Willimies on historiaan jo nuorena hurahtanut lappeenrantalainen, jonka retket johtavat muistomerkeille, historiallisille paikoille ja luonnonnähtävyyksien äärelle. Matkat alkoivat vuonna 2012 Lappeenrannasta ja jatkuivat kaikkialle Etelä-Karjalaan. Nyt uusina aluevaltauksina ovat Kymenlaakso ja luovutettu Karjala. Suuruudenhulluna tyyppinä Willimies ja assistentti Willilady aikovat kuvata alueiden kaikki merkittävät kohteet.
Taas jatkamme lukijoiden lähettämillä kuvilla. Kyseessä on paikka, jonne Willimies ei pääse vaikka haluaisikin. No, toki jos oikein yrittäisin, niin olisihan se mahdollista. Vaikeaa, hankalaa, mutta kuitenkin mahdollista. Onneksi blogiyhteisössä on ihmisiä, joiden kotiseudut ovat täällä Ilmeen kylällä, joka jäi niukasti rajanvedossa vihulaisen puolelle. Jotkut jopa väittävät, että kirkko näkyisi joltakin Rautjärven pien-Miettilän mäenhuipulta? Voi olla toki huhupuhettakin....
Ilmeen kirkko ja sen edustalla sijaitseva 1918 sankaripatsas elokuussa 1941 (SA-kuva)
Rikottu sankaripatsas kirkon pihalla (SA-kuva)
Kirkko on ulkoa päin aivan ehjä elokuussa 1941 (SA-kuva)
Kirkko sisältä elokuussa 1941 (SA-kuva)
Seinäpaperit revittynä ja käytön jälkiä venäläisten jäljiltä (SA-kuva)
Joka tapauksessa paikannimenä Ilmee mainitaan ensimmäisen kerran historiallisissa lähteissä vuonna 1546, tosin nimellä Ilmiie. Myöhemmin Ilmee mainitaan lähteissä 1693 nimellä Ilmoila kapell. Tuo viittaakin jo järjestäytyneeseen kirkolliseen elämään ja ensimmäinen kirkko onkin pystytetty jo 1600-luvulla. Olipa Ilmeellä jo 1600-luvun loppupuolella oma kappalainenkin töissä, vaikka noilta ajoilta ei juuri muuta tietoa taida olla säilynyt...
Ilmeen kappelisrk. ei koskaan ollut itsenäinen seurakunta ja siten se olikin yksi maamme pitkäikäisimpiä kappeliseurakuntia. Vanhan kirkon historiasta ei kummempaa ole tiedossa, mutta nykyisin vielä pystyssä oleva kirkko rakennettiin puusta everstiluutnantti von Schottin rahoilla. Ilmeen kirkko vihittiin käyttöön 12.3.1777 ja sen nimenä oli tuolloin St. Anna. Kerran kuussa kirkko täyttyi kuulijoista, joille saarnasi kiertävä pappi. Muina pyhinä lukkari hoiti kristillisen opetuksen seurakuntalaisille.
Ilmeen kirkko 1989 (Kuva Kari Häyhä)
Kirkko sisältä 1989 (Kuva Kari Häyhä)
Alttaritauluna toiminut krusifiksi oli tässä (Kuva Kari Häyhä)
Kirkko korjattiin perusteellisesti vuonna 1910, mutta kaminoita eikä urkuja, urkuharmonista puhumattakaan kirkkoon koskaan asennettu. Niinpä tämä muodoltaan soikea kahdeksankulmainen pitkäkirkko, jonka pääoven yläpuolella oli kolminivelinen kellotorni, hoiti kristillistä tehtäväänsä talviaikaan kylmänä, jollaisena täysin ehjänä luovutettiin talvisodan jälkeen venäläisille.
Ilmeen kirkko 31.7.2018 (Kuva Jenni Ylätalo)
Ajat muuttuivat ja elokuun alussa 1941 suomalaiset palasivat ja löysivät kirkon runneltuna, koska se oli reilun vuoden toiminut venäläisten majoitustilana ja ruokalana. Pienten suomalaisten tekemien korjausten jälkeen se luovutettiin uudelleen syksyllä 1944 venäläisille. Seuraavan kerran suomalaiset pääsivät alueelle 1980-luvun viimeisinä vuosina ja löysivät Venäjän rajavyöhykkeellä sijaitsevan kirkon rappioituneena. Nykyisin kirkkoa on suomalaisten toimesta hivenen korjailtu, mutta aika näyttää kuinka kauan se jaksaa uhmata aikaa...
Eilisen teeman jatkoksi toinen Stalinin vainoihin liittyvä paikka, Krasniy bor. Se sijaitsee parisen kymmentä kilometriä Petroskoista etelään tien läheisyydessä. Petroskoin alueella teloitettiin arkistotietojen mukaan 3776 henkeä, joista 1196 täällä Krasniy borissa. Joukko koostui 580 suomalaisesta, 432 karjalaisesta, loppujen reilun sadan ollessa joko venäläisiä tai muita kansallisuuksia. Ei liene ihme. että paikalla vierailee suomalaisia tutustumassa tähän metsäiseen paikkaan.
Kulkureitti teloituspaikalle (Kuva Mauno Multamäki)
(Kuva Mauno Multamäki)
(Kuva Mauno Multamäki)
Alueelle on pystytetty ristejä (Kuva Mauno Multamäki)
Melko uusi muistoristi (Kuva Mauno Multamäki)
Alueen kangasmaasto on kuoppia täynnä (Kuva Mauno Multamäki)
Läheisen Derevjannoje-kylän asukkaat tiesivät lähellä tapahtuneista teloituksista, mutta vasta vuonna 1997 kaksi kyläläistä onnistui maastosta löytämään oikean teloituspaikan. Saman vuoden lokakuussa alueella suoritettiin kaivauksia, minkä jälkeen ei ollut epäselvää paikan tapahtumista. Pääkallot luodinreikineen ja vodkapullot kertoivat tapahtumista paremmin kuin hyvin. Ilmeisesti teloittajat olivat juopotelleet ampumisten aikana tai ainakin niiden jälkeen. Koville se otti NKVD:n ukoillekin...
Koskettava muisromerkki (Kuva Mauno Multamäki)
Punaisen terrorin uhreille (Kuva Mauno Multamäki)
Matteuksen sanat (Kuva Mauno Multamäki)
Alueen muistohautausmaa avattiin yleisölle 31.10.1998 ja 30.10.2006 alueella paljastettiin Juri Dmitrijevin veistämä graniittinen muistomerkki, jossa on neljällä kielellä Matteuksen evankeliumin teksti: " Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen." Muistomerkki kustannettiin tänne teloitettujen sukulaisten lahjoittamilla varoilla.
Kävin reilu vuosi takaperin Pietarin lähellä sijaitsevassa Levashovossa katsomassa Stalinin vainojen teloituspaikkaa. Pitkin metsiä löytyi kuoppia ja eri kansallisuuksien pystyttämiä muistomerkkejä. Karun näköistä aluetta, joka veti ihmismielen hiljaiseksi. Siellä ei voinut olla miettimättä ihmisen julmuutta toisilleen... Mikä saa ihmisen surmaamaan toisiaan joukoittain? Tänään ollaan kuitenkin taas samanlaisessa paikassa Karhumäen ja Poventsan välimaastossa, minne ammuttiin eri arvioiden mukaan 7000-9000 ihmistä Stalinin vainoissa vuosina 1937-1938.
Ihmiset, älkää surmatko toisianne (Kuva Pasi Haverinen)
Itse olen moottoripyöräillyt paikan ohitse kesällä 2013, mutta emme ajan puutteen takia käyneet paikan päällä, eihän blogini silloin ollut vielä laajentunut Venäjän puolelle. Matkakumppanini Haverisen Pasi sen sijaan kävi paikalla myöhemmin ja antoi käyttööni kuvat tuolta surulliselta alueelta. Olisihan tuo ollut kiva piipahtaa paikalla itsekin, mutta tuolloin meillä oli julma kiire Stalinin kanavalle ja Sandarmoh jäi odottamaan vierailuani jollain toisella reissulla.
Pyhän Yrjön tsasouna (Kuva Pasi Haverinen)
Tsasounassa on muistokirja (Kuva Pasi Haverinen)
Noina vainojen vuosina alueella ei kasvanut metsää, kuten nykyään. Sen sijaan paikalla oli kaivos, josta oli otettu hiekkaa Stalinin kanavan rakentamista varten. Työt tehtiin vankityövoimalla, joten kenties aluetta käytettiin hautapaikkana jo tuolloin? Toiminta kuitenkin kiihtyi vuonna 1937 ja alue alkoi täyttyä ammutuista, jotka edustivat lukuisia eri kansallisuuksia ja uskontoja. Nykyään alueelta löytyykin näiden pystyttämiä muistomerkkejä. Suomalaiset eivät ola saaneet omaansa vielä, mutta lukuisia pieniä hautakylttejä alueelta löytyy. Ammuttiinhan tänne arviolta tuhat suomalaista.
Alueella on muistokiviä eri kansallisuuksille ja uskonnoille (Kuva Pasi Haverinen)
Ihmiset muistavat rakkaitaan (Kuva Pasi Haverinen)
Alue säilyi pitkään salassa, koska toiminnan päätyttyä alue naamioitiin pystyttämällä sinne täysikasvuisia puita ja antamalla sen metsittyä. Paikalliset toki tiesivät tai ainakin ounastelivat, mitä alueella tapahtui, koska laukauksia kuului jatkuvasti. Pelko kuopan reunalle joutumisesta tukki kielen kannat kuitenkin tehokkaasti.
Lopulta paikka paljastui Neuvostoliiton romahdettua, jolloin petroskoilainen historioitsija ja ihmisoikeusaktivisti sai selville paikan verisen menneisyyden. Alueesta muodostettiin muistoalue ja varoitukseksi tuleville sukupolville pystytettiin kuvanveistäjä Grigori Saltupinin tekemä muistomerkki, jonka sanat ovat puhuttelevat. "Ihmiset, älkää surmatko toisianne"
Tällä erää viimeinen kohde Korpiselän alueelta, joka on Venäjän rajavyöhykkeellä ja sinnehän minulla ei ole mitään mahdollisuuksia päästä. Onneksi lukijani Jarkko Ukkonen on Korpiselän porukoiden mukana käynyt alueella siistimässä vanhoja hautausmaita ja lähetti kuvia minun käyttööni. Tuhannet kiitokset Jarkko.
Muistoristi näkyy kuvan vasemmassa laidassa (Kuva Jarkko Ukkonen)
Nyt esittelyssä on ortodoksinen hautausmaa, joka sijaitsee Värtsilä-Korpiselkä maantien varressa muutama sata metriä Korpijoen sillalta pohjoiseen. Alueelle hautaamiset aloitettiin jo vuonna 1851 ja tilaa on ollut käytössä parisen hehtaaria. Nyt osa siitä on hävinnyt tien suoristamisen ja vieläpä alueen halki vedetyn sähkölinjan takia. Enemmän nämä muutokset ovat kuitenkin vaikuttaneet vieressä sijaitsevan luterilaisen hautausmaan alueeseen.
Ortodoksisen hautausmaan ristin muistolaatta (Kuva Jarkko Ukkonen)
Hautausmaan keskeltä löytyy Korpiselkä-seuran pystyttämä muistoristi.
Korpiselkä on nimensä veroista seutua. Lieneekö meiltä Suomesta enää yhtä luonnontilassa olevaa asumatonta aluetta löytyäkään. Kaikesta huolimatta sieltä löytyy uusia muistomerkkejä, jotka kertovat alueen menneisyydestä, vaikka naapuri onkin yrittänyt suomalaista historiaa alueelta piilotella. Tänään taas yksi tällainen kohde ja kuvat tulevat taas lukijoiden lähettämistä kuvista. Nämä kuvat on edellisten jatkoksi lähettänyt Ukkosen Jarkko.
Opasteviitat kalmistoille (Kuva Jarkko Ukkonen)
Kilometri Tsokista itään (Kuva Jarkko Ukkonen)
Tsokin kalmiston muistoristi (Kuva Jarkko Ukkonen)
Korpiselän ja Tolvajärven väliltä löytyvät Korpiselän kalmistot, joista yksi on Tsokin kalmisto. Se on saanut ilmeisesti korpiselkä-seuran toimesta aikoinaan oman muistoristin. Osa alueen hautamuistomerkeistä on kadonnut, mutta jotain on vielä muistoristin lisäksi jäljelläkin. Toki veli venäläisen on pitänyt pystyttää Korpiselän kalmistojen läheisyyteen oma muistomerkkinsä, mihin on käytetty vanhoja reunakiviä. Veikkaanpa, että jos halua olisi ollut, niin sillekin olisi löytynyt toinen sijoituspaikka näiltä autioilta seuduilta?
Reitti venäläiselle muistomerkille kulkee kalmiston läpi (Kuva Jarkko Ukkonen)
Olisikohan toista sijoituspaikkaa voinut miettiä? (Kuva Jarkko Ukkonen)
Viimeinen työpäivä ennen syyslomaa, jota olen jo jonkin aikaa odotellut kuin kuuta nousevaa. Edellisiin viikkoihin ja kuukausiin onkin mahtunut kaikenlaista, jotka ovat voimia syöneet enemmin kuin on ollut annettavaa. No, ainakin siltä ajoittain on tuntunut. Nyt on kuitenkin viikko aikaa kerätä paketti kasaan ja yksi osa lepoa on se, että aion pitää viikon mittaisen tauon tästä bloggaamisesta. Yleensä olen aina jossain vaiheessa kirjoitellut kohde-esittelyitä etukäteen, mutta nyt niitä ei valitettavasti ole, joten jatketaan viikon mittaisen tauon jälkeen.
Korpiselän sankarihauta-alue kirkon kupeessa(Kuva Jarkko Ukkonen 24.7.2018)
Ennen sitä kuitenkin esitellään Ukkosen Jarkon lähettämät kuvat Venäjän rajavyöhykkeeltä Korpiselästä. Eilenhän oli saman paikan ortodoksinen kirkko esiteltävänä ja tänään esitellään kirkon nurkalla sijaitseva Korpiselän sankarivainajien muistomerkki. Sen on pystyttänyt Korpiselkä-seura vuonna 1996 ja sen vihki arkkipiispa Johannes.
Jarkon laittamat kuvat ovat tältä kesältä, jolloin hän oli paikan päällä 24.7.2018 talkoissa niittämässä piha-alueita ja hautausmaita. Yksi projekti oli myös tämän muistomerkin ympärillä olevan aidan uusiminen ja muisto-alue onkin nyt tyylikäs. Tällä paikalla on hyvä muistella niitä 87 korpiselkäläistä sankarivainajaa, jotka antoivat viime sodissa kaikkensa. Siitä muistuttaa myös muistomerkin kaiverrus "Tällä paikalla lepäävien sodissa 1939-1944 kaatuneiden korpiselkäläisten muistolle" . Lisäksi siihen on kaiverrettu 87 sankarivainajan nimet.
Korpiselän sankarivainajat (Kuva Jarkko Ukkonen 24.7.2018)
Korpiselän kaikkia sankarivainajia ei ole kuitenkaan haudattu tähän ortodoksikirkon pihapiirin ikivanhaan kalmistoon, missä muistomerkki sijaitsee. Se on kirkkojen yhteistoiminnan tulosta, koska luterilaiset sankarivainajat haudattiin luterilaiselle hautausmaalle. Siellä he ovat käsittääkseni edelleen ja sen tarkkaa sijaintia en tiedä... Ekumenia kuitenkin on toiminut tässä asiassa ja hienoa, että kaikki ovat saaneet oman muistelupaikan. Entiset sotien aikana pystytetyt muistokivet ovat kadonneet myllerryksissä.
PS. Katsotaan, pitääkö viikon taukolupaus kirjoittamisen osalta
Tänään vuorossa jälleen kohde, mihin Willimiehellä ei ole pääsyä. Korpiselän ortodoksikirkko sijaitsee nimittäin Venäjän rajavyöhykkeellä erittäin lähellä Valtakuntien rajaa. Onneksi sinne kuitenkin pääsee käsittääkseni kerran vuodessa praasniekan aikaan.... voi toki olla, että joskus muulloinkin pääsee. Tosin paikalla on aina venäläiset vartioimassa. Näin ainakin kuvat lähettänyt Ukkosen Jarkko sanoi viestissään.
Youtube-video ristisaatosta Korpiselän kirkolle kesällä 2016. Kirkko ja hautausmaat videolla
Korpiselän kirkko uhmaa vielä aikaa, vaikka osa siitä on jo romahtanut kirkkosalin puolelle, mutta toivottavasti se saataisiin vielä joskus kunnostettua, vaikka arvaankin, ettei siihen rahaa tule löytymään ainakaan meidän puoleltamme rajaa. Mielelläni olisin toki tässäkin asiassa väärässä.
Toinen kirkon torneista on romahtanut kirkkosaliin (Kuva Jarkko Ukkonen 24.7.2018)
Osa kirkosta on vielä ryhdikkäästi pystyssä (Kuva Jarkko Ukkonen 24.7.2018)
Tornin yläosa on romahtanut pihalle (Kuva Jarkko Ukkonen 24.7.2018)
Tästä kulmasta kirkko näyttää hyvältä (Kuva Jarkko Ukkonen 24.7.2018)
Korpiselän ortodoksisen, Pyhälle Nikolaokselle pyhitetty kirkko on jo kolmas alueen kolmas kirkko. Ensimmäinen kirkko vai pitäisikö sanoa tsasouna, rakennettiin jo 1600-luvulla vastaamaan alueen ihmisten hengellisistä asioista. Tämäkin tsasouna oli pyhitetty Pyhälle Nikolaokselle, kuten jälkimmäisetkin. Tuohon aikaan korpiselkä kuului vielä Suojärven ortodoksiseen seurakuntaan, kunnes 1777 korpiselkäläiset perustivat oman seurakunnan.
Ensimmäisiä päätöksiä uudella seurakunnalla oli rakentaa oma kirkko ja se valmistuikin jo uusi kirkko entisen tsasounan viereen. Edessä oli kuitenkin minulle tuntemattomasta syystä jo melko nopeasti uuden kirkon rakentaminen, joka valmistui 1836, kuten sen viereen pappila ja lukkarin asunto. Tuohon aikaan Korpiselässä oli 20 kylää, joista löytyi yhteensä 80 taloutta.
Tämäkin kirkko rappeutui nopeasti ja kävi kasvavalle seurakunnalle ahtaaksi. edessä oli taas uuden kirkon rakentaminen. Kirkon valmistumista edesauttoi ja nopeutti huomattavasti Saveli ja Maria Koivusen vuonna 1896 lahjoittamat 25000 markkaa. Rakentaminen alkoikin jo saman vuoden syksyllä ja 28.3.1897 laskettiin kirkon peruskivi, jonka jälkeen kirkko alkoi nopeasti nousta kivijalan päälle. Kauaa ei tarvinutkaan odotella kirkon vihkimistilaisuutta, joka pidettiin 23.10.1898. Edellisenä ehtoona oli tosin jo kirkon kelloja soiteltu ensimmäistä kertaa. Kirkon vihkimisen suoritti arkkipiispa Antoni.
Tämän jälkeen kirkko oli säännöllisessä käytössä, kunnes talvisodan päättäneessä rauhanteossa se jäi ehjänä odottamaan uusia isäntiä. Jatkosodan alussa kirkko saatiin kolmeksi vuodeksi takaisin ja sitä kunnostettiin sodan aikana jonkun verran. Lopulta se piti uudelleen antaa venäläisille, jotka käyttivät kirkkoa kuulemma karjasuojana. Sijainti rajavyöhykkeellä tarkoittaa sitä, ettei kirkosta kukaan ihmeemmin huolehtinut ja nyt se onkin jo osittain romahtanut.
Nyt on pakko sanoa, että suomalaiset ovat sitkeää kansaa. Olen näet kurvaillut Vienan Karjalassa moottoripyörällä ja kuullut tuttujen kertomuksia, heidän ajellessaan autoillakin siellä päin. Tiet, jos niitä nyt yleensä onkaan, ovat surkeita ja maasto muutenkin haastavaa. Silti joku näissä korpiseuduissa tuntuu vetävän meitä suomalaisia puoleensa! Hienoa, että ovat käyneet, koska itse en ikinä pääsisi tähän paikkaan, jollei minua kiidätettäisi sinne helikopterikyydillä. Sen verran on tämä paikka syrjässä kulkureiteiltä....
Ensimmäisen kerran suomalaisjoukko piipahti täällä tekemästä tihutöitä, koska paikalla oli merkittävä puna-armeijan huoltokeskus. Paikalla oli myös sotasairaala ja se tuhoutui samalla kun kaukopartiomiehet suorittivat iskunsa tänne helmikuussa 1942. Operaatio oli yksi uhkarohkeimpia, mihin kaukopartioita lähetettiin sodan aikana. Tehtävän johtoon valittiin Ilmari Honkanen. Tarkemman kuvauksen tästä Petrovski Jamiin suuntautuneesta iskusta voit lukea täältä.
Venäläinen kyltti Petrovski Jamissa "Muistomerkki sotasairaala 2212:n lääkäreille"
Operaatio onnistui kuitenkin hyvin ja joukot pääsivät takaisin kotimaahansa. Muutama sotilas menehtyi operaatiossa ja heidän nimensä löytyvät paikalle viedystä puisesta rististä. Ristin pystyttivät käsittääkseni Etelä-Karjalan sotahistoriaharrastajat vuonna 2011. Puiseen ristiin oli poltettu seuraava teksti: "Ilmari Honkasen kaukopartiomiehet Hissi Kosola, Matti Östman, Viljo Halmela, Lauri Hintsanen, Kaarlo Koskinen kaatuivat Petrovski Jamissa 12.2.1942." Muistomerkin puuhamiehenä toimi ilmeisesti lappeenrantalainen entinen panssarimies Romppainen.
Kuvani Petrovski Jamista minulle lähetti Antti Katainen ja häntä minun onkin kiittäminen lukuisista kuvista sellaisista kohteista, joihin minulla ei ole pääsyä. Tuhannet kiitokset Antti!
Romppaisen rististä on kirjoitus kateissa kesällä 2015. (Kuva Antti Katainen)
Kuvien taustasta sen verran, että Antti sai kahden kouvolalaisen harrastajan kanssa käsiinsä lappeenrantalaisten ja luumäkeläisten tekemän videon retkestä Petrovski Jamiin. Kesällä 2014 Antti yritti kahden muun kanssa käydä paikan päällä. Suuntana heillä oli edetä paikalle Uikujärven pohjoispuolitse Valdain kylän kautta. Autosta loppui kuitenkin maavara ennen Petrovski Jamia.
Seuraavana talvena he saivat joensuulaisen off road porukan innostumaan matkasta ja sen he suorittivat kesällä 2015. Silloin on otettu myös kyseiset kuvat. Hurjia sällejä!!!
PS. Antti antoi minulle myös Romppaisen puhelinnumeron, mutta enhän minä saanut aikaiseksi soittaa.... Numero tosin on tallessa!
Nykypäivän yksi uusista sanoista on hybridi. Minäkään en meinaa aina ymmärtää sen sanan käyttötarkoitusta, koska se on sotkettu jopa jääkiekon pitkän kiekon sääntöihin! Toki sitä käytetään muuallakin, joten päätin heittäytyä uuden ajan trendeihin mukaan ja suorittaa blogini ensimmäisen hybridijulkaisun.... Kyseessä on julkaisu, johon sain aluksi lukijoilta kuvia, koska en itse löytänyt kyseistä paikkaa Yläsommeelta etsinnöistä huolimatta. Lopulta sitten lukijani Myntin Petri paljasti muistomerkin sijainnin, joten kävin itse paikan päällä. Nyt siis lukijoiden kuvia ja omat kuvani samasta paikasta!
Petri Myntti lähetti Google Earthista kuvan, mikä selvitti minulle paikan sijainnin
Virolaisen muistolaatta (Kuva Petri Myntti)
Johannes Virolaisen muistolaatta (Kuva Hannu Nikander)
Kyseessä on Viipurin maalaiskunnan Yläsommeesta kotoisin olevan valtioneuvos Johannes Virolaisen muistolaatta, joka on kiinnitetty kiveen hänen kotitalonsa paikalle. Nuoremmalle polvelle Johannes Virolainen ei sano yhtään mitään, mutta kerrottakoon, että hän toimi sotien jälkeen lukuisissa vastuullisissa tehtävissä rakentamassa maatamme nykyaikaiseksi valtioksi. Monet ministerinpaikat ja pitkään eduskunnassa istuneena hän oli aikansa tunnetuimpia poliitikkoja ja toimi kaikissa toimissaan maan edun puolesta. Ehkä häneen äidinmaidossa jäänyt karjalaisuus vaikutti häneen?
Viimeisen kerran Virolainen lähti omalta kotitilaltaan 18.6.1944 ja seuraavaa reissua pitikin odotella vuosikymmenet. Lopulta hänen kotitslonsa paikalle päätettiin paljastaa muistolaatta, minkä paljastaminen ajoitettiin hänen Yläsommeesta lähtönsä 60-vuotispäivälle eli 18.6.2004. Valitettavasti Johannes ei itse ollut paikalla, vaan häntä edusti hänen vaimonsa Kyllikki.
Johannes Virolaisen muistomerkki Yläsommeessa (Kuva Jukka Siiskonen 27.8.2018 ja alapuolella sama)
Johannesta voi muistella penkillä istuen
Muistolaatta
Johanneksen pihan edestä lähtee tie maailmalle
Tie on todella hyvä, joten kannattaa vierailla täällä
Laatta on kiinnitetty isoon kiveen
Entinen pihamaa on vesakoitunut
Paikalla pidettiin lukuisia puheita, koska tapahtuma koettiin tärkeäksi. Virolaisen sukuseuran edustajana puhui puheenjohtaja Heikki Hyrkkö, Karjalan liiton puheenjohtaja Markku Laukkanen ja valtiovalan tervehdyksen toi eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen. Paikalla oli myös Suomen konsuli Vesa Häkkinen ja lisäksi koko entisen Yläsommeen kylän ihmiset. Olihan kyseessä paikallinen tapahtuma, mikä kaiketi muistetaan vielä pitkien aikojen jälkeenkin....
