maanantai 31. joulukuuta 2012

Hyvää uutta vuotta

Huh, vuoden viimeinen päivä. Huomenna on taas kaikki kalliimpaa ja verotuskin kiristyy. Ei tee kyllä mieli juhlia pätkääkään. Tuohon soppaan kun vielä lisätään tulevat työkiireet ja tähän blogiin kuluva aika, niin jääkös tässä SaiPan peli-iltoja lukuun ottamatta vapaata lainkaan? No mihinkäs sitä vapaa-aikaa tarvitsee, jos ei ole rahaakaan. Taidan valittaa ihan turhasta? Revitään nyt vähän iloisuuttakin tähän päivään ja mennään asiaan… liitän tähän tarinaan kolme valokuvaa kohteista, jotka tulevat julkaistuksi vuoden 2013 aikana. Jännä nähdä tiedättekö mistä paikasta on kysymys?
Tässä navetassa on tehty muutakin, kuin lypsetty lehmiä. Julkaisu 9.1.2013

Melkoiset yhdeksän kuukautta bloggaamista takana. Päätös blogin aloittamisesta on ollut kuluvan vuoden ehdottomasti paras päätös. Olen saanut lukuisia uusia ystäviä, mikä onkin parasta tässä hommassa. Lisäksi olemme poikieni kanssa joutuneet perehtymään parhaamme mukaan oman kotikaupunkimme Lappeenrannan historiaan. Mielenkiintoisia asioita on putkahdellut esiin ja mitä omituisimpia tapauksia… Lappeenrannalla on ollut oma osansa kaikissa itsenäisen Suomen historian eri käänteissä ja sitä ennenkin. Näistä vanhoista asioista on aina mukava tietää lisää, kuten lukijamääristä olen ilokseni huomannut. Taitaa historia kiinnostaa yllättävän monia, vaikka Willimiehen jorinat nyt ovat mitä sattuu! Virheitäkin blogista löytyy, mutta niitä korjaillaan kunhan keritään. Tosin ei niitä virheitä montaa pitäisi olla.

Välillä on ollut vähän kisaväsymystä kirjoittamisen suhteen, mutta eiköhän tässä sinnitellä blogia eteenpäin tulevaisuudessakin? Esittelemättä on vielä melkoinen repertuaari erilaisia kohteita, mitkä saavat julkaisunsa sitten aikanaan. Taustatyön tekeminen on vaan välillä vähän hitaampaa, koska kaikista kohteista ei vaan ole tietoa saatavilla…ainakaan helpolla! Tulevaisuudessa pitänee lähteä useammin tiedonhakumatkalle kaupunginarkistoon, jos muuta kautta asiat eivät selviä. Arkistojen koluaminen onkin minulle tuttua hommaa opiskeluajoilta. Joensuun arkistosta löytyy varmaan vieläkin se tuttu tuoli, missä istuskelin viikkokaudet. Ei ole kyllä yhtään ikävä!

Monet ovat ihmetelleet, etten ole esitellyt vielä ollenkaan kahta kiinteästi Lappeenrantaan liittyvää kohdetta. Kyseisten kohteiden, varuskunta-alueen ja Saimaan kanavan, esittelyt ovat tulossa hyvissä ajoin ennen kesälomakautta….toivottavasti. Kärsivällisyyttä siis vielä.
Tämä liittyy Lappeenrantaan, vaikka onkin kuvattu Imatralla. Julkaisuajankohta syksy 2013

Toivottavasti te olette viihtyneet seurassamme tänä vuonna ja pysytte lukijoinamme myös tulevana/tulevina vuosina! Ensi vuonna(huomenna) siirrymme vähäksi aikaa entisen naapurikunnan, nykyisen itäisen kaupunginosan, elikkä Joutsenon muistomerkkien ja historiallisten kohteiden pariin. Toivottavasti osaamme noista kohteista jotain kertoakin, vaikkei meillä niistä ihmeempiä omakohtaisia kokemuksia olekaan. 
Lienee paikallisille helppo? Julkaisuajankohta kevät 2013

Kiitokset siis kuluneesta vuodesta kaikille n.32500 lukijalle ja palataan huomenna uusin voimin. Hyvää uutta vuotta kaikille. Olkaahan ihmisiksi ja varokaahan ilotulitusraketteja, ettei vahinkoja pääse sattumaan! Niin, muistakaahan myös liittyä Willimiehen jäljillä blogin Facebook-sivuston lukijaksi, niin kestätte ajan tasalla. Olen nimittäin viime aikoina innostunut noita tarinoita päivittelemään uusilla tiedoilla… Sieltä löydätte ne helpoiten! No koska kaikilla ei ole naamakirjaa, niin ne löytää myös tuolta sivussa olevasta blogiarkistosta. Olen kirjannut ne tähdellä otsikon perään.

PS. Tyrkkään tähän lopuksi julkiseen jakoon omat uudenvuoden lupaukseni, joten täältä voi seurata onnistumista! Pahojahan nuo ovat kaikki, mutta nuo Lykynlammen portaat….*#*##*!

1

1.       Elokuussa Lykynlammen olympialaiset menee viidesti aikaan 20 minuuttia! 
2.       Ostan paremman kameran
3.       Blogikirjoittelun tahti harvenee
4.       Willimies laihtuu 10 kiloa
5.       Käyn Itä-Karjalassa moottoripyörällä Iskän kanssa
6.       Willimies lukee ainakin 10 kirjaa, mitkä eivät kerro Lappeenrannasta!
7.       Vanhoja tarinoita päivitetään ajoittain, kun saamme uutta tietoa
8.       Ensi kesänä aiomme kuvata kohteita myös Lappeenrannan ulkopuolelta
9.       Keväällä 2013 juhlin viikon…eikun kaksi viikkoa SaiPan mestaruutta! 
10.   Willimieskolmikko lähtee ulkomaanlomalle, kun blogi päättyy. Malediiveille? 

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille 

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Lappeenranta / Kauskilan kappelinmäki

Täältä löytyy Kauskilan kalmisto ja Pyhän Laurin kirkko

Kauskilan kylä oli vanha Lappeen pitäjän keskuspaikka jo kauan ennen nykyisen Lappeenrannan perustamista. Kuinka vanha se on, niin se on vieläkin eräänlainen arvoitus. Tarinat kertoivat vanhasta kirkosta, joka olisi sijainnut Kauskilan kappelinmäellä Hämeenlinnan ja Viipurin välisen maantien varressa. Pitkään arvoitus säilytti salaisuutensa, mutta vuonna 2002 löytyi lopulta vanhan kirkon perustukset arkeologisissa kaivauksissa. Jo kauan ennen tätä oli selvinnyt, että alueelle oli haudattu ihmisiä satojen vuosien ajan.
Valitettavasti ammattitaitoni ei riitä kertomaan kaikkia arkeologisia hienouksia, joita paikkaan liittyy. Laitankin tuonne lopuksi useampia linkkejä, jotka vievät Kauskilasta kertoville sivustoille. Eikös vanha totuus kerro, että itseopiskelu on paras tapa oppia uusia asioita? 

Jotain tietysti pitää itsekin yrittää kertoa, joten aloitetaan historian hämäristä. 1800-luvulla alueelta kerättiin talteen muistitietoa, että alueelta oli löytynyt luita ja ”outoja kiviä”. Tämä tiedonjyvä kirjattiin ylös vuonna 1907, mutta se ei johtanut mihinkään. Sen sijaan alueen vierestä kulkevaa tietä levennettäessä vuonna 1951 löytyi runsaasti esineellisiä hautoja. Tämä sai kansallismuseon liikkeelle ja ensimmäiset arkeologiset kaivaukset suoritettiin jo 1953. Lisää esineistöä ja luita tuli päivänvaloon.
Opastaulu teksteineen. Tarkkaan kun katsoo niin Willimiehen rujot piirteet kummittelevat taulussa
Hautojen esinelöydöt viittasivat esikristilliseen hautaustapaan ja nyt ollaankin ”varmoja” siitä, että kalmistoaluetta on käytetty yhtäjaksoisesti 1100-luvulta aina 1600-luvulle asti. Alueella arvellaan olevan yli tuhat hautaa, mutta niistä on tutkittu tällä hetkellä vajaa parisataa. Haudoista löytyy siis esineitä, mutta useimmat ovat esineettömiä, mikä viittaa kristilliseen hautaustapaan. Vanhimmat esineet, joita haudoista on löydetty, osoittavat kauskilalaisilla olleen kaupallisia- ja kenties muitakin yhteyksiä Karjalaan, Savoon ja Baltiaan. Tavaroiden mukaan onkin päätelty, että kristinusko olisi saapunut alueelle idän suunnalta.
Vanha kirkkorakennus siis löytyi 2002. Se sijaitsee kalmiston välittömässä läheisyydessä ja sitä on ympäröinyt matala oja ja puinen aita, jotka ovat rajanneet kirkkomaata. Kappeli ei ollut kooltaan kovin suuri, koska aidattu alue oli kooltaan 30 metriä kanttiinsa. Sen keskellä oli pieni kappeli vai pitäisikö sanoa kappelit, koska jälkiä tulipalosta on löytynyt. Milloin tämä Lappeenrannan seudun ensimmäinen kirkko, joka oli Pyhän Laurin kirkoksi nimetty, oikeastaan rakennettiin?
Ensimmäinen muistomerkki
Muistolaatta kiven kyljestä
Tarkkaa vuotta on mahdoton tietää vähäisten kirjallisten lähteiden takia, mutta ensimmäinen nimeltä mainittu pappi oli Gudmund. Hänen pappiskautensa ajoittuu 1400-luvulle. Yksi esiin tullut vuosiluku arvaus onkin 1415, mutta on mahdollista että jo 1300-luvulla paikalla olisi ollut ensimmäinen kappeli. Omana arvauksena heitän tähän, että paikalla on ollut myös aiemmin pakanallinen palvontapaikka, koska kristinusko pyrki levittäytyessään hyödyntämään jo vakiintuneet palvontapaikat omiin tarkoituksiinsa.
Kappelinmäki oli vilkkaan kirkollisen elämän keskus, kunnes se alkoi menettää merkitystään. 1500-luvun kuluessa asutus alkoi keskittyä nykyiselle Linnoitusniemelle, joten sinne Pyhän Laurin kirkkokin siirtyi. Tästä nykyisen kaupunkialueen kirkosta olen jo tarinan julkaissutkin. Sitä pääset lukemaan täältä. Vaikka kirkollisen elämänkeskus siirtyikin pois Kauskilasta, niin vanhaa kalmistoa on silti käytetty vielä pitkään. Viimeisimpien hautausten tiedetään olevan 1600-luvulta.
Yleisnäkymä Kauskilan kalmistosta. Kalmisto etualalla ja vanhan kappelin paikka ristin vasemmalla puolella
Alueella on kaksi muistomerkkiä Kauskilan menneisyydestä. Vanhempi niistä on vuonna 1965 Lappeenrannan killan isoon kiveen kiinnittämä muistolaatta. Toinen on taas Lappeen kotiseutuyhdistyksen rakennuttama graniittinen risti ja alttari. Ne vihittiin käyttöön Laurin päivänä 10.8.2010.
Lisää kuvateksti

Ristin ja alttarin valmisti Korkea-ahon graniitista miehikkäläläinen kiviveistäjä Timo Ruoppa Kivitimo Oy:stä.

Työtä sponsoroivat Kordelinin säätiö, Lappeenrannan kaupunki, Etelä-Karjalan liitto sekä Lappeenrannan rovastikunnan muutamat seurakunnat. Pystyttäminen tapahtui talkootyönä, minkä suorittivat Hytin kylätoimikunta, Hytin VPK sekä Lappeen kotiseutuyhdistys.

Valitettavasti en osaa/uskalla tästä tämän enempää kertoa, mutta aiheesta löytyy Internetistä lukuisia hyviä sivuja. Niistä voit itse ammentaa lisää tietoa. Laitan linkit tuohon alapuolelle. Antoisia lukuhetkiä!




Rautakausi Savossa




Perheen pienimmille Kauskila peli. Sopii muuten vanhemmillekin, koska sisältää valokuvia kaivauslöydöistä. Luurankojakin mukana…







Läheisen Hytin kylän kotisivut, Kauskilatarinaa totta kai!




Loput voitte Kuuklailla ihan ite!


perjantai 28. joulukuuta 2012

Lappeenranta / Viimeinen jääkäri*



Viimeisen jääkärin synnyintalo Väinö Valveen kadun varrella

Lappeenranta on kuuluisa viimeisistä elossa olevista sotasankareista. Viimeinen Mannerheimristinritari Tuomas Gerdt asuu täällä, mutta tänään esittelyvuorossa on kuitenkin viimeinen jääkäri Väinö Valve. Hän ei ole enää elossa, mutta lappeenrantalaissyntyisenä hän viimeisen ritarin tavoin oli lajinsa viimeinen. Hänen elämäntaipaleensa päättyi 11.3.1995, mutta hänen syntymästään tulee tänään kuluneeksi tasan 117 vuotta, joten esitellään vähän tätä kuuluisaa viimeistä jääkäriä tarkemmin. Hänen palveluksiaan isänmaa tarvitsi moneen otteeseen. 

Väinö Valve(entinen Vähätupa) syntyi Lappeenrannassa 28.12.1895. Kyseisen miehen syntymätalon seinään kiinnitettiin vuonna 1993 tapahtuman takia muistolaatta. Kyseinen talo sijaitsee varuskunnan entisen pääportin kupeessa heti ensimmäisenä. Nykyisin se on remontoitu opiskelija-asunnoiksi, mutta vielä 1980-luvulla siinä sijaitsi paikallisen sotilaspiirin esikunta, joten tämän talon tiloissa sotaväenkutsunnoissa Willimieskin aikoinaan jännitti, että minne joudun sotilaspalvelukseni suorittamaan…
Väinö Valven muistolaatta

Väinö Valve ei itse suorittanut asepalvelusta täällä Lappeenrannassa Willimiehen tavoin, vaan valitsi toisen tien. Opiskeltuaan aikansa Lappeenrannassa, hän suunnisti työharjoitteluun Helsinkiin venäläisille sotalaivoille. Kokemuksen karttuessa hänet valittiin ensimmäisten joukossa Tampereen teknilliseen opistoon. Parin vuoden opiskelujen jälkeen hän päätti lukuisten muiden suomalaisten nuorten tavoin lähteä hankkimaan sotilaskokemusta jääkärinä Saksasta keväällä 1916. Tämä ratkaisu teki hänestä maanpakolaisen, jonka tulevaisuudesta ei ollut tietoa. 

Monien vaikeiden vaiheiden jälkeen hän onnistui ylittämään jäätä pitkin Merenkurkun ja pääsi Ruotsiin, vaikkakaan matka ei ollut helppo. Ruotsiin päästyään matka jatkui kohti Saksaa. Matkan määränpää oli 60 kilometriä Hampurista sijaitseva Lockstedter lager. Täällä jääkärialokas Valve aloitti sotilaspalveluksensa vapunpäivänä 1916. Vajaan kahden vuoden sotapalveluksensa aikana Valve osallistui taisteluihin Preussin jääkäripataljoona 27 joukoissa, taistellen mm. Libaussa.

Suomeen jääkäri Valve palasi pääjoukon mukana 25.2.1918 keskelle sotaa. Kuolemaansa asti Valve sanoi sen olleen vapaussota, josta tuli kansalaissota. Hän kertoi myös suorasukaisesti, että sodan hävinneen osapuolen kohtelu sodan jälkeen oli virhe. Hänen mielestään heidät olisi pitänyt vapauttaa ja hoitaa oikeudenkäynnit myöhemmin. Valitettavasti Valven näkemyskanta ei päässyt esiin ja punaisten kohtalona oli joutua väkivaltaisen puhdistuksen kohteeksi. Tämä vaivasi Valven mieltä pitkään, eikä hän muuttanut mielipidettään tästä asiasta. Täältä voit katsoa multimediaesityksen Vapaussodan taustoista, tapahtumista ja seurauksista.

Valve jatkoi Suomen armeijan palveluksessa Suomen tykistökoulun opettajana, sittemmin raskaan tykistörykmentin komentajana, rannikkotykistön komentajana, rannikkopuolustuksen päällikkönä, sekä lopulta meripuolustuksen päällikkönä ja merivoimien komentajana. Tehokkaana johtajana hän teki Suomen laivastosta yksikön, mikä osallistui menestyksellä sotatoimiin niin talvi- kuin jatkosodankin aikana. Tehtävän suorittamista ei ainakaan haitannut hänen roolinsa Mannerheimin luottomiehenä.

Valven siirtymiseen siviilitehtäviin antoi sysäyksen Mannerheimin pyyntö ryhtyä sotainvalidien veljesliiton puheenjohtajaksi jo sodan aikana vuonna 1943. Lisäksi hänen tehtäviinsä kuuluivat vapaussoturien huoltosäätiön(nykyisin Vapaussodan perinneliitto) johtaminen. Siviilityöt eivät kuitenkaan alkaneet vielä, vaan vuoden 1944 lopulla hänet nimitettiin Suomen puolustusministeriksi. Tässä tehtävässä hän joutui toteuttamaan Moskovan rauhansopimuksen kohtuuttomia ehtoja, kuten armeijan kotiuttamisen. 

