maanantai 22. heinäkuuta 2019

Viipuri / Korkeasaaren näkötorni

Koska emme olleet lomailemassa Viipurissa, niin hoputin emäntää syömään shaverman reippaasti, että pääsisimme jatkamaan matkaa. Päivän listalla oli vielä joitakin kohteita, jotka pitäisi saada kuvattua. Tosin jo tässä vaiheessa tiesin, että mehän tulemme tänne ainakin kerran vielä näin blogin puitteissa. Aivan varmasti muutenkin......
Joskus innostun napsimaan turistikuviakin

Yksi turistivalokuva oli aikaa ottaa Max burgerin edessä, vaikka emme siellä lounastaukoa pitäneetkään. Olemme näet kumpikin tykästyneitä shavermoihin ja niitä onkin vuosien varrella tullut pureksittua melkoinen määrä. Mutta nyt oli aika ajaa Viipurin länsipuolelle kuvaamaan näkötornia.

Kansikuva
Korkeasaaren näkötorni 1920-luvulla (Finna.fi CC by 4.0)



Kurvailimme tietä pitkin kohti Suomenlahden rantoja, mutta perille asti emme päässeet, koska iso portti sulki meiltä kulkutien. Ilmeisesti joku paikallisten ökyrikkaiden asuinalue datsoineen oli edessämme. No ei huolta. Hyppäsimme auton ulos ja virittelin kameran jälleen kerran napsimaan kuvia kaukaa. Etäisyyttä oli kaiketi liki puoli kilometriä kohteeseen, joten ihan kaikkein tarkimmasta päästä nämä otokset eivät ole.
Siellä se mäen päällä kököttää

On se komea.....

Tästä kohteesta en todellakaan tiedä yhtikäs mitään, enkä onnistunut asiaa selvittämäänkään. Lieneekö tuolla suuremmin väliä, mutta vanha se on. Tuo yllä oleva Finnasta käyttöön ottamani kuva on näpsitty 1920-luvulla, joten meikäläistä tekoa tämä on joka tapauksessa! Ehkä joku osaa jopa kertoa siitä meille kaikille vähän lisääkin..... Sekin kiinnostaisi, että onko kyseessä Korkeasaaren vai Hakaniemen näkötorni? Molempiin nimiin olen törmännyt.... 

3 kommenttia:

  1. Kyllä tämä ainakin Korkeasaaressa sijaitsee. Yrititte ilmeisesti autolla Pamppusaareen (nykyinen Volnyj)? Siellä on sijainnut lasten kesäleiri (pioneerileiri?), minkä rannasta tämä kuulemma näkyy parhaiten.

    Itse Korkeasaareen ei kaiketi edelleenkään pääse kuin jollakin vesipelillä tai talvella jäitse?

    Venäläisillä nettisivuilla tätä nimetään jonkinlaiseksi "shakkipelin vartiotorniksi", kun se kauempaa katsoen sellaista muistuttaa. Samoilla sivustoilla mainitaan torni merkityn joihinkin karttoihin 14. vuosisadan muistomerkiksi, mikä ajoitus vaikuttaa selvästi liioittelulta. Torni siis lienee kirvoittanut venäläisten mielikuvitusta? Selvää vastausta tornin alkuperälle ei kuitenkaan sivuilla anneta. Ylös torniin ei ainakaan sivustotietojen mukaan vielä muutamia vuosia sitten päässyt. Portaat ovat romahtaneet, lahonneet... tms.

    Jonkinlaista osviittaa antaa Stig Jaatisen kirja (v:lta 1997) "Elysium Wiburgense - Viipurin tienoon huvila-asutus ja huvilakulttuuri", (kirja on pääasiassa ruotsinkielinen). Kirjassa kerrotaan Emil Buttenhoffin (1864-1933) omistaneen suuren osan kyseistä saarta. Emil oli rakennuttanut talon Viipuriin Linnankadulle, ja kävi viini- ja hiilikauppaa - toimitti viinejä tsaarin hoviinkin. (Imatran Buttenhoffien esi-isä).

    Buttenhoff asui yhtä Korkeasaaren huviloista. Toisessa huvilassa asui rautateiden ylilääkäri Sundman jne...

    Mutta siitä tornista on lyhyt maininta, minkä mukaan saaren vasemmalle sivulle rakennettiin näkötorni kivestä. Ajankohtaa ei tässäkään mainita, mutta villi veikkaus voisi olla 1800-luvun loppuvuodet - 1900-luvun alku.

    VastaaPoista
  2. ...siis, piti olla saaren länsisivulla (menee itäsuomalaisella västrat ja vänsterit sekaisin [suomentajan huomautus]).

    VastaaPoista
  3. Moikka. Minä uskon myös, että mainitsemasi ajankohta on varmaan kohdallaan. Tuo Buttenhoff osuus oli mielenkiintoinen. PS. Tiesin minäkin, etten pääse paikan päälle, mutta olisin halunnut lähemmäksi kuvailemaan. Vaan ei onnistunut

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita