Vammelsuu / Lentäjä Serovin patsas

Willimies on nyt laittanut uuden vaihteen elämässään päälle. Liikunta on ollut nyt jokapäiväinen osa vapaa-aikaani muutaman viikon ajan. Tavoitteena on pudottaa painoa 10% uutena vuonna mitatusta lähtöpainosta. Kieltämättä saa siinä jokusen kilometrin sauvakävellä ja jättää melkoisen määrän iltaolusia juomatta, että tavoite on saavutettu. Aikaahan olen antanut itselleni peräti juhannukseen saakka. Toivottavasti innostukseni kestää, enkä rupea perinteiseen tapaan lipsumaan asettamastani tavoitteesta!

Tavoitteena on myös esitellä vielä melkoinen määrä erilaisia muistomerkkejä ja tällä kertaa esittelen kohteen, jonka kuvasin oman poikani kanssa Vammelsuulla viime kesänä palatessamme Pietarista. Kyseessähän on sama poikani, joka aloitti viime viikolla varusmiespalveluksensa Vekaranjärven varuskunnassa, jotta saan kohteet kuvattua tuoltakin sotilasalueelta. Pakko on nostaa peukku pojalle tuollaisesta uhrautumisesta isänsä harrastukseen. Toki poitsuhan oli blogin alkuvaiheessa tiukasti mukana, mutta matkan varrella ote on lipsunut pahasti....

Lentäjä lentää läpi graniitin

Minusta tämä on komea

Tämän päivän kohde ei ole perinteinen blogini kohde, koska kyseessä on venäläinen sotilasmuistomerkki. Yleensähän olen esitellyt vain suomaisten muistomerkkejä, mutta tämän kohdalla on pakko tehdä poikkeus. On meinaan ihan saakelin hieno! Kyseinen patsas on pystytetty Vladimir Georgijevits Serovin muistolle. Kyseinen heppu sai Neuvostoliiton sankarin tittelin vuonna 1944. Eikä hullumpi kunnianosoitus ole myöskään se, että entinen Vammelsuu nimettiin sotien jälkeen Serovoksi...

Hauskana yksityiskohtana patsaan edessä on Serovin pronssinen lentäjänpäähine

Siitä minulla ei ole tietoa, että putosiko hänen lentokoneensa tänne Vammelsuulle vai lentikö hän yleensä edes Karjalan kannaksen alueella. Kuten kaikki säkkijärveläiset tietävät, niin Säkkijärvelle (nykyisin Kondratjevo) nimensä antanut lentäjä Kondratjev ei koskaan nähnyt paikkakuntaa edes ilmasta käsin! 

Serovin patsaan alaosassa on tekstilaatta

Tässä alapuolella assistentti Pirhosen käännös Serovin patsaan tekstiosasta.

"Serov Vladimir Georgijevits

1922-1944

Neuvostoliiton sankari

Suuren isänmaallisen sodan vuosina lentolaivueen komentajana pudotti ilmataisteluissa 47 fasistilentokonetta. Koki sankarikuoleman puolustaessaan Leningradia. Kylä on nimetty hänen sankariutensa kunniaksi."

Vammelsuu / Rakkauden hauta

Nyt esittelen yhden Karjalan kannaksen tunnetuimmista nähtävyyksistä, vaikkakin monet siihen liittyvät yksityiskohdat ovat värittyneet vuosien saatossa. Toisaalta hyvässä tarinassa saakin olla vähän elementtejä, mitkä ovat värittyneet vuosien saatossa. Ne eivät kuitenkaan himmennä paikan loistokkuutta ja siitä huokuvaa vuosisadan rakkaustarinaa. koska siitähän tässä on pitkälti kysymys! Vastaavankaltaista toisen huomioon ottamista saisi tapahtua nykymaailmassakin enemmän. No, minä tuskin olen paras henkilö siitä puhumaan.....

Rakkauden hauta 1930-luvulla

Rakkaustarina tämä Vammelsuun kirkko ja siihen liittyvä "Rakkauden hauta" kaikesta huolimatta on mitä suurimmassa määrin. Eilen kerroin Venäläisen valtioneuvoksen rakennuttaneen edesmenneen vaimonsa toivomuksesta Vammelsuuhun komean kirkon, mutta löytyyhän alueelta muutakin...

Rakkauden hauta 2015

Maria ja Willy-karhu

Kerrotaan aluksi kuitenkin taustaa tarinalle. Pariskunta oli ostanut 1900-luvun alkuvuosina Vammelsuusta 65 hehtaaria maata ja rakennutti paikalle oman pitsihuvilan Villa Marijoen, jonka läpi Vammeljoki virtasi. Alue oli valmistuttuaan upea hienoine puistoalueineen ja huvilalla järjestettiin upeita juhlia. Tämän jälkeen tarinasta alkaa kaksi versiota. 

Kalliossa on paljon kaiverruksia

Rakkausruno kuolleelle rakkaalle

Lisää kuvateksti

Marian tiedot ja kuvanveistäjän tiedot

Miehen nimi. Lieneekö hänetkin haudattu tänne?

Ensimmäisessä versiossa aviopuoliso Eugene Kartavtsev hummailee Pietarin yöelämässä ja viettää pitkiä aikoja poissa kotoa, missä hänen vaimonsa odotti häntä kotiin palaavaksi reissuiltaan. Lopulta vaimo kuolee seuranaan vain aito karhunpoikanen, joka oli hänen lemminkinsä elämän viimeisinä vuosina. Aviomies katuu syvästi huonoa käytöstään ja päättää toteuttaa vaimonsa unelmat, kuten rakentaa kirkko ja haudata vaimo kivipaaden, missä hän laati kirjoituksiaan, alapuolelle louhittuun luolaan. Tarinana tämä olisi kaiketi ollut ihan kelvollinen, mutta se ei pidä paikkaansa.

Toisessa ja siis aidossa versiossa, mies rakastaa syvästi vaimoaan ja on pahoillaan, koska joutuu olemaan työnsä takia niin paljon poissa kotoa. Vaimo sairastuu pahanlaatuiseen syöpään ja on pitkään saamassa hoitoa Saksassa Munchenissa. Täällä hän ystävystyi baijerilaisen ruhtinattaren kanssa ja hän lahjoitti Marialle plyyshisen nallekarhun, kertoen sen parantaneen monia syöpäpotilaita. Mies teki kaikkensa helpottaakseen vaimonsa viimeisiä aikoja ja niinpä Willy-karhu tulikin osaksi perheen arkielämää, tuoden lohtua puolisoille. Se sai jopa ruokapöytään oman tuolin sekä se nukkui omassa vuoteessa! Kaiken lisäksi pariskunta palkkasi karhulle jopa oman palvelijan! 

Arvostan tämän paikan kunnostajaa....

Alkuperäinen patsas oli pronssia, mutta mitä sitten....

Valitettavasti mikään ei pystynyt parantamaan kirjailija Maria Kartavrsevan syöpää ja lopulta hän kuoli. Surunmurtama mies päätti rakentaa vaimolleen komean hautamuistomerkin ja sen läheisyyteen vielä kirkon, joka oli ollut yksi hänen vaimonsa toiveista. Äveriäällä miehellä olikin tähän varaa ja hän käytti ne mitä hienoimmalla tavalla! Tässä olisi mielestäni aineksia jopa elokuvaan, joka pohjautuisi todellisiin tapahtumiin...

Mies hakkautti luolan kallion sisään, minkä päällä hänen edesmennyt vaimonsa oli kirjoittanut tekstejään ja muutenkin viettänyt aikaa oman karhunsa kanssa. Ei lienekään ihme, että mies tilasi kiven päälle ison pronssisen näköispatsaan vaimostaan Mariasta ja Willy-karhusta. Ne tilattiin kuvanveistäjä Lisheviltä ja niistä tuli yhdessä "rakkauden haudan" ja "rakkauden kirkon" kanssa yksi kannaksen tunnetuimmista nähtävyyksistä. Valitettavasti patsaat katosivat jonnekin vuosien saatossa ja minäkin luulin kesällä 2015 löytäväni haudan ilman patsaita. Yllätyksekseni huomasin, että siellähän ne ovat taas. Itselleni tuntematon venäläinen on ne sinne laittanut uudelleen ja täytyy sanoa, että tätä minä arvostan melkoisesti........!!!

Nyt hauta on mielestäni hieno osoitus tarinan voimasta. 

Uusikirkko / Vammelsuun kirkko

Moneskohan kerta se on, kun julkaisen kohteen mistä on enää jäljellä kasa kiveä ja betonia rautoineen? Tällä kertaa tuolta ei voi taaskaan välttyä, mutta oikeastaan se tuo oman viehätyksensä paikalle, missä olen pariin otteeseen käynyt piipahtamassa reissuillani. Tämä postaukseni on oikeastaan ensimmäinen osa, mikä saa päätöksensä ensi kerralla, kun vuorossa on mielestäni yksi kannaksen alueen hienoimpia kohteita, missä olen käynyt. Kerrottakoon siitä lisää ensi kerralla, mutta tutustutaanpa ensin Vammelsuun kirkon raunioihin.

Vammelsuun kirkko kirkkotien päässä elokuussa 1941 (SA-kuva)

Kirkkotien päässä oleva portti kesällä 2015

Kirkkotie kesällä 2015. Kirkon paikka edessä

Kyseessä on Vammelsuulla sijaitsevan Neitsyt Marian Kaikkien surevien ilokirkko, joka kohosi keskelle Vammelsuun pitsihuviloita, erottuen niiden keskellä kuin toisesta maailmasta olevana. Kirkko edustikin pihkovalaista tyyliä valkoisena, suoraviivaisine linjoineen ja kullattuine kupoleineen. Sen ulkomuodosta oli karsittu pois kaikki venäläiselle kirkkorakennukselle ominaiset koristeellisuudet ja se oli ympäröity korkealla muurilla, minkä sisäpuolelle jäi hautausmaa.

Kirkon portaat ovat vielä paikallaan

Venäläisten muistomerkki

En tiedä mitä kivessä lukee....

Kirkon raunioiden vieressä on ortodoksiristi kertomassa paikasta

Kirkon raunioita taustalla

Kirkon rakennutti vuosina 1914-1916 venäläinen valtioneuvos Jevgeni Kartavtsev aiemmin kuolleen vaimonsa Marian muistolle omilla rahoillaan, joten tuohon aikaan poliitikon ammatti oli kaiketi melkoisen tuottoisaa Venäjällä. Kirkko vihittiin käyttöön 8.8.1916 ja sen ikonostaasi oli todella hieno. Samoin sisätiloissa oli kaksi mosaiikki-ikonia, jotka olivat Suomen ainoat itsenäisyytemme alussa. Muutenkin kirkko oli Suomen itsenäistyttyä yksi upeimpia maassamme ja siitä muodostuikin huomattava turistinähtävyys niin kirkon kuin seuraavassa osasta selviävän yksityisen haudan ansiosta.

Talvisodan syttyessä kirkko odotti kohtaloaan, mutta tästä sodasta se selvisi vahingoittumattomana. No, ennen sotaa omat sotilaamme tosin olivat särkeneet kaikki kirkon viisi kelloa käytettyään niitä tarkkuusammunnan kohteina. Toki kirkon sisätilat oli välirauhan aikana putsattu venäläisten toimesta, mutta kirkko saatiin takaisin lähes ehjänä. Sen sijaan kesän 1944 taisteluista kirkko ei enää selviytynyt, vaan se tuhoutui maan tasalle.

Alueella on myös lukuisia infotauluja

Nykyisin alue on jälleen suosittu nähtävyys ja viime kerralla paikallinen mies kertoi meille koko alueen historian ja kahden venäläisen rakkaustarinan läpi, vaikka emme ymmärtäneet sanaakaan hänen sepustuksistaan... No, tokihan me jotain ymmärsimme!

Kirkon läheisyydessä on myös vanha mäkihyppytorni