sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Lappeenranta / Ylämaan raja-asemat

Itsenäisyyspäivä lähestyy ja hitto, sehän on jo huomenna. Tänä syksynä on näet riittänyt kaikenlaista kiirettä ja häppeningiä, joten joskus tuo ajantaju hämärtyy. Mielessäni on jo kauan pyörinyt koulujen joululoma ja senalkamispäivään kaavailemani blogin miljoonabileet. Samalla voisi tuota omaa ikääntymistäkin vähän juhlistaa vaikka ikä nyt onkin pelkkiä numeroita. Tarkoitus on myös samaan päivään niputtaa tältä erää viimeinen uuden kohteen esittely. Päivämäärä on siis 22.12.2021, jolloin ilmestyy viimeinen Willimiehen jorina tältä erää. Jos jotakuta kiinnostaa, niin aion jatkaa ensi keväänä....


Väkevälän entinen rajavartioasema


Vaan nyt Ylämaan kohteiden esittely jatkuu ja tällä kertaa jopa kaksi yhdellä kertaa! Molemmat kohteet ovat entisiä valtion rajavartiolaitoksen kiinteistöjä, jotka ovat toimineet itäistä rajaamme turvaamassa. Molempien toiminta on jo lakannut, koska alueella on ilmeisesti panostettu sähköiseen vartiointiin kameroiden sekä muiden huipputeknisten laitteiden avulla. Niitä kuuluisia säästöjä on siis tullut....


Leinon entinen rajavartioasema 

Rannan mökkikylä oli hiljainen....


Molemmat kiinteistöt, Leinon ja Väkevälän raja-asemat, on myyty ja Leinossa sijaitsee apartmenthotelli tai joku muu vastaava, mutta hiljaista oli lokakuussa. Lieneekö muidenkin kuukausien aikana? Väkevälän entinen raja-asema lienee Ylämaan rajakillan omistuksessa, mutta ei minulla ole tuosta varmaa tietoa. Harmillisesti mumpikin paikka oli autio paikalla vierailessani, joten paikallistietämystä ei ollut tarjolla.

Molempiin taloihin on kuitenkin kiinnitetty muistolaatta kaakkois-Suomen rajavartioston ja - rajamieskillan toimesta kertomaan rakennusten sotaisesta historiasta.   

Hyvää itsenäisyyspäivää

sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Lappeenranta / Ylämaan suojeluskuntatalo

Ylämaan kohteiden esittely jatkuu. Tällä kertaa vuorossa on vuonna 1928 rakennettu Ylämaan suojeluskuntatalo.  Rakennuksessa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, koska liki kaikilla Suomen paikkakunnilta löytyy vastaavaan käyttöön rakennettu rakennus. Tämän viereltä löytyy myös vanha urheilukenttä, missä voi kuvitella tapahtuneen melkoisesti äkseerausta ja kirosanojen lentelyä. Sotilaselämäänhän kuuluu olennaisesti se, että hiki säästää verta.

Ylämaan entinen suojeluskuntatalo on vielä ryhdissään


Suojeluskuntien jouduttua lakkautetuiksi sotien jälkeen, rakennus siirtyi uudelle omistajalle, Ylämaan kunnalle. Tällöin sen toimintaan kuuluivat tanssit ja erilaiset juhlat, joita kuka tahansa sai järjestää. Se oli asetettu aikoinaan luovutuksen ehdoksi. Ongelma muuttui isoksi, kun Ylämaa liitettiin vuonna 2010 Lappeenrantaan. Yhdistymishetkellä siirtyi mukana myös lahjakirja, mikä kertoi ettei tapahtumista voi periä vuokraa vaan kaikki on ilmaista.

Lappeenranta tietenkin haluaa rakennuksesta eroon, koska se on taloudellinen rasite, mutta kukapa haluaisi sen ottaa vastaankaan, koska samalla siirtyy kulujakin. Niinpä rakennuksen kohtalo on avoinna. Lahoaako se paikalleen, vai onko Lappeenrannan kaupunki valmis sijoittamaan siihen rahaa? Veikkaanpa ettei halua.

Laatta kertoo talon historiasta


Joka tapauksessa rakennuksen kohtalo ei ole blogin kirjoituksen aiheena, vaan sen seinästä löytyvä laatta, mikä kertoo rakennuksen alkuperäisestä käyttötarkoituksesta. Toivottavasti edes sille löytyy jatkossakin paikka tältä tontilta....

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Vuoksenranta / Leiposin hautausmaan muistomerkki

Monta vuotta takaperin kävimme Williladyn kanssa kuvaamassa Vuoksenrannan kirkon ja tarkoituksemme oli jatkaa sieltä pikkuteitä etelän suuntaan, jotta olisimme käyneet kuvaamassa tuolloin Taljalan hautausmaan muistomerkin nimellä kirjaamani kohteen. Valitettavasti tuolloin uljas Chryyslerini ei päässyt kohteeseen tielle kaatuneiden puiden takia. Olisi näet pitänyt olla moposaha matkassa, mutta hitostako sen lähtiessä tiesin. Kohde jäi siis väliin sillä kertaa, eikä uutta matkaa tuolle alueelle tullut tehtyä. Kohde jäi siis yksinäiseksi täpäksi ylläpitämälläni puuttuvien kohteiden kartalla. Nyt asia kuitenkin on hoidossa!

Nyt jos joku luulee, että kävin paikan päällä itse, niin olet väärässä! Edellisestä käynnistäni Venäjällä on kulunut jo melkoinen tovi, koska viimeisin reissu tuli tehtyä maaliskuussa 2020 ja silloin määränpäänä oli Viipurin KFC eli Kentucky Fried Chicken - ravinteli. Joskus herkullinen mättöruoka ohittaa muistomerkkien bongailut. Willimiehelle siis rasvainen kana maistuu....

Sen sijaan jokunen päivä takaperin blogini palkaton assistentti Ilkka Pirhonen lähetti minulle pari uunituoretta valokuvaa Venäjältä, jotka hän oli saanut Olga Nizegorodsevalta. Ovat kuulemma tuttuja netin tai paremminkin Venäjän Facebookin eli VK:n kautta. Aluksi paikan sijainti oli vähän hukassa, mutta puhelinsoitolla sain lisätietoa ja jopa kohteen koordinaatit. Valitettavasti en enää löytänyt lähdettä, missä kerrottiin tästä kohteesta, mutta jotain sain kuitenkin selville Vuoksenranta-seuran lehtiä selailemalla....

Leiposin hautausmaan muistomerkki (Foto: Olga Nizegorodseva)


Kyseessä on Vuoksenlaakson metodistiseurakunnan hautausmaa, jonne on haudattu vuosina 1921 - 1944 alueen metodistiseurakunnan ihmisiä. Varmaan myös alueen luterilaiset ovat saaneet käyttää hautausmaata, mutta en löytänyt siihen vahvistusta. Hautausmaan läheisyydessä on sijainnut aikoinaan myös metodistiseurakunnan kirkko ja se on ollut todella suuri. Sisään tähän Noinmäen kirkon nimellä kulkeneeseen kirkkorakennukseen on mahtunut 600 henkilöä. Aikanaan rakennuksen tekivät Pekka ja Simo Monter. Kirkko valmistui vuonna 1922. Valitettavasti Olga ei kuvannut kirkon paikalla olevaa vuonna 1997 pystytettyä muistomerkkiä, joten kai se on vielä itse käytävä joskus paikalla!

Paikallinen tapa vai yksittäinen erikoisuus? Itse en ole vastaavaa aiemmin nähnyt. 
Tässä lepää Armas................... (Foto: Olga Nizegorodseva)


Kirkon läheisyydessä on hautausmaa, minne on paljastettu muistomerkki jo vuonna 1992 ja siitä minulla on kuvat. Taas voin sanoa, että yksi kohde vähemmän.....

Sen sijaan vieläkin on itselleni mysteeri tämän paikan nimistö. Onko kyseessä Noinmäki, Leiposi vai Taljala, kuten sen itse olin merkannut. Ehkä tähän saan joskus vielä selvyyden?

No sehän selvisi 5 minuuttia ennen julkaisunapin painamista, enkä nyt enää jaksa muokata tekstiä! Olin tallettanut itselleni kohteesta seuraavat tiedot. "Hautausmaa-alue on erotettu ympäristöstään valkoisilla puupaaluilla. Hautausmaan keskellä on Kyösti Nikin suunnittelema ja valmistama muistomerkki, joka pystytettiin 19.6.1992. Mustassa metalliristissä on seurakunnan toimintaa kuvaavat vuosiluvut 1921-1944. Ristin juurelle on tuotu vanhan haudan kivi, jossa ovat puhuttelevat sanat:"Kuolon uneen nukkuneet herätetään vielä". Joitakin vanhoja hautakiviä on vielä jäljellä ja uusia puuristejä on pystytetty vanhoille hautapaikoille."

Jos kaipaat vielä lisää tietoa, niin kurkkaa tämä linkki

sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Lappeenranta / Ikkuna tulevaisuuteen

No jaa, nyt on vaikea kohde kirjoittaa. Kyseessä on nimittäin uusi työpaikkani, jonne koulumme siirtyy 10.1.2022. Tarve uudelle koululle on ollut huutava jo pitkään, koska nykyiset rakennukset täyttävät homekoulun kriteerit. Niinpä uutta rakennusta on jo pitkään odoteltu, mutta nyt ei tarvitse enää kauaa odotella. Taakse jäävät ongelmien mukana myös repullinen muistoja. Olenhan punnertanut Lauritsalassa yläkoulussa historiaa ja yhteiskuntaoppia jo vuodesta 2009 lähtien. Matkalle osuu myös opetusta lukiossa samoissa tiloissa toimineessa Lauritsalan lukiossa, joka lakkautettiin keväällä 2016 vai oliko se 2017. Kuka näitä enää muistaa?

Linkittän kuvia omasta luokkahuoneistostani, jota minulle takuulla tulee ikävä! Peräseinän oppilaiden tekemät maalaukset ja mukavat teinit, teitä tulee ikävä. Maalauksien kautta olen muistanut aina teidät. En enää näe edes SaiPan logoa ensimmäisenä aamulla luokkaan tullessani. Onko kaikki siis pilalla? No ei sentään.....taakse jäävät myös päänsäryt, kaikuminen ja talvisin kylmä luokkatila. Lisäksi näen myös joka aamu uuteen kouluun tullessani hienon taideteoksen, no ainakin taideteoksen.

Ikkuna tulevaisuuteen



Uuden koulun seinään on tehty kaksi taideteosta prosenttitaideperiaatteella eli 1% rakennuskustannusten hinnasta käytetään taideteokseen. Kilpailun jälkeen toteutettavaksi valittiin Sanna - Mari Kaipion Ikkuna tulevaisuuteen. Tätä teosta katsellaan sitten vuosia ja ehkä se joskus aukenee tällaiselle piintyneelle perinteisen taiteen ystävällekin. 

Voittaessaan suunnitelun ensimmäisen palkinnon siitä kerrottiin seuraavaa: "Teos rakentaa tarinan rakennukseen. Ikkunasta tulviva valo on temaattisesti mielenkiintoinen ja samalla se tuo koulun sisätilat ja sisällön esille.

Teos tuo yksimateriaalisen tuntuiseen arkkitehtuuriin positiivisen ja värikkään lisän ilman että se hajoittaa rakennuksen identiteettiä. Oppilaat painottivat arvioissaan värikkyyden merkitystä kouluympäristössä, ja teos vastaa tähän tarpeeseen. 

Diagonaalinen välokiila on kooltaan hyvä ja ottaa kontaktin rakennuksen pystysuoriin ja vertikaalisiin rakenteisiin. Teos on mittakaavaltaan sopiva ja kutsuu lähemmäksi. "

Lisäksi seinille on tehty toinenkin teos. Se on Aiju Salmisen suunnittelema "Akkunanaakka". Jostain kumman syystä tämä nostaa hymyn aina huulilleni, kun näen sen......


Akkunanaakka


sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Lappeenranta / Hujakkalan ilmavalvontatorni

Jatketaanpa samalla teemalla kuin viimeksi. Vuorossa on siis taas viime sotien aikuisen ilmavalvontatornin esittely. No, tällä kertaa kyseessä on pelkkä asiasta kertova muistolaatta, joka on kiinnitetty Hujakkalan "kylärakennuksen" seinään. Ilmeisesti on aivan tuliteräkin vielä?

Hujakkalan seurojentalo. Laatta talon pitkällä sivulla


Olimme Williladyn kanssa 29.10.2021 kuvausreissulla entisen Ylämaan kunnan alueella, joka kuuluu nykyään Lappeenrantaan. Tiedossamme oli muutama kohde ja kuvasimme ne kaikki, joista meillä oli tietoa. Kuten useasti ennenkin, niin törmäsimme itsellemme täysin tuntemattomaan muistomerkkiin tai - laattaan. Ajaessamme ohitse Willilady bongasi rakennuksen seinältä ihan uuden muistolaatan ja minä kurvasin äkkiä ympäri. Paikalle saapuessa totesimme löytäneet uuden kohteen. 

Laatta näyttää tuliterältä.....


Valitettavasti en tästä sen kummempaa tietoa löytänyt Internetistä, eikä Hujakkalan kyläyhdistyksen Facebook-sivut ole päivittyneet aikoihin, joten jos asiasta jotain tiedät, niin ota yhteyttä!.

Alueella on siis sijainnut ilmavalvontatorni, joka on kuvattu muistolaattaan. Paikka ei ole tämä seurojentalo, joka löytyy kylän ytimestä, vaan se on todennäköisesti sijainnut jollain korkealla mäellä. Nykyisin tornia ei siis ole, mutta hienoa että laatta on saatu tästä muistuttamaan meitä kulkijoita. 

sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Virolahti / Pyterlahden ilmavalvontatorni

Taas on kaksi viikkoa vierähtänyt ja hyvin ansaittu, ainakin omasta mielestäni, syysloma on loppusuoralla. Loma nyt meni ohitse sen kummempaa tehdessä, mutta ensi viikolla onkin sitten heti oikein veret seisauttava viikko edessä. Opetusta ja rutkasti palaveeraamista on tiedossa, mutta eiköhän lepoviikon jälkeen jaksa viikon päivät rehkiä? 

Vaan siirrytään asiaan. Tämän päivän kohteen kuvatsain blogin palkattomalta assistentti Jarkko Ritalta. Kun kuvat pamahti Whatappiin saatesanoilla oletko täällä käynyt, niin vastasin samantien että tottakai olen. No, tarkemmassa tutkimuksessa selvisi etten olekaan..... Kyseessä on siis kohde, missä en ole käynyt, enkä edes bongannut mistään sen olemassaolosta. Tosin pieni aavistus minulla on, että Ravin Terttu olisi asiasta minulle jossakin viestissä taannoin maininnut! No, se ja sama, nyt on siis Pyterlahden ilmavalvontatornin ensiesittely Willimiehen jäljillä blogissa.

Torni on korkean kallion päällä(Kuva: Jarkko Rita)


Sota-aikana Pyterlahden ilmavalvontatornin kaltaisia torneja oli Virolahdella kahdeksan ja muualla kaiketi kymmeniä ellei jopa satoja. Tässäkin blogissa on esitelty melkoinen määrä paikkoja, joissa sellainen on ollut. Lähes kaikissa niistä on ollut jonkinlainen muistomerkki, mutta ainakin Klamilassa on kokonainen torni, tosin uudelleenrakennettuna. Vastaavalla tavalla on toteutettu talkootyöllä tämä Siipioravanvuorella sijaitseva kopio sota-ajan tornista. Tornin virallisia avajaisia juhlittiin 25.5.2019.

Hulppea pytinki(Kuva: Jarkko Rita)

Infokyltti kertoo ilmavalvonnan historiasta (Kuva: Jarkko Rita)

Siipioravanvuorella sijaitsi sota-aikana ensiksi ilmavalvontapiste, joka oli tehty korkeisiin puihin, mutta se päätettiin purkaa turvattomana ja rakentaa torni lähelle nykyisen tornin paikkaa. Siinä lukuisat Lotat suorittivat ilmavalvontaa sotavuosina. Sotavuosien jälkeen torni kuitenkin purettiin huonokuntoisena. Nykyinen pari vuotta vanha torni on rakennettu samanlaiseksi kuin sotavuosien torni vanhoja valokuvia tutkien. Talkootyönä sitten paikalle nousikin 14 metriä korkea torni. Nyt kuitenkin käyttötarkoitus on rauhanomaisempi ja sieltä onkin hyvä tarkkailla muuttolintujen liikkeitä.

Tornin budjetti oli 50.000€ ja siitä valtaosa oli EU:n myöntämää tukea. 

Tornista on nähnyt punatähtisten koneiden saapumisen kaukaa (Kuva: Jarkko Rita)

sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Lappeenranta / Poliisin muikut

Willimies on paljasjalkainen lappeenrantalainen ja aikoo täällä pysyäkin loppuelämänsä ajan. Niinpä on mukavaa, että silmieni iloksi katukuvaan ilmestyy ajoittain jotain uutta. Yleensähän minä olen kiinnostunut enempi muistomerkeistä ja -laatoista, mutta onhan blogissa esitelty lukuisia veistoksia ja muita taideteoksia. Tämän päiväinen ei siis ole mitenkään poikkeava postaus, vaikka isommalti en nykytaidetta ymmärräkään. Olen enempi perinteisten taideteosten ystävä, mutta kyllähän kaikki kelpaa!

Pari muikkua

Yleiskuva muikkuparvesta

Muikut ovat hypänneet seinille ja katollekin.....



Keväällä 2021 Lappeenrannan poliisitalon edustalle Villimiehenkadulle ilmestyi yhdeksän teräsputkista kasattua erikokoista muikkua ohikulkijoiden silmää ilostuttamaan. Teos on Valtion taideostotoimikunnan tilausteos, minkä toteuttamiseksi järjestettiin yleinen taidekilpailu. Kyseisen kilpailun voittivat vuonna 2018 pariskunta Pekka ja Teija Isorättyä ehdotuksellaan Poliisin muikut. 

Lappeenrannan poliisilaitokselle mennään muikun alta

Taideteoksesta kertova laatta poliisilaitoksen seinässä

Melkoisesti rosteriputken palasia


Teos on koottu erikokoisista rosteriputken kappaleista ja eri kulmista katsellen ajoittain näyttää kuin kaloilla olisi suomutkin. Näppärän näköistä työtä, vaikka erikoisemmin en ymmärräkään teoksen muikkuyhteyttä Lappeenrantaan. Ainakaan itse en ole koskaan saanut Saimaalta muikkuja, mutta kaipa niitäkin pinnan alta löytyy. Poliisiyhteys sen sijaan on selkeämpi, koska poliisiaseman edusta on täynnä muikkuja ja osa on jopa hypännyt poliisilaitoksen katollekin.....

Teos paljastettiin 23.4.2021 ja kokonaisuus maksoi 200.000 euroa.

Kohteen osoite selviää katukyltistä pienellä kirjoitusvirheellä varustettuna:)


sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Lappeenranta / Samuli Suolasen muistolaatta

Tämän kertainen muistolaatta jäi esittelemättä viime syksynä ennen blogin päätöstä, koska laiskuuttani en jaksanut ajella toiselle puolelle kaupunkia. Nyt kuitenkin 27.8.2021 töiden jälkeen kävin kohteen kuvaamassa Williladyn kanssa. Koska minulla ilmeisesti on tuo alkava Alzheimeri, niin kamerasta puuttui muistikortti! Onneksi sentään muistin ottaa tuon puhelimeni mukaan, joten kuvat tuli napattua. Alkaahan tuo huonomuistisuus pikkuhiljalleen huolestuttamaan itseänikin.......

Samuli Suojasen istuttama lehmus ja työkaverien hankkima muistolaatta


Vaan siirrytäänpä asiaan. Sammonlahden kirkon ja Sammonkodin välisestä puistikosta löytyy tämän päivän kohteemme, mikä muistelee jo edesmennyttä sekä pidettyä Sammonlahden  seurakuntapastori Samuli Suolasta. Toimessaan hän toimi vuosina 2005 - 2019. Hänen entiset alaisensa päättivät viime syksynä kunnioittaa hänen muistoaan kuoleman ensimmäisenä muistopäivänä 30.10.2020 ja kiinnittivät puistikkoon Samulin istuttaman puun viereen muistolaatan. Mahtavan hieno ele!

Muistolaatta on kiinnitetty betonitolppaan

Muistolaatta


Muistohetkeen osallistui Samulin työkavereita, ystäviä ja sukulaisia. Heidän mielessään lienee tuolla hetkellä ollut Samulin usein toistama lausahdus "siunausta ja sisua".

sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Taipalsaari / Korento

Taas on kaksi viikkoa vierähtänyt edellisestä postauksesta. Pakko sanoa, että aika on kulkenut kuin siivillä. Perinteiseen tapaan töissä on pitänyt kiirettä ja lisäksi olen ahkeroinut punttisalilla sekä uima-altaassa melkoisesti. Urheiluhulluna olen nyt myös pari kertaa käynyt oman kotiseudun miesten jumpassa hikoilemassa. Pakko sanoa, että kyllä on saakelin kovia kasikymppisiä samassa remmissä. Tässä porukassa on selvinnyt, että meikäläisellä on vielä pientä parantamisen varaa kuntopuolessa.

Betonijalustaan kiinnitetty rautainen korento on Taipalsaaren 450v muistomerkki


Kuntoilussani on toki rutkasti varaa parantaa, etenkin ravintopuolella. Vaikka paino onkin tippunut ihan kohtuullisesti, niin vielä on rutkasti matkaa itselleni asettamaani tavoitteeseen. Ilmeisesti seuraavat suuret muutokset pitääkin tehdä ravintopuolella ja saunaoluistakin lienee syytä luopua, koska meillä lämpiää sauna liian usein! Ehkä näillä muutoksilla saan painonpudottamisen nopeutumaan. Kaiken lisäksi noista punttitreeneistä on tullut ihan ihqu juttu, mistä en halua luopua. Itse asiassa määriä pitäisi nostaa ja tehoakin saisi tulla harjoitteluun lisää. Olenkin miettinyt pyytää Valkosen Tapelta omaa treeniohjelmaa. Uskoisin vanhan kaverini osaavan auttaa tuossa asiassa?

Korennon siiven reuna kertoo taideteoksen julkistamisen syyn

Pronssilaatta jalustassa kertoo tärkeimmät tiedot


Koska tavoitteeni olisi olla eläväinen ja kepeä, niin kävin hakemassa mallia Lappeenrannan naapurikunnasta Taipalsaarelta. Kirkonkylän keskustaan Kirkon viereen paljastettiin 10.6.2021 Korento, joka on Taipalsaaren Rehulasta kotoisin olevan taideseppä Antti Niemisen työn jälkeä. Mielestäni teos on kepeytensä ja jäljittelemättömän vaatimattomuuden risteytys, missä keskipisteenä on puhtaiden vesistöjen äärellä viihtyvä pysäyttävä kaunotar - korento.

Korennon kepeys näkyy paremmin toiseen suuntaan kuvattuna


Veistos paljastettiin Taipalsaaren 450-vuotisjuhlallisuuksien vuoksi ja kuvaa mielestäni hyvin Taipalsaaren kuntaa keskellä kauneinta Saimaata. 

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Imatra / Vuoksi - taideteos

Viimeiset pari vuotta on ollut sellaista aikaa, jota en olisi koskaan uskonut kokevani. Päällimmäisenä tietenkin korona, joka jyllää kaikkialla maailmassa, mutta ehkä vieläkin enemmän olen huolissani ympäristön- ja ilmastontilasta. Joitain viikkoja takaperin julkaistiin ilmastopanelin madonluvut, mikä selvääkin selvemmin toi esiin toimenpiteitten kiireellisyyden. Suhtaudun kuitenkin siihen realistisen pessimistisesti ja jään odottamaan valtiovalamme suuria linjauksia asian suhteen. Veikkaanpa että mitään muuta ei saada aikaan, kuin polttoaineiden, tupakan ja alkoholin hinnankorotukset. Nuo kerätyt veroeurot sitten kaiketi käytetään johonkin joutavaan, kuten julkisen vallan työntekijöiden palkkaamiseen ja palkankorotuksiin. En siis usko nykyisen hallituksemme kykenevän tekemään asialle mitään.

Valitettavasti uskoni poliitikkojen muuhunkin toimimiseen järkevästi, on kokenut viime vuosina melkoisesti kolhuja. Holtiton rahankäyttö ja kohoava verotus tuntuvat olevan ainoa asia, mihin hallitus löytää yhteisen linjan. Kyllä se vaan on hienoa olla suomalainen! Mielestäni sanonta: "On lottovoitto syntyä Suomeen" ei pidä enää paikkaansa. Toivottavasti seuraavien vaalien jälkeen saadaan aikaan hallitus, joka aidosti haluaa toimia tämän maan sekä ilmastonmuutoksen puolesta, eikä jakele velkarahaa kaikille varmistaakseen oman uudelleenvalintansa. Epäilen kyllä tätä vahvasti....

Onneksi sentään arjen synkkyyteen saa sentään jotain lievitystä uusien Etelä-Karjalaan paljastettujen taideteosten avulla. Ensimmäisenä esittelyvuoroon valitsin Imatran Mansikkalan Suomen suurimman puukoulun seinään kiinnitetyn Vuoksi - taideteoksen. Tästä koulurakennuksesta on pakko antaa Imatralle täydet pinnat jo ilmastonmuutoksen takia. Tästä voisi moni muukin kunta ottaa oppia ja samalla pidettäisiin monta vuosikymmentä hirsiin sitoutunut hiili sidottuna rakennukseen. Aivan loistava päätös....

Mansikkalan uusi puukoulu.....Suomen suurin!

Vielä kun Mansikkalan koulun seinään kiinnitettiin Imatralla asuvan kuvataiteilija William Dennisukin ympäristötaideteos, joka sai innoituksensa Vuoksesta, joka virtaa aivan koulun läheisyydessä. Vuoksiteoksen siluetti kunnioittaa arkkitehtuuria ja valoa, mikä tuo koulun seinään oman upean lisänsä.

Vuoksi - ympäristöteos muodostaa Vuoksen uoman siluetin


Teoksen materiaalina on haponkestävä ruostumaton teräs ja se muodostaa Vuoksen siluetin. Kaiken lisäksi se on viimeistelty kiillotetulla, peilimäisellä pinnalla, joka heijastaa ympäröivää ympäristöä. Lisäksi yhtenä teoksen elementtinä toimii valo, minkä takia teos näyttää erilaiselta riippuen kellon- ja vuodenajasta. 

Teos on pinnoitettu ja toimii peilin tavoin ja vaihtelee valon mukaan


Kyseinen teos on hankittu ns. prosenttitaiteena eli sen hinta on noin yksi prosentti koko kiinteistön rakennuskustannuksista. Tässä tapauksessa hintalappu muodostui noin 60.000 euron hintaiseksi.

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Savitaipale / Paavo Neuvosen surmapaikka

Willimiehen jäljillä aktivoituu jälleen! Johan tässä on hiljaiseloa tullut vietettyäkin reilusti yli puoli vuotta. Tuohon ajanjaksoon osuu vain pari viikkoa takaperin julkaisemani ilmoitus blogin saamasta massiivisesta huomiosta. Kirjoituksen syynä oli miljoonan lukijan rajan rikkoutuminen Willimiehen jäljillä blogissa. En olisi ikinä uskonut saavani moista suosiota omalla vaatimattomalla työpanoksellani. Hienoa, että olin väärässä ja blogista on ollut iloa monille lukijoille. 

Viime joulukuussa, kun blogi vetäytyi tauolle, niin lupailin jo uusia kohteita jollain aikataululla. Nyt on aika pitää lupaukseni ja julkaista uusia kohteita. Valitettavasti kovinkaan montaa uutta muistomerkkiä tai patsasta ei ole tämän vuoden aikana paljastettu, mutta jokunen kuitenkin. Osa uusista tietämistäni kohteista on vielä kuvaamattakin, mutta jokunen on jo talletettu Googlen pilveen odottamaan julkaisuvuoroa. Nyt tänä syksynä kaikki kohteet ovat Etelä-Karjalasta, koska muut tietämäni kohteet sijaitsevat rajan takana suurella Venäjän maalla. Kuten kaikki tietävät, niin sinne ei juuri tällä hetkellä ole finskipojalla asiaa, koska futiskisatkin kerkesivät jo päättyä. Niiden aika tulee myöhemmin, jos koskaan..... Ainakaan ennen koronapandemian päättymistä en ole alueelle työntymässä, vaikka halpa bensa kiinnostaisikin!

Paavo Neuvosen surmapaikka on avoimella paikalla tien varressa

Kaiken lisäksi myös työni historianopettajana sekä tänä vuonna uutena aluevaltauksena myös mantsanopettajana on alkanut aivan järkyttävän hektisenä. Se luo omat kiireensä, kuten pari vuotta harrastamani vesijuoksukin, joten ei aikaakaan riittäisi tällä hetkellä, vaikka kohteita riittäisikin. Nyt blogi kuitenkin aloittaa uuden toimeliaan kauden ja lupaan tässä käsi sytämellä julkaista jotain kahden viikon välein aina sunnuntaisin. Jos haluat saada muistutuksen uudesta julkaisusta, niin liity Willimiehen jäljillä Facebooksivuston tykkääjäksi. Silloin saat aina ilmoituksen uudesta blogikirjoituksesta. Jotkut lukijat ovat kyselleet sivuja myös Instagramiin, mutta sitä en lupaa. Tarkoittaa siis kenties niiden olevan käytettävissä parin viikon päästä?


Hautakiven asemaa toimittanut kivi lienee ollut muistuttamassa haudan sijainnista


Mutta siirrytäänpä asiaan. Eräänä heinäkuisena iltapäivänä Willimies lopultakin suostui helteiden laannuttua poistumaan varjosta ja lähtemään Williladyn pitkään kestäneiden maanittelujen jälkeen kuvaamaan uutta blogikohdetta Savitaipaleen Laarin kylään. Itse en tätä erittäin mielenkiintoista kohdetta ollut löytänyt, vaan blogin alkutaipaleelta lähtien mukana ollut Primus motor Juha Huttunen vihjaisi minulle tästä kohteesta 5.5.2021 WhatsAppin välityksellä. Kiinnostus oli aluksi vaisua, kunnes reilun parin kuukauden päästä innostuin kysäisemään Jussilta kohteen sijaintia. Tämän jälkeen meni enää viikko, kun olimme tien päällä aivan helkatinmoisessa kaatosateessa, joka loppui juuri perille päästyämme. Aloittelijan säkää....

Jos ajat ovat ankeat syksyllä 2021, niin keväällä 1918 kärsimystä oli monin verroin


Täällä keskellä ei mitään asfalttitieltä erkanee Kalliokoskentie jasen varresta löytyy hivenen erikoisen tapahtuman johdosta paljastettu muistomerkki vai olisiko kyseessä hautaristin ja muistomerkin yhdistelmä. Muistomerkki on pystytetty 11.8.2014 Laarin kyläläisten toimesta ja sen karu teksti kertoo paikan toimineen savitaipalelaisen Paavo Neuvosen surmapaikkana sisällissodan aikana 1918. Paavo kohtasi tiensä pään tällä paikalla ja siihen hänet myös haudattiin. Paikalle vieritettiin myös kivenlohkare toimittamaan hautakiven virkaa. 

Enää Paavo ei kuitenkaan lepää tällä paikalla vaan hauta avattiin ja Paavo siirrettiin omaisten toimesta vuonna 1997 Savitaipaleen vanhalle hautausmaalle siunattuun maahan. 

Itseäni vaivaa, kun en onnistunut löytämään mitään selitystä, miksi Paavo surmattiin. Ehkä en vaan tällä kertaa osannut etsiä vastausta oikeasta paikasta tai sitten kyselin vääriltä ihmisiltä. Toivonkin, että jos jollakin lukijalla on tästä tapahtumasta lisää tietoa, ottaisi yhteyttä vaikka sähköpostin välityksellä tai kirjoittamalla blogin kommentteihin tietonsa. Päivittäisin mielelläni tätä juttua tarkemmilla tiedoilla!

Lopuksi liitän muutaman kuvan saman tien varresta noin parin kilometriä eteenpäin Paavon haudalta. Sieltä löytyi vielä kappale katoavaa historiaa eli venäläisten ensimmäisen maailmansodan aikana Pietarin suojaksi rakentamista puolustusrakennelmista. Joistakin vastaavista kohteista olen kirjoitellut aiemmin, mutta nämä olivat aivan erinomaisessa kunnossa. Varmasti kiinnostava paikka kaikille sotahistoriasta kiinnostuneille.





Palataan asiaan parin viikon kuluttua....

Päivitys 23.8.2021

Pieleen meni tuo yllä olevani ilmoitus asiaan palaamisesta kahden viikon kuluttua. Eihän tässä mennyt kuin yksi yö, kun palaan uusine tietoineni asiaan. 

Paavo Neuvosen kuolinpäivästä löytyi kertomus Pentti Pylkön Vaiettu vuosi teoksesta. Itse en löytänyt asiasta tietoa, mutta onneksi lukija Tommi Perttilä lähetti minulle Facebook-ryhmän kautta uutta tietoa tapauksesta. Kiitos Tommi.

Pylkkö kertoo, että Vilho Pukki saapui 30.4.1918 hakemaan Paavo Aataminpoika Neuvosta kotoaan aamuyöstä. Hän otti mukaansa Paavon ja lähti kuljettamaan häntä kohti Taavettia valkoisten kuulusteltavaksi. Matka eteni hitaasti Paavon kävellessä ja Vilho Pukin ratsastaessa perässä. Noin kahden kilometrin päästä kaksikko saapui Korvenmäelle ja Pukin mukaan Paavo kieltäytyi poistumasta Savitaipaleelta Luumäelle. Oltiin näet kuntien rajalla. 

Pukin mukaan Paavo yritti karata ja hän ampui häntä kolmesti selkään. Ilmeisesti kukaan ei uskonut Pukin kertomusta ja kenties kyseessä olikin yksityishenkilöiden välinen välienselvittely. Pylkkö ei näet kirjassaan kerro, miksi Pukki haki Paavon kuulusteltavaksi vai oliko kaikki pelkkää sepitystä?

Pukki palasi ilmoittamaan asiasta Paavon kotitaloon ja Paavon veli Matti lähti hevosella hakemaan veljensä ruumista Korvenmäeltä. Haudan hän kuitenkin kaivoi Laarin kylästä Hämäläisen kylään vievän tien varrellle kaivamaansa hautaan. Hautapaikka ei siis ole surmapaikka. Veljeään haudatessa Matti sanoi, että kyseessä on ikuinen leposija. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kirjan mukaan Paavo siirrettiin uuteen hautapaikkaan vuonna 1995, mutta laatan mukaan vasta 1997. Veikkaan että Pyykkö on tässä asiassa väärässä.

Entä mitä tapahtui surmaaja Vilho Pukille? Joitakin vuosia myöhemmin, joku surmasi hänet puukolla talvisena yönä ja jätti hänen ruumiinsa lintujen nokittavaksi maantielle. Kuka surmateon teki, ei ole koskaan selvinnyt, mutta todennäköisesti kyseessä oli kenties tilien tasaaminen.

Valitettavasti en siis vieläkään tiedä, mitä kuollessaan 60-vuotias Paavo Neuvonen teki sisällissodan aikana ja oliko hän mukana jossain kahinoissa? Ainakin kuolinpäivänä sisällissodan voittavasta osapuolesta ei ollut enää epäselvyyttä ja useita punaisia vangittiin kaiketi näiltäkin kyliltä. Oliko Paavo ansainnut kovan kohtalonsa vai oliko kyseessä julman sodan julma loppuratkaisu. Ehkä aiheesta löytyy joskus vielä lisääkin tietoa?


sunnuntai 8. elokuuta 2021

Miljoona kävijää Willimiehen jäljillä!!!!!

Jep, kaikkea sitä tapahtuukin. Sitä ollaan nyt miljoonakerhossa, ei tosin euroilla mitattuna, mutta blogin kävijämäärällä..... Aivan uskomaton juttu kerrassaan! En olisi ikipäivänä uskonut Willimiehen jäljille lähtiessäni, että joskus pääsisin leuhkimaan tuollaisella lukemalla. Toisaalta, enpä olisi aikoinaan uskonut millään keinolla saavuttavani miljoonan ihmisen huomiota. No, koska se kuitenkin on nyt toteutunut, niin kaipa minä sitten ehtoolla taidan muutaman oluttölkkösen kumota. Lienen sen ansainnut?

Yksi Willimiehen kesän 2021 kohokohdista oli pojan valmistujaiset. Niihin mentiin räyhäkkäästi avoautolla. Kiitos ystäväni Antti Taipale. Poika kyllä lusmusi tämän kuvan kuvan, mutta Williukki ja -muori sekä juniori änkesivät kuvaan.

Blogimatka on ollut järkyttävän pitkä, kuoppainen ja hikinen. Bensaa on palanut jo useammassa autossa, kun ne eivät ole kestäneet näitä reissuja. Nyt kuitenkin uusin ajoneuvoni selviää helpolle, koska uusia kohteita ei juuri ole ilmestynyt. Muutamia toki on ja Willimieskin aikookin vähän aktivoitua lähiaikoina. Joten joitain julkaisuja on siis tulossa lähiviikkoina, kunhan taas kiireet hellittävät. Pysykää siis hereillä!

Muutamat ovat kyselleet jopa sähköpostin välityksellä, että mitä Willimiehelle kuuluu. Kiitos kaikille kyselijöille ja vastattakoon kaikille yhteisesti, että hiljaista on ollut kaikilla rintamilla. Työt ovat viime vuosina sujuneet etä- / lähitöinä, kunto on romahtanut koronarajoitusten takia, korona teki elämästä tylsän SaiPan pelatessa tyhjille katsomoille ja muutenkaan en ole kummemmin jaksanut tehdä mitään. Olo on siis muuttunut melkoisen apaatiseksi muutamaa valopilkkua lukuunottamatta. Reilu kuukausi takaperin suoritin lopultakin pitkäaikaisen unelmani ajaa rautaperseajo. Tuo tuhannen mailin rypistys 24 tunnissa oli saavutus mistä olen helvetin ylpeä! Uutena moottoripyörähaasteena on nyt tiedossa ensi kesän reissu LPR - Nordkapp - Tromssa - Kiiruna - LPR, minkä jälkeen aion myydä prätkän pois. 

Fiilikset rautaperseajon jälkeen 30.6.2021. Perse täyttä rautaa!

Työkuviot ovat myös mielenkiintoisessa vaiheessa, koska tänä lukuvuonna aion hukuttaa itseni töihin. Minulle tarjottiin mahdollisuutta opettaa ensi vuonna historian ja yhteiskuntaopin ohella maantietoa, mistä olen ihan innoissani. Jotain muutosta työntekoonkin, joten eiköhän tästä masennuksesta nousta. Lisäksi nyt on taas takana reilu viikko puntinnostoa ja vesijuoksua, joten eiköhän tästä kuntokin kohene. Vielä kun nuo SaiPan pelit jatkuisivat, ettei taas tartte istua kotona tuijottamassa otteluita. Willimies kaipaa Kisapuiston tunnelmaa ja Saipan vahvoja otteita.....

Ehkä syksy on taas mahtava, koska tämä kesä tappohelteineen oli aivan syvältä. Willimies näet vihaa helteitä. Useasti oli lähellä, etten heittänyt läppäriä seinään, kun bongasin otsikkoja tyyliin: "Nauttikaa nyt lämmöstä, kun sitä on". 

Sähkömopo testiajossa heinäkuussa 2021. Ehkä Kawasakin jälkeen on tämän vuoro?

Siinähän sitä tuli vuodatettua kuulumiset ja tulevaisuuden suunnitelmat. Luvassa on siis muutamia julkaisuja lähiviikkoina, kunhan kerkeän. Sitä ennen kiitokset kaikille lukijoille, koska ilman teitä tuo miljoonan kävijän raja ei olisi rikkoutunut! Pysykää linjoilla ja seuratkaa blogin Facebook-ryhmää. Sitä seuratessa uusi julkaisu ei mene ohitse...

Hyvää kesän jatkoa

Miljoonasti kumartaen

Jukka "Willimies" Siiskonen

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Lappeenranta / Jäähyväiset viimeiselle ritarille

Willimiehen jäljillä sivuston sähköpostiin on viimeisen viikon aikana tullut lukuisia uteluita, että mihin kohteeseen blogi tulee lopettamaan. Kenellekään uteliaalle en ole vastannut, mutta nythän tuo selviää ihan jokaiselle, koska on viimeisen postauksen vuoro! Itse asiassa en olisi halunnut tämän olevan viimeinen postaukseni. Vaikka asia onkin ikävä, niin ehkä tästä kuitenkin on jotain hyötyä ja iloa jälkipolvillekin. Kuten presidentti puheessaan Tuomas Gerdtin haudalla lausui: "Me kiitämme, me kunnioitamme ja me muistamme". Nyt on sitten aika keskittyä muistelupuoleen, koska viimeinen Mannerheimin ristin ritari on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Nyt on tilaa uusille sankareille ja urotekojen suorittajille.

Viimeinen ritari siunattiin Lauritsalan kirkossa

Kirkon edessä oli kuljetus valmiina

Arvovieras presidentti Niinstö saapuu paikalle

Presidentti matkalla sisälle kirkkoon

Turvatoimet olivat Lappeenrannan mittakaavalla isot


Itselleni Tuomas Gerdt, kuten muutkin ritarit, olivat miehiä, joita ja joiden urotekoja ihailtiin ja katsottiin kunnioittaen yläviistoon. Lisäksi oman isäni kautta kuulin usein tarinoita hänestä, koska hän oli isäni tuttuja. Jotenkin hänestä tuli itselleni kaikkein läheisin ritari. No, muita en tunnekaan kuin median välityksellä. Toki oman ikäpolveni edustajana ritari Ehrnrooth tuli tutuksi, kuten kaikille suomalaisille. Muiden urotekoihin perehdyin kirjojen ja myöhemmin Internetin välityksellä. Lopulta Tuomas Gerdtistä tuli kaikille suomalaisillekin tuttu presidentin itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien avaajana. 

Liikenne hiljeni hautajaissaaton lähestyessä

Hieno yksityiskohta saattomatkan varrella. Mainostaulu oli valjastettu kunnioittamaan viimeistä ritaria


Joitain vuosia takaperin kävin muutaman kerran kysymässä ritari Gerdtiä puhujaksi Lauritsalan koulun itsenäisyyspäiväjuhliin tai puhumaan pienemmälle porukalle historiantunnillemme. Valitettavasti nämä asiat eivät koskaan toteutuneet, mutta joka kerta käydessäni häneltä asiaa kysymässä, sain viettää pitkät tovit hänen kanssaan keskustelemassa. Itse asiassa kerran jopa myöhästyin seuraavalta oppitunniltani, mutta rehtorimme antoi tuon minulle anteeksi. Olihan asia tärkeä. Todellakin monesti olen jälkikäteen asiaa pohtinut, että olisi pitänyt uskaltautua muutamaa vuotta aikaisemmin.... Sama ikävä myöhästyminen minulla toki kävi myös naapurissani asuneen olympiavoittaja Matti Nykäsen kanssa. Kysymättä jäi ja nythän se sitten on myöhäistä.  

Sotaveteraanien ja muiden maanpuolustusjärjestöjen lippulinna kokoontuu

Hautausmaalle ei ollut asiaa ilman maskia

Lippulinna

Viimeisen ritarin kantajat saapuvat. Yksi heistä on entinen oppilaani 


Nyt kun viimeinen ritari on poissa joukostamme, niin siitä olen iloinen, että hän sai arvoisensa hautajaiset, kuten hänelle ryhmänsä viimeisenä tietysti kuuluikin. Pienen ikävän sivuvireen hänen kuolemansa kuitenkin minullekin aiheutti. Minä näet kävin 31.10 myöhään illalla nuorimman poikani kanssa lainaamassa pastori Jorma Taipaleelta kuomullista peräkärriä seuraavana päivänä tapahtuvan poikani muuttoa varten. Kuinka ollakaan, niin pihalla nousi yhdeksi puheenaiheeksemme sotaveteraanit ja samalla myös Tuomas Gerdt. En tuolloin asiaa sen kummemmin pohtinut, mutta seuraavana päivänä kesken muuttohommien poikani sanoi lukeneensa netistä viimeisen ritarin nukkuneen pois 1.11.2020. Ehkä asioilla on taipumus nousta esiin, kuten monesti unissa näkee enneunia.

Kaikki valmiina 

Ritarin viimeinen maanpäällinen matka alkamassa

Matkaa tehtiin Suomen lipun perässä




En aio pitkästyttää teitä kirjoittamalla viimeisen ritarin urotöistä sotarintamilla, koska monet eri julkaisut ja teokset ovat käsitelleet asian paremmin kuin itse koskaan pystyisin. Jokainen asiasta kiinnostunut varmaan löytää pienellä vaivalla riittävästi luettavaa aiheesta ja miehestä yleensäkin. 

Virallisen osuuden päätyttyä paikalle kerääntyi tavalliset kansalaiset jättämään jäähyväisiä

Lippuvartio vielä paikalla


Hautajaisten järjestelyistä vastasi Lappeenrannan maasotakoulu, joka oli ritari  Gerdtin kummijoukko-osasto. Yksikön piiristä vastuu järjestelyistä osui komendantti Antti-Pekka Kaarnalle, joka on myös lapsuudenaikaisia kavereitani. Hienot ja ennen kaikkea juhlalliset hautajaiset hän saikin. Sitä en tiedä, olisiko hänet haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin valtiollisin menoin, ellei hän itse olisi kertonut haluavansa tulla haudatuksi edesmenneen rouva Gerdtin viereen. Näin kuitenkin hänen toiveensa toteutettiin. 

Virallinen osuus alkoi Lauritsalan kirkossa, missä pastori Jorma Taipale ja  Puolustusvoimien kenttäpiispa Pekka Särkiö siunasivat sukulaisten ja arvovieraiden läsnäollessa ritarin viimeiselle matkalleen. Tietysti itseni piti olla paikalla kirkon edessä kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö saapui paikalle Mersullaan. Vieraiden siirryttyä sisätiloihin, me Williladyn kanssa jatkoimme matkaamme Lepolan hautausmaalle, minne viimeinen ritari saapui saattajineen halki Lauritsalan. Hienona erikoismainintana upea valomainos matkan viimeisessä kurvissa. Hienoa, että joku oli hoksannut vaihtaa mainostekstit upeaan jäähyväiskuvaan.

Hautajaiset sinällään olivat sotilaalliset, Maasotakoulun vastatessa järjestelyistä. Paikalla oli tietenkin Rakuunasoittokunta, joka vastasi musiikista. Puhujana presidentti Niinistö piti puheen, joka mielestäni on yksi upeimmista puheista joita olen viime vuosina kuullut. Jähmeänä sällinä jopa minulla alkoi liikuttumisen oireita hiipiä pintaan. 

Nyt hautajaisista on kulunut kolme viikkoa ja yhä edelleen viimeisen ritarin haudalla loistaa kynttilämeri. Se kertoo, kuinka Tuomas Gerdtiä ja hänen sukupolveaan arvostetaan yhä edelleen maassamme. Lisäksi hieno osoitus kunnioittamisesta oli myös suruliputus koko maassamme, joka 1.11.2020 pidettiin. Muisto ritareista ja sotaveteraaneista jää, kuten presidentti Niinistö puheessa sanoi, vaikka joukko pienenee joka vuosi.

Lappeenranta ja Suomi muisti sankariaan lukuisilla kynttilöillä. Kuva hautajaisten jälkeisenä päivänä otettu


Tasavallan presidentin seppele

"Me kiitämme, me kunnioitamme ja me muistamme" 


Nyt kun olen esitellyt viimeisen kohteeni uteliaille sekä muillekin, niin lienee syytä jättää jäähyväiset tämän bloginkin osalta. Uutta  julkaistavaa ei enää ole, joten päivittäminen uusilla kohteilla siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Tarkoitukseni olisi kuitenkin jatkaa muistomerkkien esittelyitä, kunhan niitä taas jostain löytyy tai paljastetaan uusia. Itse ainakin uskon Tuomas Gerdtin saavan oman muistomerkin Lappeenrantaan. Kenties se sijoitetaan Lauritsalaan hänen omaa nimeään kantavaan puistoon?

Itse kuitenkin aion vetää vähän henkeä ja juhlistaa muutamalla lasillisella tämän urakan väliaikaista päättymistä sekä tänään tapahtuvaa ikääntymistäni. Tarkoitushan oli viettää syntymäpäiväni ja blogin päättäjäiset blogin syntysijoilla Kaukaalla paikallisessa Kisa-Krouvissa, mutta pilasihan tämä korona senkin tilaisuuden. Ehkä ensi vuonna 20. joulukuuta voimme juhlistaa siellä blogin miljoonaa kävijää, koska ensi vuoden aikana tuokin uskomaton tapahtuma toteutuu...

Kiitokset ihan jokaiselle lukijalle ja toivottavasti Willimiehen jäljillä pystyy vielä jatkossakin esittelemään teille uusia kohteita!

Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta 2021

T. Jukka "Willimies" Siiskonen