sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Lappeenranta / Poliisin muikut

Willimies on paljasjalkainen lappeenrantalainen ja aikoo täällä pysyäkin loppuelämänsä ajan. Niinpä on mukavaa, että silmieni iloksi katukuvaan ilmestyy ajoittain jotain uutta. Yleensähän minä olen kiinnostunut enempi muistomerkeistä ja -laatoista, mutta onhan blogissa esitelty lukuisia veistoksia ja muita taideteoksia. Tämän päiväinen ei siis ole mitenkään poikkeava postaus, vaikka isommalti en nykytaidetta ymmärräkään. Olen enempi perinteisten taideteosten ystävä, mutta kyllähän kaikki kelpaa!

Pari muikkua

Yleiskuva muikkuparvesta

Muikut ovat hypänneet seinille ja katollekin.....



Keväällä 2021 Lappeenrannan poliisitalon edustalle Villimiehenkadulle ilmestyi yhdeksän teräsputkista kasattua erikokoista muikkua ohikulkijoiden silmää ilostuttamaan. Teos on Valtion taideostotoimikunnan tilausteos, minkä toteuttamiseksi järjestettiin yleinen taidekilpailu. Kyseisen kilpailun voittivat vuonna 2018 pariskunta Pekka ja Teija Isorättyä ehdotuksellaan Poliisin muikut. 

Lappeenrannan poliisilaitokselle mennään muikun alta

Taideteoksesta kertova laatta poliisilaitoksen seinässä

Melkoisesti rosteriputken palasia


Teos on koottu erikokoisista rosteriputken kappaleista ja eri kulmista katsellen ajoittain näyttää kuin kaloilla olisi suomutkin. Näppärän näköistä työtä, vaikka erikoisemmin en ymmärräkään teoksen muikkuyhteyttä Lappeenrantaan. Ainakaan itse en ole koskaan saanut Saimaalta muikkuja, mutta kaipa niitäkin pinnan alta löytyy. Poliisiyhteys sen sijaan on selkeämpi, koska poliisiaseman edusta on täynnä muikkuja ja osa on jopa hypännyt poliisilaitoksen katollekin.....

Teos paljastettiin 23.4.2021 ja kokonaisuus maksoi 200.000 euroa.

Kohteen osoite selviää katukyltistä pienellä kirjoitusvirheellä varustettuna:)


sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Lappeenranta / Samuli Suolasen muistolaatta

Tämän kertainen muistolaatta jäi esittelemättä viime syksynä ennen blogin päätöstä, koska laiskuuttani en jaksanut ajella toiselle puolelle kaupunkia. Nyt kuitenkin 27.8.2021 töiden jälkeen kävin kohteen kuvaamassa Williladyn kanssa. Koska minulla ilmeisesti on tuo alkava Alzheimeri, niin kamerasta puuttui muistikortti! Onneksi sentään muistin ottaa tuon puhelimeni mukaan, joten kuvat tuli napattua. Alkaahan tuo huonomuistisuus pikkuhiljalleen huolestuttamaan itseänikin.......

Samuli Suojasen istuttama lehmus ja työkaverien hankkima muistolaatta


Vaan siirrytäänpä asiaan. Sammonlahden kirkon ja Sammonkodin välisestä puistikosta löytyy tämän päivän kohteemme, mikä muistelee jo edesmennyttä sekä pidettyä Sammonlahden  seurakuntapastori Samuli Suolasta. Toimessaan hän toimi vuosina 2005 - 2019. Hänen entiset alaisensa päättivät viime syksynä kunnioittaa hänen muistoaan kuoleman ensimmäisenä muistopäivänä 30.10.2020 ja kiinnittivät puistikkoon Samulin istuttaman puun viereen muistolaatan. Mahtavan hieno ele!

Muistolaatta on kiinnitetty betonitolppaan

Muistolaatta


Muistohetkeen osallistui Samulin työkavereita, ystäviä ja sukulaisia. Heidän mielessään lienee tuolla hetkellä ollut Samulin usein toistama lausahdus "siunausta ja sisua".

sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Taipalsaari / Korento

Taas on kaksi viikkoa vierähtänyt edellisestä postauksesta. Pakko sanoa, että aika on kulkenut kuin siivillä. Perinteiseen tapaan töissä on pitänyt kiirettä ja lisäksi olen ahkeroinut punttisalilla sekä uima-altaassa melkoisesti. Urheiluhulluna olen nyt myös pari kertaa käynyt oman kotiseudun miesten jumpassa hikoilemassa. Pakko sanoa, että kyllä on saakelin kovia kasikymppisiä samassa remmissä. Tässä porukassa on selvinnyt, että meikäläisellä on vielä pientä parantamisen varaa kuntopuolessa.

Betonijalustaan kiinnitetty rautainen korento on Taipalsaaren 450v muistomerkki


Kuntoilussani on toki rutkasti varaa parantaa, etenkin ravintopuolella. Vaikka paino onkin tippunut ihan kohtuullisesti, niin vielä on rutkasti matkaa itselleni asettamaani tavoitteeseen. Ilmeisesti seuraavat suuret muutokset pitääkin tehdä ravintopuolella ja saunaoluistakin lienee syytä luopua, koska meillä lämpiää sauna liian usein! Ehkä näillä muutoksilla saan painonpudottamisen nopeutumaan. Kaiken lisäksi noista punttitreeneistä on tullut ihan ihqu juttu, mistä en halua luopua. Itse asiassa määriä pitäisi nostaa ja tehoakin saisi tulla harjoitteluun lisää. Olenkin miettinyt pyytää Valkosen Tapelta omaa treeniohjelmaa. Uskoisin vanhan kaverini osaavan auttaa tuossa asiassa?

Korennon siiven reuna kertoo taideteoksen julkistamisen syyn

Pronssilaatta jalustassa kertoo tärkeimmät tiedot


Koska tavoitteeni olisi olla eläväinen ja kepeä, niin kävin hakemassa mallia Lappeenrannan naapurikunnasta Taipalsaarelta. Kirkonkylän keskustaan Kirkon viereen paljastettiin 10.6.2021 Korento, joka on Taipalsaaren Rehulasta kotoisin olevan taideseppä Antti Niemisen työn jälkeä. Mielestäni teos on kepeytensä ja jäljittelemättömän vaatimattomuuden risteytys, missä keskipisteenä on puhtaiden vesistöjen äärellä viihtyvä pysäyttävä kaunotar - korento.

Korennon kepeys näkyy paremmin toiseen suuntaan kuvattuna


Veistos paljastettiin Taipalsaaren 450-vuotisjuhlallisuuksien vuoksi ja kuvaa mielestäni hyvin Taipalsaaren kuntaa keskellä kauneinta Saimaata. 

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Imatra / Vuoksi - taideteos

Viimeiset pari vuotta on ollut sellaista aikaa, jota en olisi koskaan uskonut kokevani. Päällimmäisenä tietenkin korona, joka jyllää kaikkialla maailmassa, mutta ehkä vieläkin enemmän olen huolissani ympäristön- ja ilmastontilasta. Joitain viikkoja takaperin julkaistiin ilmastopanelin madonluvut, mikä selvääkin selvemmin toi esiin toimenpiteitten kiireellisyyden. Suhtaudun kuitenkin siihen realistisen pessimistisesti ja jään odottamaan valtiovalamme suuria linjauksia asian suhteen. Veikkaanpa että mitään muuta ei saada aikaan, kuin polttoaineiden, tupakan ja alkoholin hinnankorotukset. Nuo kerätyt veroeurot sitten kaiketi käytetään johonkin joutavaan, kuten julkisen vallan työntekijöiden palkkaamiseen ja palkankorotuksiin. En siis usko nykyisen hallituksemme kykenevän tekemään asialle mitään.

Valitettavasti uskoni poliitikkojen muuhunkin toimimiseen järkevästi, on kokenut viime vuosina melkoisesti kolhuja. Holtiton rahankäyttö ja kohoava verotus tuntuvat olevan ainoa asia, mihin hallitus löytää yhteisen linjan. Kyllä se vaan on hienoa olla suomalainen! Mielestäni sanonta: "On lottovoitto syntyä Suomeen" ei pidä enää paikkaansa. Toivottavasti seuraavien vaalien jälkeen saadaan aikaan hallitus, joka aidosti haluaa toimia tämän maan sekä ilmastonmuutoksen puolesta, eikä jakele velkarahaa kaikille varmistaakseen oman uudelleenvalintansa. Epäilen kyllä tätä vahvasti....

Onneksi sentään arjen synkkyyteen saa sentään jotain lievitystä uusien Etelä-Karjalaan paljastettujen taideteosten avulla. Ensimmäisenä esittelyvuoroon valitsin Imatran Mansikkalan Suomen suurimman puukoulun seinään kiinnitetyn Vuoksi - taideteoksen. Tästä koulurakennuksesta on pakko antaa Imatralle täydet pinnat jo ilmastonmuutoksen takia. Tästä voisi moni muukin kunta ottaa oppia ja samalla pidettäisiin monta vuosikymmentä hirsiin sitoutunut hiili sidottuna rakennukseen. Aivan loistava päätös....

Mansikkalan uusi puukoulu.....Suomen suurin!

Vielä kun Mansikkalan koulun seinään kiinnitettiin Imatralla asuvan kuvataiteilija William Dennisukin ympäristötaideteos, joka sai innoituksensa Vuoksesta, joka virtaa aivan koulun läheisyydessä. Vuoksiteoksen siluetti kunnioittaa arkkitehtuuria ja valoa, mikä tuo koulun seinään oman upean lisänsä.

Vuoksi - ympäristöteos muodostaa Vuoksen uoman siluetin


Teoksen materiaalina on haponkestävä ruostumaton teräs ja se muodostaa Vuoksen siluetin. Kaiken lisäksi se on viimeistelty kiillotetulla, peilimäisellä pinnalla, joka heijastaa ympäröivää ympäristöä. Lisäksi yhtenä teoksen elementtinä toimii valo, minkä takia teos näyttää erilaiselta riippuen kellon- ja vuodenajasta. 

Teos on pinnoitettu ja toimii peilin tavoin ja vaihtelee valon mukaan


Kyseinen teos on hankittu ns. prosenttitaiteena eli sen hinta on noin yksi prosentti koko kiinteistön rakennuskustannuksista. Tässä tapauksessa hintalappu muodostui noin 60.000 euron hintaiseksi.

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Savitaipale / Paavo Neuvosen surmapaikka

Willimiehen jäljillä aktivoituu jälleen! Johan tässä on hiljaiseloa tullut vietettyäkin reilusti yli puoli vuotta. Tuohon ajanjaksoon osuu vain pari viikkoa takaperin julkaisemani ilmoitus blogin saamasta massiivisesta huomiosta. Kirjoituksen syynä oli miljoonan lukijan rajan rikkoutuminen Willimiehen jäljillä blogissa. En olisi ikinä uskonut saavani moista suosiota omalla vaatimattomalla työpanoksellani. Hienoa, että olin väärässä ja blogista on ollut iloa monille lukijoille. 

Viime joulukuussa, kun blogi vetäytyi tauolle, niin lupailin jo uusia kohteita jollain aikataululla. Nyt on aika pitää lupaukseni ja julkaista uusia kohteita. Valitettavasti kovinkaan montaa uutta muistomerkkiä tai patsasta ei ole tämän vuoden aikana paljastettu, mutta jokunen kuitenkin. Osa uusista tietämistäni kohteista on vielä kuvaamattakin, mutta jokunen on jo talletettu Googlen pilveen odottamaan julkaisuvuoroa. Nyt tänä syksynä kaikki kohteet ovat Etelä-Karjalasta, koska muut tietämäni kohteet sijaitsevat rajan takana suurella Venäjän maalla. Kuten kaikki tietävät, niin sinne ei juuri tällä hetkellä ole finskipojalla asiaa, koska futiskisatkin kerkesivät jo päättyä. Niiden aika tulee myöhemmin, jos koskaan..... Ainakaan ennen koronapandemian päättymistä en ole alueelle työntymässä, vaikka halpa bensa kiinnostaisikin!

Paavo Neuvosen surmapaikka on avoimella paikalla tien varressa

Kaiken lisäksi myös työni historianopettajana sekä tänä vuonna uutena aluevaltauksena myös mantsanopettajana on alkanut aivan järkyttävän hektisenä. Se luo omat kiireensä, kuten pari vuotta harrastamani vesijuoksukin, joten ei aikaakaan riittäisi tällä hetkellä, vaikka kohteita riittäisikin. Nyt blogi kuitenkin aloittaa uuden toimeliaan kauden ja lupaan tässä käsi sytämellä julkaista jotain kahden viikon välein aina sunnuntaisin. Jos haluat saada muistutuksen uudesta julkaisusta, niin liity Willimiehen jäljillä Facebooksivuston tykkääjäksi. Silloin saat aina ilmoituksen uudesta blogikirjoituksesta. Jotkut lukijat ovat kyselleet sivuja myös Instagramiin, mutta sitä en lupaa. Tarkoittaa siis kenties niiden olevan käytettävissä parin viikon päästä?


Hautakiven asemaa toimittanut kivi lienee ollut muistuttamassa haudan sijainnista


Mutta siirrytäänpä asiaan. Eräänä heinäkuisena iltapäivänä Willimies lopultakin suostui helteiden laannuttua poistumaan varjosta ja lähtemään Williladyn pitkään kestäneiden maanittelujen jälkeen kuvaamaan uutta blogikohdetta Savitaipaleen Laarin kylään. Itse en tätä erittäin mielenkiintoista kohdetta ollut löytänyt, vaan blogin alkutaipaleelta lähtien mukana ollut Primus motor Juha Huttunen vihjaisi minulle tästä kohteesta 5.5.2021 WhatsAppin välityksellä. Kiinnostus oli aluksi vaisua, kunnes reilun parin kuukauden päästä innostuin kysäisemään Jussilta kohteen sijaintia. Tämän jälkeen meni enää viikko, kun olimme tien päällä aivan helkatinmoisessa kaatosateessa, joka loppui juuri perille päästyämme. Aloittelijan säkää....

Jos ajat ovat ankeat syksyllä 2021, niin keväällä 1918 kärsimystä oli monin verroin


Täällä keskellä ei mitään asfalttitieltä erkanee Kalliokoskentie jasen varresta löytyy hivenen erikoisen tapahtuman johdosta paljastettu muistomerkki vai olisiko kyseessä hautaristin ja muistomerkin yhdistelmä. Muistomerkki on pystytetty 11.8.2014 Laarin kyläläisten toimesta ja sen karu teksti kertoo paikan toimineen savitaipalelaisen Paavo Neuvosen surmapaikkana sisällissodan aikana 1918. Paavo kohtasi tiensä pään tällä paikalla ja siihen hänet myös haudattiin. Paikalle vieritettiin myös kivenlohkare toimittamaan hautakiven virkaa. 

Enää Paavo ei kuitenkaan lepää tällä paikalla vaan hauta avattiin ja Paavo siirrettiin omaisten toimesta vuonna 1997 Savitaipaleen vanhalle hautausmaalle siunattuun maahan. 

Itseäni vaivaa, kun en onnistunut löytämään mitään selitystä, miksi Paavo surmattiin. Ehkä en vaan tällä kertaa osannut etsiä vastausta oikeasta paikasta tai sitten kyselin vääriltä ihmisiltä. Toivonkin, että jos jollakin lukijalla on tästä tapahtumasta lisää tietoa, ottaisi yhteyttä vaikka sähköpostin välityksellä tai kirjoittamalla blogin kommentteihin tietonsa. Päivittäisin mielelläni tätä juttua tarkemmilla tiedoilla!

Lopuksi liitän muutaman kuvan saman tien varresta noin parin kilometriä eteenpäin Paavon haudalta. Sieltä löytyi vielä kappale katoavaa historiaa eli venäläisten ensimmäisen maailmansodan aikana Pietarin suojaksi rakentamista puolustusrakennelmista. Joistakin vastaavista kohteista olen kirjoitellut aiemmin, mutta nämä olivat aivan erinomaisessa kunnossa. Varmasti kiinnostava paikka kaikille sotahistoriasta kiinnostuneille.





Palataan asiaan parin viikon kuluttua....

Päivitys 23.8.2021

Pieleen meni tuo yllä olevani ilmoitus asiaan palaamisesta kahden viikon kuluttua. Eihän tässä mennyt kuin yksi yö, kun palaan uusine tietoineni asiaan. 

Paavo Neuvosen kuolinpäivästä löytyi kertomus Pentti Pylkön Vaiettu vuosi teoksesta. Itse en löytänyt asiasta tietoa, mutta onneksi lukija Tommi Perttilä lähetti minulle Facebook-ryhmän kautta uutta tietoa tapauksesta. Kiitos Tommi.

Pylkkö kertoo, että Vilho Pukki saapui 30.4.1918 hakemaan Paavo Aataminpoika Neuvosta kotoaan aamuyöstä. Hän otti mukaansa Paavon ja lähti kuljettamaan häntä kohti Taavettia valkoisten kuulusteltavaksi. Matka eteni hitaasti Paavon kävellessä ja Vilho Pukin ratsastaessa perässä. Noin kahden kilometrin päästä kaksikko saapui Korvenmäelle ja Pukin mukaan Paavo kieltäytyi poistumasta Savitaipaleelta Luumäelle. Oltiin näet kuntien rajalla. 

Pukin mukaan Paavo yritti karata ja hän ampui häntä kolmesti selkään. Ilmeisesti kukaan ei uskonut Pukin kertomusta ja kenties kyseessä olikin yksityishenkilöiden välinen välienselvittely. Pylkkö ei näet kirjassaan kerro, miksi Pukki haki Paavon kuulusteltavaksi vai oliko kaikki pelkkää sepitystä?

Pukki palasi ilmoittamaan asiasta Paavon kotitaloon ja Paavon veli Matti lähti hevosella hakemaan veljensä ruumista Korvenmäeltä. Haudan hän kuitenkin kaivoi Laarin kylästä Hämäläisen kylään vievän tien varrellle kaivamaansa hautaan. Hautapaikka ei siis ole surmapaikka. Veljeään haudatessa Matti sanoi, että kyseessä on ikuinen leposija. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kirjan mukaan Paavo siirrettiin uuteen hautapaikkaan vuonna 1995, mutta laatan mukaan vasta 1997. Veikkaan että Pyykkö on tässä asiassa väärässä.

Entä mitä tapahtui surmaaja Vilho Pukille? Joitakin vuosia myöhemmin, joku surmasi hänet puukolla talvisena yönä ja jätti hänen ruumiinsa lintujen nokittavaksi maantielle. Kuka surmateon teki, ei ole koskaan selvinnyt, mutta todennäköisesti kyseessä oli kenties tilien tasaaminen.

Valitettavasti en siis vieläkään tiedä, mitä kuollessaan 60-vuotias Paavo Neuvonen teki sisällissodan aikana ja oliko hän mukana jossain kahinoissa? Ainakin kuolinpäivänä sisällissodan voittavasta osapuolesta ei ollut enää epäselvyyttä ja useita punaisia vangittiin kaiketi näiltäkin kyliltä. Oliko Paavo ansainnut kovan kohtalonsa vai oliko kyseessä julman sodan julma loppuratkaisu. Ehkä aiheesta löytyy joskus vielä lisääkin tietoa?


sunnuntai 8. elokuuta 2021

Miljoona kävijää Willimiehen jäljillä!!!!!

Jep, kaikkea sitä tapahtuukin. Sitä ollaan nyt miljoonakerhossa, ei tosin euroilla mitattuna, mutta blogin kävijämäärällä..... Aivan uskomaton juttu kerrassaan! En olisi ikipäivänä uskonut Willimiehen jäljille lähtiessäni, että joskus pääsisin leuhkimaan tuollaisella lukemalla. Toisaalta, enpä olisi aikoinaan uskonut millään keinolla saavuttavani miljoonan ihmisen huomiota. No, koska se kuitenkin on nyt toteutunut, niin kaipa minä sitten ehtoolla taidan muutaman oluttölkkösen kumota. Lienen sen ansainnut?

Yksi Willimiehen kesän 2021 kohokohdista oli pojan valmistujaiset. Niihin mentiin räyhäkkäästi avoautolla. Kiitos ystäväni Antti Taipale. Poika kyllä lusmusi tämän kuvan kuvan, mutta Williukki ja -muori sekä juniori änkesivät kuvaan.

Blogimatka on ollut järkyttävän pitkä, kuoppainen ja hikinen. Bensaa on palanut jo useammassa autossa, kun ne eivät ole kestäneet näitä reissuja. Nyt kuitenkin uusin ajoneuvoni selviää helpolle, koska uusia kohteita ei juuri ole ilmestynyt. Muutamia toki on ja Willimieskin aikookin vähän aktivoitua lähiaikoina. Joten joitain julkaisuja on siis tulossa lähiviikkoina, kunhan taas kiireet hellittävät. Pysykää siis hereillä!

Muutamat ovat kyselleet jopa sähköpostin välityksellä, että mitä Willimiehelle kuuluu. Kiitos kaikille kyselijöille ja vastattakoon kaikille yhteisesti, että hiljaista on ollut kaikilla rintamilla. Työt ovat viime vuosina sujuneet etä- / lähitöinä, kunto on romahtanut koronarajoitusten takia, korona teki elämästä tylsän SaiPan pelatessa tyhjille katsomoille ja muutenkaan en ole kummemmin jaksanut tehdä mitään. Olo on siis muuttunut melkoisen apaatiseksi muutamaa valopilkkua lukuunottamatta. Reilu kuukausi takaperin suoritin lopultakin pitkäaikaisen unelmani ajaa rautaperseajo. Tuo tuhannen mailin rypistys 24 tunnissa oli saavutus mistä olen helvetin ylpeä! Uutena moottoripyörähaasteena on nyt tiedossa ensi kesän reissu LPR - Nordkapp - Tromssa - Kiiruna - LPR, minkä jälkeen aion myydä prätkän pois. 

Fiilikset rautaperseajon jälkeen 30.6.2021. Perse täyttä rautaa!

Työkuviot ovat myös mielenkiintoisessa vaiheessa, koska tänä lukuvuonna aion hukuttaa itseni töihin. Minulle tarjottiin mahdollisuutta opettaa ensi vuonna historian ja yhteiskuntaopin ohella maantietoa, mistä olen ihan innoissani. Jotain muutosta työntekoonkin, joten eiköhän tästä masennuksesta nousta. Lisäksi nyt on taas takana reilu viikko puntinnostoa ja vesijuoksua, joten eiköhän tästä kuntokin kohene. Vielä kun nuo SaiPan pelit jatkuisivat, ettei taas tartte istua kotona tuijottamassa otteluita. Willimies kaipaa Kisapuiston tunnelmaa ja Saipan vahvoja otteita.....

Ehkä syksy on taas mahtava, koska tämä kesä tappohelteineen oli aivan syvältä. Willimies näet vihaa helteitä. Useasti oli lähellä, etten heittänyt läppäriä seinään, kun bongasin otsikkoja tyyliin: "Nauttikaa nyt lämmöstä, kun sitä on". 

Sähkömopo testiajossa heinäkuussa 2021. Ehkä Kawasakin jälkeen on tämän vuoro?

Siinähän sitä tuli vuodatettua kuulumiset ja tulevaisuuden suunnitelmat. Luvassa on siis muutamia julkaisuja lähiviikkoina, kunhan kerkeän. Sitä ennen kiitokset kaikille lukijoille, koska ilman teitä tuo miljoonan kävijän raja ei olisi rikkoutunut! Pysykää linjoilla ja seuratkaa blogin Facebook-ryhmää. Sitä seuratessa uusi julkaisu ei mene ohitse...

Hyvää kesän jatkoa

Miljoonasti kumartaen

Jukka "Willimies" Siiskonen

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Lappeenranta / Jäähyväiset viimeiselle ritarille

Willimiehen jäljillä sivuston sähköpostiin on viimeisen viikon aikana tullut lukuisia uteluita, että mihin kohteeseen blogi tulee lopettamaan. Kenellekään uteliaalle en ole vastannut, mutta nythän tuo selviää ihan jokaiselle, koska on viimeisen postauksen vuoro! Itse asiassa en olisi halunnut tämän olevan viimeinen postaukseni. Vaikka asia onkin ikävä, niin ehkä tästä kuitenkin on jotain hyötyä ja iloa jälkipolvillekin. Kuten presidentti puheessaan Tuomas Gerdtin haudalla lausui: "Me kiitämme, me kunnioitamme ja me muistamme". Nyt on sitten aika keskittyä muistelupuoleen, koska viimeinen Mannerheimin ristin ritari on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Nyt on tilaa uusille sankareille ja urotekojen suorittajille.

Viimeinen ritari siunattiin Lauritsalan kirkossa

Kirkon edessä oli kuljetus valmiina

Arvovieras presidentti Niinstö saapuu paikalle

Presidentti matkalla sisälle kirkkoon

Turvatoimet olivat Lappeenrannan mittakaavalla isot


Itselleni Tuomas Gerdt, kuten muutkin ritarit, olivat miehiä, joita ja joiden urotekoja ihailtiin ja katsottiin kunnioittaen yläviistoon. Lisäksi oman isäni kautta kuulin usein tarinoita hänestä, koska hän oli isäni tuttuja. Jotenkin hänestä tuli itselleni kaikkein läheisin ritari. No, muita en tunnekaan kuin median välityksellä. Toki oman ikäpolveni edustajana ritari Ehrnrooth tuli tutuksi, kuten kaikille suomalaisille. Muiden urotekoihin perehdyin kirjojen ja myöhemmin Internetin välityksellä. Lopulta Tuomas Gerdtistä tuli kaikille suomalaisillekin tuttu presidentin itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien avaajana. 

Liikenne hiljeni hautajaissaaton lähestyessä

Hieno yksityiskohta saattomatkan varrella. Mainostaulu oli valjastettu kunnioittamaan viimeistä ritaria


Joitain vuosia takaperin kävin muutaman kerran kysymässä ritari Gerdtiä puhujaksi Lauritsalan koulun itsenäisyyspäiväjuhliin tai puhumaan pienemmälle porukalle historiantunnillemme. Valitettavasti nämä asiat eivät koskaan toteutuneet, mutta joka kerta käydessäni häneltä asiaa kysymässä, sain viettää pitkät tovit hänen kanssaan keskustelemassa. Itse asiassa kerran jopa myöhästyin seuraavalta oppitunniltani, mutta rehtorimme antoi tuon minulle anteeksi. Olihan asia tärkeä. Todellakin monesti olen jälkikäteen asiaa pohtinut, että olisi pitänyt uskaltautua muutamaa vuotta aikaisemmin.... Sama ikävä myöhästyminen minulla toki kävi myös naapurissani asuneen olympiavoittaja Matti Nykäsen kanssa. Kysymättä jäi ja nythän se sitten on myöhäistä.  

Sotaveteraanien ja muiden maanpuolustusjärjestöjen lippulinna kokoontuu

Hautausmaalle ei ollut asiaa ilman maskia

Lippulinna

Viimeisen ritarin kantajat saapuvat. Yksi heistä on entinen oppilaani 


Nyt kun viimeinen ritari on poissa joukostamme, niin siitä olen iloinen, että hän sai arvoisensa hautajaiset, kuten hänelle ryhmänsä viimeisenä tietysti kuuluikin. Pienen ikävän sivuvireen hänen kuolemansa kuitenkin minullekin aiheutti. Minä näet kävin 31.10 myöhään illalla nuorimman poikani kanssa lainaamassa pastori Jorma Taipaleelta kuomullista peräkärriä seuraavana päivänä tapahtuvan poikani muuttoa varten. Kuinka ollakaan, niin pihalla nousi yhdeksi puheenaiheeksemme sotaveteraanit ja samalla myös Tuomas Gerdt. En tuolloin asiaa sen kummemmin pohtinut, mutta seuraavana päivänä kesken muuttohommien poikani sanoi lukeneensa netistä viimeisen ritarin nukkuneen pois 1.11.2020. Ehkä asioilla on taipumus nousta esiin, kuten monesti unissa näkee enneunia.

Kaikki valmiina 

Ritarin viimeinen maanpäällinen matka alkamassa

Matkaa tehtiin Suomen lipun perässä




En aio pitkästyttää teitä kirjoittamalla viimeisen ritarin urotöistä sotarintamilla, koska monet eri julkaisut ja teokset ovat käsitelleet asian paremmin kuin itse koskaan pystyisin. Jokainen asiasta kiinnostunut varmaan löytää pienellä vaivalla riittävästi luettavaa aiheesta ja miehestä yleensäkin. 

Virallisen osuuden päätyttyä paikalle kerääntyi tavalliset kansalaiset jättämään jäähyväisiä

Lippuvartio vielä paikalla


Hautajaisten järjestelyistä vastasi Lappeenrannan maasotakoulu, joka oli ritari  Gerdtin kummijoukko-osasto. Yksikön piiristä vastuu järjestelyistä osui komendantti Antti-Pekka Kaarnalle, joka on myös lapsuudenaikaisia kavereitani. Hienot ja ennen kaikkea juhlalliset hautajaiset hän saikin. Sitä en tiedä, olisiko hänet haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin valtiollisin menoin, ellei hän itse olisi kertonut haluavansa tulla haudatuksi edesmenneen rouva Gerdtin viereen. Näin kuitenkin hänen toiveensa toteutettiin. 

Virallinen osuus alkoi Lauritsalan kirkossa, missä pastori Jorma Taipale ja  Puolustusvoimien kenttäpiispa Pekka Särkiö siunasivat sukulaisten ja arvovieraiden läsnäollessa ritarin viimeiselle matkalleen. Tietysti itseni piti olla paikalla kirkon edessä kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö saapui paikalle Mersullaan. Vieraiden siirryttyä sisätiloihin, me Williladyn kanssa jatkoimme matkaamme Lepolan hautausmaalle, minne viimeinen ritari saapui saattajineen halki Lauritsalan. Hienona erikoismainintana upea valomainos matkan viimeisessä kurvissa. Hienoa, että joku oli hoksannut vaihtaa mainostekstit upeaan jäähyväiskuvaan.

Hautajaiset sinällään olivat sotilaalliset, Maasotakoulun vastatessa järjestelyistä. Paikalla oli tietenkin Rakuunasoittokunta, joka vastasi musiikista. Puhujana presidentti Niinistö piti puheen, joka mielestäni on yksi upeimmista puheista joita olen viime vuosina kuullut. Jähmeänä sällinä jopa minulla alkoi liikuttumisen oireita hiipiä pintaan. 

Nyt hautajaisista on kulunut kolme viikkoa ja yhä edelleen viimeisen ritarin haudalla loistaa kynttilämeri. Se kertoo, kuinka Tuomas Gerdtiä ja hänen sukupolveaan arvostetaan yhä edelleen maassamme. Lisäksi hieno osoitus kunnioittamisesta oli myös suruliputus koko maassamme, joka 1.11.2020 pidettiin. Muisto ritareista ja sotaveteraaneista jää, kuten presidentti Niinistö puheessa sanoi, vaikka joukko pienenee joka vuosi.

Lappeenranta ja Suomi muisti sankariaan lukuisilla kynttilöillä. Kuva hautajaisten jälkeisenä päivänä otettu


Tasavallan presidentin seppele

"Me kiitämme, me kunnioitamme ja me muistamme" 


Nyt kun olen esitellyt viimeisen kohteeni uteliaille sekä muillekin, niin lienee syytä jättää jäähyväiset tämän bloginkin osalta. Uutta  julkaistavaa ei enää ole, joten päivittäminen uusilla kohteilla siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Tarkoitukseni olisi kuitenkin jatkaa muistomerkkien esittelyitä, kunhan niitä taas jostain löytyy tai paljastetaan uusia. Itse ainakin uskon Tuomas Gerdtin saavan oman muistomerkin Lappeenrantaan. Kenties se sijoitetaan Lauritsalaan hänen omaa nimeään kantavaan puistoon?

Itse kuitenkin aion vetää vähän henkeä ja juhlistaa muutamalla lasillisella tämän urakan väliaikaista päättymistä sekä tänään tapahtuvaa ikääntymistäni. Tarkoitushan oli viettää syntymäpäiväni ja blogin päättäjäiset blogin syntysijoilla Kaukaalla paikallisessa Kisa-Krouvissa, mutta pilasihan tämä korona senkin tilaisuuden. Ehkä ensi vuonna 20. joulukuuta voimme juhlistaa siellä blogin miljoonaa kävijää, koska ensi vuoden aikana tuokin uskomaton tapahtuma toteutuu...

Kiitokset ihan jokaiselle lukijalle ja toivottavasti Willimiehen jäljillä pystyy vielä jatkossakin esittelemään teille uusia kohteita!

Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta 2021

T. Jukka "Willimies" Siiskonen