lauantai 22. joulukuuta 2012

Lappeenranta / Tuntemattomat sotilaat

Tuntemattomat sotilaat
Willimiehet aloittivat eilen joululoman ja nyt on aika lakata kiirehtimästä, vaikka nämä joulunaluspäivät ovatkin yhtä hössötystä. Blogissa tämä ”rauhallinen” jouluaika ilmenee niin, että siirrymme kohteisiin, joissa kunnioitetaan vainajia.
Tämän bloggaamisen aikana on kierretty läpi kaikki Lappeenrannan hautausmaat ja useita kohteita niistä esiteltykin. Nyt vuorossa viimeiset, joita olemme tarkoituksella säästäneet tähän joulun aikaan. Joten mennään taas kerran Lappeenrannan sankarihautausmaan kivisten aitojen sisäpuolelle, koska tänään esittelyvuorossa on tuntemattomiksi jääneiden sotilaiden hautapaikka.
Punainen graniittinen hautatyyny kertoo seuraavan sanoman:
”Tässä hautausmaassa lepää 101 sodissa 1939-40 ja 1941-44 kaatunutta tuntemattomaksi jäänyttä sankaria, jotka ovat antaneet henkensä isänmaan vapauden puolesta.”
Ei tähän viestiin minulla ole ainakaan mitään lisättävää. Jäinpähän vain pohtimaan, että on ollut onnea saada elää Suomessa, missä elinaikanani ei kenenkään ole tarvinnut tositilanteessa tarttua rynnäkkökivääriin. Toivottavasti tämä olotila jatkuu tulevaisuudessakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita