Uukuniemi / Pyhän perheen tsasouna

Viime suvena Willimiehellä oli suurena haaveena käydä moottoripyörällä Nordkappissa. Suunnitelmat, matkareitti ja ajankohta oli valmiina, mutta päätin tehdä Kawasakilla testiajon ennen reissuun lähtöä. Testiajon kohteeksi valitsin ystäväni Pirhosen Ilkan pihamaan saslikkigrilleineen Joensuussa. Lisäksi halusin samalla kertaa kuvata kaksi kohdetta Uukuniemeltä. Näin tapahtuikin, mutta löysinpä vielä kolmannenkin kohteen, jonka esittelen tänään. 

Kyseessä on kilometrin verran Uukuniemen kirkolta eteenpäin tien varressa sijaitseva tsasouna, mihin päätin tutustua. Jostain syystä nämä ortodoksisuuteen liittyvät kohteet kiinnostavat minua. Ei muuta kuin prätkä parkkiin ja kipuamaan helvatanmoisessa helteessä mäen päälle katsomaan mitä löytyy. 

Tässä vaiheessa kaikki oli hyvin

Tsasouna on mäen päällä

Pyhän perheen tsasouna

Pää mätkänä saavuin perille ja siellä se oli! Upea tsasouna kaikkine tavaroineen kenen tahansa matkalaisen hiljentymistä varten odottamassa avoimin ovin. Aika pitkään hiljennyinkin ja pyysin jopa johdatusta Nordkappin reissulle. Ilmeisesti viesti ei mennyt täysin perille, koska paluumatkalla kohtasin prätkässä ongelmia, jotka estivät Nordkappin reissun. No, ehkä isoimpana syynä ongelmiin oli Jerrykannusta kaatamani bensa, minkä epäpuhtaudet tukkivat kaasuttimen!

Andreas Hännisen rakentama ja omistama yksityinen Pyhän perheen tsasouna on aina avoinna hiljentymistä varten. Tsasouna on vihitty käyttöön 10.7.2017. Sen löydät osoitteesta Uukuniementie 1043, 59730 Uukuniemi

Suosittelen tutustumaan paikkaan

PS. Joensuussa minua odotti tämä....

Tartto / Tarton rauhan solmimispaikka

Suomen itsenäisyyspäivä alkaa olla lähellä ja etsin jotain isänmaallisuuteen viittaavaa kohdetta kuvakansiostani. Sellaista ei löytynyt, mutta ehkä tämä kohde jollakin tapaa täyttää kriteerit? Reilut sata vuotta takaperin, osa suomalaisista koki Tarton rauhan häpeärauhana, mutta onhan tuon jälkeenkin rajoja siirretty. Valitettavasti väärään ilmansuuntaan minun mielestäni.

Tiukat neuvottelut Tarton kaupungissa Virossa johtivat muutaman kuukauden jälkeen rauhansopimukseen, missä lopulta määritettiin itärajamme linjaus ja sovittiin monista asioista, jotka jäivät Suomen itsenäistyessä hoitamatta. Iso asiakokonaisuus olikin, miten toisen valtion alueella oleva omaisuus jaetaan.... Suomella oli neuvottelujen alkaessa kovat vaatimukset, mutta maailmantilanne etenkin Venäjällä, kehittyi Suomen kannalta huonompaan suuntaan. Lopulta aluevaatimuksista jouduttiin luopumaan, toki saimmehan Petsamon.

Näin jälkiviisaana voinee sanoa, että jo tuolloin Venäjään ei voinut luottaa. Paperille painetut sanat ja allekirjoitukset menettivät merkityksensä viimeistään 1939, jolloin rajoja ruvettiin taas siirtelemään. Se mikä neuvottelupöydässä voitettiin, ei veli venäläiselle riittänyt. No, onhan meidän maamme sentään kehittynyt, sivistynyt ja luotettava valtio itänaapuriin verrattuna. He eivät ikinä opi ja siksi toivottavasti saavat hakata päätään vielä lisää ukrainalaisiin mäntyihin....

Neuvottelut käytiin Tarton yliopiston opiskelijajärjestö Eesti Üliõpilaste Seltsin talossa ja Suomen valtuuskuntaa johti Juho Kusti Paasikivi. Pihalla on myös tapahtumasta muistomerkki, missä sama teksti kolmella kielellä - suomeksi, viroksi ja venäjäksi. Muistomerkin teksti kertoo: 

14.X.1920

Tässä talossa solmittiin Suomen ja Neuvosto-Venäjän välinen rauhansopimus

Rauhanneuvottelut pidettiin täällä

Talon seinässä oleva laatta

Tarton rauhanneuvotteluiden muistomerkki

PS. Kuvat eivät ole itse ottamiani, mutta julkaisulupa niillä on. Sen meille antoi kuvien ottaja Dimitri Odintsov

Kurkijoki / Neitsyt Marian ilmestyksen kirkko

Tämän postauksen tekeminen sai minut kiehumaan, koska joudun käyttämään toisten ottamia kuvia. Itse näet kävin elokuussa 2019 Kurkijoella ja olimme pari päivää Camping-majoituksessa alueella. Kuvailimme tuolloin monia kohteita , jotka olen esitellyt blogissa aiemmin. Tuolla reissulla toki tärkein kohteemme oli Williladyn mummola rajavyöhykkeellä. Tuo olikin mielenkiintoinen reissu ja toista kertaa sinne tuskin ikinä enää tulee mentyä sattuneesta syystä.  

Kurkijoen Neitsyt Marian ilmestyksen kirkko valmistui 1933 ja se vihittiin käyttöön 25.8.1933 ja kirkon vihki kirkolliseen käyttöön arkkipiispa Hermanni.  Piirustukset laati rakennusmestari Joh. Brocke. Urakoitsijana toimi rakennusmestari Anton Koivula Sortavalasta. Kirkon kalustus tuli pääosin kirkollisten esineiden varastosta Sortavalasta. Kirkonkelloja oli kaikkiaan kahdeksan, joista suurin painoi 1000kg. Kirkon kellot saatiin lahjoituksena puretusta Valamon luostarin Avramin skiitan kirkosta.

Kirkko oli kooltaan 22m x 10m tornin kohotessa 16 metrin korkeuteen.Talvisodassa kirkko luovutettiin ehjänä, mutta kesällä 1941 kirkko oli takaisin saadessa huonossa kunnossa. Kupoli ja kellotorni oli hävitetty, kuten koko sisätilojen kalustuskin. Todennäköisesti kirkko oli toiminut jonkinlaisena juottolana! 

No ei mitään, vähäiset tietoni kerrottuani, kehiin, edetään toisten ottamilla kuvilla. Kiitos Pirkko Majaselle luvasta käyttää ilmeisesti vuonna 2019 otettuja kuvia kirkon raunioilta, koska kirkkoa ei enää ole. Joka tapauksessa kirkko valmistui v.1933 ja sijaitsi Lopotin kylässä ns. Karjaportintien päässä mäen päällä. 

Kuvassa Kurkijoen ortodoksikirkko. Kuva sivustolta kurkijoki.fi

Kirkon tuhoutumisesta en onnistunut löytämään mitään mainintaa, joten jään odottelemaan itseäni viisaampien kommentteja asiasta. 

Mutta, miltä alueella näyttää nykyään?

Kirkon portaat(Kuva Pirkko Majanen)

Kirkon sokkelia käytettäneen rasvamonttuna(Kuva Pirkko Majanen)

Kirkon kivijalkaa(Kuva Pirkko Majanen)

Kirkon rauniot näyttävät sijaitsevan asuintalon pihapiirissä. Mahtaakohan nykyinen asukas edes tietää rakennuksen jäänteiden menneisyydestä? 

Parikkala / Koitsanlahden ortodoksien kalmisto

Taas pukkaa uutta julkaisua. Tällä kertaa ei kyseessä ole taaskaan muistomerkki, mutta todella arvokas ja merkittävä alue kumminkin. Kyseessä on yksi itä-Suomen ortodoksihautausmaista, joita ei ole hirveän montaa. Muutenkin läheinen Koitsanlahden hovi ja sen alueella asuneet lähes maaorjan asemassa olevat ihmiset vaikuttavat alueella vieläkin. Jonnekinhan heidänkin matkansa aikanaan päättyy ja täällä heillä on rauha maanpäällisistä asioista. 

Koitsanlahden kalmiston sisäänkäynti

Heitä tuskin on unohdettu

Willimies pyörähti paikan päällä kuvausreissulla helteisenä kesäaamuna ja yllättyi paikan kauneudesta, vaikka kyseessä on metsähautausmaa. Ne poikkeavat evankelisluterilaisista hautausmaista ilmeellä, että ne olisivat hoitamattomia ja saavat olla vailla hoitoa. Ehkä tähän tiivistyy näiden kahden kirkkokunnan erilaisuus muutaman oppiriidan  lisäksi.

Tsasounan sisäänkäynti

Ikoni vartioi uksen päällä

Minun mielestäni Koitsanlahden ortodoksihautausmaa on kaunis alue ja etenkin alueella oleva tsasouna kiinnitti huomioni. Valitettavasti ovet olivat lukossa, mutta kyllä hirsisessä rakennuksessa aina silmä lepää. Kyseinen tsasouna on nimetty Pietarin ja Paavalin tsasounaksi. Se on komistanut hautausmaata aina 29.6.2003 asti, jolloin KP Metropoliitta Ambrosius vihki sen käyttöön. Tsasounan seurakunnalle lahjoitti Pekka ja Ksenia Kuisminin lapset vastaten kuluista. Kerrassaan hieno ele ja ennen kaikkea pitkäikäinen lahja.

Tietoa kalmiston käyttöönottovuodesta minulla ei ole, mutta eipä sitä tiedä kukaan muukaan. Ilmeisesti alueella on kuitenkin haudattu paikallisia ortodokseja satojen vuosien ajan. Itse hautausmaa sijaitsee Petriläisen suvun ja Lappeenrannan ortodoksiseurakunnan mailla. Petriläisten suku ja Koitsanlahden kyläläiset ovat vastanneet alueen hoidosta jo sukupolvien ajan....   

Rautjärvi / Kenttäsairaala A39

Taas on pari viikkoa vierähtänyt edellisestä postauksesta. Kaikenlaista käännettä tähän väliin on sitten osunutkin. Ensinnäkin pidin historiaesityksen työpaikkani Lauritsalan koulun historiasta koulumme vihkiäisjuhlissa. Paikalla oli koko kaupungin kerma kaupunginjohtajasta alkaen, sekä aina kriittiset koulumme oppilaat. Ilmeisesti se meni ihan hienosti, koska pahempia valituksia tylsästä puheesta en ole kuullut läsnäolleilta liki 500 henkilöltä. 

Tämän lisäksi kaksi ja puoli vuotta olen vältellyt koronatartuntaa hyvällä menestyksellä, mutta loppuu se tuurikin joskus! Niinpä sitten podin tähän samaan hötäkkään Ison K:n ja pakko sanoa, että voimat katosivat jonnekin kuumeen ja lihassärkyjen myötä. Nyt on ollut muutaman päivän helkatin heikko olo ja mitään kovinkaan kummoista ponnistusta en ole jaksanut tehdä. No, sainpa lopulta aikaiseksi tämän stoorin kirjoittamisen....

Rautjärven Viimolan koulun pihamaa

Suomi on täynnä paikkoja, joissa on tapahtunut menneisyydessä mielenkiintoisia ja historiallisia asioita. Yleensä näille paikoille on pystytetty muistomerkki tai -laatta kertomaan paikan menneisyydestä. Näitä paikkoja ovat valtio, kaupungit, pitäjät ja lukuisat eri aihepiirien yhdistykset paljastelleet vuosien saatossa. Hyvä, että ovat, koska muuten minun ei olisi koskaan tarvinut aloittaa Willimiehen jäljillä blogia. Siinä olisi moni mieleenpainuva reissu jäänyt tekemättä.

Liki tuhat sotilasta sai hoitoa täällä kesällä 1941

Nyt kuitenkin esittelen kohteen, joka olisi ansainnut oman muistolaatan seinään, mutta se on korvattu infotaululla, joka kertoo paikan muustakin historiasta kuin tautjärveläisten koululaisten sivistämisestä. Nyt tyhjillään seisova Viimolan koulu on aikoinaan ollut vilkaan toiminnan keskus. Sadat koululaiset ja liki tuhat jatkosodan alkuvaiheen haavoittunutta on katsellut tämän rakennuksen seiniä sisältäpäin. 

Infotaulu kertoo kaiken

Tarinaa lienee turha toistaa vaan sen voi jokainen lukea infotaulusta itse. Infotaulu on pystytetty 2019 ja se liittyy Rautjärven sotahistoriahankkeeseen. Pitänee varmaan ensi suvena perehtyä hankkeen kohteisiin tarkemmin, vaikka veikkaan vieraillleeni niistä useimmissa, kenties kaikissa?

Lappeenranta / V armeijakunnan esikunta

Tätä kirjoittaessani Ukraina on juuri valloittanut Lymanin kaupungin takaisin ja puheet ydinaseiden käytöstä lisääntyvät. Tuntuu melkoisen hullulta tuo itänaapurin toiminta. Ilmeisesti kaikki vähälläkin järjellä varustetut henkilöt ovat painaneet päänsä puskaan? Lisäksi naurattaa, että tietääkseni ensimmäisen kerran sotahistoriassa sekä puolustajan sekä hyökkääjän asukkaat pakenevat. Ukrainalaisten paon toki ymmärrän, mutta miksi venäläiset pakenevat. Eikö oman maan pelastaminen pulasta kiinnosta, kun siinä voi menettää henkensä.... No, onneksi saatiin edes vähän rajaliikennettä tilkittyä, ettei tartte noita pitkäkilpisiä katsella.

Ylämaan pappilassa toimi esikunta kesällä 1944

Samalla tavalla raja piti tilkitä kesällä 1944. Silloin tosin onnistuttiin paremmin, koska vihulaiset eivät tänne päässeet. Iso osa tässä operaatiossa oli V armeijakunnan esikunnalla, joka sai rintaman vakautettua Juustilan - Viipurinlahden alueella. Tästä syystä tämä Ylämaan vanhassa pappilassa toiminut esikunta on saanut urotyöstä oman muistolaatan pappilan seinään. Milloin ja kenen toimesta? Nuo asiat ovat itselleni tuntemattomat.

Muistolaatta 

Tällä kertaa melkoisen lyhyt postaus, mutta kun en aiheesta ihmeempää tiedä, niin mitäpä sitä jaarittelemaan....

Taipalsaari / Ilkonsaaren skiitat

Tämän sunnuntain kohde on sellainen, missä Willimies on käynyt viimeksi kaiketi kolmisenkymmentä vuotta takaperin. Varmaan olisi tullut tässä blogivuosina käytyä, jos omistaisin veneen, mutta kun en omista. Niinpä taas kerran piti käyttää hyväkseni kolmea henkilöä, joista kaksi on työkavereitani ja kolmas parhaan kaverini poika. Hienoa, että päätitte käydä tänäkin syksynä Ilkon saaressa. Heidän kuvistaan sain siten koostettua hyvät kuvat tähän kirjoitukseen. Kiitos siis vielä kerran Niko Pylkkänen, Marko Karttunen ja Catharina Moisio. Julkaisen nimenne näin, koska en enää muista kuka teistä lähetti minkäkin kuvan.....

Kukapa uskoisi, että Lappeenrannan naapurikunnan Taipalsaaren alueelta löytyy kokonainen saari täynnä ortodoksien skiittoja, jotka käsittääkseni ovat isompien luostareiden "sivukonttoreita". Voin toki olla pahasti väärässäkin, koska nämä uskonasiat eivät ole olleet elämässäni ihan päällimmäisenä tähän asti.  

Ilkon saari on Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön omistama saari Taipalsaarella. Saari on muuttunut huimasti niistä ajoista, jolloin saari oli vähän erilaisten virkistysviikonloppujen kohteena. Nykyisin pitkällä vuokrasopimuksella säätiölle siirtynyt saari on täynnä skiittoja, tsasounia ja kappeleita, joissa kävijä voi hiljentyä. Aiemminhan paikalla keskityttiin enempi metelöintiin....

Nykyisin Ilkonsaari on "skiittasaari". Siellä sijaitsee  kolme tsasounaa ja kaksi pientä kirkkoa. Saaren pohjoisimpaan osaan on pystytetty tsasounat Petsamon luostarin, Konevitsan luostarin ja Valamon luostarin "skiitoiksi". Skiittojen alkuperäinen ajatus idän kirkon piirissä oli, että niihin pystyi menemään hiljentymään ja monissa niissä asuikin erakkomunkki. Useasti ne myös laajenivat suosion myötä itsenäisiksi luostareiksi.

Mistä sitten sai alkunsa Ilkonsaaren muuttaminen skiittasaareksi? Tietysti siihen tarvittiin Saimaan taikaa ja visio, jota Athos-vuoren Pyhän Andreaksen luostarin johtaja, arkkimandriitta Efraim innostuneesti kannatti Valamon kansanopiston entisen lehtorin, teologian tohtori Hannu Pöyhönen esittäessä visionsa risteilyllä Ilkonselällä toukokuussa 2006. Efrain rohkaisi ryhtymään sanoista tekoihin ja kehittämään edelleen ajatusta Skiittasaaresta.  Lopulta Ilkonsaari vihittiin Skiittasaareksi 25.5.2009.

Ilkonsaaren siunaamisen Skiittasaareksi toimitti arkkimandriitta Efraim kreikkalaisen seurueensa ja oman papistomme avustamana. Tilaisuudessa oli läsnä runsaasti kutsuvieraita, yhdistyksen jäseniä sekä median edustajia. Arkkimandriitta Efraim myös siunasi pyhitetyllä vedellä kolmen ensimmäisen tsasounan rakennuspaikat.

Jokainen skiitta on kopio jostain luostarista, tosin pienoiskoossa. Ne ovat kaikille avoimet, joka vain pääsee saarelle. 

Staraja Ladoga Suurmarttyyri Georgioksen kappeli

Sisäkuva petsamolaisesta tsasounasta

Valitettavasti tämän skiitan ulkokuva puuttuu

Kohteena tämä Skiittasaari on enemmän kuin mielenkiintoinen ja pitäneepä itsekin piipahtaa tuolla vaikkapa omalla kanootilla ensi suvena. Jos kiinnostuit paikasta, niin kannattaa lukaista tarkemmin paikasta täältä.

Lappeenranta / Ylämaan suojeluskuntatalo

Ylämaan kohteiden esittely jatkuu. Tällä kertaa vuorossa on vuonna 1928 rakennettu Ylämaan suojeluskuntatalo.  Rakennuksessa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, koska liki kaikilla Suomen paikkakunnilta löytyy vastaavaan käyttöön rakennettu rakennus. Tämän viereltä löytyy myös vanha urheilukenttä, missä voi kuvitella tapahtuneen melkoisesti äkseerausta ja kirosanojen lentelyä. Sotilaselämäänhän kuuluu olennaisesti se, että hiki säästää verta.

Ylämaan entinen suojeluskuntatalo on vielä ryhdissään

Suojeluskuntien jouduttua lakkautetuiksi sotien jälkeen, rakennus siirtyi uudelle omistajalle, Ylämaan kunnalle. Tällöin sen toimintaan kuuluivat tanssit ja erilaiset juhlat, joita kuka tahansa sai järjestää. Se oli asetettu aikoinaan luovutuksen ehdoksi. Ongelma muuttui isoksi, kun Ylämaa liitettiin vuonna 2010 Lappeenrantaan. Yhdistymishetkellä siirtyi mukana myös lahjakirja, mikä kertoi ettei tapahtumista voi periä vuokraa vaan kaikki on ilmaista.

Lappeenranta tietenkin haluaa rakennuksesta eroon, koska se on taloudellinen rasite, mutta kukapa haluaisi sen ottaa vastaankaan, koska samalla siirtyy kulujakin. Niinpä rakennuksen kohtalo on avoinna. Lahoaako se paikalleen, vai onko Lappeenrannan kaupunki valmis sijoittamaan siihen rahaa? Veikkaanpa ettei halua.

Laatta kertoo talon historiasta

Joka tapauksessa rakennuksen kohtalo ei ole blogin kirjoituksen aiheena, vaan sen seinästä löytyvä laatta, mikä kertoo rakennuksen alkuperäisestä käyttötarkoituksesta. Toivottavasti edes sille löytyy jatkossakin paikka tältä tontilta....

Lappeenranta / Ikkuna tulevaisuuteen

No jaa, nyt on vaikea kohde kirjoittaa. Kyseessä on nimittäin uusi työpaikkani, jonne koulumme siirtyy 10.1.2022. Tarve uudelle koululle on ollut huutava jo pitkään, koska nykyiset rakennukset täyttävät homekoulun kriteerit. Niinpä uutta rakennusta on jo pitkään odoteltu, mutta nyt ei tarvitse enää kauaa odotella. Taakse jäävät ongelmien mukana myös repullinen muistoja. Olenhan punnertanut Lauritsalassa yläkoulussa historiaa ja yhteiskuntaoppia jo vuodesta 2009 lähtien. Matkalle osuu myös opetusta lukiossa samoissa tiloissa toimineessa Lauritsalan lukiossa, joka lakkautettiin keväällä 2016 vai oliko se 2017. Kuka näitä enää muistaa?

Linkittän kuvia omasta luokkahuoneistostani, jota minulle takuulla tulee ikävä! Peräseinän oppilaiden tekemät maalaukset ja mukavat teinit, teitä tulee ikävä. Maalauksien kautta olen muistanut aina teidät. En enää näe edes SaiPan logoa ensimmäisenä aamulla luokkaan tullessani. Onko kaikki siis pilalla? No ei sentään.....taakse jäävät myös päänsäryt, kaikuminen ja talvisin kylmä luokkatila. Lisäksi näen myös joka aamu uuteen kouluun tullessani hienon taideteoksen, no ainakin taideteoksen.

Ikkuna tulevaisuuteen

Uuden koulun seinään on tehty kaksi taideteosta prosenttitaideperiaatteella eli 1% rakennuskustannusten hinnasta käytetään taideteokseen. Kilpailun jälkeen toteutettavaksi valittiin Sanna - Mari Kaipion Ikkuna tulevaisuuteen. Tätä teosta katsellaan sitten vuosia ja ehkä se joskus aukenee tällaiselle piintyneelle perinteisen taiteen ystävällekin. 

Voittaessaan suunnitelun ensimmäisen palkinnon siitä kerrottiin seuraavaa: "Teos rakentaa tarinan rakennukseen. Ikkunasta tulviva valo on temaattisesti mielenkiintoinen ja samalla se tuo koulun sisätilat ja sisällön esille.

Teos tuo yksimateriaalisen tuntuiseen arkkitehtuuriin positiivisen ja värikkään lisän ilman että se hajoittaa rakennuksen identiteettiä. Oppilaat painottivat arvioissaan värikkyyden merkitystä kouluympäristössä, ja teos vastaa tähän tarpeeseen. 

Diagonaalinen välokiila on kooltaan hyvä ja ottaa kontaktin rakennuksen pystysuoriin ja vertikaalisiin rakenteisiin. Teos on mittakaavaltaan sopiva ja kutsuu lähemmäksi. "

Lisäksi seinille on tehty toinenkin teos. Se on Aiju Salmisen suunnittelema "Akkunanaakka". Jostain kumman syystä tämä nostaa hymyn aina huulilleni, kun näen sen......

Akkunanaakka