Hänen sotilasuransa päättyi episodiin Helsinkiin sijoitetun liittoutuneiden valvontakomission johtajan Zdanovin kanssa . Zdanov vaati Valvelta Suomen laivaston salaisia merikortteja, mutta Valve kertoi niiden olevan paremmassa tallessa! Tähän päättyi kovia kokeneen soturin ura.

Tämän jälkeen hän siirtyi pankkialalle, toimien alalla reilut kymmenen vuotta lukuisten luottamustehtäviensä ohella. Vanhaa sotaratsua ei kuitenkaan unohdettu, vaan hänet ylennettiin puolustusvoimain lippujuhlan päivänä vuonna 1992 täyteen kenraalin arvoon. Tämä varmasti lämmitti vanhan sotilaan mieltä, koska hän ei koskaan luopunut seuraamasta puolustusvoimien kehitystä ja maailmanpolitiikkaa. 

Viimeinen jääkäri Väinö Valve kuoli 11.3.1995 ja hänet haudattiin sotilaallisin kunniamenoin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle. Paikalla oli myös koko maamme korkein johto, kuten isänmaan urhoollisen puolustajan tapauksessa pitääkin!

Tämä kirjoitus päättyy nyt tähän, mutta ensi suvena meillä olisi tarkoitus vierailla Väinö Valven muistomerkillä Helsingissä. Liitän ne kuvat sitten tänne…tietysti jos joku blogimme lukija haluaa nimensä palkattomien assistenttien listaan, niin mielellämme julkaisemme lähettämäsi kuvat Väinö Valven muistomerkistä! Säästämmehän isot rahat bensalaskussa…

Päivitys: Ei taas tullut samantien mieleeni, mutta viimeinen Jääkäri ansaitsee Jääkärimarssin!

Sibeliuksen Jääkärimarssi


torstai 27. joulukuuta 2012

Lappeenranta / Musiikkiopisto



Nykyisin musiikkiopiston tiloina, mutta aiemmin kansakouluna ja sitä ennen Lappeen pappilan virkatalona


No niin... Huomasin juuri, että unohtui eiliseen tarinaan liittää kuva Lappeen vanhasta pappilasta, mikä purettiin ja kasattiin uudelleen. Kyseinen rakennus on vieläkin pystyssä ja toimii nykyisin musiikkiopiston tiloina. Alkuperäinen tarkoitus oli kuitenkin sen hyödyntäminen kansakouluna. Se aloitti toimintansa kaupungin ensimmäisenä kansakouluna v. 1876. 

Alkuperäisessä kuosissa se ei enää ole, vaan sitä laajennettiin muutamalla lisähuoneella jo parin vuoden päästä. Seuraava muutos tuli vuonna 1894, jolloin oli taas tarvetta muutamalle lisähuoneelle. Ilmeisesti koulussa on ollut melkoinen lauma opinhaluisia lappeenrantalaisia!


Lienevät nuo rakennuksen vanhimmat hirret nähneet ja kuulleet kaikenlaista!

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Lappeenranta / Lappeen pappila



Lappeen pappila

Lähellä Lappeenrannan keskustaa sijaitsee vanha Lappeen seurakunnan pappila, jonka tarina ansaitsee tulla kerrotuksi. Pappilan historia ulottuu satojen vuosien päähän, joten siltäkin osin kriteerit täyttyvät. Siis asiaan. 

Syntyperäisenä kaukaalaisena Willimiehellä on tähän pappilaan omaakin kokemuspohjaa. Omassa nuoruudessani se seisoi hylättynä ja pimeänä keskellä pusikkoista pihamaata. Se muistutti aitoa kummitustaloa ja kuulemma siellä kummittelikin. No koskaan en ihka oikeaan kummitukseen törmännyt, mutta ei me natiaisina tosin menty lähellekään taloa. Kierrettiin pulkkamäkeenkin melkoinen lenkki, jottei olisi törmätty isojen poikien kertomiin kummituksiin. Huijasivat meitä! Eihän siellä mitään kummituksia tietenkään ollut, mutta tarina upposi meihin täydestä. Saakelin Tape ja Pete, kosto elää!

No nämä minun nuoruusvuoteni olivat pappilan surkeinta ajanjaksoa, mutta nyt kaikki on taas toisin ja pappila kukoistaa sekä on takuulla näkemisen arvoinen. Ilmankos parkkipaikka pullistelee autoja viikonloppuisin, koska se on suosittu juhlien pitopaikka. Muutaman kerran on Willimieskin poikineen joutunut vierailemaan täällä Ruustinnan palveltavana, tosin ikävissä merkeissä.
Lappeen pappilan pihapiirissä voi törmätä jäniksiin

Pappilan historia ulottuu siis satojen vuosien päähän. Ensimmäisen pappilan sijaintipaikkaa ei tarkalleen edes tiedetä, mutta perimätiedon mukaan Hanhijärven kylän Partasen talon mailla se olisi sijainnut. Paikan sijainti olisi ihan mahdollinen, koska silloin se olisi ollut lähellä Kauskilan kylässä sijainnutta alueen ensimmäistä kirkkoa. Tästä kirkosta olisi tarkoitus julkaista tarina muutaman päivän kuluttua. Tänne kuitenkaan pappila ei jäänyt pysyvästi, vaan siirtyi kirkon mukana nykyisen Lappeenrannan keskustan alueelle. Syynä tähän muuttoon oli tietenkin kirkon perustaminen Lappeenrannan linnoitukseen. Tämä kirkkohan on jo esitelty, joten tarinan voit muistin virkistämiseksi lukaista täältä.
Entisen pehtoorin talossa sijaitsee taidelainaamo

Tämänkään pappilan tarkkaa sijaintia ei tiedetä, mutta nykyisen Patria-hotellin alapuolinen Pusupuisto on ilmeisesti sijainnut lähellä pappilaa. Mahdollisesti tarkka sijainti on ollut jossain nykyisen sataman alueella. Lappeenrannan kasvaessa pappila joutui asutuksen ympäröimäksi, jolloin muutto oli taas edessä. Uudeksi sijaintipaikaksi valikoitui Kimpisenniemi ja muuttovuosi oli 1776. Edes tämän pappilan tarkkaa sijaintia ei tiedetä, mutta olen joskus kuullut sen sijainneen nykyisen Neulasepänkadun kieppeillä. 
Pehtoorin talon katolla on hauskoja musikantteja

Sijainti on mahdollinen, koska melko nopeasti selvisi, ettei pappilalle vieläkään löytynyt pysyvää kotipaikkaa. Aiemmin esittelemäni Kimpisen linnoitusrakennelmat tulivat pappilan maille ja pappilaa kohti oli suunnattuna tykkejä. On siinä mahtanut pappilan lehmätkin lypsää kermaa, kun venäläiset ovat harjoitelleet tykillä ampumista! Vaan ei auttanut mikään ja taas piti muuttaa…

Rakennus purettiin ja siirrettiin muutaman kilometrin päähän Kahilan kylään, Montosen talon maille. Ensimmäinen asukas uudessa pappilassa oli kirkkoherra Löfberg, joka muutti tänne vuonna 1807. Siis samalle paikalle, missä pappila on edelleenkin. Tämä vanhasta pappilasta kasattu rakennus toimikin pappilana aina 1800-luvun loppupuolelle, jolloin oli aika rakentaa uusi pappila. 
Pappilan navetta on taidenäyttelyiden pitopaikka

Muolaasta paikkakunnalle muuttanut uusi kirkkoherra Johan Mathias Hackzell laittoi tuulemaan ja aloitti uuden pappilan rakentamisen saadakseen arvolleen sopivat tilat. Neljä vuotta kirkkoherrana oltuaan, hän pystyi muuttamaan uusiin edustaviin pappilan tiloihin vuonna 1875. Tämä on siis se rakennus, joka on pystyssä yhä edelleen. Itse asiassa rakennus ei ole täysin alkuperäisessä muodossa, koska hirsikehikon täytyy antaa painua, ennen kuin ulkovuoraus voidaan tehdä. Lopulta vuonna 1884 rakennusmestari Holopaisen valvovan silmän alla rakennus sai ulkovuorauksen ja siihen tehtiin muitakin pieniä korjauksia.

Pappilan ympäristö on kuitenkin kokenut melkoisia muutoksia. Viime vuosisadan alkupuolella pappilaan kuului maata yhtensä 1378 hehtaaria. Kyseessä on siis ollut melkoinen maatalousyksikkö, josta pappila on saanut varoja rakennusten ylläpitoon ja henkilökunnan palkkoihin. Työvoimavaltaisena suurena yksikkönä pappilan alueella olikin rakennuksia aiemmin paljon. Tietojen mukaan niitä olisi ollut pappilan läheisyydessä yli kaksikymmentä. Osa on siis vuosien saatossa kadonnut jonnekin.
Eräs pappilan piharakennuksista, mikä on parhaat aikansa jo nähnyt

Omalla arvovallallaan seurakunnan kirkkoherrat vaikuttivat ympäristön asenteisiin ja tekivät erilaista sivistystyötä. Maatalouden mallitilana sieltä annettiin neuvoja viljelijöille, edesautettiin koulujen rakentamista ja toimipa alueen ensimmäinen kirjastokin pappilan tiloissa, joten sivistävä vaikutuskin levisi ympäristöön.

Monet kohtalot tämä pappila on joutunut kokemaan, mutta se on selvinnyt niistä kaikista. Sisällissodan aikaan pappilaa ei ryöstetty, eikä kajottu muutenkaan. Silloinen kirkkoherra Alfons Lönnroth antoi vapaaehtoisesti punakaartille hevosen ja heiniä, koska hänen mukaansa luovuttaminen oli solidaarista, koska muiltakin vietiin. Useimmat papiston edustajat siirtyivät valkoisten linjojen taakse turvaan, mutta Lönnroth jäi pappilaan pitääkseen huolta kirkon omaisuudesta. Hänen henkilökohtaiset suhteensa paikalliseen punapäällikkö Viktor Ripattiin auttoivat varmaan omaisuuden varjelemisessa. Sodan jälkeen Lönnroth joutui tosin vaikeuksiin tästä sodan aikaisesta puolueettomuudestaan. Tämä papiston edustajana Romanovien 300-vuotisjuhlallisuuksissa Moskovassa v.1913 mukana ollut kirkkoherra jatkoi kuitenkin toimessaan vuoteen 1928 asti.

Pappilan alamäki alkoi 1950-luvun aikana, jolloin Suomen valtio alkoi verottaa raskaasti pappiloita. Silloinen kirkkoherra Gummerus jatkoi maanviljelystä 1950-luvun alkupuolelle, mutta muutti lopulta Lappeenrannan keskustaan uuteen virka-asuntoon vuonna 1955. Lopulta pappila myytiin kaupungille 1960-luvulla, jolloin sinne tehtiin vuokra-asuntoja. Tätäkään aikaa ei kestänyt kauaa, vaan lopulta se hylättiin ja jätettiin luonnon armoille, mutta vanha pappila ei antanut periksi. Pikkuhiljaa 1990-luvun aikana pappilan tiloja kunnostettiin taiteilijoiden galleriatiloiksi. Lopulta pitäjänneuvos Kerttu Kalliosaaren, joka Willimiehilläkin on ilo ja kunnia tuntea, aloitteesta vanha pappilan päärakennuskin päätettiin korjata. Voisi kai sanoa, että viime hetkellä, kun vuosina 2004 ja 2005 tehdyt korjaukset toteutettiin. 

Vaan mihin se edellinen pappila joutui? Tarkoitan sitä, mikä siirrettiin Kimpisenniemeltä pappilan uudeksi virkataloksi. No sen kohtalo oli joutua puretuksi vielä kerran. Ennen vaan oltiin käytännöllisiä ja rakennus siirrettiin uuteen paikkaan Taikinanmäelle kansakouluksi. Siellä se on vielä tänäkin päivänä, musiikkiopiston pihamaalla olevassa vanhassa rakennuksessa, jota on myöhemmin laajennettu.
 

maanantai 24. joulukuuta 2012

Lappeenranta / Tuntemattomat sankarivainajat*


Tuntemattomat sankarivainajat, jotka on tuotu pitkältä sotaretkeltä takaisin kotiin

Se on sitten jouluaatto ja täällä blogissa on varmaan melkoisen hiljaista, mutta pitäähän se uusi kirjoitus siitä huolimatta julkaista. En löytänyt mitään jouluun linkittyvää lappeenrantalaista aihetta, joten nostetaan esiin vähän tuntemattomammaksi jäänyt aihe, joka koskee lukuisia suomalaisia. 

Kyseessä on nimittäin Venäjältä viime vuosikymmeninä löytyneiden tuntemattomien suomalaisten sankarivainajien paluu kotimaahan. Heidän yhteiseksi lepopaikakseen valittiin Lappeenrannan sankarihautausmaa ja siellä nämä reilut 600 sankarivainajaa lepäävät viimeistä lepoaan. Todennäköisesti heitä tulee vielä enemmänkin, koska heitä löytyy edelleen jatkuvissa etsinnöissä jatkuvasti lisää.

Heidän karussa harmaagraniittisessa hautamuistomerkissään lukee seuraava teksti:

”Tähän on saatettu haudan lepoon

Venäjältä etsinnöissä löydettyjä

toisessa maailmansodassa kaatuneita

kentälle jääneitä suomalaisia

sankarivainajia

Vuonna 1993 109 tuntematonta

Vuonna 1994 91 tuntematonta

Vuonna 1995 151 tuntematonta”
                                                          Suomen valtio

Tämän jälkeen kiven päivittäminen on ilmeisesti jäänyt kesken, koska vainajia on haudattu haudan lepoon yhteensä yhdeksän kertaa kokonaismäärän noustessa yli 600 sankarivainajan. Onkohan Suomen valtio unohtanut hoitaa osuutensa tämän muistomerkin päivittämisessä?

Näin jouluaattona heidän, niin kuin muidenkin sankarivainajien haudoille sytytetään kynttilöitä ja viedään kukkia. Lisäksi soihtukulkue saapuu hartaushetkeen sankarivainajien keskelle illanhämärässä klo 17.00. Lienee Willimiehenkin syytä lähteä kantamaan soihtua tänä jouluna? Onkin viime vuosina jäänyt melko harvoihin kertoihin tämä jouluun liittyvä perinne. 

Nyt lienee kuitenkin syytä hiljentyä muutamaksi minuutiksi kuuntelemaan Kari Tapion tulkintaa.

                            
Hyvää joulua kaikille!

T. Willimieskolmikko

Päivitys: Valitettavasti tämänkin tarinan päivitys on jäänyt näin kesähelteillä tekemättä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Aivan ensiksi kiitokset blogin assistentti Jarkko Ritalle, joka kerkesi ottamaan seuraavat valokuvat omien työtehtäviensä ohella kaatuneitten muistopäivänä 19.5.2013 Lappeenrannan sankarihautausmaalla.
42 arkkua odottaa haudan lepoon pääsyä

Juhlava, vaikkakin surullinen, tilaisuus alkoi muistojumalanpalveluksella, minkä jälkeen oli vuorossa talvisodan sekä jatkosodan suomalaisten sotilaiden siunaaminen haudan lepoon. Kyseisiä vainajia oli 42, joista viisi oli tunnistettu DNA-tutkimusten avulla. Talvisodan sankareita heistä oli 29, joiden jäännökset löydettiin vuosina 2007-2011 etsinnöissä, mitkä keskittyivät Vuosalmen ja Leipäsuon alueille. Jatkosodan aikuisten sankareiden jäännökset ovat pääasiassa Talin-Ihantalan alueelta, missä ratkaistiin Suomen kohtalo kesällä 1944 kiivaissa taisteluissa.
Kadettikurssi 99. maasotalinjan kadetit kantoivat sankarivainajien arkut yhteishautaan
Paikalla oli runsaasti yleisöä

Vainajien siunaamisesta vastasi puolustusvoimien kenttäpiispa Pekka Särkiö yhdessä sotilaspapiston ja Lappeenrannan seurakuntayhtymän papiston kanssa. Valtiovallan edustajana paikalla oli eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma.
 
Yhdellä tunnistetuista vainajista oli oma hautapaikka odottanut yli seitsemänkymmentä vuotta haudan lepoon laskemista. Kyseinen lappeenrantalainen Emil Seppänen siunattiin kotimaan multiin arvovaltaisen kutsuvierasjoukon ja omaisten läsnäollessa. Seppänen menehtyi v. 1940 Taipaleenjoella, mutta hänen sodasta paluunsa venähti 73 vuoden mittaiseksi. Nyt hän on kuitenkin palannut kotiinsa. 
Emil Seppäsen viimeinen matka 
Emil Seppäsen viimeinen matka kadettien kanssa