sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Lappeenranta / V armeijakunnan esikunta

Tätä kirjoittaessani Ukraina on juuri valloittanut Lymanin kaupungin takaisin ja puheet ydinaseiden käytöstä lisääntyvät. Tuntuu melkoisen hullulta tuo itänaapurin toiminta. Ilmeisesti kaikki vähälläkin järjellä varustetut henkilöt ovat painaneet päänsä puskaan? Lisäksi naurattaa, että tietääkseni ensimmäisen kerran sotahistoriassa sekä puolustajan sekä hyökkääjän asukkaat pakenevat. Ukrainalaisten paon toki ymmärrän, mutta miksi venäläiset pakenevat. Eikö oman maan pelastaminen pulasta kiinnosta, kun siinä voi menettää henkensä.... No, onneksi saatiin edes vähän rajaliikennettä tilkittyä, ettei tartte noita pitkäkilpisiä katsella.

Ylämaan pappilassa toimi esikunta kesällä 1944


Samalla tavalla raja piti tilkitä kesällä 1944. Silloin tosin onnistuttiin paremmin, koska vihulaiset eivät tänne päässeet. Iso osa tässä operaatiossa oli V armeijakunnan esikunnalla, joka sai rintaman vakautettua Juustilan - Viipurinlahden alueella. Tästä syystä tämä Ylämaan vanhassa pappilassa toiminut esikunta on saanut urotyöstä oman muistolaatan pappilan seinään. Milloin ja kenen toimesta? Nuo asiat ovat itselleni tuntemattomat.

Muistolaatta 


Tällä kertaa melkoisen lyhyt postaus, mutta kun en aiheesta ihmeempää tiedä, niin mitäpä sitä jaarittelemaan....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita