sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Imatra / Vuoksi - taideteos

Viimeiset pari vuotta on ollut sellaista aikaa, jota en olisi koskaan uskonut kokevani. Päällimmäisenä tietenkin korona, joka jyllää kaikkialla maailmassa, mutta ehkä vieläkin enemmän olen huolissani ympäristön- ja ilmastontilasta. Joitain viikkoja takaperin julkaistiin ilmastopanelin madonluvut, mikä selvääkin selvemmin toi esiin toimenpiteitten kiireellisyyden. Suhtaudun kuitenkin siihen realistisen pessimistisesti ja jään odottamaan valtiovalamme suuria linjauksia asian suhteen. Veikkaanpa että mitään muuta ei saada aikaan, kuin polttoaineiden, tupakan ja alkoholin hinnankorotukset. Nuo kerätyt veroeurot sitten kaiketi käytetään johonkin joutavaan, kuten julkisen vallan työntekijöiden palkkaamiseen ja palkankorotuksiin. En siis usko nykyisen hallituksemme kykenevän tekemään asialle mitään.

Valitettavasti uskoni poliitikkojen muuhunkin toimimiseen järkevästi, on kokenut viime vuosina melkoisesti kolhuja. Holtiton rahankäyttö ja kohoava verotus tuntuvat olevan ainoa asia, mihin hallitus löytää yhteisen linjan. Kyllä se vaan on hienoa olla suomalainen! Mielestäni sanonta: "On lottovoitto syntyä Suomeen" ei pidä enää paikkaansa. Toivottavasti seuraavien vaalien jälkeen saadaan aikaan hallitus, joka aidosti haluaa toimia tämän maan sekä ilmastonmuutoksen puolesta, eikä jakele velkarahaa kaikille varmistaakseen oman uudelleenvalintansa. Epäilen kyllä tätä vahvasti....

Onneksi sentään arjen synkkyyteen saa sentään jotain lievitystä uusien Etelä-Karjalaan paljastettujen taideteosten avulla. Ensimmäisenä esittelyvuoroon valitsin Imatran Mansikkalan Suomen suurimman puukoulun seinään kiinnitetyn Vuoksi - taideteoksen. Tästä koulurakennuksesta on pakko antaa Imatralle täydet pinnat jo ilmastonmuutoksen takia. Tästä voisi moni muukin kunta ottaa oppia ja samalla pidettäisiin monta vuosikymmentä hirsiin sitoutunut hiili sidottuna rakennukseen. Aivan loistava päätös....

Mansikkalan uusi puukoulu.....Suomen suurin!

Vielä kun Mansikkalan koulun seinään kiinnitettiin Imatralla asuvan kuvataiteilija William Dennisukin ympäristötaideteos, joka sai innoituksensa Vuoksesta, joka virtaa aivan koulun läheisyydessä. Vuoksiteoksen siluetti kunnioittaa arkkitehtuuria ja valoa, mikä tuo koulun seinään oman upean lisänsä.

Vuoksi - ympäristöteos muodostaa Vuoksen uoman siluetin


Teoksen materiaalina on haponkestävä ruostumaton teräs ja se muodostaa Vuoksen siluetin. Kaiken lisäksi se on viimeistelty kiillotetulla, peilimäisellä pinnalla, joka heijastaa ympäröivää ympäristöä. Lisäksi yhtenä teoksen elementtinä toimii valo, minkä takia teos näyttää erilaiselta riippuen kellon- ja vuodenajasta. 

Teos on pinnoitettu ja toimii peilin tavoin ja vaihtelee valon mukaan


Kyseinen teos on hankittu ns. prosenttitaiteena eli sen hinta on noin yksi prosentti koko kiinteistön rakennuskustannuksista. Tässä tapauksessa hintalappu muodostui noin 60.000 euron hintaiseksi.

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Savitaipale / Paavo Neuvosen surmapaikka

Willimiehen jäljillä aktivoituu jälleen! Johan tässä on hiljaiseloa tullut vietettyäkin reilusti yli puoli vuotta. Tuohon ajanjaksoon osuu vain pari viikkoa takaperin julkaisemani ilmoitus blogin saamasta massiivisesta huomiosta. Kirjoituksen syynä oli miljoonan lukijan rajan rikkoutuminen Willimiehen jäljillä blogissa. En olisi ikinä uskonut saavani moista suosiota omalla vaatimattomalla työpanoksellani. Hienoa, että olin väärässä ja blogista on ollut iloa monille lukijoille. 

Viime joulukuussa, kun blogi vetäytyi tauolle, niin lupailin jo uusia kohteita jollain aikataululla. Nyt on aika pitää lupaukseni ja julkaista uusia kohteita. Valitettavasti kovinkaan montaa uutta muistomerkkiä tai patsasta ei ole tämän vuoden aikana paljastettu, mutta jokunen kuitenkin. Osa uusista tietämistäni kohteista on vielä kuvaamattakin, mutta jokunen on jo talletettu Googlen pilveen odottamaan julkaisuvuoroa. Nyt tänä syksynä kaikki kohteet ovat Etelä-Karjalasta, koska muut tietämäni kohteet sijaitsevat rajan takana suurella Venäjän maalla. Kuten kaikki tietävät, niin sinne ei juuri tällä hetkellä ole finskipojalla asiaa, koska futiskisatkin kerkesivät jo päättyä. Niiden aika tulee myöhemmin, jos koskaan..... Ainakaan ennen koronapandemian päättymistä en ole alueelle työntymässä, vaikka halpa bensa kiinnostaisikin!

Paavo Neuvosen surmapaikka on avoimella paikalla tien varressa

Kaiken lisäksi myös työni historianopettajana sekä tänä vuonna uutena aluevaltauksena myös mantsanopettajana on alkanut aivan järkyttävän hektisenä. Se luo omat kiireensä, kuten pari vuotta harrastamani vesijuoksukin, joten ei aikaakaan riittäisi tällä hetkellä, vaikka kohteita riittäisikin. Nyt blogi kuitenkin aloittaa uuden toimeliaan kauden ja lupaan tässä käsi sytämellä julkaista jotain kahden viikon välein aina sunnuntaisin. Jos haluat saada muistutuksen uudesta julkaisusta, niin liity Willimiehen jäljillä Facebooksivuston tykkääjäksi. Silloin saat aina ilmoituksen uudesta blogikirjoituksesta. Jotkut lukijat ovat kyselleet sivuja myös Instagramiin, mutta sitä en lupaa. Tarkoittaa siis kenties niiden olevan käytettävissä parin viikon päästä?


Hautakiven asemaa toimittanut kivi lienee ollut muistuttamassa haudan sijainnista


Mutta siirrytäänpä asiaan. Eräänä heinäkuisena iltapäivänä Willimies lopultakin suostui helteiden laannuttua poistumaan varjosta ja lähtemään Williladyn pitkään kestäneiden maanittelujen jälkeen kuvaamaan uutta blogikohdetta Savitaipaleen Laarin kylään. Itse en tätä erittäin mielenkiintoista kohdetta ollut löytänyt, vaan blogin alkutaipaleelta lähtien mukana ollut Primus motor Juha Huttunen vihjaisi minulle tästä kohteesta 5.5.2021 WhatsAppin välityksellä. Kiinnostus oli aluksi vaisua, kunnes reilun parin kuukauden päästä innostuin kysäisemään Jussilta kohteen sijaintia. Tämän jälkeen meni enää viikko, kun olimme tien päällä aivan helkatinmoisessa kaatosateessa, joka loppui juuri perille päästyämme. Aloittelijan säkää....

Jos ajat ovat ankeat syksyllä 2021, niin keväällä 1918 kärsimystä oli monin verroin


Täällä keskellä ei mitään asfalttitieltä erkanee Kalliokoskentie jasen varresta löytyy hivenen erikoisen tapahtuman johdosta paljastettu muistomerkki vai olisiko kyseessä hautaristin ja muistomerkin yhdistelmä. Muistomerkki on pystytetty 11.8.2014 Laarin kyläläisten toimesta ja sen karu teksti kertoo paikan toimineen savitaipalelaisen Paavo Neuvosen surmapaikkana sisällissodan aikana 1918. Paavo kohtasi tiensä pään tällä paikalla ja siihen hänet myös haudattiin. Paikalle vieritettiin myös kivenlohkare toimittamaan hautakiven virkaa. 

Enää Paavo ei kuitenkaan lepää tällä paikalla vaan hauta avattiin ja Paavo siirrettiin omaisten toimesta vuonna 1997 Savitaipaleen vanhalle hautausmaalle siunattuun maahan. 

Itseäni vaivaa, kun en onnistunut löytämään mitään selitystä, miksi Paavo surmattiin. Ehkä en vaan tällä kertaa osannut etsiä vastausta oikeasta paikasta tai sitten kyselin vääriltä ihmisiltä. Toivonkin, että jos jollakin lukijalla on tästä tapahtumasta lisää tietoa, ottaisi yhteyttä vaikka sähköpostin välityksellä tai kirjoittamalla blogin kommentteihin tietonsa. Päivittäisin mielelläni tätä juttua tarkemmilla tiedoilla!

Lopuksi liitän muutaman kuvan saman tien varresta noin parin kilometriä eteenpäin Paavon haudalta. Sieltä löytyi vielä kappale katoavaa historiaa eli venäläisten ensimmäisen maailmansodan aikana Pietarin suojaksi rakentamista puolustusrakennelmista. Joistakin vastaavista kohteista olen kirjoitellut aiemmin, mutta nämä olivat aivan erinomaisessa kunnossa. Varmasti kiinnostava paikka kaikille sotahistoriasta kiinnostuneille.





Palataan asiaan parin viikon kuluttua....

Päivitys 23.8.2021

Pieleen meni tuo yllä olevani ilmoitus asiaan palaamisesta kahden viikon kuluttua. Eihän tässä mennyt kuin yksi yö, kun palaan uusine tietoineni asiaan. 

Paavo Neuvosen kuolinpäivästä löytyi kertomus Pentti Pylkön Vaiettu vuosi teoksesta. Itse en löytänyt asiasta tietoa, mutta onneksi lukija Tommi Perttilä lähetti minulle Facebook-ryhmän kautta uutta tietoa tapauksesta. Kiitos Tommi.

Pylkkö kertoo, että Vilho Pukki saapui 30.4.1918 hakemaan Paavo Aataminpoika Neuvosta kotoaan aamuyöstä. Hän otti mukaansa Paavon ja lähti kuljettamaan häntä kohti Taavettia valkoisten kuulusteltavaksi. Matka eteni hitaasti Paavon kävellessä ja Vilho Pukin ratsastaessa perässä. Noin kahden kilometrin päästä kaksikko saapui Korvenmäelle ja Pukin mukaan Paavo kieltäytyi poistumasta Savitaipaleelta Luumäelle. Oltiin näet kuntien rajalla. 

Pukin mukaan Paavo yritti karata ja hän ampui häntä kolmesti selkään. Ilmeisesti kukaan ei uskonut Pukin kertomusta ja kenties kyseessä olikin yksityishenkilöiden välinen välienselvittely. Pylkkö ei näet kirjassaan kerro, miksi Pukki haki Paavon kuulusteltavaksi vai oliko kaikki pelkkää sepitystä?

Pukki palasi ilmoittamaan asiasta Paavon kotitaloon ja Paavon veli Matti lähti hevosella hakemaan veljensä ruumista Korvenmäeltä. Haudan hän kuitenkin kaivoi Laarin kylästä Hämäläisen kylään vievän tien varrellle kaivamaansa hautaan. Hautapaikka ei siis ole surmapaikka. Veljeään haudatessa Matti sanoi, että kyseessä on ikuinen leposija. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kirjan mukaan Paavo siirrettiin uuteen hautapaikkaan vuonna 1995, mutta laatan mukaan vasta 1997. Veikkaan että Pyykkö on tässä asiassa väärässä.

Entä mitä tapahtui surmaaja Vilho Pukille? Joitakin vuosia myöhemmin, joku surmasi hänet puukolla talvisena yönä ja jätti hänen ruumiinsa lintujen nokittavaksi maantielle. Kuka surmateon teki, ei ole koskaan selvinnyt, mutta todennäköisesti kyseessä oli kenties tilien tasaaminen.

Valitettavasti en siis vieläkään tiedä, mitä kuollessaan 60-vuotias Paavo Neuvonen teki sisällissodan aikana ja oliko hän mukana jossain kahinoissa? Ainakin kuolinpäivänä sisällissodan voittavasta osapuolesta ei ollut enää epäselvyyttä ja useita punaisia vangittiin kaiketi näiltäkin kyliltä. Oliko Paavo ansainnut kovan kohtalonsa vai oliko kyseessä julman sodan julma loppuratkaisu. Ehkä aiheesta löytyy joskus vielä lisääkin tietoa?


sunnuntai 8. elokuuta 2021

Miljoona kävijää Willimiehen jäljillä!!!!!

Jep, kaikkea sitä tapahtuukin. Sitä ollaan nyt miljoonakerhossa, ei tosin euroilla mitattuna, mutta blogin kävijämäärällä..... Aivan uskomaton juttu kerrassaan! En olisi ikipäivänä uskonut Willimiehen jäljille lähtiessäni, että joskus pääsisin leuhkimaan tuollaisella lukemalla. Toisaalta, enpä olisi aikoinaan uskonut millään keinolla saavuttavani miljoonan ihmisen huomiota. No, koska se kuitenkin on nyt toteutunut, niin kaipa minä sitten ehtoolla taidan muutaman oluttölkkösen kumota. Lienen sen ansainnut?

Yksi Willimiehen kesän 2021 kohokohdista oli pojan valmistujaiset. Niihin mentiin räyhäkkäästi avoautolla. Kiitos ystäväni Antti Taipale. Poika kyllä lusmusi tämän kuvan kuvan, mutta Williukki ja -muori sekä juniori änkesivät kuvaan.

Blogimatka on ollut järkyttävän pitkä, kuoppainen ja hikinen. Bensaa on palanut jo useammassa autossa, kun ne eivät ole kestäneet näitä reissuja. Nyt kuitenkin uusin ajoneuvoni selviää helpolle, koska uusia kohteita ei juuri ole ilmestynyt. Muutamia toki on ja Willimieskin aikookin vähän aktivoitua lähiaikoina. Joten joitain julkaisuja on siis tulossa lähiviikkoina, kunhan taas kiireet hellittävät. Pysykää siis hereillä!

Muutamat ovat kyselleet jopa sähköpostin välityksellä, että mitä Willimiehelle kuuluu. Kiitos kaikille kyselijöille ja vastattakoon kaikille yhteisesti, että hiljaista on ollut kaikilla rintamilla. Työt ovat viime vuosina sujuneet etä- / lähitöinä, kunto on romahtanut koronarajoitusten takia, korona teki elämästä tylsän SaiPan pelatessa tyhjille katsomoille ja muutenkaan en ole kummemmin jaksanut tehdä mitään. Olo on siis muuttunut melkoisen apaatiseksi muutamaa valopilkkua lukuunottamatta. Reilu kuukausi takaperin suoritin lopultakin pitkäaikaisen unelmani ajaa rautaperseajo. Tuo tuhannen mailin rypistys 24 tunnissa oli saavutus mistä olen helvetin ylpeä! Uutena moottoripyörähaasteena on nyt tiedossa ensi kesän reissu LPR - Nordkapp - Tromssa - Kiiruna - LPR, minkä jälkeen aion myydä prätkän pois. 

Fiilikset rautaperseajon jälkeen 30.6.2021. Perse täyttä rautaa!

Työkuviot ovat myös mielenkiintoisessa vaiheessa, koska tänä lukuvuonna aion hukuttaa itseni töihin. Minulle tarjottiin mahdollisuutta opettaa ensi vuonna historian ja yhteiskuntaopin ohella maantietoa, mistä olen ihan innoissani. Jotain muutosta työntekoonkin, joten eiköhän tästä masennuksesta nousta. Lisäksi nyt on taas takana reilu viikko puntinnostoa ja vesijuoksua, joten eiköhän tästä kuntokin kohene. Vielä kun nuo SaiPan pelit jatkuisivat, ettei taas tartte istua kotona tuijottamassa otteluita. Willimies kaipaa Kisapuiston tunnelmaa ja Saipan vahvoja otteita.....

Ehkä syksy on taas mahtava, koska tämä kesä tappohelteineen oli aivan syvältä. Willimies näet vihaa helteitä. Useasti oli lähellä, etten heittänyt läppäriä seinään, kun bongasin otsikkoja tyyliin: "Nauttikaa nyt lämmöstä, kun sitä on". 

Sähkömopo testiajossa heinäkuussa 2021. Ehkä Kawasakin jälkeen on tämän vuoro?

Siinähän sitä tuli vuodatettua kuulumiset ja tulevaisuuden suunnitelmat. Luvassa on siis muutamia julkaisuja lähiviikkoina, kunhan kerkeän. Sitä ennen kiitokset kaikille lukijoille, koska ilman teitä tuo miljoonan kävijän raja ei olisi rikkoutunut! Pysykää linjoilla ja seuratkaa blogin Facebook-ryhmää. Sitä seuratessa uusi julkaisu ei mene ohitse...

Hyvää kesän jatkoa

Miljoonasti kumartaen

Jukka "Willimies" Siiskonen

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Lappeenranta / Jäähyväiset viimeiselle ritarille

Willimiehen jäljillä sivuston sähköpostiin on viimeisen viikon aikana tullut lukuisia uteluita, että mihin kohteeseen blogi tulee lopettamaan. Kenellekään uteliaalle en ole vastannut, mutta nythän tuo selviää ihan jokaiselle, koska on viimeisen postauksen vuoro! Itse asiassa en olisi halunnut tämän olevan viimeinen postaukseni. Vaikka asia onkin ikävä, niin ehkä tästä kuitenkin on jotain hyötyä ja iloa jälkipolvillekin. Kuten presidentti puheessaan Tuomas Gerdtin haudalla lausui: "Me kiitämme, me kunnioitamme ja me muistamme". Nyt on sitten aika keskittyä muistelupuoleen, koska viimeinen Mannerheimin ristin ritari on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Nyt on tilaa uusille sankareille ja urotekojen suorittajille.

Viimeinen ritari siunattiin Lauritsalan kirkossa

Kirkon edessä oli kuljetus valmiina

Arvovieras presidentti Niinstö saapuu paikalle

Presidentti matkalla sisälle kirkkoon

Turvatoimet olivat Lappeenrannan mittakaavalla isot


Itselleni Tuomas Gerdt, kuten muutkin ritarit, olivat miehiä, joita ja joiden urotekoja ihailtiin ja katsottiin kunnioittaen yläviistoon. Lisäksi oman isäni kautta kuulin usein tarinoita hänestä, koska hän oli isäni tuttuja. Jotenkin hänestä tuli itselleni kaikkein läheisin ritari. No, muita en tunnekaan kuin median välityksellä. Toki oman ikäpolveni edustajana ritari Ehrnrooth tuli tutuksi, kuten kaikille suomalaisille. Muiden urotekoihin perehdyin kirjojen ja myöhemmin Internetin välityksellä. Lopulta Tuomas Gerdtistä tuli kaikille suomalaisillekin tuttu presidentin itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien avaajana. 

Liikenne hiljeni hautajaissaaton lähestyessä

Hieno yksityiskohta saattomatkan varrella. Mainostaulu oli valjastettu kunnioittamaan viimeistä ritaria


Joitain vuosia takaperin kävin muutaman kerran kysymässä ritari Gerdtiä puhujaksi Lauritsalan koulun itsenäisyyspäiväjuhliin tai puhumaan pienemmälle porukalle historiantunnillemme. Valitettavasti nämä asiat eivät koskaan toteutuneet, mutta joka kerta käydessäni häneltä asiaa kysymässä, sain viettää pitkät tovit hänen kanssaan keskustelemassa. Itse asiassa kerran jopa myöhästyin seuraavalta oppitunniltani, mutta rehtorimme antoi tuon minulle anteeksi. Olihan asia tärkeä. Todellakin monesti olen jälkikäteen asiaa pohtinut, että olisi pitänyt uskaltautua muutamaa vuotta aikaisemmin.... Sama ikävä myöhästyminen minulla toki kävi myös naapurissani asuneen olympiavoittaja Matti Nykäsen kanssa. Kysymättä jäi ja nythän se sitten on myöhäistä.  

Sotaveteraanien ja muiden maanpuolustusjärjestöjen lippulinna kokoontuu

Hautausmaalle ei ollut asiaa ilman maskia

Lippulinna

Viimeisen ritarin kantajat saapuvat. Yksi heistä on entinen oppilaani 


Nyt kun viimeinen ritari on poissa joukostamme, niin siitä olen iloinen, että hän sai arvoisensa hautajaiset, kuten hänelle ryhmänsä viimeisenä tietysti kuuluikin. Pienen ikävän sivuvireen hänen kuolemansa kuitenkin minullekin aiheutti. Minä näet kävin 31.10 myöhään illalla nuorimman poikani kanssa lainaamassa pastori Jorma Taipaleelta kuomullista peräkärriä seuraavana päivänä tapahtuvan poikani muuttoa varten. Kuinka ollakaan, niin pihalla nousi yhdeksi puheenaiheeksemme sotaveteraanit ja samalla myös Tuomas Gerdt. En tuolloin asiaa sen kummemmin pohtinut, mutta seuraavana päivänä kesken muuttohommien poikani sanoi lukeneensa netistä viimeisen ritarin nukkuneen pois 1.11.2020. Ehkä asioilla on taipumus nousta esiin, kuten monesti unissa näkee enneunia.

Kaikki valmiina 

Ritarin viimeinen maanpäällinen matka alkamassa

Matkaa tehtiin Suomen lipun perässä




En aio pitkästyttää teitä kirjoittamalla viimeisen ritarin urotöistä sotarintamilla, koska monet eri julkaisut ja teokset ovat käsitelleet asian paremmin kuin itse koskaan pystyisin. Jokainen asiasta kiinnostunut varmaan löytää pienellä vaivalla riittävästi luettavaa aiheesta ja miehestä yleensäkin. 

Virallisen osuuden päätyttyä paikalle kerääntyi tavalliset kansalaiset jättämään jäähyväisiä

Lippuvartio vielä paikalla


Hautajaisten järjestelyistä vastasi Lappeenrannan maasotakoulu, joka oli ritari  Gerdtin kummijoukko-osasto. Yksikön piiristä vastuu järjestelyistä osui komendantti Antti-Pekka Kaarnalle, joka on myös lapsuudenaikaisia kavereitani. Hienot ja ennen kaikkea juhlalliset hautajaiset hän saikin. Sitä en tiedä, olisiko hänet haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin valtiollisin menoin, ellei hän itse olisi kertonut haluavansa tulla haudatuksi edesmenneen rouva Gerdtin viereen. Näin kuitenkin hänen toiveensa toteutettiin. 

Virallinen osuus alkoi Lauritsalan kirkossa, missä pastori Jorma Taipale ja  Puolustusvoimien kenttäpiispa Pekka Särkiö siunasivat sukulaisten ja arvovieraiden läsnäollessa ritarin viimeiselle matkalleen. Tietysti itseni piti olla paikalla kirkon edessä kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö saapui paikalle Mersullaan. Vieraiden siirryttyä sisätiloihin, me Williladyn kanssa jatkoimme matkaamme Lepolan hautausmaalle, minne viimeinen ritari saapui saattajineen halki Lauritsalan. Hienona erikoismainintana upea valomainos matkan viimeisessä kurvissa. Hienoa, että joku oli hoksannut vaihtaa mainostekstit upeaan jäähyväiskuvaan.

Hautajaiset sinällään olivat sotilaalliset, Maasotakoulun vastatessa järjestelyistä. Paikalla oli tietenkin Rakuunasoittokunta, joka vastasi musiikista. Puhujana presidentti Niinistö piti puheen, joka mielestäni on yksi upeimmista puheista joita olen viime vuosina kuullut. Jähmeänä sällinä jopa minulla alkoi liikuttumisen oireita hiipiä pintaan. 

Nyt hautajaisista on kulunut kolme viikkoa ja yhä edelleen viimeisen ritarin haudalla loistaa kynttilämeri. Se kertoo, kuinka Tuomas Gerdtiä ja hänen sukupolveaan arvostetaan yhä edelleen maassamme. Lisäksi hieno osoitus kunnioittamisesta oli myös suruliputus koko maassamme, joka 1.11.2020 pidettiin. Muisto ritareista ja sotaveteraaneista jää, kuten presidentti Niinistö puheessa sanoi, vaikka joukko pienenee joka vuosi.

Lappeenranta ja Suomi muisti sankariaan lukuisilla kynttilöillä. Kuva hautajaisten jälkeisenä päivänä otettu


Tasavallan presidentin seppele

"Me kiitämme, me kunnioitamme ja me muistamme" 


Nyt kun olen esitellyt viimeisen kohteeni uteliaille sekä muillekin, niin lienee syytä jättää jäähyväiset tämän bloginkin osalta. Uutta  julkaistavaa ei enää ole, joten päivittäminen uusilla kohteilla siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Tarkoitukseni olisi kuitenkin jatkaa muistomerkkien esittelyitä, kunhan niitä taas jostain löytyy tai paljastetaan uusia. Itse ainakin uskon Tuomas Gerdtin saavan oman muistomerkin Lappeenrantaan. Kenties se sijoitetaan Lauritsalaan hänen omaa nimeään kantavaan puistoon?

Itse kuitenkin aion vetää vähän henkeä ja juhlistaa muutamalla lasillisella tämän urakan väliaikaista päättymistä sekä tänään tapahtuvaa ikääntymistäni. Tarkoitushan oli viettää syntymäpäiväni ja blogin päättäjäiset blogin syntysijoilla Kaukaalla paikallisessa Kisa-Krouvissa, mutta pilasihan tämä korona senkin tilaisuuden. Ehkä ensi vuonna 20. joulukuuta voimme juhlistaa siellä blogin miljoonaa kävijää, koska ensi vuoden aikana tuokin uskomaton tapahtuma toteutuu...

Kiitokset ihan jokaiselle lukijalle ja toivottavasti Willimiehen jäljillä pystyy vielä jatkossakin esittelemään teille uusia kohteita!

Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta 2021

T. Jukka "Willimies" Siiskonen

torstai 17. joulukuuta 2020

Lappeenranta / Kaunis Weera

Toiseksi viimeistä kohdetta viedään ja alunperin tarkoitukseni oli myös tähän kohteeseen bloggaaminen tällä erää lopettaakin. Kauniin Weeran ohitse kuitenkin kiilasi viime metreillä eräs toinen kohde, joka saa kunnian kolmen päivän päästä lopettaa nämä väsyneet jorinani. Ehkä tuleva uudelleen aloitus joskus tulevaisuudessa saa innostukseni näkymään myös näissä höpötyksissäni.....

Kaunis Weera katsoo Saimaalle


Ennen kuin aloitan Kauniin Weeran tarinalla, niin pakko vähän avautua omista asioistani. Työrintamalla takana on elämäni rankin syksy työrintamalla. Pakkohan se on tunnustaa, etten ole viettänyt töissä päivääkään ilman ajatusten karkaamista koronahärdelliin. Reilut pari viikkoa takaperin aloin käyttämään töissä visiiriä tai kuten itse sanon, niin hitsarin koppaa. Lienee tuo vielä mahdolliset pöpöt pysäytellyt, koska ainakin vielä olen ollut terveenä. Töitä on siis historian parissa painittu ihan kuin ennenkin, mutta ehkä se suurin innostus on vielä pysytellyt poissa.

Antiikin kauneutta


Siviilipuolella on taas tullut viime viikkoina vietettyä enempi aikaa kotosalla harrastusten jouduttua tauolle. SaiPan pelit ja lupaavasti alkanut kehonrakentajan urani tyssäsivät pelien loppumiseen ja kuntosalin sulkeutumiseen. Ilmeisesti edessä on taas massakausi, jonka aikana painoni nousee yli sadan kilon. No, eipähän tarvitse käydä neuvolassa punnittavana, kuten isot pojat sanovat! Kaiken lisäksi tämän vuoden suuriin muutoksiin kuuluvat ajokaluston uusiminen. Yamaha-prätkäni vaihdoin Kawasakiin ja liki 20 vuotta kestänyt rakkaussuhde Chrysler-autoihin päättyi nyt joulukuussa. Jatkossa kurvailen Chevroletilla tai "letukalla" kuten nuoruudessani bruukattiin sanoa. Muutosta on siis kuulunut tähän vuoteen! Kaikkien näiden muutosten lisäksi päätin jättää päätösbileet ensi lauantaina pitämättä, ettei vahingossakaan päättäjäisistä tule lopulliset....



Ensi vuodellekin olen asettanut itselleni erilaisia tavoitteita, kuten tiputtaa painoa yli 10 kiloa, ajaa moottoripyörällä aito "rautaperseajo" ja leppoistaa elämääni kaikin tavoin. Jos vaan on mahdollista, niin yritän myös etsiä uusia muistomerkkejä ja kuvata niitä. Niin, en minä lopettaa aio pysyvästi, mutta kun tällä hetkellä ei ole aineistoa esiteltäväksi. Sitten kun olen saanut kasaan 40-50 kohdetta, niin homma jatkuu. Veikkaanpa kyllä, että helppoa se ei tule olemaan. Pitäähän se tuo miljoonan lukijan rajakin saada rikki, kun on niin turkasen lähellä. Tähän mennessä lukijoita on ollut jo yli 917.000, joten aika paljon noita saa vielä tulla ennen miljoonabileitä!!!!

Ryhti kohdillaan
                                  

Miljoonabileiden takia nyt asiaan.....  Lappeenranta sai uuden upean patsaan 7.8.2020 aivan kaupungin näköalapaikalle sataman kupeeseen kulkureitin varrelle. Siinä sitä kelpaa katsella Kaunista Weeraa, joka pronssisena hahmona seisoo Saimaalle tuijottelemassa vesipatjan päällä. Vaan  kuka on tämä salaperäinen Kaunis Weera?  Kaunis Weera on saanut alkuperänsä Tatu Pekkarisen vuonna 1942 säveltämästä Kaunis Veera -kappaleesta sekä ennen kaikkea siitä tehdystä näytelmästä ja elokuvasta. Etenkin elokuva, jonka Ville Salminen ohjasi, teki Weerasta tunnetun. Elokuvahan kertoo sisävesialus Prinsessa Armadasta, joka seilasi Saimaalla ja aina Pietariin saakka vanhaa Saimaan kanavaa pitkin. Veera oli paennut laivalle avioliittoa, johon hänen vanhempansa yrittivät häntä pakottaa. Nyt Weera ja Prinsessa Armada ovat taas yhdessä!




Kauniille Weeralle oli tarkoitus hankkia kaupunkiimme patsas jo viisikymmentä vuotta takaperin, mutta aikeeksihan se jäi. Sitten viitisen vuotta takaperin alkoi tapahtua paikallisen liikemiehen Ossi Wilhun toimesta. Wilhu ilmoitti hankkivansa patsaan omalla kustannuksellaan ja ei ihan pienellä summalla, koska kustannusarvio oli 100.000€. Aluksi patsas, jonka Wilhu halusi tulevan Lappeenrannan "Havis Amandaksi", piti sijoittaa raatihuoneen puistikkoon. No, jokuhan siitä päätti valittaa,ja siitä alkoi melkoinen härdelli. Kuvittelin jo hetken Wilhun luopuvan koko hankkeesta, mutta onneksi hermo piti. 

Weera on komia plikka


Muutenkin loppuvaiheessa tuli viivytyksiä vesialtaan kanssa, mutta lopulta patsas oli valmis paljastettavaksi kaiken kansan nähtäväksi, vaikka viivytystä tulikin. Lisäksi kun vielä tämä koronahärdelli iski päälle, niin oli hetken epäselvää, koska juhlallisuuksia päästäisiin juhlimaan. Lopulta taidemesenaatti Ossi Vilhun ja kuvanveistäjä Markku Hirvelän projekti saatiin päätökseen. Lopulta kuitenkin niin Vilhu, taiteilija ja kansa olivat tyytyväisiä. Se lienee pääasia?

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Lappeenranta / Lappeen vaakuna

Blogin päättyminen ja kirjoittajan jokavuotinen ikääntymispäivä lähestyvät. Kumpaakin tapahtumaa oli tarkoitus juhlistaa viimevuotiseen tapaan kotikonnuillani Kaukaalla. Tarkoitus oli jälleen kerääntyä paikalliseen Kaukaan Kisakrouviin, mutta saas nährä nyt.... Hirveästi ei tuo korona kiinnostaisi, vaikka eipä sitä täällä meilläpäin ole liikaa näkynyt. Silti olen vielä harkitsevalla kannalla ja olenhan saanut vastaehdotuksen eräältä lukijalta, että voisimme bilettää heidän autotallissa kuten nuorena teimme samassa paikassa. Vieläkin muistan taivaille räjähtäneen perunakiljun tuoksun kun siivosimme sotkujamme. Viinatehtailijan lupaavasti alkanut ura päättyi tuolloin lyhyeen....

Vaakuna sijaitsee Lappeenranan keskustassa kirkkopuistossa

Lappeen vaakuna


Vaan asiaan, jotta ei mene jaaritteluksi. Nykyinen Lappeenranta on muodostunut entisen Lappeen pitäjän alueelle ja lopullinen liitos tapahtui niinkin myöhään kuin 1967. Aiemmin Lappee oli se alue, mistä muut tämänkulmakunnan pitäjät ovat saaneet alkunsa. Lappeen pitäjä on kaiketi muodostunut 1200- tai 1300-luvulla ja ensimmäisen kerran siitä löytyy maininta vuodelta 1415. Noina aikoina pitäjän keskuspaikka, ja jo aiemminkin, oli Kauskila. Siellä oli alueemme ensimmäinen kirkko ja kristillinen hautausmaa. Massiivinen maa-alue myös kuului Lappeeseen, koska nykyinen Iitti lännessä, Mäntyharju pohjoisessa ja Joutseno idässä sisältyivät Lappeen alueeseen. Vaikka Lappee on pakkoliitetty 1967 Lappeenrantaan, niin vanha oma seurakunta on olemassa. Tosin puhetta on ollut, että säästösyistä kaikki seurakuntamme liittyisivät yhteen. Koska se tapahtuu, on vielä vaiheessa.


Pyhän Laurentiuksen reliefi vaakunan pohjan päällä


Mistä sana Lappee on sitten saanut alkunsa. Väittävät sillä olevan kolme eri vaihtoehtoa. Yksi vaihtoehto on, että se olisi muodostunut sanasta Lapwesi, joka tarkoitti Saimaan etelärantaa, missä Lappeekin sijaitsi. Tästähän meidän kylässä on vieläkin Lapvesi niminen kaupunginosa. Toinen vaihtoehto on, että se tulisi sanoista lape tai lappeelleen. Kuulemma kun tänne suuntaan olisi katsellut Wiipurista, niin paikka olisi lappeellaan Salpausselän etelärinteellä. Jotenkin tämä vaihtoehto itsestäni kuulostaa oudolta. Kolmantena vaihtoehtona nimen alkuperälle on lappalaisten vaikutus. Tornionjoella sijainneesta lohikylä Lappeasta muuttaneet siirtolaiset olisivat muuttaneet tänne ja tuoneet nimen tullessaan. Tätä teoriaa tosin saattaisi tukea 1600-luvulta asti olleen Lappeenrannan vaakunan Willimies, joka on voinut olla alkujaan lappalainen. Se ja sama, mistä nimi on saanut alkunsa.....se ei kaiketi ratkea varmasti koskaan!

Sen sijaan Lappeen vaakunassa ei ole Willimiestä vaan se kertoo enempi kristillisestä vaikutuksesta, koska vaakunassa on Pyhä Laurentius halstereineen ja kultarahoineen. Tarkempi selitys Lappeen vaakunasta on seuraava: 

"Lappeen kunnanvaakuna oli Lappeen kunnan tunnus, joka oli saanut aiheensa pitäjän keskiaikaisen kirkon suojeluspyhimyksestä Pyhästä Laurentiuksesta, joka esiintyi aiheena jo 1600–luvun alkupuolella Lappeen kihlakunnan sinetissä. Vaakunan halstari liittyy olennaisesti Pyhään Laurentiukseen tämän tunnuksena, joka viittaa tämän marttyyrikuolemaan polttamalla rauta-arinalla. Halstari on myös Lohjan vaakunassa. Vaakunan on suunnitellut Olof Eriksson, ja se vahvistettiin käyttöön 4. helmikuuta 1953. Vaakunan selitys on ”puna-mustahalkoisessa kilvessä oikealle katsova P. Laurentius pitäen oikeassa kädessään kohotettuna halstaria ja vasemmassa kultarahoja; kaikki muu hopeaa”. Vaakuna muuttui epäviralliseksi kotiseutuvaakunaksi 1967, kun Lappeen kunta liitettiin Lauritsalan kanssa Lappeenrannan kaupunkiin."

Aiemmin Lappeen vaakuna löytyi Lappeen kirkon pihamaalta kukkaistutuksena toteutettuna, mutta koska mustia kukkia on vaikea löytää, niin se päätettiin ikuistaa tekemällä se kivestä. Hankkeen alullepanijana toimi Lappeen kotiseutuyhdistys. Lappeen vaakuna muodostuu pohjasta, mihin on käytetty Virojoen punaista graniittia ja Koitavaaran mustaa graniittia. Pohjan päälle on Kurun harmaasta graniitista tehty Pyhän Laurentiuksen reliefi.

Tekijäkin on kaivertanut nimensä reliefiin


Vaakuna paljastettiin 6.9.2020 Lappeen kirkkopuistossa. Puhujina toimivat ainakin kaupunginjohtaja Kimmo Jarva ja kaupunginpuutarhuri Hannu Tolonen. Veikkaanpa, että Lappeen Kotiseutuyhdistyksestäkin joku virkkoi jokusen sanan.... 

torstai 10. joulukuuta 2020

Lappeenranta / Valarikon viivan muistolaatta

Joskus näitä muistomerkkejä löytyy mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Tämä olisi kaiketi löytynyt helpoiten, kun lukisin päivittäin paikallisen aviisin, joka julkaisi jutun kuvineen tämän muistolaatan paljastuksesta. Itseltänihän tuo jäi huomaamatta, mutta onneksi teetin viime keväänä etäopetuksessa tehtävän 8-luokkalaisille, missä heidän piti käydä ottamassa selfie kotiaan lähimpänä olevalla muistomerkillä tai - laatalla. Niinpä kuvia katsellessani totesin, että olin törmännyt ihkauuteen muistolaattaan. Uskomaton munkki oli käynyt, kun katselin Kettusen Antin ottamaa selfietä. Piti ihan samantien kysäistä, että missä tämä on ja johan paikka selvisi.

Muistolaatta oli kiiltävä vielä huhtikuussa 2020

Muistolaatta on kiinnitetty mökin sokkeliin


Paikka onkin vanha tuttu, josta kirjoitin pienen tarinan jo vuonna 2012. Se löytyy täältä. Nyt olivat vaan kiinnittäneet ihan uutukaisen laatan mökin seinään kertomaan Venäjän keisarin petollisuudesta johtuneesta vedenpaisumuksesta. No, eipä keisarikaan kaiketi mahtanut mitään vuoden 1899 kevättulville, jotka nostivat Saimaalla ja muuallakin vedenpinnankorkeuden ennätyslukemiin. Aivan mittausaseman läheisyydessä on jopa kallioon hakattu viiva veden huippukorkeudesta ja Lappeenrannan sataman Halkosaaresta löytyy myös muistomerkkiin merkittynä "Valarikon viiva".

Viime käynnin jälkeen mökin oveen oli ilmestynyt upea piirros


Valarikon suurtulva nosti Saimaan pintaa yli kaksi metriä, tarkalleen 202 senttimetriä. Tulvaveden alle jäi Vuoksen vesistössä yhteensä 63000 hehtaaria maata kaksimetrisen vesimassan alle. Vahingot ovat varmaan olleet melkoiset, mutta tuskinpa tuossa kukaan henkeään on menettänyt? Korkeimmillaan vedenpinta oli 26.8.1899, jolloin vedenkorkeus nousi aina 77,6 metriin merenpinnasta. Niinpä tarkalleen 120 vuotta myöhemmin oli aika muistella tapahtumaa ja paljastaa uusi mittausaseman seinään kiinnitetty laatta.  

Muistolaatan paljastivat 26.8.2019 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen johtava vesitalousasiantuntija Pekka Vähänäkki ja Pontuksen koulun Saimaanselän solusta kuudesluokkalaiset Mette Myöhänen, Silja Kuivalainen ja Emma Jäkälä. Lisäksi muut Saimaanselkäläiset olivat kallion päällä soittamassa nokkahuilua. Kyseiset oppilaat ovat nykyisin minun historiantunneillani ja muistelivat yhdellä tunnilla noloina nokkahuiluosuutta, vaikka takuulla osasivat soittaa, mitä sitten soittivatkaan!