Soanlahti / Soanlahden luterilaisen kirkon muistomerkki

Kevään ensimmäinen kohteiden kuvausreissu on nyt takana! Viime lauantaina kiersimme Williladyn kanssa vielä kertaalleen Kouvolan, Kotkan ja Haminan kohteita. Koko päivä tällä reissulla meni, mutta tulipahan taas palautettua mieleen, että mikä osuus tässä hommassa on parasta! Ehdottomasti nämä kesän kuvausreissut, jotka tosin tulevat loppumaan tähän kesään. On aika keksiä tämän bloggaamisen jälkeen jotain uutta ja erilaista!

Tiedossa on tosin blogin assistentti Pirhosen Lada Nivalla kolme viikonlopun mittaista reissua, joita odotan jo innolla. Ensimmäisen vuoro on jo toukokuun viimeisenä viikonloppuna ja pakko tunnustaa, että en meinaa malttaa odotella. Kunpa edessä olisi jo lähtöpäivä! Noiden kolmen reissun lisäksi minun pitäisi vielä Williladyn kanssa kierrellä Karjalan kannasta ainakin kolmen retkipäivän ajan, jotta saisin kaikki esille kaivamani kohteet esiteltyä. Olen tosin varma, että en saa ihan kaikkia muistomerkkejä kuvattua, koska niitä on takuulla vielä jossain odottamassa. Silti uskon kiertäneeni tämän kesän jälkeen valtaosan noista paikoista, joten voin hyvillä mielin lopettaa joskus vuoden 2020 alkupuolella Willimiehen jäljillä blogin....

Koska julkaisuvauhtini on nykyisin julkaisu/päivä, niin jatketaan viime kesäisillä kuvilla, niin loppublogi saadaankin sitten nautiskella uusista valokuvista, jotka kuvailen tämän tulevan suven aikana. Nyt kuitenkin palaamme viime kesään, jolloin 15 - 17.6.2018 kiertelimme assistentti Pirhosen kanssa kahteelleen pitkin ja poikin Laatokan Karjalaa. Matkalle lähdimme Joensuusta, minne olin saapunut jo edellisenä iltana saunomaan ja nautiskelemaan Ilkan kanssa pari olutta, koska edellisestä näkemisestä oli kai vierähtänyt vuoden päivät.

Värtsilä - Soanlahti oli pääosin vauhdikasta baanaa

Soanlahden ortodoksikirkon muistomerkki oli tien vieressä

Muistomerkin laatta

Vaan nyt aloitetaan tuon reissun kuvien purkaminen, joita riittääkin pitkäksi aikaa. Tervetuloa mukaan roadtripille Laatokan Karjalaan Lada Nivan kyytiin. Ilkka ajaa ja minä luen karttaa, silloin kun ei pompita kaikki neljä pyörää ilmassa!

Matka alkoi Joensuun Noljakasta ja ensin suuntasimme Niiralan raja-asemalle, mistä meidän piti päästä Soanlahteen. Sinne on kaksi reittiä ja Ilkka päätti että menemme lyhyempää reittiä, joka kulkisi Värtsilän kautta. Ongelmana oli vain kaksi konepistoolimiestä, jotka eivät halunneet laskea meitä Värtsilään, koska minulta puuttui rajavyöhykelupa. Mokoman pikkujutun takia ärhentelivät torrakoineen meitä :). Vihaisen keskustelun ja lukuisten puhelinsoittojen jälkeen joku paikallinen päällikkö suvaitsi laskea meidät raja-alueen kautta, kunhan emme pysähtyisi kertaakaan. Tämä käsky oli helppo toteuttaa ja matka kohti Soanlahtea sai alkaa.

Tie oli melko leveää kivistä hiekkatietä, mitä maisteri Pirhonen kaahaili melko vauhdikkaasti, kunnes edessä oli ensimmäinen stoppi kohteelle, jota ei ollut listassamme. Kyseessä oli jo aiemmin blogissa esitelty Soanlahden tuhoutuneen ortodoksikirkon muistomerkki. Näppäilin nopeasti kuitenkin kuvia tästäkin, jotka olen liittänyt myös päivityksenä alkuperäiseen kohde-esittelyyn. Matka kohti seuraavaa kohdetta oli valmis jatkumaan ja se löytyikin helposti, koska tällä kertaa olin tehnyt kotiläksyni hyvin!

Kyseinen kohde on Soanlahden luterilaisen kirkon muistomerkki, joka seisoo entisen kirkon paikalla. Se on luterilainen risti, mihin on kiinnitetty samanlainen laatta kuin ortodoksikirkon muistomerkkiin. Tämä muistomerkki on pystytetty entisten soanlahtelaisten toimesta vuonna 1996.

Entä tämä kirkko? Millainen sen historia oli? Soanlahti sai pitkään selvitä ilman kirkkoa, kunnes Jänisjärven rannalta siirrettiin vuonna 1855 entinen Ruskealan Leppälahden kappelin kirkko. Se siirrettiin siis Soanlahteen ja hoiti tehtäväänsä vuoteen 1890, jolloin se purettiin uuden kirkon tieltä. 

Uuden kirkon piirustukset teki arkkitehti Ludvig Lindqvist. Poikkeuksellisesti valtio maksoi kirkon, koska seurakunta oli vähävarainen, eikä olisi pystynyt kustantamaan sitä. Lopulta kirkko valmistui ja se vihittiin käyttöön vuonna 1891.

Saapuminen Soanlahteen

Luterilainen kirkko sijaitsi tässä

Soanlahden luterilaisen kirkon muistomerkki

Muistolaatta

Soanlahti city ei ole kaikkein virein keskustaajama

Tämä ristikirkko oli koristeltu erilaisin ornamentein ja kuvasta, minkä olen nähnyt, niin se oli vaaleanvärisenä myöskin erittäin komean näköinen. Kooltaan se oli hulppea, koska sen sisään mahtui 1500 sanakuulijaa ja kirkkotornissa kolisteli kaksikin kelloa, joista toinen halkesi soitettaessa keisari Aleksanteri III kuolinkelloja. Myöhemmin kirkkoa ajanmukaistettiin hankkimalla sinne urut ja lämmitys.

Vaan kaikki hyvä ja kaunis päättyy aikanaan. Talvisodan jälkeen suomalaiset luovuttivat Soanlahden luterilaisen kirkon ehjänä venäläisille, mutta irtaimisto kerettiin siirtämään turvaan Suomeen. Jatkosota koitui kuitenkin Soanlahden kirkon kohtaloksi. Suomalaisten hyökätessä Soanlahteen venäläiset tuikkasivat perääntyessään kirkon ja muun kirkonkylän palamaan 14.7.1941.