perjantai 12. heinäkuuta 2019

Karaganda / Sotavankien muistomerkki

Assistentti Pirhonen venäjänkielen taitoisena ja innokkaana ilmaisena assitenttinä on ollut tänä keväänä tehokas. Hän on kysellyt puolestani kuvia lukuisista muistomerkeistä, joihin minun kynteni eivät ylettäisi. Tänään on jälleen vuorossa sellainen kohde, että ikinä koskaan en olisi paikalle päässyt, vaikka halua olisi ollut! Itse asiassa tänään rikotaan jälleen ennätys, koska kohde on uuden valtion alueella, minne en koskaan ajatellut blogiani laajentaa! Nämä kuvat tulevat Leiri nro 99, Spassk, Karagandan alue, Kazakstanista!

Kyseiseen paikkaan tuotiin suomalaisia sotavankeja 264 kappaletta, joista 177 haudattiin Kazakstanin aron alle, heidän menetettyään henkensä sotavankeudessa. Ei mikään ihme, että suomalaiset kutsuivat Karagandaa kuolemanleiriksi! Leirissä oli enimmillään jopa 70000 vankia. Joukko koostui noin 40 eri kansallisuudesta ja monet heistä ovat suomalaisten tavoin pystyttäneet oman muistomerkkinsä alueelle. 
Karagandan muistomerkki (Kuva D. Gusak, Saharovski Tsentr eli Saharov keskus)

Kuinka minä sitten onnistuin saamaan kuvat suomalaisten vuonna 1994 Sotavangit ry:n paljastamasta muistomerkistä? Ilkka otti Venäjän Facebookin eli VK:n kautta yhteyttä paikalliseen Dmitrij Odintsoviin, joka otti sitten yhteyttä paikalliseen Saharov-keskukseen ja kysyi keskuksesta lupaa kuvan käytölle. 

Seuraavanlainen vastaus tuli:
Добрый день! 

Мы не против публикации, если вы укажете фамилию фотографа и что фотография взята с сайта Сахаровского центра.

Фотограф Д. Гусак.

Käännös:

"Hyvää päivää!

Emme ole kuvan julkaisua vastaan, jos mainitsette valokuvaajan nimen ja että kuva on otettu Saharov -keskuksen sivulta. Valokuvaaja D.Gusak"

Tässä vielä linkki sivulle, josta kuva:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita