmurikka, on tehty Lappeenrannassa olleesta Salpalinjan panssarikiviesteestä. Muistomerkin ovat suunnitelleet Lappeenrannan kaupunginpuutarhuri Laura Ratilainen ja ympäristösuunnittelija Anne Veijovuori. 

Videon paljastamistilaisuudesta voit katsoa täältä

PS. Näihin sanoihin ja tunnelmiin on taas aika hiljentyä ja kuvailla ensi kesänä uusia kohteita. Jatkoa on kuitenkin luvassa yhden lyhyen tarinan verran huomenissa.

Päivitys 27.6.2026

Muistomerkki on kunnossa ja toivottavasti saa olla jatkossakin. Tulevana itsenäisyyspäivänä käymme taas oppilaiden kanssa viemässä kynttilän muistomerkin eteen. Valitettavasti viime vuonna jäi väliin, koska olin keuhkokuumeessa. 

 

Imatra / Pudonneen Fokkerin muistomerkki

Viimeisen parin vuoden aikana olen tuskaillut, kun uusia kohteita ei enää löydy. Muutamia uusia toki vuodessa osuu silmiini, mutta alkuvuosien julkaisuvuosi oli aivan liian nopea. Tuolloinhan operoin tässä Willimiehen jäljillä projektissa tuntikausia viikossa ja niinpä kohteita tuli julkaistua joskus jopa pari kappaletta päivässä. Nykyään jos tusinan saa vuodessa, niin pakko olla tyytyväinen. Kuten kaikki ymmärtävät, niin mahdollisuuksia aktiivisempaan julkaisutoimintaan ei ole. Nytkin jo lähes viimeisiä viedään, kunnes ensi keväänä taas kurvaan muutaman kuvaamassa ja sitten on taas täydellinen mielenrauha, kun saan ne julkaistua. No, katsotaan mitä ensi kesä tuo tullessaan. Saattaahan noita putkahtaa taas yllättäen lisää.........nyt tiedossani on viisi kohdetta kuvattavaksi!

Tämä kohde oli myös yksi hassuimmista tavoista, kuinka se tuli kuvatuksi. Itse luin paikallisesta lehdestä eli Etelä-Saimaasta 22.5.2022 jutun uudesta muistomerkistä. Innoissani päätin käydä kuvaamassa sen samantien prätkällä. Ei muuta kun etsimään sitä Vuoksen hovin läheisyydestä ja ajelin kaikki tiet ristiin rastiin, vaan ei löytynyt. Niinpä katselin kuvaa tarkemmin ja tajusin sen olevan kuusimetsässä. Lisää ajelua ja kolusin kuusikot läpi jalkaisin. Lopulta jopa kyselin neuvoa kohteelle, mutta ei löytynyt tietäjiä. Päätin siis lopettaa siltä erää...

Muutama viikko tästä pettymyksestä, kävimme vielä Williladyn kanssa koluamassa samoja maastoja yhtä huonolla menestyksellä. Muistomerkki ei halunnut tulla löydetyksi. Niinpä asia taas unohtui muutamaksi viikoksi, kunnes autoni hajosi ja vein sen korjaamolle. Kertoivat restaurointiin kuluvan muutaman tunnin ja kävin kävelemässä pitkän lenkin helteisenä päivänä. Lopuksi asetuin parkkiin puistonpenkille ja räpläilin puhelinta aikani kuluksi, kunnes pyöräilevä pariskunta ajoi ohitse ja moikkasivat, että mitä Willimies. Olin ihan hölmönä, kun tulivat juttelemaan kanssani. Kyseessä olikin blogin vakituinen lukija Pasasen Mika puolisoineen. 

Yhteinen sävel juttutuokiolle löytyi heti ja lopulta puhe kääntyi tähän vielä löytämättömään muistomerkkiin. Siinä ei sitten kauan nokka tuhissut, kun Mika otti puhelun ilmailumuseoon ja kohta puhelimessani oli koordinaatit ja karttakuva alueesta. Näin se homma pyörähti uudelleen liikkeelle. Vielä piti noutaa auto korjaamolta ja hakea Willilady kotoa mukaan. Edessä olisi siis kuvausreissu, no kävely kohteelle jonka sijainti oli varmistunut.

Lopulta polut veivät perille ja oli aika kuvata kohde ja perehtyä aiheeseen tarkemmin. Kyseessä on näet suomalaisen hävittäjälentäjä Tatu Huhanantin muistomerkki paikalla, mihin hänen Fokkerinsa putosi ilmataistelussa karkauspäivänä 29.2.1940. Kyseisenä päivänä käytiin talvisodan suurin ilmataistelu Saimaan yllä ja Suomi menetti tuolloin 7 lentokonetta ja 4 lentäjää yhden taistelun aikana. Isku pienille ilmavoimille oli kova. 

Aikalaiskuvaukset taistelusta kertovat Huhanantin taistelleen lujaa ja pudottaneen viholliskoneen, joka putosi Siitolan kartanon alueelle Huhanantin Fokkerin kanssa. Tarkka paikka oli etsinnöistä huolimatta arvoitus aina viime aikoihin asti. Paikallinen porukka hylkyhemmot etsivät koneen jäännöksiä vuosien ajan, kunnes osia alkoi löytyä ja paikka varmistui Huhanantin koneen jäännöksiksi. Samalla selvisi myös tapahtumien eteneminen. Huhanantti tiesi ilmeisesti kuolevansa vaurioituneeseen koneeseensa ja lopuksi törmäsi vihollisen I-16 koneeseen. Molemmat putosivat ja Fokker hajosi ilmassa kolmeen osaan. Ammattimiehet löysivät koneen osia kolmesta paikasta, mutta tämä pääiskeymäpaikka löytyi viimeisenä. Sinne paljastettiin muistomerkki Huhanantille 28.5.2022 Etelä-Karjalan ilmailumuseon ja Imatran kaupunginmuseon yhteistyönä.

Venäläisen pilotin maahaniskeytymispaikka löytyi myös samalla kertaa, mutta sinne ilmeisesti ei olla suunnittelemassa muistomerkkiä!

Kohteelle on myös opasteet

Polku kohteelle lähtee tästä

Kuusikon keskellä häämöttää muistomerkki

Laatta on kiinnitetty isoon luonnonkiveen

Kiven päälle on kerätty Huhanantin Fokkerin osia

Kiveen kiinnitetty muistolaatta

Hamina / Miinanraivaajien muistomerkki

Nykyään Itämerellä paukkuu kaasuputket, mutta 1940-luvulla merimiinat, jotka upottivat aluksia ja olivat muutenkin meriyhteyksien uhkana. Niinpä ongelmalle piti tehdä jotain kaikkialla Itämeren alueella. Haminakin kantoi tehtävästä osansa ja vieläpä raskaasti. Kaikkiaan kahdeksan raivaajaa menetti henkensä tehtävää suorittaessaan. Saman verran myös haavoittui työn takia. 

Miinanraivaajat ovat takuulla muistomerkin ansainneetkin, mutta jotenkin sen ympärille on muodostunut melkoinen kokoelma kaikenlaista. Toki miina on muistomerkkirykelmän "päätähti" ja sieltä krumeluurien keskeltä helposti bongattavissa. Onhan tuo melkoinen mörökölli...

Miinan jalustaan on kiinnitetty muistolaatta, joka kertoo kaiken olennaisen kohteesta, paitsi paljastamisajankohdan. Se jää siis mysteeriksi.

Laatan teksti kertoo seuraavaa: 

VII Raivaajaosasto 10.12.1944 - 29.6.1948

Haminan rannikkolinnakkeiston perustama VII raivaajaosasto raivasi vuosien 1945 - 1948 aikana Itäisellä Suomenlahdella yhteensä 955 merimiinaa ja raivausestettä. Osasto menetti kahdeksan miestä kaatuneina ja kahdeksan haavoittuneina. 

VII raivausosaston henkilöstöä ja saavutuksia kunnioittaen

Suomenlahden meripuolustusalue

Muistolaatta

Miinamuistomerkki Haminan satamassa

Rautjärvi / Neuvostopilotti down

Willimiehen parasta hupia on ollut viime kuukausina seurata Twitterin ja muiden alustojen kautta Ukrainan sotilaiden menestystä vihulaisen torjunnassa. Lukuisat tankintuhoamisvideot onkin tullut katseltua ja aina vaan jaksaa hymyilyttää kun tankit tuhoutuvat. Eihän sota tietenkään ole viihdettä, vaan ihan oikeita ihmisiähän siellä kuolee. Jotenkin vaan näiden idän burjaattien ja samojedien kuolemat ei minua hetkauta. Syynä siihen lienee ydinaseilla pelottelu, lännelle aiheutettu energiakriisi, hintojen kohoamiset ja etenkin lukuisat joukkomurhat ja raiskaukset siviileille. Siinä syitä, miksi aion katsoa videoita jatkossakin....

Nämä videot ovat osoittaneet, että kalustoa itänaapurilla lienee, mutta takaseinä se löytyy heidänkin asevarastoistaan. Tuhannet tuhotut panssaroidut ajoneuvot on korvatttu vanhemmalla kalustolla, jopa minua vanhemmilla! Sama pätee myös venäläisiin Suhoi-hävittäjiin, joita pidettiiin laadukkaina ennen sotaa, vaan ei pidetä enää. Nythän niitä on tiputeltu pitkin Ukrainan peltoja ja ovatpa itse jopa lentäneet päin omien kaupunkiensa taloja. Ei taida Putinin kassaan jatkossa taaloja lipua asemyynneistä, kun ovat huonoiksi havaittuja. Tosin eipä niillä taida löytyä niihin piirikorttejakaan, koska länsi on laittanut ne pakotteiden alaisuuteen. No, kai ne niitä jatkossakin tonkii Lappeenrannan SER-keräyspisteistä. Pesukoneesta en kyllä levyjä irroittaisi, ettei suihkari rupea linkoamaan 800 kierrosta minuutissa....

Viime kuukaudet ovat siis osoittaneet, että Venäjän ilmavoimien kalusto on surkeaa. Niin se oli myös jatkosodan alussa, ennen kuin amerikkalaiset ja britit alkoivat toimittaa kalustoa isoja määriä. Toki ainahan nuo ovat jotain lentävää saaneet taivaalle omastakin takaa, mutta kyllähän noita tippuukin säännöllisin väliajoin. Paperitiikeriksihän Venäjä on pitkälti paljastunut myös ilmailun saralla. Veikkaanpa että lähivuosina pitkin ja poikin Ukrainan aroja nousee venäläisten kuolleiden pilottien muistomerkkejä, jos ukrainalaiset sallivat ne. Veikkaanpa, että eivät!

Sen sijaan Suomi ja suomalaiset ovat sallineet vastaavien muistomerkkien pystyttämisen ja olemassaolon lukuisille neuvostopiloteille, jotka kohtasivat tiensä pään eripuolilla Suomea. Yksi tällainen hautapaikka sijaitsee Rautjärven Luuminniemessä.

Hautapaikka on männyn juurella

Metsäpolulla saa olla tarkkana, ettei kävele ohitse

Jatkosodan alkuvaiheessa 20.7.1941 seitsemän Polikarpov I-153 konetta hyökkäsi aamuyön tunteina ilmatorjuntapatteria vastaan Rautjärven Kokkolan kylässä. Yksi näistä kaksitasoisista "Tsaikoista" sai kunnon osumat ja mätkähti alas Luuminniemen edustalle muiden koneiden päästessä karkuun, vaikka ehkä toinenkaan kone ei pääsisi kotitukikohtaansa Käkisalmeen. Se on kuitenkin varmaa, että pudonneen koneen ohjaaja Grigori Kutsherenkon lennot olivat ohitse. Kone kuitenkin nostettiin suomalaisten toimesta ja sieltä löytyi myös pilotin kirjoittama kirje, joka oli jäänyt postittamatta. Hyvä niin, koska siinä lentäjä kertoi suomalaisten ilmatorjunnan olevan surkea ja helposti tuhottavissa. Kuinka vähän hän tiesikään......

Kivipaadessa on Grigorin kuva ja laatta

Venäläisen lentäjän hauta

Lentäjä haudattiin Luuminniemeen ja maanomistaja on huolehtinut haudasta jo muutaman sukupolven ajan. Entä kuinka asiat etenivät itänaapurissa, missä toleranssit ovat tunnetusti suuret! Kutserenkon perhe sai tiedon lentäjän kuolemasta vasta marraskuussa 1941 eli monen kuukauden jälkeen. Tarina ei kuitenkaan pääty siihen, vaan lentäjän tytär Zanneta etsi isänsä hautaa koko elämänsä ajan, löytäen sen vasta vuonna 2019 ja esitti toivomuksen, että isänsä saisi jäädä niille sijoilleen. Näin ilmeisesti tulee tapahtumaan....

Laatan teksti kertoo oleelliset tiedot

Muistomerkki ei ole mielestäni kovin vanha, mutta nyt siihen on lisätty lentäjän kuva. Paikallinen maanomistaja ei halua nimeään julkisuuteen, eikä toivo paikalle yleisöryntäystä. Kaikesta huolimatta paikallinen nuori mies meidät opasti paikalle. Jääköön hänenkin nimensä mainitsematta.

Jos aihe kiinnostaa enemmänkin, niin suosittelen Jukka Vesenin teosta Pudonneita punatähtiä, Ilmasotaa Kaakkois-Suomessa 1941.

Lappeenranta / V armeijakunnan esikunta

Tätä kirjoittaessani Ukraina on juuri valloittanut Lymanin kaupungin takaisin ja puheet ydinaseiden käytöstä lisääntyvät. Tuntuu melkoisen hullulta tuo itänaapurin toiminta. Ilmeisesti kaikki vähälläkin järjellä varustetut henkilöt ovat painaneet päänsä puskaan? Lisäksi naurattaa, että tietääkseni ensimmäisen kerran sotahistoriassa sekä puolustajan sekä hyökkääjän asukkaat pakenevat. Ukrainalaisten paon toki ymmärrän, mutta miksi venäläiset pakenevat. Eikö oman maan pelastaminen pulasta kiinnosta, kun siinä voi menettää henkensä.... No, onneksi saatiin edes vähän rajaliikennettä tilkittyä, ettei tartte noita pitkäkilpisiä katsella.

Ylämaan pappilassa toimi esikunta kesällä 1944

Samalla tavalla raja piti tilkitä kesällä 1944. Silloin tosin onnistuttiin paremmin, koska vihulaiset eivät tänne päässeet. Iso osa tässä operaatiossa oli V armeijakunnan esikunnalla, joka sai rintaman vakautettua Juustilan - Viipurinlahden alueella. Tästä syystä tämä Ylämaan vanhassa pappilassa toiminut esikunta on saanut urotyöstä oman muistolaatan pappilan seinään. Milloin ja kenen toimesta? Nuo asiat ovat itselleni tuntemattomat.

Muistolaatta 

Tällä kertaa melkoisen lyhyt postaus, mutta kun en aiheesta ihmeempää tiedä, niin mitäpä sitä jaarittelemaan....

Lappeenranta / Hujakkalan ilmavalvontatorni

Jatketaanpa samalla teemalla kuin viimeksi. Vuorossa on siis taas viime sotien aikuisen ilmavalvontatornin esittely. No, tällä kertaa kyseessä on pelkkä asiasta kertova muistolaatta, joka on kiinnitetty Hujakkalan "kylärakennuksen" seinään. Ilmeisesti on aivan tuliteräkin vielä?

Hujakkalan seurojentalo. Laatta talon pitkällä sivulla

Olimme Williladyn kanssa 29.10.2021 kuvausreissulla entisen Ylämaan kunnan alueella, joka kuuluu nykyään Lappeenrantaan. Tiedossamme oli muutama kohde ja kuvasimme ne kaikki, joista meillä oli tietoa. Kuten useasti ennenkin, niin törmäsimme itsellemme täysin tuntemattomaan muistomerkkiin tai - laattaan. Ajaessamme ohitse Willilady bongasi rakennuksen seinältä ihan uuden muistolaatan ja minä kurvasin äkkiä ympäri. Paikalle saapuessa totesimme löytäneet uuden kohteen. 

Laatta näyttää tuliterältä.....

Valitettavasti en tästä sen kummempaa tietoa löytänyt Internetistä, eikä Hujakkalan kyläyhdistyksen Facebook-sivut ole päivittyneet aikoihin, joten jos asiasta jotain tiedät, niin ota yhteyttä!.

Alueella on siis sijainnut ilmavalvontatorni, joka on kuvattu muistolaattaan. Paikka ei ole tämä seurojentalo, joka löytyy kylän ytimestä, vaan se on todennäköisesti sijainnut jollain korkealla mäellä. Nykyisin tornia ei siis ole, mutta hienoa että laatta on saatu tästä muistuttamaan meitä kulkijoita. 

Päivitys 4.2.2022

Sain Sorsan Erkiltä seuraavan viestin, mikä liittyy Hujakkalan ilmavalvontatorniin. Hivenen muokkasin tekstiä, mutta asia ei muuttunut.

Terve, joitakin tietoja Hujakkalan ilmavalvontatornista. Se on rakennettu

1939 ja se sijaitsi Lökäsenvuorella seurojentalolta parisataa

metriä Vaalimaantien toisella puolella rivitalon takana.Lotat olivat

majoittuneet seuratalon viereisessä sijaitsevalle koululle, joka on nykyisin

venäläisomistuksessa. Laatassa aloitteellinen oli Sirpa Koponen ja hän sai apua

mm.Pauli Pajuselta ja kyläyhdistykseltä.Tavoitteena oli paljastaa laatta

talvisodan alkamisen 80 v muistopäivänä 30.11.1939, mutta erinäisistä

syistä se jäi tekemättä.Laatta kiinnitetiin seurojentalon seinään v2020

pidetyn kokouksen yhteydessä ilman juhlallisuuksia.Sirpa

on teettänyt tätinsä valokuva-arkistosta lottien toimintaan liittyvistä

kuvista suurennoksia,joita on esillä Ylämaan palvelutalolla.

Virolahti / Pyterlahden ilmavalvontatorni

Taas on kaksi viikkoa vierähtänyt ja hyvin ansaittu, ainakin omasta mielestäni, syysloma on loppusuoralla. Loma nyt meni ohitse sen kummempaa tehdessä, mutta ensi viikolla onkin sitten heti oikein veret seisauttava viikko edessä. Opetusta ja rutkasti palaveeraamista on tiedossa, mutta eiköhän lepoviikon jälkeen jaksa viikon päivät rehkiä? 

Vaan siirrytään asiaan. Tämän päivän kohteen kuvatsain blogin palkattomalta assistentti Jarkko Ritalta. Kun kuvat pamahti Whatappiin saatesanoilla oletko täällä käynyt, niin vastasin samantien että tottakai olen. No, tarkemmassa tutkimuksessa selvisi etten olekaan..... Kyseessä on siis kohde, missä en ole käynyt, enkä edes bongannut mistään sen olemassaolosta. Tosin pieni aavistus minulla on, että Ravin Terttu olisi asiasta minulle jossakin viestissä taannoin maininnut! No, se ja sama, nyt on siis Pyterlahden ilmavalvontatornin ensiesittely Willimiehen jäljillä blogissa.

Torni on korkean kallion päällä(Kuva: Jarkko Rita)

Sota-aikana Pyterlahden ilmavalvontatornin kaltaisia torneja oli Virolahdella kahdeksan ja muualla kaiketi kymmeniä ellei jopa satoja. Tässäkin blogissa on esitelty melkoinen määrä paikkoja, joissa sellainen on ollut. Lähes kaikissa niistä on ollut jonkinlainen muistomerkki, mutta ainakin Klamilassa on kokonainen torni, tosin uudelleenrakennettuna. Vastaavalla tavalla on toteutettu talkootyöllä tämä Siipioravanvuorella sijaitseva kopio sota-ajan tornista. Tornin virallisia avajaisia juhlittiin 25.5.2019.

Hulppea pytinki(Kuva: Jarkko Rita)

Infokyltti kertoo ilmavalvonnan historiasta (Kuva: Jarkko Rita)

Siipioravanvuorella sijaitsi sota-aikana ensiksi ilmavalvontapiste, joka oli tehty korkeisiin puihin, mutta se päätettiin purkaa turvattomana ja rakentaa torni lähelle nykyisen tornin paikkaa. Siinä lukuisat Lotat suorittivat ilmavalvontaa sotavuosina. Sotavuosien jälkeen torni kuitenkin purettiin huonokuntoisena. Nykyinen pari vuotta vanha torni on rakennettu samanlaiseksi kuin sotavuosien torni vanhoja valokuvia tutkien. Talkootyönä sitten paikalle nousikin 14 metriä korkea torni. Nyt kuitenkin käyttötarkoitus on rauhanomaisempi ja sieltä onkin hyvä tarkkailla muuttolintujen liikkeitä.

Tornin budjetti oli 50.000€ ja siitä valtaosa oli EU:n myöntämää tukea. 

Tornista on nähnyt punatähtisten koneiden saapumisen kaukaa (Kuva: Jarkko Rita)