Kivennapa / Uuden hautausmaan muistomerkki

Tällä kertaa siirrytään Karjalan kannaksen Kivennavalle. Kyseisen paikkakunnan kirkon mäen muistomerkit olen esitellyt jo aiemmin, mutta kun paikalla käydessä tämä kohde unohtui. No, kaatosateellakin oli oma merkityksensä.... Lisäksi tiesin, että tulen liikkumaan täällä päin vielä moneen kertaan, niin pitihän se pysähtyä täällä 5.7.2018, kun palasin poikani kanssa Pietarista Futiksen MM-kisoista kotio. Näkipähän poikani samalla kertaa vähän suomalaista historiaa Kivennavalla.

Kivennavan uuden hautausmaan muistomerkki 5.7.2018

Kyseessä on Kivennavan uuden hautausmaan muistomerkki kilometrin päässä kirkonmäeltä. Tänne Kivennapaseura ry. on paljastanut muistomerkin, joka kertoo paikan suomalaisesta historiasta. Kyseisellä paikalla sijaitsi hautausmaa, jonka toiminta alkoi vuonna 1916 ja viimeiset suomalaiset haudattiin hautuumaahan kesällä 1944. Perinteiseen tapaan muistomerkki on kaiverrettu isoon luonnonkiveen. Kivessä on teksti kahdella kielellä ja siinä on myös kartta, joka kertoo hautausmaan paikan. Se onkin helppo hahmottaa tienristeyksen takia.

Valkoinen teksti näkyy muistomerkissä hyvin....

Itse en käynyt hautausmaalla kävelemässä, vaan tyydyin nappaamaan kuvat muistomerkistä. Toivottavasti joku lukijoista osaisi vielä kertoa, koska muistomerkki on paljastettu?

Kivennapa / Lipolan kylän muistomerkki

Lipolan kylä sijaitsi aivan Suomen ja Neuvostoliiton rajalla. Asutusta täällä oli ennen sotia 77 talon verran ja asukkaita oli yhteensä kolmisensataa. Nykyisin kylässä ei ole mitään toimintaa, vaan alue on täysin autio. Siksipä onkin outoa, että tänne on pystytetty muistomerkki kertomaan Lipolan kylästä. No, onhan sitä kerrottavaa, koska aluehan oli 1920-luvulla salakuljettajien kultamaata.

Alueen väestö sai elantonsa Suomen itsenäistyessä pääosin Pietarin kaupasta ja venäläisiltä huvila-asukkailta. Niinpä yhteydet olivatkin tiiviimmät Inkerin kuin Suomen suuntaan ja kanssakäyminen oli paikan tapana, minkä raja sitten esti. Itsenäistymisen jälkeen pystytetty raja pienensi aluksi mahdollisuuksia hankkia elanto. Oli siis aika ryhtyä laittomiin puuhiin.... 

Vallankumouksen jälkeen Pietarissa oli huutava pula kaikesta tavarasta ja matkat kiinnostivat lipolalaisia kuin muitakin rajaseudun asukkaita. Taloudellinen hyöty reissusta oli huomattava, joten kaikki kynnelle kykenevät alkoivat käydä rajan takana "liikematkoilla". Eniten tavaraa virtasi juuri Lipolan ja Sirkiänsaaren metsäalueiden kautta. Toiminta oli ammattimaista ja siinä oli mukana paljon väkeä. 

Muistomerkin tekstinä lukee "Tällä alueella oli vanha Lipola niminen rajakylä. Muistaen menneisyyteen kadonneet Karjalan kylät. Karjala-historian ja seuduntutkimusyhdistys 1993. (Kuva Antti Katainen)

Lipolassa ja Sirkiänsaaren tullipiireissä tehtiin paljon takavarikkoja, mutta vuoden 1920 kieppeillä takavarikot loppuivat. Syynä oli tullimiesten ja rajavartijoiden ryhtyminen itse salakuljettajiksi! Lipolan suojeluskunta myös suojeli oman kylän salakuljettajia,koska se lisäsi yhteisön hyvinvointia. Pikku hiljaa toiminta kuitenkin loppui, koska rajaa vartioitiin entistä tiukemmin molemmin puolin rajaa.

Nykyään Lipolan ainoa nähtävyys on entisen Lipolan kylän muistomerkki. Sen jalustana toimii entisen tullivartija Mikko Pyykön sementtinen porraskivi. Muistomerkin on pystyttänyt pietarilainen Karjala-historian ja seuduntutkimusyhdistys vuonna 1993. Joku ei ole ilmeisesti tykännyt tästä jämäkästä muistomerkistä, koska sitä on ammuttu muutaman kerran.....

Kivennapa / Kivennavan kirkonmäki

Lähdettyämme Ristikiveltä kiireen vilkkaa lentäviä vihollisia pakoon ajoimme suoraan Kivennavan kirkonkylälle, joka nykyisin tunnetaan nimellä Pervomaiskoje. Saapumisemme Kivennavalle ei aiheuttanut sen kummempia ajatuksia, vaan halusimme mahdollisimman nopeasti päästä entiselle kirkonmäelle kuvaamaan paikalla olevat muistomerkit. Se ei ollutkaan kaikkein helpoin tehtävä, mutta löytyihän se oikea reitti lopulta.

Kivennavan kirkonkello syksyllä 1941 (SA-kuva)

Kivennavan kirkosta ei ole mitään jäljellä syksyllä 1941 (SA-kuva)

Ensimmäisenä näkyviin tuli aivan hemmetin ruma kulttuuritalo, joka on rakennettu aivan entisen kirkon naapuriin. Siihen auto parkkiin ja nousimme portaat ylös vanhalle kulttuuripaikalle, missä nyt ei sen kummempaa ollut nähtävissä. Jotain kuitenkin, koska olimmehan saapuneet Kivennavan kuudennen kirkon muistomerkille.

Kivennavan kulttuuritalo ja uskollinen kulkupelini kirkonmäeltä kuvattuna

Kivennapa kuului aikoinaan Pyhäristin pitäjään ja ensimmäisen kerran nimeä Kivennapa käytettiin asiakirjassa vuonna 1445. Samoihin aikoihin lienee rakennettu Kivennavan ensimmäinen kirkko, jonka paikasta ei ole säilynyt mitään tietoa. Toinen kirkko sijaitsi ilmeisesti Hanttulan kylässä Vuotjärven rannalla. Kumpikin joutui venäläisten polttamaksi, joten niistä ei ole mitään jäljellä. Kivennavan kolmas kirkko tuhoutui 1700-luvun alussa Pietari Suuren valloittaessa Karjalan kannaksen. Se sijaitsi Hanskasuonmäellä.

Kaikki muistomerkit ovat vierekkäin

Kivennavan neljäs ja viides kirkko olivat lyhytaikaisia. Neljäs rakennettiin vuonna 1726 ja 16.6.1755 oli jo uuden eli viidennen kirkon peruskivi paikallaan. Käyttöön tämä viides kirkko otettiin vihkimisseremoniassa 12.5.1756. Se ei kuitenkaan ollut pitkäikäinen, vaan se rapistui melko nopeasti. Syytä tähän en tiedä. Joka tapauksessa uutta kirkkoa alettiin rakentamaan 1804 ja se valmistui lopulta vuonna 1812 ja vihittiin käyttöön Pietarin päivänä 29.6.1812. Kirkon suunnittelijasta ja rakentajista ei ole säilynyt tietoja.

Ikuisuuden portti edestä

sivulta

takaa

Kirkkoa muutettiin vuonna 1904 ja se sai oman kellotapulin, mihin hinattiin välittömästi uudet Saksasta tilatut kolme kirkonkelloa. Urut kirkko oli saanut jo 1887, mutta niitäkin modifioitiin 1903, jolloin niistä löytyi 16 äänikertaa. Sellaisena Kivennapalaiset tunsivat oman kirkkonsa ja olivat siitä ylpeitä. Valitettavasti ajat muuttuivat ja jo talvisodan ensimmäisinä päivinä kirkko tuhoutui kaikkine sisällä olleine välineineen.

Ikuisuuden portin oikealla puolella on muistotaulu

Tämän avulla löytää kohteet

Jatkosota kuitenkin muutti taas Kivennavan kirkollisen tilanteen, koska se oli yksi harvoista pitäjistä, joiden kirkolliset palautuivat ennalleen jatkosodan aikana. Pienen matkan päähän Linnamäelle nousi nimittäin uusi kirkko, jonka rakensivat Kivennavan pitäjän vallanneet kenraali Pajarin joukot. Se valmistui kapteeni Matti Lampenin piirustusten mukaisesti ja se vihittiin käyttöön 26.9.1943. Valitettavasti sitäkään ei ole enää olemassa, enkä viitsinyt käydä sen rauniolla, koska siell ei tietääksemme ole yhtään muistomerkkiä.

Ilmari Pimiän runo kiveen hakattuna

hautakiven kappale

Yksi harvoista löytyneistä

hautakivi

Nykyisin Kivennavan kirkonmäellä on muutama muistomerkki ja komein on Kivennapaseuran pystyttämä Kauko Ilosen ikuisuuden portti, joka paljastettiin 1993. Sen ympäriltä löytyy muutama muukin muistokivi, joista en löytänyt sen kummemmin tietoa. Sen sijaan vanhalta hautausmaa-alueelta löytyy vielä Katri Paavolaisen hautamuistomerkki sekä muutama hautakivi. Sankarihautausmaa sen sijaan on nykyisin Pervomaiskojen kulttuuritalon parkkipaikan alla. 

Kirkon paikka

Hautausmaan yli menee sähkölinja. Tosin ei täällä ole enää juuri mitään

Katri Paavolaisen hautamuistomerkki

Komeahan tuo on

Ihme että edes tämä on säästynyt

Kun kaikki merkittävä Kivennavalla oli nähty, niin päätimme lähteä kohti kotia muutamalla stopilla. Me emme toimi kuin Formulakilpailut yhdellä stopilla....

Kivennapa / Ristikivi

Paluumatkalla Vaskelovosta Larin Parasken kotikylästä tarkoituksemme oli löytää tulomatkalla huomaamattamme jäänyt polku, joka johtaa Ristikivelle. Tuolloin ajoimme tyylikkäästi ilmastoidulla autollamme ohitse paikkaa huomaamatta, joten nyt köröttelimme tosi hiljaa, jotta huomaisimme paikalle vievän reitin. Yhden harharetken jälkeen kyseinen paikka löytyikin ja hyppäsimme autosta keskelle saatanallista hyttysparvea. Tämä on näitä bloggaamisen riemuja.

Ristikiven kyltti ei ole kovin erottuva

Harvoin Venäjältä löytää näinkään hyviä opasteita

Polku kohteelle alkoi tienlaidasta löytyvää sillantapaista hyödyntäen, minkä jälkeen polku laajeni melkoisen leveäksi metsään hakatuksi aukoksi. Syykin siihen on selvä, koska tätä linjaa pitkin kulki aikoinaan Suomen ja Neuvostoliiton välinen rajalinja Tartossa 1920 sovitun sopimuksen mukaisesti. Käsittämätöntä, kuinka liki 80 vuotta toimettomana ollut rajalinjaus on niin selkeästi vieläkin havaittavissa maastossa!

Tästä alkoi matka Ristikivelle

Vanha rajalinja Suomen ja Neuvostoliiton välillä

Oikea ristikivi vasemmalla ja muistomerkki etuvasemmalla

Kävelimme hyttysiä läiskien vielä reilut parisataa metriä eteenpäin, mistä löysimme muistomerkin, Ristikiven. Oikeammin ristikivi on tämän muistomerkin takana sijaitseva iso luonnonkivi, joka on toiminut rajakivenä vuosisatojen ajan. Ensimmäisen kerran se toimi rajakivenä 1323 lähtien sovitun Pähkinäsaaren rauhan rajana. Siksipä muistomerkkiin onkin kirjoitettu:"Ruotsin ja Suur-Novgorodin välisen vuonna 1323 solmittuunn Pähkinäsaaren sopimukseen perustuvan ensimmäisen rajan rajamerkki" 

Historiallinen paikka

Eriskummallisen muotonsa takia takana olevaan kiveen on kilkutettu risti rajamerkiksi....kuva siitä epäonnistui

Muistokivi ei ole iso

Myöhemmin kyseinen kivi toimi siis myös rajalinjan merkkinä ja sillä onkin suuri historiallinen merkitys. Siksi tälle paikalle onkin pystytetty venäläisen Karelija - Karjalankannaksen historiallisen seuran toimesta muistomerkki. Paljastusvuosi on jäänyt minulta selvittämättä. Kenties joku lukijoista osaa taas auttaa. 

Ristikiveä vastapäätä entisellä Suomen puolella on myös rajamerkki

Suomalaiset ovat kaivertaneet kiveen numeron

Lienee rajapyykki 3

Me taas pakenimme kohti autoa aivan hemmetin kovaa, koska lentävät viholliset olivat verenhimoisia....

Tammiselkä / Suomen lippu*

Kesällä 2017 kurvailin jonkun verran Karjalan kannaksella, mutta aika vähiin tuo jäi, syistä joista en halua julkisesti kertoilla kaikelle kansalle. No, jäipähän ensi suveksi enemmän kuvattavaa! Tarkoitus olisikin saada ensi suvena kuvattua kaikki kannakselta tietämäni kohteet ja siirtyä pikkuhiljaa Laatokan pohjoispuolelle, minne aion mennä assistentti Pirhosen Lada Nivan kyydillä. Voinpahan keskittyä kerrankin kartturin rooliin ja pitää huolta nestetankkauksesta....

Siellähän se kivenmurikka on

Laatokan pohjoispuolella onkin paljon kohteita kuvattavaksi ja turha kuvitellakaan, että saisin ne kuvattua yhden kesän aikana. Se ei ole mahdollista, mutta onhan noita muitakin kesiä kuvausreissuille. Voihan tuo olla, että joku reissu heitetään Williladynkin kanssa noilla tanhuvilla, mutta saas nyt nähdä. Siellä on omat haasteensa!

Vaikka ajatukset nyt karkasivatkin Laatokan pohjoispuolelle, niin palataan silti Karjalan kannakselle Mainilan kylän pohjoispuolelle. Ennen sotia Kivennavan pitäjän valtakunnan rajan kupeessa oli noin 50 talon kokoinen Tammiselän kylä. Muutenhan tuo nyt ei ollut silloin, kuten ei ole vieläkään kovin kummoinen paikka. 

Suomen lippu oli kuorrutettu punaisella maalilla

Tienvarrella kasvaa talojen kupeessa saatanalliset määrät jättiputkea ja siellä ihmiset yrittävät kitkutella jokapäiväistä leipäänsä. Muutama teollisuushallikin kylän alueella oli, mutta me etsimme jotain muuta, nimittäin tienvarren suureen kiveen maalattua Suomen lippua, jonka yläpuolella lukisi Tammiselkä. Löytyihän se lopulta, mutta joku paikallinen oli käynyt huitaisemassa punaisella maalilla Suomen lipun peittoon. Ei mikään jättiyllätys, koska itse tekisin saman jos naapurustoon iilmestyisi sirppi ja vasara lippu!

Se onkin sitten täysin eri juttu, kuka on kiveen alunperin maalannut Tammiselän kylännimen ja Suomen lipun? Minulla ei ainakaan ole siitä tietoa, mutta mielelläni päivitän tiedot kohdilleen, jos joku osaa auttaa....

Päivitys 25.11.2017
Joskus tuntuu, että minusta on tullut vähän laiska etsimään tietoa esittelemistäni paikoista, mutta onneksi lukijat ovat tarkkoina ja jeesaavat minua. Siitä kiitokset teille, mutta tällä kertaa etenkin Ossille, joka lähetti minulle lisätietoa.

Netistä löytyvän matkakertomuksen mukaan entinen pietarilainen opettaja Jevgeni Balasov oppilaineen olisivat "syyllisiä" kiveen maalattuun Tammiselkätekstiin. Tämä olisi tapahtunut joskus vuosien 1986-1987 aikana. Lippu ja oranssi merkintä ovat jonkun muun tekosia... 

Tästä linkistä pääset tutustumaan Tammiselän alueeseen ja löytyyhän sieltä kuvakin Tammiselän muistokivestä, ennen sen tuhoutumista.

Kivennapa / Lintulan luostari

Joskus takavuosina kävin Heinävedellä Lintulan luostarissa, mutta tiesin jo tuolloin sen olevan vain jäljitelmä alkuperäisestä Lintulan luostarista, joka sijaitsi Kivennavalla. Sen kohtalo oli tuhoutua talvisodan melskeissä ja sotien jälkeen alue jäi vielä kaiken lisäksi Venäjän puolelle. Niinpä Heinävedelle rakennettiin uusi luostari Palokin kylään. Ajat kuitenkin muuttuvat ja 2000-luvun aikana Lintulan luostari avasi ovensa Ogonkissa eli samalla paikalla, missä luostari oli ennen sotiakin. Nyt Lintulan luostareita on siis kaksin kappalein - yksi Suomessa ja yksi Venäjällä.

Lintulan luostari

Alkunsa Lintulan luostari sai kuitenkin melkoisen ikävän asian takia. Lokakuussa 1888 Venäjän keisarin ja hänen seurueensa juna suistui kiskoilta ja aiheutti kymmenien ihmisten kuoleman. Keisarinkin oma vaunu putosi kiskoilta, mutta se selvisi vähäisin vahingoin. Onnettomuudesta syytettiin rautateiden korkeinta virkamiestä Feodor Neronovia ja hänet tuomittiin kuolemaan. Hengen menettämisen hän kuitenkin vältti vaikka virka menikin, koska hän lupasi lahjoittaa puolet omaisuudestaan hyväntekeväisyysyhteisölle, joka aloitti rakentaa turva- ja koulukotia kodittomille tytöille entisille Neronovin maille Lintulaan. Lisäksi Neronov rakennutti vielä alueelle oman kirkon, joka sai nimen Pyhän kolminaisuuden kirkko.

Kirkko takapihan puolelta

Nyt kaikki oli valmiina naisluostarin perustamiseksi, mutta kivennapalaiset eivät halunneet vääräuskoista luostaria alueelleen, missä venäläisten vaikutus oli jo muutenkin suuri väestön mielestä. Lisäksi asiassa vedottiin Suomen omiin lakeihin, joissa luostarilaitos oli kielletty, tosin Valamon luostaria suomalaisetkaan eivät edes harkinneet lakkauttavansa. Luostarin avaamiseen tarvittiinkin Venäjän keisarin allekirjoitus ja se saatiinkin vuonna 1895. Lintulan luostari aloitti samalla kertaa toiminnan, luvattuaan olla häiritsemättä luterilaisia ja vaatimatta avustuksia toimintaansa Suomelta.

Luostari on mäen päällä

Takapihan puolella on melkoiset pengerrykset

Kiveä riittää....

Luostarin ympäristö oli täynnä venäläisiä huviloita ja rautatie uusia vierailijoita Kivennavalle. Niinpä lahjoituksia kertyi luostarin toimintaan. Tulovirta koostui enimmäkseen lahjoituksista, vuokratuloista ja luostarin omien maataloustuotteiden myynnistä. Luostari pärjäsikin taloudellisesti hyvin, mutta ajat olivat muuttumassa. Muutos alkoi pääsiäisenä 1916, jolloin luostarin kirkko sytytettiin tuleen. Vaikka paikallinen ruhtinas Saltykov maksoikin omista rahoistaan uuden kirkon, niin tästä alkoi luostarin alamäki.

Luulin tätä ensin haudaksi, mutta 

se onkin Lintulan Pyhän Troitskin naisluostarin ortodoksiselle hautausmaalle haudattujen kunniaksi pystytetty risti 

Suomen itsenäistyminen muutti olosuhteet luostarissa. Kaikki luostarin nunnat olivat venäläisiä, mutta suomalaiset eivät halunneet myöntää heille kansalaisuutta. Luostarin toiminta oli kituuttamista vähällä rahalla, mutta 1930-luku käänsi hivenen tilannetta parempaan suuntaan. Nunnat möivät luostarin tuotteita Terijoella ja toiminta alkoi vakiintua. Valitettavasti talvisodan alkaminen pilasi hyvin jatkuneen kehityksen. Nunnat siirrettiin evakkoon ja he veivät mukanaan vain yhden ikonin, joka on ainoa vanhasta Lintulan luostarista säilynyt esine. Tämän jerusalemilaisen jumalanäidin ikonin näet täältä. Ikonin lisäksi vain yksi luostarin asuinrakennus säilyi talvisodasta. Sodan jälkeen toiminta jatkui 1946 Heinävedellä.

Sisäkuvia...

Alkuperäiselle paikalle venäläiset rakennuttivat uuden Lintulan luostarin, minkä kirkko valmistui 2013. Pakkohan minunkin oli päässä siellä käymään, joten kesällä 2014 edessä oli pysähdys Ogonkissa, mistä luostarin kirkko löytyikin samanlaisena kuin se oli ennen sotia. Täytyy sanoa, että kyllä oli upea kirkko. Hivenen vaan ihmetytti, kun laskivat minutkin sisään, vaikka en takuulla kirvellä veistettyine ulkomuotoineni mene naisesta....

Kirkon ovenpielestä löytyi valkoinen marmorilaatta

Williladykin pääsi luostariin sisälle kun kiskaisi yöpaidan päähänsä