Heinjoki / Heinjoen kirkon muistomerkki*

Mikonmäen hautausmaalta lähdettyämme, oli edessä muutaman kilometrin taival kohti entistä Heinjoen kirkonmäkeä. Sieltä pitäisi löytyä useampikin muistomerkki meidän kuvattavaksemme. Eipä siinä sen kummempaa kuin eteenpäin kohti Heinjoen kirkkomaata. 

Heinjoen kirkko ehjänä vuonna 1943 (SA-kuva)

Paikka löytyikin tällä kertaa helposti, mitä nyt tielle levitettyjä sorakasoja väistelin. Paikalliset selkeästi halusivat parantaakyläänsä johtavaa tietä, mitä pitäisin kohtuullisen suurena ihmeenä, koska olen jo tottunut jo siihen, että miljoonan euron datsallekin johtaa surkea tie....yleensä. Tästä kaikki propsit heinjokelaisille vai pitäiskö sanoa Veshchevon asukkaille?

Kirkonmäki putkahti nopeasti vastaan ja laitoimme Suzukin parkkiin aivan kirkonmäelle pystytetyn infotaulun viereen. Tästä olikin enää lyhyt matka käpötellä Heinjoen entiselle kirkolle pystytetylle Lassi Jaarisen suunnittelemalle muistomerkille, joka sijaitsi täsmälleen samassa paikassa kuin Heinjoen kirkon alttari oli. Tähän kohtaan Heinjoki säätiö pystytti kirkon muistomerkin vuonna 1994 ja samalla esivanhempien muistoakin sama muistomerkki kunnioittaa. 

Heinjoen kirkonmäki

Heinjoen infotaulu

Koska olen yleensä muistakin tuhoutuneistakin kirkoista jotain kirjoitellut, niin toki teen saman tästä Heinjoen kirkostakin. Heinjoki oli Muolaan rukoushuonekuntana vuonna 1728. Oman kirkon rakentaminen tuli ajankohtaiseksi ja se valmistui 1770.  Kappeliksi heinjoki muutui 1843 ja lopulta itsenäiseksi seurakunnaksi 1868. Aikaisemmista kirkoista ei ole tietoa, mutta viimeisin valmistui arkkitehti Jac Ahrenbergin piirustusten mukaisesti vuonna 1881. 

Myöhemmin tähän tiilistä tehtyyn kirkkoon tehtiin uudistuksia ja se jopa sähköistettiin vuonna 1931. Nuo ajat olivat kirkon huippuvuosia, kunnes talvisota alkoi. Talvisota kohteli Heinjoen aluetta raskaalla kädellä ja rakennuksista jäi pitäjän alueella pystyyn vain 7 prosenttia! Kirkko oli kuitenkin yksi säilyneistä rakennuksista, mutta jatkosodan takaisinvaltauksen jälkeen huomattiin se, että kirkko oli kokenut kovia. 

Heinjoen kirkon muistomerkki sijaitsee alttarin paikalla

Lisää kuvateksti

Katolla ollut risti oli tiputettu alas, ikkunat hajotettu ja sisustus tuhottu. Kirkko oli toiminut tallina ja varastona, minkä takia sisällä oli hevosen paskaa ja viljan lajittelukone. Sakaristossa oli jopa asuttu hajuhaitoista huolimatta. Suomalaiset korjasivat kirkkoa arkkitehti B.Stenbäckin suunitelman mukaisesti. Työt saatiin niin pitkälle, että maalaustöiden piti alkaa 1.7.1944, mutta ne saivat jäädä. 

Itselleni jäi epäselväksi se, että mikä kirkon tuhosi? Vaienneet temppelit teos antaa ymmärtää, että kirkko jäi ehjänä venäläisille 1944, mutta muistomerkin mukaan se tuhoutui 1944! Mikähän mahtaa olla lopullinen totuus Heinjoen kirkon tuhoutumiseen? Sotatoimet vai joku muu....

Päivitys 1.9.2019
Sain postia Terhiltä, joka lisäsi suuresti tietämystäni Heinjoen muistomerkeistä. Tässä hänen antamat tiedot:
"Toiseksi viimeinen kirkko sijaitsi oletettavasti hautausmaan keskellä olevan pienen kumpareen kohdalla. Siitä ei ole mitään merkkiä jäljellä.
Vanhoja suomalaisten hautojen rautaristin tynkiä löytyy venäläisten hautojen välistä useita, myös joitain hautojen reunakiviä. Kumpareen takana on maassa komollaan ainoa jäljellä oleva hautakivi. Se on lohjennut, ja sukunimestä näkyy vain viimeiset kirjaimet (Grönroos) ja syntymä- ja kuolinaika, jotka eivät täsmää kirkonkirjoihin, mutta virhe on vain vuosiluvuissa, jotka heittävät molemmissa 2 vuotta. No, sitä sattui usein siihen aikaan.

Kiviaidan edessä oleva  sotien muistomerkki, tai siis alkuperäinen vuoden -18 muistomerkki on ollut lähempänä kiviaitaa.  Nykyisen muistomerkin ja aidan völissä on kaksi kiveä päällekkäin. Ne ovat alkuperäisen reunakiviä, alimmainen paikallaa, toisen kaivoimme maasta viime syksynä. Siitä näkyi kulma, ja pitihän se katsoa, mitä sieltä löytyy.

Sankarivainajien muistomerkki on suunniteltu (ja tehtykin?) -98 ja paljastettu 13.5.-99. Siitä ero vuosiluvuissa. Ei tarvitse korjata.
Sankarihautojen paikka on muistomerkin takana, eli kivi on ihan oikeassa paikassa.Vanhoissa kuvissa näkyvät suurimmat männytkin, silloin vielä pieninä. Vanhassa sankarihaudan kuvassa, joka on otettu sankarivainajien muistopäivänä 16.5.43 näkyy hautausmaan kiviaidan kulma. 

Kirkko ei oikeastaan tuhoutunut vielä sodissa, osittain kyllä vaurioitui, mutta sitä ehdittiin korjata jatkosodan aikana. Suomalaisten vetäytyessä Heinjoella 19.6.-44 tarkoitus oli räjäyttää torni, ettei vihollinen pystyisi sieltä tähystämään ja suuntaamaan tulta perääntyvien niskaan. JR 53:n 2. komppaniasta luutnantti Erik Francke käski räjäyttää kirkon tornin. Käytettävissä oli vain kasapanoksia, joten työ ei kunnolla onnistunut. Viimeisten omien joukkojen vetäydyttyä Kaltoveden yli räjäytettiin myös kirkkosilta. Sekään ei pelkillä kasapanoksilla onnistunut riittävän hyvin.

Kirkon kivijalkaa rapsuttelemme pikkuhiljaa esille. Päädyn muodot jo hiukan hahmottuvat.

Numerokivi: Tie vamistui alun perin jo 1860. Silloin Kurvilan Vanhapaikanmäellä tien vieressä olevaan kiveen hakattiin vuosiluku ja venäjänkielinen kirjoitus, jonka seudun nuoret miehet tervasivat sortovuosina mielenosoituksena venäläistämistä vastaan.

Suomen itsenäistyttyä huomattiin tien sotilaspoliittinen merkitys. Armeijan Yleisesikunta esitti 1924 tien perusparannusta sotilaskaluston käyttämisen kestävään kuntoon. Työt alkoivat 1925 ja tie valmistui 1927. Rakentamisessa käytettiin sen aikaista uusint tekniikkaa, ja se luokiteltiin I luokan viertotieksi. Tie siirtyi TVH:n hoitoon ja sen nimeksi tuli Tali-Heinjoki-Mälkölä-maantie. Kiveen hakattiin nyt suorakaiteen muotoinen tasainen alue ja ja vuosiluku 1927. Vanha venäjänkielinen kirjoitus erottui silloin vielä heikosti vuosiluvun alta, mutta nyt sitä ei enää näy.

Kimmo Antila on kirjoittanut kirjan "Pietarin ja Viipurin teillä", siitä löytyy tämäkin tie. En ole kylläkään lukenut kirjaa, kun siitä oli ote vuoden 2005 Heinjokelainen-lehdessä.