Heinjoki / Sankarivainajien muistomerkki

Saakelinmoinen helle sai meidät kiirehtimään lähtöä Heinjoelta kohti Viipuria, mutta vielä oli tehtävää jäljellä. Kirkonmäellä on vielä kolmaskin muistomerkki, joka meidän piti kuvata. Toki halusimme myös tutkia venäläisten käyttöön ottamaa hautausmaata, jotta löytyisikö sieltä yhtään suomalaisia vanhoja hautakiviä. 

Heinjoen sankarivainajien muistomerkki on mäntyjen katveessa

Aivan entisen kirkon vieressä on sitten viime sotien sankarivainajien muistomerkki. En tiedä, onko se oikeasti sankarihautojen kohdalla, mutta näin olettaisin. Sen on suunnitellut Lassi Jaarinen Heinjoki-säätiölle. Muistomerkki on vanhan Heinjoen kirkon pystyynnostettu peruskivi, mihin on kiinnitetty muistolaatta 40 sodissa kaatuneen sankarivainajan muistolle.

Muistomerkin laatta

Mielenkiintoista on se, että omilla sivuillaan Heinjoki-säätiö mainitsee, että muistomerkki olisi paljastettu vuonna 1999, mutta muistomerkin laatta kertoo vuodesta 1998. No, eipä tuolla ole suurempaa merkitystä!

Alueella on venäläisiä hautoja

Vanhat kirkonmäelle vievän reitin porttikivet ovat vielä paikallaan

Näitä pitkin on aikoinaan noustu kirkonmäelle

Lopun aikaa tutustuimme venäläisten hautausmaahan, mutta löytyihän sitä muitakin jäänteitä vanhoista ajoista. Vaan sitten oli aika jättää Heinjoki taaksemme, mitä nyt paluumatkalla havaitsin isoon kiveen tehdyt kaiverrukset ja oli pakko käydä sekin kuvaamassa. Tarkkaa paikkaa en osaa sanoa, mutta jokunen kilometri Heinjoen risteyksestä Viipurin suuntaan kuitenkin...

Vihreä Suzuki kuljetti meitä tällä reissulla

Mystinen kivi kaiverruksineen on aivan tien laidassa

1927, mitähän mahtaa tarkoittaa?

Kiveen on kaiverrettu neliskanttinen kuvio ja siinä on vuosiluku 1927. Osaisikohan joku selittää, mistä on kyse?

Heinjoki / Sankarivainajien muistolaatta

Kiertokävelymme Heinjoen kirkon mäellä jatkuu ja kirkon alttarin kohdalle pystytetyn muistomerkin välittömässä läheisyydessä sijaitsee seuraava kohteemme. Kyseessä on Heinjoki-säätiön vuonna 1994 paljastamasta muistomerkistä, joka toimii vuosien 1918 ja 1939 - 1944 sankarivainajien muistomerkkinä. Kyseisellä muistomerkillä on myös oma historiansa, joka ansainnee tulla mainituksi.

Muistomerkki sijaitsee kirkon alttarin ja hautausmaan kiviaidan välissä

Neuvostoliiton romahduksen jälkeen tuli taas mahdolliseksi käydä Heinjoella, kuten muissakin luovutetun Karjalan pitäjissä. Ensimmäiset kävijät havaitsivat kirkon kadonneen ja eipä siellä ollut paljon muutakaan jäljellä. Jo välirauhan aikana paikalta oli kadonnut vuoden 1918 sankarivainajien muistomerkki, minkä he olivat siirtäneet omalle sankarihaudalleeen. Myöhemmmin se koki katoamisilmiön!

1918 sankarivainajien muistomerkin jalustaan kiinnitetty laatta

Nyt kuitenkin 1990-luvun alussa suomalaiset löysivät tuon 1918 sankarivainajien muistomerkin jalustan ja siirsivät sen alkuperäiselle paikalle. Myöhemmin eli siis vuonna 1994 siihen kiinnitettiin muistolaatta kunnioittamaan kaikkien itsenäisyytemme aikana kaatuneita heinjokisia sankarivainajia.

Muistolaatassa on koskettava runo:  "Me olemme kansana kasvaneet, ajan uutehen ajan koittoon, elon myrskyjä silmin katselleet ja yhtyneet surujen soittoon"

Heinjoki / Heinjoen kirkon muistomerkki*

Mikonmäen hautausmaalta lähdettyämme, oli edessä muutaman kilometrin taival kohti entistä Heinjoen kirkonmäkeä. Sieltä pitäisi löytyä useampikin muistomerkki meidän kuvattavaksemme. Eipä siinä sen kummempaa kuin eteenpäin kohti Heinjoen kirkkomaata. 

Heinjoen kirkko ehjänä vuonna 1943 (SA-kuva)

Paikka löytyikin tällä kertaa helposti, mitä nyt tielle levitettyjä sorakasoja väistelin. Paikalliset selkeästi halusivat parantaakyläänsä johtavaa tietä, mitä pitäisin kohtuullisen suurena ihmeenä, koska olen jo tottunut jo siihen, että miljoonan euron datsallekin johtaa surkea tie....yleensä. Tästä kaikki propsit heinjokelaisille vai pitäiskö sanoa Veshchevon asukkaille?

Kirkonmäki putkahti nopeasti vastaan ja laitoimme Suzukin parkkiin aivan kirkonmäelle pystytetyn infotaulun viereen. Tästä olikin enää lyhyt matka käpötellä Heinjoen entiselle kirkolle pystytetylle Lassi Jaarisen suunnittelemalle muistomerkille, joka sijaitsi täsmälleen samassa paikassa kuin Heinjoen kirkon alttari oli. Tähän kohtaan Heinjoki säätiö pystytti kirkon muistomerkin vuonna 1994 ja samalla esivanhempien muistoakin sama muistomerkki kunnioittaa. 

Heinjoen kirkonmäki

Heinjoen infotaulu

Koska olen yleensä muistakin tuhoutuneistakin kirkoista jotain kirjoitellut, niin toki teen saman tästä Heinjoen kirkostakin. Heinjoki oli Muolaan rukoushuonekuntana vuonna 1728. Oman kirkon rakentaminen tuli ajankohtaiseksi ja se valmistui 1770.  Kappeliksi heinjoki muutui 1843 ja lopulta itsenäiseksi seurakunnaksi 1868. Aikaisemmista kirkoista ei ole tietoa, mutta viimeisin valmistui arkkitehti Jac Ahrenbergin piirustusten mukaisesti vuonna 1881. 

Myöhemmin tähän tiilistä tehtyyn kirkkoon tehtiin uudistuksia ja se jopa sähköistettiin vuonna 1931. Nuo ajat olivat kirkon huippuvuosia, kunnes talvisota alkoi. Talvisota kohteli Heinjoen aluetta raskaalla kädellä ja rakennuksista jäi pitäjän alueella pystyyn vain 7 prosenttia! Kirkko oli kuitenkin yksi säilyneistä rakennuksista, mutta jatkosodan takaisinvaltauksen jälkeen huomattiin se, että kirkko oli kokenut kovia. 

Heinjoen kirkon muistomerkki sijaitsee alttarin paikalla

Lisää kuvateksti

Katolla ollut risti oli tiputettu alas, ikkunat hajotettu ja sisustus tuhottu. Kirkko oli toiminut tallina ja varastona, minkä takia sisällä oli hevosen paskaa ja viljan lajittelukone. Sakaristossa oli jopa asuttu hajuhaitoista huolimatta. Suomalaiset korjasivat kirkkoa arkkitehti B.Stenbäckin suunitelman mukaisesti. Työt saatiin niin pitkälle, että maalaustöiden piti alkaa 1.7.1944, mutta ne saivat jäädä. 

Itselleni jäi epäselväksi se, että mikä kirkon tuhosi? Vaienneet temppelit teos antaa ymmärtää, että kirkko jäi ehjänä venäläisille 1944, mutta muistomerkin mukaan se tuhoutui 1944! Mikähän mahtaa olla lopullinen totuus Heinjoen kirkon tuhoutumiseen? Sotatoimet vai joku muu....

Päivitys 1.9.2019
Sain postia Terhiltä, joka lisäsi suuresti tietämystäni Heinjoen muistomerkeistä. Tässä hänen antamat tiedot:
"Toiseksi viimeinen kirkko sijaitsi oletettavasti hautausmaan keskellä olevan pienen kumpareen kohdalla. Siitä ei ole mitään merkkiä jäljellä.
Vanhoja suomalaisten hautojen rautaristin tynkiä löytyy venäläisten hautojen välistä useita, myös joitain hautojen reunakiviä. Kumpareen takana on maassa komollaan ainoa jäljellä oleva hautakivi. Se on lohjennut, ja sukunimestä näkyy vain viimeiset kirjaimet (Grönroos) ja syntymä- ja kuolinaika, jotka eivät täsmää kirkonkirjoihin, mutta virhe on vain vuosiluvuissa, jotka heittävät molemmissa 2 vuotta. No, sitä sattui usein siihen aikaan.

Kiviaidan edessä oleva  sotien muistomerkki, tai siis alkuperäinen vuoden -18 muistomerkki on ollut lähempänä kiviaitaa.  Nykyisen muistomerkin ja aidan völissä on kaksi kiveä päällekkäin. Ne ovat alkuperäisen reunakiviä, alimmainen paikallaa, toisen kaivoimme maasta viime syksynä. Siitä näkyi kulma, ja pitihän se katsoa, mitä sieltä löytyy.

Sankarivainajien muistomerkki on suunniteltu (ja tehtykin?) -98 ja paljastettu 13.5.-99. Siitä ero vuosiluvuissa. Ei tarvitse korjata.
Sankarihautojen paikka on muistomerkin takana, eli kivi on ihan oikeassa paikassa.Vanhoissa kuvissa näkyvät suurimmat männytkin, silloin vielä pieninä. Vanhassa sankarihaudan kuvassa, joka on otettu sankarivainajien muistopäivänä 16.5.43 näkyy hautausmaan kiviaidan kulma. 

Kirkko ei oikeastaan tuhoutunut vielä sodissa, osittain kyllä vaurioitui, mutta sitä ehdittiin korjata jatkosodan aikana. Suomalaisten vetäytyessä Heinjoella 19.6.-44 tarkoitus oli räjäyttää torni, ettei vihollinen pystyisi sieltä tähystämään ja suuntaamaan tulta perääntyvien niskaan. JR 53:n 2. komppaniasta luutnantti Erik Francke käski räjäyttää kirkon tornin. Käytettävissä oli vain kasapanoksia, joten työ ei kunnolla onnistunut. Viimeisten omien joukkojen vetäydyttyä Kaltoveden yli räjäytettiin myös kirkkosilta. Sekään ei pelkillä kasapanoksilla onnistunut riittävän hyvin.

Kirkon kivijalkaa rapsuttelemme pikkuhiljaa esille. Päädyn muodot jo hiukan hahmottuvat.

Numerokivi: Tie vamistui alun perin jo 1860. Silloin Kurvilan Vanhapaikanmäellä tien vieressä olevaan kiveen hakattiin vuosiluku ja venäjänkielinen kirjoitus, jonka seudun nuoret miehet tervasivat sortovuosina mielenosoituksena venäläistämistä vastaan.

Suomen itsenäistyttyä huomattiin tien sotilaspoliittinen merkitys. Armeijan Yleisesikunta esitti 1924 tien perusparannusta sotilaskaluston käyttämisen kestävään kuntoon. Työt alkoivat 1925 ja tie valmistui 1927. Rakentamisessa käytettiin sen aikaista uusint tekniikkaa, ja se luokiteltiin I luokan viertotieksi. Tie siirtyi TVH:n hoitoon ja sen nimeksi tuli Tali-Heinjoki-Mälkölä-maantie. Kiveen hakattiin nyt suorakaiteen muotoinen tasainen alue ja ja vuosiluku 1927. Vanha venäjänkielinen kirjoitus erottui silloin vielä heikosti vuosiluvun alta, mutta nyt sitä ei enää näy.

Kimmo Antila on kirjoittanut kirjan "Pietarin ja Viipurin teillä", siitä löytyy tämäkin tie. En ole kylläkään lukenut kirjaa, kun siitä oli ote vuoden 2005 Heinjokelainen-lehdessä.

Heinjoki / Mikonmäen hautausmaan muistomerkki*

Tarkoitukseni oli julkaista tämän vuoden reissut kaikki roadtrip-tarinoina ja vieläpä aikajärjestyksessä. Tähän tulee nyt pieni poikkeus, koska 24-26.5.2019 tekemäni Laatokan Karjalan reissukohteet kaipaavat vielä vähän selvittelyä. Tulossa ne joka tapauksessa ovat, koska pittäähän kaikki kohteet esitellä. Jos tuolla Laatokan pohjoispuolen reissussa oli vaikeuksia, niin niitä riitti vielä kotiintuomiseksikin. Autoni näet päätti sanoa sopimuksemme irti. Oli siis aika lainata Williukilta Suzuki-maasturia!

Toinen haaste tälle reissulle oli se, että Willilady heittäytyi vastahankaan. Olimme näet jokunen vuosi takaperin etsineet näitä Heinjoen kohteita, mutta emme malttaneet ajaa tarpeeksi pitkälle. Vikaa taisi olla suunnistajissa jonkin verran? Joka tapauksessa tie tänne Heinjoelle Viipurin suunnalta oli suomeksi sanottuna hurja. Keskinopeus ei kovaksi pääse nousemaan, koska koko matka on yhtä kuoppien väistelyä...Noiden huonojen muistojen takia Willilady päätti olla lähtemättä reissuun.

Mikonmäen hautausmaalle olisi vienyt ajettava tie

Alkaahan nuo puskat levitä jo tielle

Hautausmaan kiviaidastakin oli jotain jäljellä

Muistomerkki häämöttää heinikon takana

No, minä yritin saada mukaan kavereitani, mutta kaikilla tuntui olevan jotain muuta älykkäämpää tekemistä, joten suostuttelin Williladyn matkaan, vaikka innostusta ei ollutkaan. Ilmainen Shavermakaan Viipurissa ei saanut häntä ilosta hyppimään, mutta lähtihän tuo mukaan. Niin sitä sitten 3.6.2019 heti aamutuimaan syöksyttiin rajan toiselle puolelle, meikäläinen naama virneessä ja emäntä naama näkkärillä!

Svetogorskin kautta ajelimme Kamennogorskin kautta kohti Viipuria, mistä kurvailimme Heinjoen suuntaan. Tie oli suorastaan surkea, mutta isäukon auto hoiti hommansa ja vei meidät Heinjoelle. Aluksi haksahdimme samaan väärään risteykseen kuin edelliselläkin kerralla, mutta nyt olimme pienen harhailun jälkeen viisaampia. Valitsimme kuitenkin ensimmäiseksi kohteeksi Mikonmäen hautausmaan, mitä kohti lähdimme Suzukilla kurvaamaan.

Löysimme tyylikkäästi perille ja laitoin auton parkkiin noin kolmesataa metriä ennen hautausmaata, koska tien varren talossa oli venäläinen mies, joka tarkkaili meitä tiukasti. Ilmeisesti ihmetteli, että hittoako nuo minun roskien polttoani saapuvat kyttäämään? Hyppäsin autosta ulos ja esitin tyhmää tekemällä kysymyksen finski kladbische monument? Mies riemastui kun sai auttaa meitä tyhmänä esiintyviä kertomalla mistä se löytyy. No, mehän sitten kävelimme perille.

Mikonmäen hautausmaan muistomerkki

Muistomerkin laatta

Sieltähän se kolmensadan metrin kävelymatkan päästä löytyi. Kyseessä oli Heinjoen seurakunnan vuosina 1918 - 1944 käyttämä Mikonmäen hautausmaa, minne Heinjoki-säätiö pystytti muistomerkin vuonna 1995. Tekijästä en löytänyt mitään mainintaa. 

Päivitys 1.9.2019
Lukija nimeltä Terhi lähetti minulle seuraavat tiedot Mikonmäen hautausmaasta. "Mikonmäen hautausmaan muistomerkki on Lassi Jaarisen suunnittelema. Hautausmaata kiertää edelleen joka sivulta kiviaita, alue on 1,0 ha. Tien puoleisella sivulla portinpylväiden kohdalta hiukan viistoon oikealle vie heikosti havaittava tienpohja takasivulla olleelle ruumishuoneelle. Portaat ja kellarikuoppa jäljellä. Ruumishuone ei ollut oikeassa takakulmassa, vaan noin 1/4 osa verran takasivun pituudesta vasemmalle."

Mikonmäen ruumishuoneen portaat (Kuva Terhi)

Heinjoki / Ritari Tuomalan risti

Antti Kataisen kuvilla jatketaan. Antti näet on käynyt katsomassa paikkaa, mihin on pystytetty Rauno Reinikaisen tekemä risti miehelle, joka antoi kaikkensa sodassa. Se että hän antoi kaikkensa, on melkoisen lievä ilmaisu hänen viimeiseksi teokseen jääneestä uroteosta. Uroteko tapahtui 26.6.1944 Revonkylän rintamalla Heinjoen pitäjän alueella ja samana päivänä hän myös kaatui. Ylipäällikkö Mannerheim sen sijaan ei vitkastellut myöntäessään hänelle jo seuraavana päivänä uroteosta Mannerheimin ristin. Kyseessä oli ilmeisesti päämajankin mielestä tärkeä teko...

Mannerheimin ristin ritari Kauko Tuomalan kuolinpaikka (Kuva Antti Katainen)

Juuri tällä ristin osoittamalla kohdalla alikersantti Kauko Tuomala miehistöineen suoritti urotekonsa. Sen aikana he ampuivat itselleen tuntemattomalla tykillä kranaatteja, aiheuttaen yhteensä kahdeksan panssarivaunun, kahden rynnäkkötykin ja neljän vetotraktorin tuhoutumisen. Vieläkin tärkeämpää oli sen seurauksena tapahtunut vihollisen hyökkäyksen pysäyttäminen. 

Tuomalan urotyö on yksi hurjimpia kertomuksia, mitä itse olen lukenut Mannerheimin ristin ritarien suorittaneen. Jokainen arvioikoon itse, oliko urotyö kahden ristin, sekä puuristin että Mannerheimristin, arvoinen. Minun mielestäni ainakin! Kertomuksen Tuomalan urotyöstä voitte lukea täältä. 

Muistoristin ovat pystyttäneet veteraanijärjestöt elokuussa 2008.

Heinjoki / Heinjoen lentokenttä

Joskus aikapäiviä takaperin, kaiketi kesällä 2015, ajelin Heinjoen kautta Viipuria kohti. Tarkoitus oli käydä tuolloin valokuvaamassa Heinjoen kirkolta muutamia muistomerkkejä. Tuo epäonnistui lahjakkaasti, koska tie oli mitä surkeimmassa kunnossa sateiden jäljiltä. Pakoputki otti maahan kiinni koko alkumatkan, jolloin päätin välttää autoni suuremman tuhoamisen ja käydä Heinjoen kirkolla joskus toisella kertaa. Sen verran olin laiska, etten jaksanut edes ajatella kävellä paikan päälle.

Heinjoen lentokentän portti ei estä kulkemista

Lisää kuvatekstiMännikön läpi häämötti jotakin

tuhottuja rakennelmia

Siksi oli pakko ottaa käyttöön Plan B ja käydä Heinjoen entisellä lentokentällä, joka seisoo autiona keskellä Karjalan kannasta. Aikoinaan karttoihin oli merkitty, että paikalla olisi sijainnut sovhoosi, mutta se ei pidä paikkaansa, koska alueen liki 800 hehtaaria oli varattu lentokenttätoimintaan.

luonto valtaa alaa

hylättyjä kylmän sodan aikaisia hangaareja lentokoneille

teräsovet ovat paksut

sisältä melko ehjän näköisiä

ovikin on romahtanut

Alueella toimi jo suomalaisten rakentama lentokenttä, minkä rakennelmista ei ole mitään jäljellä. No, ei ole venäläistenkään rakennelmista kummempaa jäljellä, koska vandaalit ovat tuhonneet kaiken. No, ei sentään ihan kaikkea, mutta koska lentokentän sulkemisesta on n.20 vuotta, niin luonto ja vandaalit ovat kyllä huolehtineet sen tuhoamisesta melko perusteellisesti. Niinpä tästä kylmän sodan kuumimpien vuosien tukikohdasta on jäljellä vain muistot...

Tiedä häntä, mitä muuta alueelta olisi löytynyt, mutta kuka noin laajaa aluetta viitsii tutkia, koska siellä ei ole ensimmäistäkään muistomerkkiä...