sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Lappeenranta / Historiallinen rajamerkki

Viime suvena Willimies osti elämänsä ensimmäisen sähköpyörän ja kilometrejä kertyi kunnioitettavat 1000 kilometriä. Määränä tuo ei toki ole paljon, mutta edelliseen tuhanteen kilometriin minulla meni kaiketi 25 vuotta, joten siihen nähden suoritus oli huomattava. Jonkun verran ajelin asfalttiteitä, mutta valtaosa kilometreistä tuli metsäpoluilla ja ihan umpimetsässäkin. Useasti mukana oli blogin palkaton assistentti Ritan Jarkko, koska Willilady ei halunnut itselleen sähköpyörää vaan päätti tyytyä perinteiseen malliin. 

Monesti Jarkon kanssa kurvailtiin teillä tietämättömillä, mutta joskus meillä oli reittisuunnitelma laadittuna. Yhdellä tällaisella reissulla oli tavoitteemme Joutsenon kankailta historiallinen rajamerkki, jonka löysimme retkikartasta. Ei muuta kuin vähän offroad-ajelua ja nopeasti olimmekin perillä. 

Kyseessä lienee Lappeen kihlakunnan rajapyykki, vaikka emme siihen mitään varmuutta löytäneet. No, emme paljon yrittäneetkään! Jos jollain lukijalla on parempaa tietoa, niin vastaa blogin kommentteihin. Kiitos jo etukäteen.

Willimies rajapyykin kupeessa

Näkymä tulosuuntaan

Jarkon vyötärölinjasta päätellen ensi suvenakin pyöräillään

Fillarit lepotauolla

Kumpi lienee vanhempi? Willimies vai rajapyykki

Lappeen kihlakunnan rajapyykki?

Kasa kiviä

Vierestä löytyy omituinen kuvio.....ihmisen tekemä vai luonnon?
Arvasimme että ihminen ei tätä ole tehnyt

Mielenkiintoinen....


lauantai 28. tammikuuta 2023

Lappeenranta / Mattilan pojat

Willimies asusteli nuoruusvuotensa Lappeenrannassa Kaukaan kaupunginosassa. Toki myöhemminkin olen siellä asunut ja käyn nykyään omien vanhempieni luona Kaukaalla. Niinpä oma suhteeni elämääni onkin se, että ensiksi olen kaukaalainen ja toiseksi lappeenrantalainen. Nykyisinhän asun Joutsenossa, minne en ole kotiutunut samalla tavalla edes kahdeksan vuoden asumisen jälkeen. Kaukas on siis jättänyt minuun lähtemättömän jäljen.

Nuoruusvuosien kivisodat ja muut rajut leikit Kaukaan montun kupeessa ovat elävästi muistissa. Lisäksi kaikki parhaat kaverini omaavat juuret Kaukaalle. Elämä tehtaan piippujen varjossa ja mitä parhaimmat kaverit ovat olleet elämäni tärkeintä antia. Yhä vieläkin olemme yhteydessä säännöllisesti, vaikkakin kivisodat ja kiikkupallon peluut ovat jääneet vähemmälle. Ikääntyminen on saanut meilläkin jo askeleen painamaan, vaikka emme sitä kenellekään ulkopuoliselle paljastakaan.

Jos Kaukaan pentujen keskeinen paikka oli Kaukaan monttu, niin samanlainen paikka oli Mattilan pikkupojille alueen urheilukenttä. Samalla tavoin he pelasivat ja liikkuivat aamusta iltaan omilla hoodeilla kuin mekin. Alueet olivat samalla tavoin rajattuja kaupunginosien välillä, kuten meillä Kaukaallakin. Toisten reviireille ei ollut asiaa!

Me Kaukaan pennut emme ole vielä saaneet aikaiseksi omaa muistomerkkiä Kaukaan monttuun, kuten Mattilan pojat. He nimittäin paljastivat 10.6.2022 oman muistomerkkinsä nuoruusvuosien keskeiselle paikalle, Mattilan kentälle. Ehkä mekin vielä saamme jotain samanlaista aikaiseksi. Tähän hankkeeseen olen valmis lähtemään mukaan vaikka heti....

Olen kateellinen.....

Laatta kertoo kotiseuturakkaudesta



Mattilan kenttä on ruohottunut käytön puutteesta, kuten Kaukaan monttukin

PS. Juolahti tähän lopuksi yksi nuoruusvuosien älyvapaa teko mieleen. Sidoimme yhden pojan puuhun tiukasti köysillä ja laitoimme hänen eteensä nuotion palamaan intiaanityyliin. Paikallinen jääkaappipakastimen kokoinen sälli kuuli kidutuksen äänet ja ryntäsi meitä kohti. Me tietysti kirmasimme pakoon minkä jaloista päästiin. Ilmeisesti vankimme vapautettiin, koska viimeksi törmäsimme pari viikkoa takaperin. Ei tuo vaikuttanut yhtään vihaiselta, vaan meillä oli todella hauska tarinointisessio. Jos oma kaverisuhteeni häneen ei lakannutkaan, niin en silti suosittele toimimaan samoin kuin me teimme......

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Imatra / Pudonneen Fokkerin muistomerkki

Viimeisen parin vuoden aikana olen tuskaillut, kun uusia kohteita ei enää löydy. Muutamia uusia toki vuodessa osuu silmiini, mutta alkuvuosien julkaisuvuosi oli aivan liian nopea. Tuolloinhan operoin tässä Willimiehen jäljillä projektissa tuntikausia viikossa ja niinpä kohteita tuli julkaistua joskus jopa pari kappaletta päivässä. Nykyään jos tusinan saa vuodessa, niin pakko olla tyytyväinen. Kuten kaikki ymmärtävät, niin mahdollisuuksia aktiivisempaan julkaisutoimintaan ei ole. Nytkin jo lähes viimeisiä viedään, kunnes ensi keväänä taas kurvaan muutaman kuvaamassa ja sitten on taas täydellinen mielenrauha, kun saan ne julkaistua. No, katsotaan mitä ensi kesä tuo tullessaan. Saattaahan noita putkahtaa taas yllättäen lisää.........nyt tiedossani on viisi kohdetta kuvattavaksi!

Tämä kohde oli myös yksi hassuimmista tavoista, kuinka se tuli kuvatuksi. Itse luin paikallisesta lehdestä eli Etelä-Saimaasta 22.5.2022 jutun uudesta muistomerkistä. Innoissani päätin käydä kuvaamassa sen samantien prätkällä. Ei muuta kun etsimään sitä Vuoksen hovin läheisyydestä ja ajelin kaikki tiet ristiin rastiin, vaan ei löytynyt. Niinpä katselin kuvaa tarkemmin ja tajusin sen olevan kuusimetsässä. Lisää ajelua ja kolusin kuusikot läpi jalkaisin. Lopulta jopa kyselin neuvoa kohteelle, mutta ei löytynyt tietäjiä. Päätin siis lopettaa siltä erää...

Muutama viikko tästä pettymyksestä, kävimme vielä Williladyn kanssa koluamassa samoja maastoja yhtä huonolla menestyksellä. Muistomerkki ei halunnut tulla löydetyksi. Niinpä asia taas unohtui muutamaksi viikoksi, kunnes autoni hajosi ja vein sen korjaamolle. Kertoivat restaurointiin kuluvan muutaman tunnin ja kävin kävelemässä pitkän lenkin helteisenä päivänä. Lopuksi asetuin parkkiin puistonpenkille ja räpläilin puhelinta aikani kuluksi, kunnes pyöräilevä pariskunta ajoi ohitse ja moikkasivat, että mitä Willimies. Olin ihan hölmönä, kun tulivat juttelemaan kanssani. Kyseessä olikin blogin vakituinen lukija Pasasen Mika puolisoineen. 

Yhteinen sävel juttutuokiolle löytyi heti ja lopulta puhe kääntyi tähän vielä löytämättömään muistomerkkiin. Siinä ei sitten kauan nokka tuhissut, kun Mika otti puhelun ilmailumuseoon ja kohta puhelimessani oli koordinaatit ja karttakuva alueesta. Näin se homma pyörähti uudelleen liikkeelle. Vielä piti noutaa auto korjaamolta ja hakea Willilady kotoa mukaan. Edessä olisi siis kuvausreissu, no kävely kohteelle jonka sijainti oli varmistunut.

Lopulta polut veivät perille ja oli aika kuvata kohde ja perehtyä aiheeseen tarkemmin. Kyseessä on näet suomalaisen hävittäjälentäjä Tatu Huhanantin muistomerkki paikalla, mihin hänen Fokkerinsa putosi ilmataistelussa karkauspäivänä 29.2.1940. Kyseisenä päivänä käytiin talvisodan suurin ilmataistelu Saimaan yllä ja Suomi menetti tuolloin 7 lentokonetta ja 4 lentäjää yhden taistelun aikana. Isku pienille ilmavoimille oli kova. 

Aikalaiskuvaukset taistelusta kertovat Huhanantin taistelleen lujaa ja pudottaneen viholliskoneen, joka putosi Siitolan kartanon alueelle Huhanantin Fokkerin kanssa. Tarkka paikka oli etsinnöistä huolimatta arvoitus aina viime aikoihin asti. Paikallinen porukka hylkyhemmot etsivät koneen jäännöksiä vuosien ajan, kunnes osia alkoi löytyä ja paikka varmistui Huhanantin koneen jäännöksiksi. Samalla selvisi myös tapahtumien eteneminen. Huhanantti tiesi ilmeisesti kuolevansa vaurioituneeseen koneeseensa ja lopuksi törmäsi vihollisen I-16 koneeseen. Molemmat putosivat ja Fokker hajosi ilmassa kolmeen osaan. Ammattimiehet löysivät koneen osia kolmesta paikasta, mutta tämä pääiskeymäpaikka löytyi viimeisenä. Sinne paljastettiin muistomerkki Huhanantille 28.5.2022 Etelä-Karjalan ilmailumuseon ja Imatran kaupunginmuseon yhteistyönä.

Venäläisen pilotin maahaniskeytymispaikka löytyi myös samalla kertaa, mutta sinne ilmeisesti ei olla suunnittelemassa muistomerkkiä!

Kohteelle on myös opasteet


Polku kohteelle lähtee tästä

Kuusikon keskellä häämöttää muistomerkki

Laatta on kiinnitetty isoon luonnonkiveen

Kiven päälle on kerätty Huhanantin Fokkerin osia

Kiveen kiinnitetty muistolaatta

sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Hamina / Mursun muistomerkki

Toista tällaista muistomerkkiä tuskin vastaan tulee ihan äkkiä. No, mistäs sen varmaksi tietää? Ilmastonmuutos ja muut nykymaailman omituisuudet tuntuvat lähestyvät kotipaikkaani Lappeenrantaa. Mursu bongattiin Haminassa ja taannoin leijona Ruokolahdella. Siinä välissä kotipaikkakuntani odottelee omaa tunnuseläimen vierailua. Mikähän se mahtaisi olla?  

Haminalaiset olivat ainakin nopeita mursunsa kanssa, koska lähes välittömästi mursun rantauduttua venerantaan, alkoivat puuhamiehet suunnitella sen vierailusta pysyvää jälkeä Haminan turistirysään, satamaan. Laituriin kiinnitetyn Hyöky-aluksen viereen sen kippari Patu Patanen sellaisen sitten hankki, koska tuli päätettyä! Muistomerkin laatan mursukuvan nakutti kiveen hauta- ja taidekivikaivertaja Seppo Huisman.

Muistomerkin paljastustilaisuus pidettiin 12.8.2022 ja jos juhlallisuudet kiinnostavat, niin tästä linkistä pääset katsomaan

Itse piipahdin paikalla pari päivää myöhemmin, jolloin muistomerkki oli vielä hivenen keskeneräinen ja maassa kumollaan laatan kiinnityksen takia. On kyllä nopeeta toimintaa ja kaiken lisäksi erikoisesta aiheesta!

PS. Yritin ostaa muistoksi paikallisen panimon markkinoille tuomaa MURSU-olutta, mutta eihän sitä mistään löytynyt. Lienee mennyt parempiin suihin....

Mursumuistomerkin laatta

Asennustyöt kesken, vaikka paljastustilaisuus oli 2 päivää aiemmin


sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Hamina / Miinanraivaajien muistomerkki

Nykyään Itämerellä paukkuu kaasuputket, mutta 1940-luvulla merimiinat, jotka upottivat aluksia ja olivat muutenkin meriyhteyksien uhkana. Niinpä ongelmalle piti tehdä jotain kaikkialla Itämeren alueella. Haminakin kantoi tehtävästä osansa ja vieläpä raskaasti. Kaikkiaan kahdeksan raivaajaa menetti henkensä tehtävää suorittaessaan. Saman verran myös haavoittui työn takia. 

Miinanraivaajat ovat takuulla muistomerkin ansainneetkin, mutta jotenkin sen ympärille on muodostunut melkoinen kokoelma kaikenlaista. Toki miina on muistomerkkirykelmän "päätähti" ja sieltä krumeluurien keskeltä helposti bongattavissa. Onhan tuo melkoinen mörökölli...

Miinan jalustaan on kiinnitetty muistolaatta, joka kertoo kaiken olennaisen kohteesta, paitsi paljastamisajankohdan. Se jää siis mysteeriksi.

Laatan teksti kertoo seuraavaa: 

VII Raivaajaosasto 10.12.1944 - 29.6.1948

Haminan rannikkolinnakkeiston perustama VII raivaajaosasto raivasi vuosien 1945 - 1948 aikana Itäisellä Suomenlahdella yhteensä 955 merimiinaa ja raivausestettä. Osasto menetti kahdeksan miestä kaatuneina ja kahdeksan haavoittuneina. 

VII raivausosaston henkilöstöä ja saavutuksia kunnioittaen

Suomenlahden meripuolustusalue

Muistolaatta

Miinamuistomerkki Haminan satamassa


lauantai 31. joulukuuta 2022

Hamina / Krimin sodan muistokivi

Näin vuoden viimeisenä päivänä on hyvä muistella tätä vuotta. Omalta osaltaanhan tuo oli yhtä surkea kuin pari edellistäkin, mutta jotain hyvääkin siinä oli. Itse en näet ole pahemmin harrastanut hyväntekeväisyyttä, mutta 2022 pato aukesi ja ihan kunnolla. Olen näet lahjoittanut joka kuukausi 300€ Ukrainalle ja minulla on ainakin tunne, että rahat eivät ole menneet hukkaan. Ukrainan kansa sotii tällä hetkellä Euroopan puolesta ja takaa sen, ettei iivanat loiki meidän puolelle rajaa. No, kylmää olisi kyyti täälläkin suunnalla!

Onhan tuo vaikuttanut moneen asiaan täällä Suomessakin, kuten energianhintoihin, mutta siitä selvitään. Kohtahan olemme sen suhteen omavaraisia ja meidän ei tarvitse itänaapurin kassaa lihottaa. Sen sijaan voimme keskittyä täydellä panostuksella auttamaan ukrainalaisten sotaponnistuksia ja ajamaan viimeinenkin piippalakki hitoille Ukrainasta - Krimiä myöten. Vähempi ei tule riittämään! Lisäksi kun tuomitaan sotarikolliset ja poistetaan kaikilta venäläisiltä viisumit Suomeen ja muualle Eurooppaan, niin näyttää jo todella hyvälle. Hyvin joutavat siis palata ajelemaan Ladoilla, syömään kaalia ja juomaan vodkaa omien rajojensa sisäpuolella. Minua ei ainakaan kiinnosta heidän touhut tämän sodan jälkeen. Vaan asiaan!  

Kävin moottoripyörällä ajokaverini Taipaleen Antin kanssa 14.8.2022 Haminassa. Tarkoituksemme oli hurjastella vanha Kuninkaantien pätkä Virolahdelta Haminaan ja takaisin. Näin me pojat teimmekin, mutta olihan minulla reissulle pieni taka-ajatuskin. Koska bensan hinta oli ja on vieläkin aivan törkeän hintaista, niin ajattelin samalla kertaa kuvata upouuden muistomerkin, joka piti olla paljastettu muutamaa päivää aiemmin kesän 2022 Kymenlaakson superjulkkiksesta - Stena mursusta.

Prätkät parkkiin Haminan satamaan ja jo muutaman askeleen otettuamme huomasimme mitä ihmeellisimmän muistomerkkiviritelmän. Vieläkään en oikein tiedä, että montako muistomerkkiä oli niputettu yhteen pläjäykseen? Vaikka tuon mursujutun paljastinkin, niin tänään otetaan ajankohtainen aihe käsittelyyn ensimmäiseksi, nimittäin Krimin sodan muistokivi tai jotain sinne päin.....

Tästä muistokivestä en löytänyt tietoa, joten se lienee paikallisen ravintolayrittäjän pystyttämä. Milloin, sitä en tiedä! Jotenkin tuntuu, että se liittyy löyhästi Haminan sataman muutostöihin tai johonkin muuhun vastaavaan......

Tällä(kin) kertaa mennään pelkillä kuvilla, koska muutakaan en osaa sanoa kohteesta. Ehkä tieto tavoittaa minut myöhemmin ja päivitän sitten kaikki tiedot teidänkin tietoonne? 

MC Prostata saapunut Haminaan

Paikalla oli myös mahdollista pestä rahaa. Emme vielään tajua, että miksi?

Krimin sodan 150v muistokivi. Taas alueella tapellaan ja voittajasta ei liene epäselvyyttä

Lopuksi muutama ennuste vuodesta 2023

1. Ukrainan sota päättyy marraskuussa 2023
2. Putin syrjäytetään ja tilalle tulee samanlainen tomppeli....valitettavasti
3. Suomi liittyy Natoon, kahden maan hidastelusta huolimatta
4. SDP voittaa kevään vaalit....valitettavasti
5. Venäjä hajoaa pienemmiksi valtioiksi
6. Karjala haluaa liittyä Suomeen
7. Tavaraliikenne joutuu kaaokseen Kiinan koronatilanteen takia
8. SaiPa kitkuttelee liigan hännillä
9. Willimiehen jäljillä - blogi jatkaa rauhalliseen tahtiin
10. Aion laihtua 10kg

Jos kaikki edellämainittu toteutuu, niin minulta voi kysellä vihjeitä lottoriviin!

Hyvää ja ennen kaikkea parempaa uutta vuotta!

sunnuntai 25. joulukuuta 2022

Uukuniemi / Pirun verkkokivi

Jouluaatto oli eilen ja nyt edessä on pari vapaapäivää ennen tiistaisia pikkujouluja. Meidän vesijuoksuryhmämme näet ei saanut aikatauluja sopimaan ennen joulua, joten päätimme pitää ne vähän myöhässä! Tarkoitus olisi siis polskutella Holiday Clubilla päivän verran ja juop syödä hyvin. Toivottavasti Igorit ja Svetlanat loistavat poissaolollaan, jotta saamme rauhassa nauttia rentoutumisesta. Jotenkin vaan tuo Ukrainan tilanne pyörii mielessä, samalla kun itse saamme nauttia kaikista herkuista lämpimässä ja ei ole pelkoa ohjuksen osumasta mökin katolle. Toivottavasti ajat muuttuvat pikaisesti parempaan ja Zelenskij saisi pukeutua taas pukuun...

Koska sen kummempaa asiaa minulla ei ole ja tuo kohde-esittelykin on lyhyt, niin toivottelen myöhästyneet jouluntoivotukset lukijoille tässä! Olkoon seuraava vuosi meille kaikille parempi. No, venäläisistä niin väliä! Siirrytään nyt asiaan....

Uukuniemen erikoiset kohteet jatkuvat vielä toisella erikoisella kohteella. Paikka on sama kuin viimeksi eli paikallinen Camping-alue. Joskus 1950-luvulla rannasta veden alta nostettiin kivi ja siirrettiin sen nykyiselle paikalle kuivalle maalle. Kivi on erikoisesti hiottu ja se muistuttaa kalaverkkoa, mistä sen nimi  Pirun verkkokivi tulee. Paikallisten kansantarinoiden mukaan kiven päältä Piru olisi houkutellut ihmisiä liittymään omaan seurakuntaansa.

Uskokoon tuohon tarinaan, jos haluaa. Itse arvelen tämän puolipalloisen muotoisen kiven olevan jotain muuta. Veikkaanpa, että kalastajat uhrasivat verkkokivelle hyvän kalansaaliin toivossa tai kiittäessään runsaasta kalansaaliista. Kyseessä lienee siis kuppukiven kaltainen uhripaikka. Toisaalta tarina Pirusta huutamassa kiven päällä on kyllä kiintoisa...... 

Pirun verkkokivi on lähes rantaviivalla

Onhan tuossa ollut tekemistä


Pintakuvio muistuttaa kalaverkkoa

Uukuniemen kohteet esitelty tältä erää. Blogin matka jatkuu kohti Haminaa.

sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Uukuniemi / Lyylityskivi

Juolahti mieleeni tätä kirjoittaessani, että on nuo muistomerkit jääneet aika vähiin viime aikoina! Ei ole muuten tulossa tänäänkään, mutta ainakin omasta mielestäni yksi blogin erikoisimpia kohteita kuitenkin. Jokainen saa toki muodostaa oman mielipiteensä, mutta kerroinpa oman mielipiteeni tai siis MP:n, kuten nuoret asian ilmaisevat. 

Pyhän perheen tsasounalta, viime viikkoinen stoori, jatkoin matkaani kohti Uukuniemen Camping-aluetta. Siellä tarkoitukseni oli kuvata kaksi kohdetta ja ne löytyivätkin helposti. Tähän kohteeseen olisin tarvinnut kuvausapua, mutta sitä ei ollut saatavana, koska kaikki immeiset olivat parhaillaan lounaalla alueen ravintolassa. No pärjäähän sitä yksinkin. Siirrytäänpä asiaan ja ennen kaikkea lyyleihin! Minun nuoruudessanihan se tarkoitti naisia. No, minähän en niitten päälle koskaan mitään ymmärtänyt....

Sanana lyyli tarkoittaa salaista voimaa ja lyylitys palvomista ja mielittelemistä. Lyylitys myös viittaa metsästysonneen ja metsän jumalille annettuihin uhreihin. Yleensäkin lyyli tarkoittaa ihmistä kohdannutta onnea. Lyylittelemällä rukoiltiin jumalilta, hengiltä, pyhimyksiltä ja haltijoilta jotain itseltä puuttuvaa. Lisäksi lyylittelemällä kiitettiin jo saadusta ja toivottiin onnea. Lyylitys suoritettiin erillisellä lyylityspuulla tai lyylityskivellä, kuten Uukuniemellä. Kiveen on hakattu kaksi koloa, joihin kädet asetettiin. Näin siirryttiin kuin toiseen todellisuuteen ja lyylitys saattoi alkaa. 

Uukuniemen lyylityskivi


Koska tämä Uukuniemen lyylityskivi on aivan uimarannan läheisyydessä, niin ei yllätä, että paikallisen perinnetiedon mukaan lyylittelemällä on toivottu kalaonnea, myrskyttömiä vesiä ja talvitien turvallista kulkua. Varmaan paljon muitakin asioita on kivellä käyty toivomassa. 

Ilmeisesti nämä lyylityspaikat ovat vastaavia kuin kuppikivet ja muut esi-isiemme palvontapaikat. Luottamus ja usko johonkin korkeampaan voimaan on aina ajanut ihmisiä perustamaan palvontapaikkoja ja etsimään niistä lohdutusta sekä toivoa paremmasta. 

Siihen minulla ei ole vastausta, että milloin lyylityskiviä on tehty, mutta onko sillä väliä? Minäkin tein pienen toivomuksen paikalla ja se toteutui. Jääköön salaisuudeksi, mitä toivoin!

Willimies tutustuu lyyliin

Kivenkolot ovat vierekkäin

Kivi on mökin läheisyydessä

Kolot oikeassa ylänurkassa

   


sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Uukuniemi / Pyhän perheen tsasouna

Viime suvena Willimiehellä oli suurena haaveena käydä moottoripyörällä Nordkappissa. Suunnitelmat, matkareitti ja ajankohta oli valmiina, mutta päätin tehdä Kawasakilla testiajon ennen reissuun lähtöä. Testiajon kohteeksi valitsin ystäväni Pirhosen Ilkan pihamaan saslikkigrilleineen Joensuussa. Lisäksi halusin samalla kertaa kuvata kaksi kohdetta Uukuniemeltä. Näin tapahtuikin, mutta löysinpä vielä kolmannenkin kohteen, jonka esittelen tänään. 

Kyseessä on kilometrin verran Uukuniemen kirkolta eteenpäin tien varressa sijaitseva tsasouna, mihin päätin tutustua. Jostain syystä nämä ortodoksisuuteen liittyvät kohteet kiinnostavat minua. Ei muuta kuin prätkä parkkiin ja kipuamaan helvatanmoisessa helteessä mäen päälle katsomaan mitä löytyy. 

Tässä vaiheessa kaikki oli hyvin

Tsasouna on mäen päällä



Pyhän perheen tsasouna






Pää mätkänä saavuin perille ja siellä se oli! Upea tsasouna kaikkine tavaroineen kenen tahansa matkalaisen hiljentymistä varten odottamassa avoimin ovin. Aika pitkään hiljennyinkin ja pyysin jopa johdatusta Nordkappin reissulle. Ilmeisesti viesti ei mennyt täysin perille, koska paluumatkalla kohtasin prätkässä ongelmia, jotka estivät Nordkappin reissun. No, ehkä isoimpana syynä ongelmiin oli Jerrykannusta kaatamani bensa, minkä epäpuhtaudet tukkivat kaasuttimen!

Andreas Hännisen rakentama ja omistama yksityinen Pyhän perheen tsasouna on aina avoinna hiljentymistä varten. Tsasouna on vihitty käyttöön 10.7.2017. Sen löydät osoitteesta Uukuniementie 1043, 59730 Uukuniemi

Suosittelen tutustumaan paikkaan

PS. Joensuussa minua odotti tämä....





sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Tartto / Tarton rauhan solmimispaikka

Suomen itsenäisyyspäivä alkaa olla lähellä ja etsin jotain isänmaallisuuteen viittaavaa kohdetta kuvakansiostani. Sellaista ei löytynyt, mutta ehkä tämä kohde jollakin tapaa täyttää kriteerit? Reilut sata vuotta takaperin, osa suomalaisista koki Tarton rauhan häpeärauhana, mutta onhan tuon jälkeenkin rajoja siirretty. Valitettavasti väärään ilmansuuntaan minun mielestäni.

Tiukat neuvottelut Tarton kaupungissa Virossa johtivat muutaman kuukauden jälkeen rauhansopimukseen, missä lopulta määritettiin itärajamme linjaus ja sovittiin monista asioista, jotka jäivät Suomen itsenäistyessä hoitamatta. Iso asiakokonaisuus olikin, miten toisen valtion alueella oleva omaisuus jaetaan.... Suomella oli neuvottelujen alkaessa kovat vaatimukset, mutta maailmantilanne etenkin Venäjällä, kehittyi Suomen kannalta huonompaan suuntaan. Lopulta aluevaatimuksista jouduttiin luopumaan, toki saimmehan Petsamon.

Näin jälkiviisaana voinee sanoa, että jo tuolloin Venäjään ei voinut luottaa. Paperille painetut sanat ja allekirjoitukset menettivät merkityksensä viimeistään 1939, jolloin rajoja ruvettiin taas siirtelemään. Se mikä neuvottelupöydässä voitettiin, ei veli venäläiselle riittänyt. No, onhan meidän maamme sentään kehittynyt, sivistynyt ja luotettava valtio itänaapuriin verrattuna. He eivät ikinä opi ja siksi toivottavasti saavat hakata päätään vielä lisää ukrainalaisiin mäntyihin....

Neuvottelut käytiin Tarton yliopiston opiskelijajärjestö Eesti Üliõpilaste Seltsin talossa ja Suomen valtuuskuntaa johti Juho Kusti Paasikivi. Pihalla on myös tapahtumasta muistomerkki, missä sama teksti kolmella kielellä - suomeksi, viroksi ja venäjäksi. Muistomerkin teksti kertoo: 

14.X.1920

Tässä talossa solmittiin Suomen ja Neuvosto-Venäjän välinen rauhansopimus

Rauhanneuvottelut pidettiin täällä

Talon seinässä oleva laatta

Tarton rauhanneuvotteluiden muistomerkki


PS. Kuvat eivät ole itse ottamiani, mutta julkaisulupa niillä on. Sen meille antoi kuvien ottaja Dimitri Odintsov

sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Tiurula / Pyhän Serafim Sarovilaisen kirkko

Otsikossa lukee hämäävästi kirkko, vaikka siitä ei mitään olekaan jäljellä.  Maanpäällisiä jäänteitä on jonkin verran ja onhan alueella muistomerkkikin. Itse yritin elokuussa 2019 käydä täällä paikan päällä vierailessamme Williladyn mummolassa rajavyöhykkeellä. Tuolloinhan majailimme Kurkijoella, joten Tiurula oli käden ulottuvilla. Valitettavasti esteeksi muodostui tien poikki vetäisty järeä puomi, joka esti alueelle pääsyn. Kumppanimme Ilkka yritti puomilta soittaa puhelinnumeroon, mutta vastausta emme koskaan saaneet. Niin jäi Tiurulassa vierailematta. Onneksi Pirkko Majanen kävi paikalla vuonna 2018 ja antoi käyttööni Tiurulan valokuvia. Kiitos Pirkko!

Tiurulan viimeinen kirkko loiston päivinään (Kuva Pirkko Majanen)


Tiurula paikannimenä mainitaan ensimmäisen kerran ruotsalaisessa verokirjassa v.1589. Sen alue muodostui Vatjan viidenneksen verokirjassa v.1500 mainitusta Kurkijoen pogostasta, jonka Neitsyt Marian syntymän muistolle vihitty kirkko sijaitsi Kurkijoella. Utterin 1600-luvun alkupuolelta olevan kartan mukaan samalla alueella sijaitsi kaksi pogostaa, Kurkijoen ja Tiurulan. Tiurulan kirkko on kartassa piirretty mantereelle vastapäätä Kilpolan saarta, missä Tiurulan kirkot vuoteen 1939 saakka sijaitsivat. Kansan kertoman mukaan ennen vuotta 1875, jolloin ilmestyivät tilastolliset tiedot Pietarin hiippakunnasta, on Tiurulassa ollut kolme kirkkoa. Ensimmäinen, Utterin kartassa esiintyvä, on 1600-luvun alkupuolelta. Siitä ei ole mitään tietoja. Toinen kirkko paloi, ja sen paikalle rakennettiin uusi eli kolmas kirkko 1720-luvulla. Kirkon myöhemmät vaiheet ovat tuntemattomat. Neljännen kirkon rakennutti vapaaherratar De Scott 1785. Se purettiin vuonna 1831. 

Viides kirkko rakennettiin 1832 hirsistä seurakuntalaisten kustannuksella. Se oli vihitty Kristuksen taivaanseenastumisen muistolle. Kirkon oli suunnitellut arkkitehti Arppe, ja urakoitsijana toimi lääninsihteeri Lövström. Kirkko korjattiin 1901, ja todennäköisesti se paloi vuosien 1906-1913 välisenä aikana. Kuudes kirkko rakennettiin 1914 ja vihittiin Kristuksen taivaaseenastumisen muistolle. Urakoitsijana toimi rakennusmestari Anton Koivula Sortavalasta. Tämä kirkko tuhoutui kesällä 1917 tulipalossa. Vuonna 1922 Tiurulan seurakunta osti Lounatjoen kirkon Kannakselta. Se siirrettiin Tiurulaan ja pystytettiin. Kirkko vihittiin pyhittäjä Serafimin muistolle jouluaattona 1922. Talvisodan aikana kirkko ei vaurioitunut mutta tuhoutui takaisinvaltauksen yhteydessä 1941. 

Tältä paikalla näytti 2018. Kaikki kuvat ovat Pirkko Majasen omistamia kuvia.















Konevitsan luostarin toimesta on tuhoutuneen kirkon perustuksille pystytetty v. 1998 puinen risti.



Ihan kaikkea kun ei ikäloppu Willimieskään muista, niin lisätään kaikkien katsottavaksi Seija Vanhatalon vuonna 2019 ottamat kuvat Tiurulasta. Näihin kuviin palkaton assistenttini Ilkka Pirhonen on pyytänyt puolestani julkaisuluvat.