sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Viipuri / Raitiovaunumuistomerkki

Jumaleisson, nyt on ihan oikeasti aika miettiä, että olisiko meistä finskeistä samaan minkä venäläiset toteuttivat kesällä 2018? En usko, että keskelle Lappeenrantaa nousisi venäläinen muistomerkki muistuttamaan ajasta, jonka Lappeenranta kuului Venäjään eli vuodet 1743-1917. Venäläisille ei sen sijaan näytä tuottavan ongelmaa täräyttää meikäläinen raitsikka keskelle Viipuria...

Pronssinen poika ja lipuntarkastaja ovat jonkun pietarilaisen taiteilijan valamia



Tämä täysin uusi raitsikka ei ole mikään kunnostettu alkuperäinen malli, vaan tekivät aivan alusta lähtien täysin uuden raitsikan vanhoilla alkuperäisillä piirustuksilla. Raitsikan teki Viipurin laivatelakka OY ja pakko sanoa, että kyllä on upea! Valitettavasti sisäkuvat jäivät ottamatta, mutta uskonpa vierailevani täällä vielä jokusen kerran joten, eiköhän niitäkin jossain vaiheessa voi liittää jälkikäteen. 
Lipunmyyjä koppalakkeineen

Täysin alkuperäisten piirustusten mukaan toteutettu



Näin Viipurissa...

Mutta kenen kuningasidea tämä oikein oli? Pienen vihjeen asian alkamisesta paljastaa ruotsalainen Per Rickheden kirjassaan Viipurin rautatiet, joka julkaistiin vuonna 2013. Hän kertoo seuraavaa: "”Sekaannuin hieman epätavallisempaan aloitteeseen yhdellä myöhemmistä vierailuistani Viipurissa. Muuan uusrikas venäläinen oli saanut päähänsä rakennuttaa viipurilaisen raitiovaunun mallisen jäätelökioskin, joka sijoitettaisiin Torkkelinkadulle. Eräs verstas Pietarissa tekisi työn. Hän oli ajatellut yhtä itäsaksalaisista vaunuista esikuvaksi, mutta minusta ensimäisen mallin vaunu oli houkuttelevampi. Lupasin etsiä piirustukset (nykyisen) ABB:n arkiostosta…En tiedä, miten projektin kanssa kävi. Olen yrittänyt tutkia aluetta nettikameralla, joka kuvaa Torkkelinkatua Kauppatorin suuntaan, mutta en ole toistaiseksi löytänyt mitään raitiovaunun muotoista jäätelökioskia.”

No nyt tuo raharikas jäätelöyrittäjä sitten toteutti homman ja avasi kahvilan elokuussa 2018. Paikka on mitä parhain ja kyllä täällä ihmisiä hellepäivänä riittikin. Paikalla tosin on hieman ikävä historia, koska juuri tällä paikalla sattui vuonna 1920 Suomen kaikkien aikojen pahin raitiovaunuonnettomuus, joka vaati viiden ihmisen hengen. Nyt ainakaan lisää ei ole tulossa, koska Viipurin raitiovaunuliikenne päättyi vuonna 1957 ja tämä vaunu ei liiku ainakaan kiskoilla!

Lopuksi linkki blogin karttaan, joka tosin löytyy blogistakin ja ihan googlaamallakin. Karttaa saa linkittää eteenpäin, tietenkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita