Willimies on historiaan jo nuorena hurahtanut lappeenrantalainen, jonka retket johtavat muistomerkeille, historiallisille paikoille ja luonnonnähtävyyksien äärelle. Matkat alkoivat vuonna 2012 Lappeenrannasta ja jatkuivat kaikkialle Etelä-Karjalaan. Nyt uusina aluevaltauksina ovat Kymenlaakso ja luovutettu Karjala. Suuruudenhulluna tyyppinä Willimies ja assistentti Willilady aikovat kuvata alueiden kaikki merkittävät kohteet.
Eilen roadtrippimme päätyi Soanlahdelle ja samalla tantereella jatkamme tänäänkin. Aivan vastapäätä eilen esittelemäämme luterilaisen kirkon muistomerkkiä sijaitsee Soanlahden sankarivainajien muistomerkki, minkä Soanlahtiseura pystytti vuonna 1992. Se ei ole pelkästään talvi- ja jatkosodan sankarivainajien muistomerkki, koska siihen on lisätty myös vuoden 1918 sisällissodassa kaatuneiden kymmenen soanlahtelaisten nimet.
Heille pystytettiin juhannuksena 1920 pitkällisen odottelun jälkeen muistomerkki, joka paljastettiin suunnattoman väenpaljouden läsnäollessa. Tämä muistomerkki oli hoikahko obeliski, jonka huipulla oli kivinen pallo. Sen etusivulla oli Karjalan vaakuna ja sen alapuolella kymmenen kaatuneen nimet. Lisäksi siihen oli kaiverrettu teksiti: " Eestä lain vapauden ja isänmaan". Sama teksti löytyy nykyisestäkin muistomerkistä.
Sankarihauta-alue on aidattu ja nurmikkokin leikattu
Niva kaseikossa
Soanlahden sankarihauta-alue on siisti
Soanlahden sankarivainajat 1918 ja 1939 - 1944
Nimet erottuvat
Paikalle oli tuotu seppele
Tuohelle kirjoitettu
Tämä vapaussodan muistomerkki jäi paikoilleen, kun alue piti luovuttaa venäläisille talvisodan jälkeen. Suomalaisten palatessa Soanlahteen he huomasivat muutoksia! Karjalan vaakuna oli korvattu punatähdellä ja nimet vaihdettu venäläisiin kaatuneisiin. Nykyisin tämän vanhan muistomerkin sijainnista ei ole tietoa, mutta kuulopuheiden mukaan se olisi viimeksi toiminut siltapalkkina!!!
Soanlahden 1918 sankaripatsas venäläisten runtelemana kesällä 1941 (SA-kuva)
Onneksi Soanlahtiseura pystytti paikalle uuden muistomerkin näiden kolmen sodan uhrien muistoksi 1992.
Kevään ensimmäinen kohteiden kuvausreissu on nyt takana! Viime lauantaina kiersimme Williladyn kanssa vielä kertaalleen Kouvolan, Kotkan ja Haminan kohteita. Koko päivä tällä reissulla meni, mutta tulipahan taas palautettua mieleen, että mikä osuus tässä hommassa on parasta! Ehdottomasti nämä kesän kuvausreissut, jotka tosin tulevat loppumaan tähän kesään. On aika keksiä tämän bloggaamisen jälkeen jotain uutta ja erilaista!
Tiedossa on tosin blogin assistentti Pirhosen Lada Nivalla kolme viikonlopun mittaista reissua, joita odotan jo innolla. Ensimmäisen vuoro on jo toukokuun viimeisenä viikonloppuna ja pakko tunnustaa, että en meinaa malttaa odotella. Kunpa edessä olisi jo lähtöpäivä! Noiden kolmen reissun lisäksi minun pitäisi vielä Williladyn kanssa kierrellä Karjalan kannasta ainakin kolmen retkipäivän ajan, jotta saisin kaikki esille kaivamani kohteet esiteltyä. Olen tosin varma, että en saa ihan kaikkia muistomerkkejä kuvattua, koska niitä on takuulla vielä jossain odottamassa. Silti uskon kiertäneeni tämän kesän jälkeen valtaosan noista paikoista, joten voin hyvillä mielin lopettaa joskus vuoden 2020 alkupuolella Willimiehen jäljillä blogin....
Koska julkaisuvauhtini on nykyisin julkaisu/päivä, niin jatketaan viime kesäisillä kuvilla, niin loppublogi saadaankin sitten nautiskella uusista valokuvista, jotka kuvailen tämän tulevan suven aikana. Nyt kuitenkin palaamme viime kesään, jolloin 15 - 17.6.2018 kiertelimme assistentti Pirhosen kanssa kahteelleen pitkin ja poikin Laatokan Karjalaa. Matkalle lähdimme Joensuusta, minne olin saapunut jo edellisenä iltana saunomaan ja nautiskelemaan Ilkan kanssa pari olutta, koska edellisestä näkemisestä oli kai vierähtänyt vuoden päivät.
Värtsilä - Soanlahti oli pääosin vauhdikasta baanaa
Soanlahden ortodoksikirkon muistomerkki oli tien vieressä
Muistomerkin laatta
Vaan nyt aloitetaan tuon reissun kuvien purkaminen, joita riittääkin pitkäksi aikaa. Tervetuloa mukaan roadtripille Laatokan Karjalaan Lada Nivan kyytiin. Ilkka ajaa ja minä luen karttaa, silloin kun ei pompita kaikki neljä pyörää ilmassa!
Matka alkoi Joensuun Noljakasta ja ensin suuntasimme Niiralan raja-asemalle, mistä meidän piti päästä Soanlahteen. Sinne on kaksi reittiä ja Ilkka päätti että menemme lyhyempää reittiä, joka kulkisi Värtsilän kautta. Ongelmana oli vain kaksi konepistoolimiestä, jotka eivät halunneet laskea meitä Värtsilään, koska minulta puuttui rajavyöhykelupa. Mokoman pikkujutun takia ärhentelivät torrakoineen meitä :). Vihaisen keskustelun ja lukuisten puhelinsoittojen jälkeen joku paikallinen päällikkö suvaitsi laskea meidät raja-alueen kautta, kunhan emme pysähtyisi kertaakaan. Tämä käsky oli helppo toteuttaa ja matka kohti Soanlahtea sai alkaa.
Tie oli melko leveää kivistä hiekkatietä, mitä maisteri Pirhonen kaahaili melko vauhdikkaasti, kunnes edessä oli ensimmäinen stoppi kohteelle, jota ei ollut listassamme. Kyseessä oli jo aiemmin blogissa esitelty Soanlahden tuhoutuneen ortodoksikirkon muistomerkki. Näppäilin nopeasti kuitenkin kuvia tästäkin, jotka olen liittänyt myös päivityksenä alkuperäiseen kohde-esittelyyn. Matka kohti seuraavaa kohdetta oli valmis jatkumaan ja se löytyikin helposti, koska tällä kertaa olin tehnyt kotiläksyni hyvin!
Kyseinen kohde on Soanlahden luterilaisen kirkon muistomerkki, joka seisoo entisen kirkon paikalla. Se on luterilainen risti, mihin on kiinnitetty samanlainen laatta kuin ortodoksikirkon muistomerkkiin. Tämä muistomerkki on pystytetty entisten soanlahtelaisten toimesta vuonna 1996. Entä tämä kirkko? Millainen sen historia oli? Soanlahti sai pitkään selvitä ilman kirkkoa, kunnes Jänisjärven rannalta siirrettiin vuonna 1855 entinen Ruskealan Leppälahden kappelin kirkko. Se siirrettiin siis Soanlahteen ja hoiti tehtäväänsä vuoteen 1890, jolloin se purettiin uuden kirkon tieltä. Uuden kirkon piirustukset teki arkkitehti Ludvig Lindqvist. Poikkeuksellisesti valtio maksoi kirkon, koska seurakunta oli vähävarainen, eikä olisi pystynyt kustantamaan sitä. Lopulta kirkko valmistui ja se vihittiin käyttöön vuonna 1891.
Saapuminen Soanlahteen
Luterilainen kirkko sijaitsi tässä
Soanlahden luterilaisen kirkon muistomerkki
Muistolaatta
Soanlahti city ei ole kaikkein virein keskustaajama
Tämä ristikirkko oli koristeltu erilaisin ornamentein ja kuvasta, minkä olen nähnyt, niin se oli vaaleanvärisenä myöskin erittäin komean näköinen. Kooltaan se oli hulppea, koska sen sisään mahtui 1500 sanakuulijaa ja kirkkotornissa kolisteli kaksikin kelloa, joista toinen halkesi soitettaessa keisari Aleksanteri III kuolinkelloja. Myöhemmin kirkkoa ajanmukaistettiin hankkimalla sinne urut ja lämmitys.
Vaan kaikki hyvä ja kaunis päättyy aikanaan. Talvisodan jälkeen suomalaiset luovuttivat Soanlahden luterilaisen kirkon ehjänä venäläisille, mutta irtaimisto kerettiin siirtämään turvaan Suomeen. Jatkosota koitui kuitenkin Soanlahden kirkon kohtaloksi. Suomalaisten hyökätessä Soanlahteen venäläiset tuikkasivat perääntyessään kirkon ja muun kirkonkylän palamaan 14.7.1941.
Melkoisen rankka syksy takana ja kohta on aika pitää lomaa! Tätä kirjoittaessani istuskelen kotosalla odotellen ylihuomisaamua, jolloin nousemme Williladyn kanssa lentokoneeseen ja karistamme Suomen pölyt jaloistamme vähäksi aikaa. Jouluksi tullaan toki takaisin Suomeen, mutta sitä ennen katsellaan ja valokuvaillaan muistomerkkejä reilusti blogin kuvausalueen ulkopuolelta. Tiedä häntä, vaikka julkaisen ne jopa blogin kohteina, jos löydän jotain todella erikoista.
Syitä tähän ulkomaille karkaamiseen on lukuisia, mutta kyllä kaksi asiaa nousee muiden edelle. Rankka syksy työpaikalla on vienyt iloisuuden ihan täysin minulta, eikä oikein ole huvittanut vitsiäkään heitellä, koska ei vaan ole jaksanut. Onneksi työhommelit helpottavat ensi kesänä ja voin keskittää tarmoni ihan täysillä blogin uusien kohteiden kuvaamiseen ja niistä kirjoittamiseen, vaikka pitäähän tuo palkkatyökin hoitaa kunnolla. Se mitä aion tehdä ensi syksystä eteenpäin on vielä täysin sumun peitossa, mutta takuulla aion tehdä jotakin itseäni kiinnostavaa myös sillä saralla. Tällä iällä ei huvita enää tehdä työtä, millä ei ole merkitystä ja mitä itse en koe tärkeäksi. Eli ei muuta kuin kohti uusia pettymyksiä....
Kuusikkomäki
Toinen syy on se, että muutun vuosi vuodelta vanhemmaksi ja alan olla lähellä sitä päivää, jolloin Willimiehen askel alkaa hiipua ja pitää olla tarkkana, ettei astu banaaninkuoren päälle ja liukastu. Ilmeisesti pientä ikäkriisiä on ollut havaittavissa viime aikoina korkean ikäni vuoksi....
Blogi ei jää tauolle, vaan jatkan omaan epäloogiseen tyyliini kohteiden esittelemistä myös lomareissun aikana, vaikka Williladylla saattaakin olla siihen sanansa sanottavana. Ainahan tuo on toki jaksanut kannustaa jatkamaan, vaikka ajoittain olen ollut valmis lopettamaan tämän homman tykkänään. Nyt toki työsarkaa riittää ja onneksi on edes tämä blogi, mitä voisi jopa pitää oman jaksamisen henkireikänä. Historiaan ja muistomerkkeihin uppoutuminen on vienyt aina ikävät asiat mielestäni pois! Tämä on siis itselleni terapiaa ja juuri sitä mielekästä ja tärkeää työtä, mitä haluan tehdä.
Viitta opastaa perille
Vaan, siirrytäänpä jo asiaan ja lähdetään kaikki ulkomaille. Blogin Laatokan Karjalan alueen assistentti(tietenkin palkaton) piipahti taannoin kurakelien aikaan Soanlahdella, miltä reissulta olen jo pari kohdetta esitellytkin. Nyt on sitten kolmannen vuoro.
Tällä kertaa on kyseessä Soanlahden ensimmäinen hautausmaa, Kuusikkomäki. Kyseessä on ortodoksinen kalmisto, koska tämän alueen ensimmäiset kristinuskon vaikutukset saapuivat idän suunnalta. Kuusikkomäki on ollut ilmeisesti käytössä jo 1400-luvulla, mahdollisesti jopa aikaisemmin. Alueella on sijainnut myös ortodoksinen tsasouna kauan aikaa sitten ja sen tiedetään palaneen maan tasalle 1800-luvulla. Kuka sitä nyt tuon tarkemmin asioita jaksaa muistaa!
Kuusikkomäki on pyhä paikka
Alue on ollut käytössä myös ennen kristinuskoa, koska alue on ilmeisesti toiminut muistolehtona jo pakanuuden aikana. Tällöinhän sen käyttö on alkanut jo kenties reilusti aiemmin. Tässä olisi paikka, minne arkeologit mielellään kiikuttaisivat lapionsa ja harjansa, jos vain saisivat luvan kenttäoperaatiolle. Ilmeisesti ortodoksisuus on alkuaikoina käyttänyt samaa menetelmää kuin katolinen kirkko käytti nykyisen Suomen alueella.
Vanhoille pakanuuden aikaisille palvontapaikoille rakennettiin kirkko ja sen ympärille hautausmaa, jotta käännyttäminen olisi helpompaa. Näin on ilmeisesti toimittu Soanlahdellakin. Kuinka kauan ortodoksiuskonnon juurtuminen näille tanhuville on ottanut, siihen en ota kantaa...
Kuusikkomäen historiaa kahdella kielellä
Joka tapauksessa soanlahtelaisten suomalaiset jälkeläiset kunnioittavat menneitä aikoja ja ovat pystyttäneet paikalle vuonna 2001 puisen ristin ja siihen kiinnitetyn muistolaatan, missä kerrotaan Kuusikkomäen historiasta.
Tämä on paikka, missä Willimies haluaa vierailla joskus myöhemmin, koska jotenkin sen menneisyys kiehtoo minua. Ehkä vielä kerran nousen prätkän selkään ja käyn paikan päällä. Ilkka, lähdetkö oppaaksi?
Laatokan suunnan assistenttimme on taas toimittanut meille valokuvia, joten julkaistaanpa ne tänään. Kuten muistatte, niin kaikki blogin assistentit ovat palkattomia avustajia. Näin joulun alla ajattelin poikkeuksellisesti muistaa häntä pienellä lahjalla(konjakkipullo), mutta eihän tuosta mitään jäänyt jäljelle, kun ajattelin varmistaa aineen olevan käypäistä tavaraa! Pullo on ilmeisesti lojunut kaapin perukalla pitkät ajat, koska jo etiketissä kerrottiin sen olevan 6 vuotta vanhaa. Pakkohan se oli varmistaa, ettei ole päässyt pilaantumaan. Olisi saattanut vaikkapa aiheuttaa ilkeitä vatsankäänteitä assarille. Juttu osoittautui kuitenkin vääräksi hälytykseksi, koska ihan hyväähän tuo oli :)
Yleisnäkymää hautausmaalta
Soanlahden ortodoksinen hautausmaahan oli esittelyssä eilen, joten lienee syytä vastapainoksi julkaista kuvia Soanlahden luterilaiselta hautausmaalta, mikä sijaitsee aivan ortodoksisen hautausmaan vieressä. Nykyisin alue on kuitenkin täytetty venäläisten haudoilla ja alue on kasvanut yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Kuitenkin yllättävän paljon hautakiviä suomalaisten ajalta on jäljellä, mikä on tietenkin hieno juttu...
Hauta lienee ollut kettingillä ympäröity
Kyseinen alue ei ole ensimmäinen Soanlahden luterilainen hautausmaa, koska 1600-luvun lopulla lienee haudattu luterilaisia Kuusikkomäen ikivanhasta kalmistosta(esitellään myöhemmin) koillisen suuntaan. Joskus vainajia on viety myös Pälkjärvelle ja kirkkolahden hautausmaihin, vaikkakaan näistä ei ole löytynyt kirjallista aineistoa, vaan ainoastaan perimätietoa.
Vastaavanlainen hauta
Lopulta vuonna 1855 Soanlahteen siirrettiin Kirkkolahdesta kirkkorakennus ja sen ympäriltä otettiin käyttöön alue hautausmaaksi, minne on haudattu vielä niinkin myöhään kuin 1920-luvulla. Nykyisin alueelta ei löydy mitään jäänteitä, vaan ne ovat kadonneet. Hautausmaa jäi pois käytöstä, koska maaperä oli kivikkoista ja hautojen kaivaminen hankalaa.
Lapsen elämä oli joskus lyhyt....
Niinpä tämän päivän kohteemme toimitti luterilaisen hautausmaan tehtävää aina vuoden 1900 isojaon jälkeen sotavuosiin saakka. Alueella on vielä hautoja jäljellä, mitä voi tietyllä tapaa pitää ihmeenä, koska alue on syrjäinen ja mistäpä helpommalla saisi tasaisia kiviä talon portaiksi tai kivijaloiksi?
Jatketaan assistentti Pirhosen kuvilla Soanlahdesta, kuten edellisessä postauksessakin. Tiestö Venäjällä on ajoittain melkoisen haasteellista, joten ei kannata luulotella pystyvämme piipahtamaan jokaisessa haluamassamme kohteessa ihan lähiaikoina. Haasteita riittää ihan takuulla, kuten olemme Williladyn kanssa havainneet jo tämän suven aikana. Monta paikkaa on jäänyt kuvaamatta haastavan tiestön takia, mutta onneksi blogilla on tuolla entisellä Laatokan Karjalan alueella erinomainen assitentti. Häntä ei näet surkeat tie vaivaa, vaan hän on valmis puskemaan läpi harmaan kiven tai liejuisen tien saadakseen kuvatuiksi kaikki ilmoittamamme kohteet. Tästä iso kiitos, Ilkka!
Tästä ei Willimiehen Chrysler Sebring nousisi mäkeä ylös.....assistentin BMW-prätkä sentään pääsi kulkemaan!
Ortodoksinen hautausmaa sijaitsi Veljakka-joen lähistollä ja sen alue kattoi yhteensä noin 2,5 hehtaaria maa-aluetta. Hautausmaan alue oli mitattu vuonna 1833 ja isojako toimitettu 1889. Tarkkaa vuosilukua hautausmaan käyttöönotolle on kuitenkin hankala sanoa, mutta vuosien 1883-1890 väliseen aikaan se kuinkin osuu.
Ivan Löllön hautamuistomerkki
Soanlahden hautausmailla ei ollut hoitoa 1800-luvulla. Kukaan ei sen kummemmin miettinyt minne haudataan ja niinpä järjestelmällisyys puuttui. Aika ajoittain seurakunta hankki haudankaivajat, jotka saivat palkan aluksi maanviljelystuotteina ja myöhemmin rahapalkkana kaivetuista haudoista. Tämän jälkeen hautajaisseurueen ei tarvinnut enää itse kaivaa hautaa vainajalle.
Hautakiviäkin on jäljellä
Kuten kuvista selviää, niin joitain Suomen kauden hautakiviä ja ristejä on vielä jäljellä, vaikkakin valtaosa on kadonnut maailman melskeissä mikä minnekin.... Aluehan oli kuitenkin käytössä aina sotavuosiin saakka. PS. Blogin etusivulla on ohjeet kilpailusta, minkä julistimme alkaneeksi jokunen viikko takaperin. Osallistujia on jonkun verran, mutta lisää kaivataan! Käy vilkaisemassa ohjeet ja pistähän vastauksia tulemaan. Pääpalkintonahan on ulkomaanmatka entisille Suomen alueille Karjalan kannaksella. Aikaa on tämän vuoden loppuun....
Nyt seuraa jatkoa assistentti Pirhosen moottoripyöräretkien kuvasaaliista. Esittelyvuorossa on Soanlahden ortodoksinen kirkko tai paremminkin sen rauniot, mitkä assistentti kävi ystävineen kuvaamassa helmikuussa 2015. Kuten alle laittamastani kuvasta näkyy, niin tämän blogin tekemisessä ei ole vaikeuksia kierrelty, vaan ne kohdataan sellaisina kuin ne eteen tulevat. Kuvat antanevat myös esimakua siitä, etten itse pääse nykyisellä kulkuneuvoarsenaalillani joka paikkaan. Kaikkien kohteiden kiertäminen vie todellakin aikaa ja vaatisi ihan oikeasti jonkinlaisen apurahan saamisen. Sitä tuskin kukaan meille myöntää?
Tästäkin selviää moottoripyörällä.... Kuva Soanlahdelta helmikuulta 2015
Soanlahti mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1500, jolloin Novgorodin Vatjan viidenneksen verokirjassa mainitaan kylän nimi. Tässä vaiheessa ja myöhemminkin kylä oli uskonnoltaan ortodoksinen, mutta muutosta oli asiaan tulossa. Ruotsin sotajoukot levittäytyivät alueelle 1600-luvun alkupuolella ja lopulta vuonna 1617 solmitussa Stolbovan rauhassa alue jäi ruotsalaisille. Tämän jälkeen raskas verotus ja ortodokseihin kohdistuneet sortotoimet saivat valtaosan väestöstä siirtymään Aunuksen kautta Tverin Karjalaan sortoa pakoon.
Soanlahden ortodoksikirkon portaat
Vuosina 1656-1658 käydyn ruptuurisodan jälkeen väestöpako kiihtyi ja alueelle muutti tilalle väkeä Savosta ja Pielisen alueelta. Lopulta 1600-luvun loppupuolella jäljellä oli viisi taloa, joiden väestö oli ortodokseja. Lisää onnettomuutta alueelle seurasi venäläisten vuonna 1702 suorittaman hyökkäyksen jälkeen, jolloin lähes koko kylä tuhottiin.
Soanlahden ortodoksikirkon muistomerkki
Uudenkaupungin rauhassa 1721 Soanlahti palasi osaksi Venäjää ja alueen muuttuminen uudelleen ortodoksiseksi alkoi. Vuonna 1818 alueella asui liki tuhat ihmistä, joista valtaosa Soanlahdella. Alue oli kaksikielistä seutua, koska ortodoksit puhuivat karjalaa ja luterilaiset suomen kieltä. Lisäksi alueen rasitteena oli lahjoitusmaajärjestelmä, mikä oli voimassa aina vuoteen 1873 saakka.
Naapuripitäjä Suistamon itsenäistyttyä samaan seurakuntaan kuului myös Soanlahden ortodoksit. Lopulta Soanlahtikin muodosti oman itsenäisen kuntansa vuonna 1894. Muutamaa vuotta aiemmin alueen luterilaiset olivat saaneet oman kirkkonsa, joten ortodoksienkin piti saada oma kirkkonsa. Kenraalikuvernööri Bobrikoff tuli pelastamaan tilanteen ja järjesti valtion rahaa hankkeelle vuonna 1900. Rakennustyät alkoivat ja lopulta 1.12.1903 kirkko pyhitettiin Nikolaille ja vihkimisenkin suoritti yllättäen arkkipiispa Nikolai!
Muistolaatta rististä
Kirkon suunnittelusta vastasi O.Leander ja sisustuksesta Nikolai Rahm. Tarvikkeet rakennustyömaalle toimitti kauppias Sahari Protkujev. Heidän ja soanlahtelaisten yhteistyön ansiosta kirkko nousi valmiiksi kaikkine 44 kiloa painavine kirkonkelloineen. Talvisotaan mennessä kirkko oli kuitenkin peruskorjausta vailla, mutta se jäi tekemättä sodan takia. Talvisota ei kuitenkaan koitunut kirkon tuhoksi, mutta syksyllä 1941 evakoiden palatessa takaisin Soanlahteen, niin kirkosta oli jäljellä vain rauniot.
Jos Soanlahden ortodoksisen kirkon valokuva kiinnostaa, niin sen voit käydä kurkkaamassa täältä. Samasta linkistä selviää myös, miltä Soanlahden ortodoksikirkko näytti sisältä, koska Maaningan kirkosta löytyy nykyisin kohteestamme evakuoitu ikonostaasi. Päivitys 13.4.2019 Kävin tällä paikalla itse 15.6.2018, minkä reissun kuvat liitän tähän alapuolelle. On ainakin vähän uudempia....
