maanantai 1. heinäkuuta 2019

Muolaa / Ilolan kylän muistomerkki

Metsäpirtti oli nyt nähty ja oli aika palata samaa reittiä takaisin. Loppupuolella ennen kuolemanvaltatietä oli tarkoitus käydä kuvaamassa vielä yksi muistomerkki, mutta osuihan tuohon matkallekin vielä muutama mielenkiintoinen kohde. No, onnistuneen päivän johdosta oli aika käydä paikallisessa puodissa ostamassa jäätelöt. Autolle palatessa bongasin tien toiselta puolelta jonkin paikallisen muistomerkin, joka tietenkin piti kuvata. Olisi oikeastaan saanut jäädä huomaamatta. Näin jälkikäteen olen useasti miettinyt, että oliko tämä se muistomerkki, mihin vuoden 1918 alkuperäinen sankaripatsas kierrätettiin?
Willilady valitsi itselleen mustan jäätelön......minä en
Venäläisten kaatuneiden muistomerkki

En tiedä kuuluuko samaan aiheeseen?

Onko tähän ja naapurikiveen käytetty 1918 sankareiden muistomerkin kivi?

Tässä toinen osa

Matka kuitenkin jatkui kohti Rautua ja Valkjärveä. Komea kaurispatsas piti kuvat tietenkin ja sitten yritin parhaani mukaan kuvata Valkjärven laskettelukeskuksia vastapäätä sijaitsevaa observatoriota. Massiivinen lautasantenni pilkotti metsän yläpuolella ja olisin mieluusti käynyt katsomassa lähempääkin, mutta suljettu portti esti menon tällä kertaa...
Kauriit olivat kesyjä

Valkjärven laskettelurinteissä oli vielä lunta


Observatorio on suunnattu avaruuteen.....tai mistä minä tiedän!

Lopulta saavuimme Ilolan kylään, minne pääsi huristelemaan niin viimosen päälle hyvää asfalttitietä, että kylässä asustelee kaiketi joku paikallinen viskaali. Lopulta saavuimme kylään ja kurvasimme hiekkatietä pitkin suoraan Ilolan kylän muistomerkille, minkä paikalle on pystyttänyt Ilosen sukuseura vuonna 2011. Muistomerkin teksti "tunnettua asutusta vuodesta 1543" viittaa Ilosen suvun kantaisään Tuomas Iloseen, jonka tiedetään asuneen kylässä jo vuonna 1543. 
Ilolan kylän muistomerkki

Muistomerkki on kolmion muotoinen ja tekijä selkeästi ilmaistuna


Muistomerkki on aivan tien vieressä

Nimestään huolimatta kylä vaikutti melko ilottomalta.....ketään ei näkynyt kylän raitilla

Nyt alkoikin olla jo kiire kotiin pitkän päivän päälle ja olisihan edessä taas ne saakelin tietyöt, jotka hidastaisivat kotimatkaa..... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita