lauantai 13. lokakuuta 2018

Hamina / Somerin muistolaatta

No niin, nyt on ilmastonmuutosta taas eilispäivänä torjuttu ihan urakalla. Autoon on hankittu uudet talvirenkaat, mutta eihän niitä ilkeä vielä alle laittaa, kun kelit on aivan saamarin lämpimät. Sulavat vielä alle, kuten formulatermeillä asia ilmaistaan. Lisäksi ajelin poitsun prätkän, minkä korjasin ulkomailta hankituilla osilla, maaseudulle talvisäilöön. Eipähän ilma pilaannu nelitahtisen Hondan päästöistä. Ensi suvena sillä pääsee sitten heti hankien sulettua, jos sellaisia saadaan, ilmaa pilaamaan. Vielä kun saisin omaan moottoripyörääni takalaakerin ja renkaan vaihdettua, niin pääsisin lopultakin hurauttamaan sen rautaperseajon, jota pidetään kaiketi jonkinlaisena miehisyyden mittarina?

Ne on kuitenkin nuo meikäläisen miehiset tempaukset melkoisen vaatimattomia, jos verrataan vaikkapa Somerin saaren taisteluihin osallistuneisiin miehiin. Somerihan oli Suomenlahden saari, joka kuului Suomelle, mutta se siirtyi talvisodan jälkeen Neuvostoliiton omistukseen. Joulukuussa 1941 Suomi otti saaren uudelleen haltuun, mutta sen piti olla valmiina puolustamaan sitä. Päivä, jolloin helvetti räjähti, oli 8.7.1942. Tuolloin venäläiset yrittivät vallata saaren takaisin.
Somerin taiselun muistomerkki Ulko-Tammiossa (Kuva Jari Lautala)

Sitkeän puolustustaistelun jälkeen saari jäi suomalaisten haltuun, mutta tappioilta ei vältytty. Kaikkiaan 21 suomalaista menetti henkensä saarta puolustaessaan, mutta vihulaisen tappiot olivat moninkertaiset. Isoin tappio oli kuitenkin vasta tulossa, koska jatkosodan jälkeen Someri piti luovuttaa Neuvostoliitolle. Nykyisin saari on tietääkseni suljettua sotilasaluetta.

Koska Someriin muistolaatan pystyttäminen 9.7.1972 oli mahdotonta, niin Somerin aseveljet päättivät pystyttää oman muistomerkkinsä Ulko-Tammion saareen. 
Kuparilaatan teksti näkyy melko himmeänä, joten selvennys alapuolella (Kuva Jari Lautala)

"Tästä paikasta 187 hehtometrin päässä suuntaan 24-30 piirua olevallaSomerin saarella voitti vähäinen suomalainen miehitusjoukko 8-9.7.1942 käydyssä taistelussa saareen hyökänneen ylivoimaisen vihollisen mutta myös tappiota kärsien. Tämän laatan asettivat velvoitteeksi tuleville soturipolville taistelun 30-vuotispäivänä Somerin aseveljet"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita